nuoriso meni pilalle 90 luvula

Anonyymi

Silloin alkoi kännykkä aika ei opiskelu kiinnostanut ja kun komensin oppimaan sanottiin ei kannat kyllä sossu maksaa. nyt se näkyy ei saada enään työntekijöitä kuin tuonti suomalaisista. esim metallimiehistä ollut pula jo 10 vuotta suomi mennee konkurssiin se näkyy jo helsingin leipäjonoista

21

966

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itku, itkua. Valitusta, valitusta. Kannattaisi muistaa maksaa niille työntekijöille sellaista palkkaa, että sillä tulee toimeen. Mikäli tämä ei onnistu, niin pärjää sitä ilman töitäkin.

      • Anonyymi

        Veikkaan, ettei aloittaja suostuisi tekemään tuntiakaan töitä ilmaiseksi. Sillä välin kun nuoret pakotetaan siihen jatkuvasti ja silti heistä valitetaan, vaikka toiset ihmiset ( aloittaja) vie nuoren töiden edut itselleen.

    • Anonyymi

      Tossa aloittajan tekstissä on vain pieni osa siitä mikä nyky nuorisossa on pielessä. He myös pahoinpitelevät ja tappavat toisiaan mikäli uutisiin on uskominen. Eivät kunnioita toisten omaisuutta vaan rikkovat ikkunoita ja polttavat taloja ja melkein tekevät kaikkea millä voi saada toiselle pahan mielen. He myös huutelevat pahasti muille. Itse olin 1978 töissä laitoksessa jonne sijoitettiin tällaisia ongelmatapauksia. Niin silloin oli niin vähän mätiä yksilöitä, että ne saatiin kerättyä muutamaan laitokseen. Sielä oli kova kuri ja tarvittaessa vietiin kellariin ja annettiin selkään! Työporukka oli sama ja me työntekijät oltiin kuin samaa perhettä. Edelleen kahdeksan hengen porukasta kuusi hengissä ja jos itse pääsisin kävelykepistä ja syrämen vajaatoiminnasta eroon niin takaisin hakeutuisin noihin töihin ja värväisin entisen työporukan mukaan kanssa. Yhdessä näytettäisiin mallia kuinka suomi laitetaan kuntoon! Vuokrattaisiin vanhat toimitilamme takaisin ja palautettais vuosien 1960-1988 loisto sinne!

      • Anonyymi

        Hyvä verrata yli 40 vuoden takaisia asioita nykyhetkeen. Tuohon aikaan tuskin alta 15-vuotiaat käyttivät kovia huumeita? Mikä taasen on todellisuutta nykypäivänä. Nykyinen lainsäädäntö ei antaisi mahdollisuutta tuollaisen laitoksen olemassaololle. Koita vaan selvitä sen faktan kanssa. En itsekkään pidä nykyisestä tilanteesta, mutta yhden ihmisen mahdollisuudet muuttaa asioita isommassa mittakaavassa ovat aika pienet.

    • Anonyymi

      Tuo on oikeaa järki puhetta! Sellaisia laitoksia pitäisi taas ottaa käyttöön ja ottaa niin sanotusti kaikki mädät omenat pois kypsien joukosta. Niitä entisiä mielisairaala laitoksia seisoo varmasti ympäri suomea tyhjillään ja niihin tarvittaisiin kipeesti toimintaa. Nuorten tekemät tihutyöt ja etenkin henkirikokset ovat nyt se hätähuuto. Nämä laitokset joissa oikeesti oli kuritusta ja ankarat säännöt pitää ottaa käyttöön takaisin. Muistan, kun olin 1981-1983 moisessa laitoksessa ja sielä sain piiskaa ja haukuttiin monesti maan rakoon ja silloin vihasin sitä laitosta, mutta nykyään tiedät et se laitos pelasti minut. Se teki minusta hyvän ihmisen. Oisko ollut 10 kesäkuuta 1981, kun mut väkisin raahattiin sinne laitokseen ja tosiaan olin uhkaillut ja jopa satuttanut muita. Ilkivaltaan olin myös sortunut ja olin tuolloin 15vuotta just päivää aiemmin täyttänyt. Kun sitten pääsin pois sieltä jouluna 1983 olin aivan eri ihminen. Sielä laitoksessa minä muutuin reippaaksi ja kaikin puolin hyväkäytöksiseksi pojaksi josta tuli myös hyväkäytöksinen ja muita parhaansa mukaan auttava mies jota olen edelleen. Lapsia on kolme ja kaikki olen pyrkinyt kasvattamaan lainkuuliaisiksi ja hyväkäytöksisiksi. Täälä meidän maalaistorpassa vallitsee vanhanaikainen kasvatus ja hyvin toimii. Kaksi lasta täysi-ikäisiä jo ja kolmas pian 15v eikä yksikään ole jälki-istuntoon kertaakaan joutunut eikä ole kiusaajaksi kukaan tullut. Vaimon mielestä saisi hieman kuria vähentää, mutta ei hän siitä päätä vaan mä koska olen elävä esimerkki siitä että se vanhanaikainen kasvatus toimii. Esimerkkejä siitä että nykyaikainen kasvatus ei toimi löytyy jokaisesta koulusta ja kauppojen nurkilta energiajuomat kourassa ja tupakat suussa. Niitä esimerkkejä näkyy netissä, kun ne laittaa tyhmiä videoita viritetyistä mopoista ja poliisia pakoon ajamisesta ja joka toinen sana on kirosana. Ne esimerkit pyöräilee pyörätiellä porukassa leveesti eivätkä väistä sivuun, kun joku on takaa päin tulossa ohi, niitä esimerkkejä näkee mopoautoilla ja mopoilla ajamassa jotain ympyrää jossain yleisellä parkkipaikalla musiikit täysillä. Niitä näkee joka paikassa! Vaimon epäilykset mun kasvatus tyylistä ovat hälvenneet heti kun ollaan verrattu millaista nuoriso oli ennen vanhaan ja millaista se on nyt. Viime kesänä ajoin autolla sinne laitokselle missä olin ja se on nykyään tyhjä. Istuin varmaan tunnin sen kivirappusilla ja mietin millaista elämäni olisi ilman sitä paikkaa. Olisin todennäköisesti vankilassa ja sotkeutuneena ties mihin rikollisuuteen, minulla olisi todennäköisesti lapsia ympäri suomea, koska ennen laitokseen menoa olin lähes joka tytön kaa sängyssä tai ainakin se rupes olee tavoite, olisin todennäköisesti köyhä ja surkee isä joka olisi velkaa isoille rikollispomoille ja saisin tappouhkauksia joka päivä ja kaikki olisi huonosti.

      • Anonyymi

        Ensin olit töissä tällaisessa laitoksessa ja nyt olit itse asiakkaana eli lapsi siellä?
        Päätä jo mitä tarinoita tänne taas laittelet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin olit töissä tällaisessa laitoksessa ja nyt olit itse asiakkaana eli lapsi siellä?
        Päätä jo mitä tarinoita tänne taas laittelet.

        Näillä kahdella kommentilla saattaa olla aivan eri lähettäjät. Suomessa on varmasti paljon ihmisiä jotka ovat olleet joko asiakkaina moisissa laitoksissa tai sitten töissä. Ja katsopa kellonaikoja. Nuo viestit ollaan lähetetty aivan eri kellonaikoina. Se pappa joka kirjoitti tuon kommentin missä kertoo olleensa töissä tuollaisella laitoksella on varmaan ollut jo ottanut iltalääkkeet ja mennyt nukkumaan, kun tuo kommentti tuli missä joku väitti olleensa asiakkaana tuollaisella laitoksella.

        Aika ei meinaa mitään, usein samat henkilöt kommentoi uudestaan samoihin juttuihin. Katso kirjoitustapaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika ei meinaa mitään, usein samat henkilöt kommentoi uudestaan samoihin juttuihin. Katso kirjoitustapaa.

        Totta kai asia saattaa olla myös niin. Tarkoitin vain sitä, että näin ei välttämättä ole. Suomi oli käsittääkseni vielä 90luvullakin täynnä laitoksia joihin nuoria sijoitettiin. Ja puhun nyt just niistä laitoksista joissa annettiin piiskaa ja kaikkee laitonta tehtiin. Itse olen syntynyt vasta 2000luvun puolella joten en tietenkään voi varma olla. Ei sellaisista paikoista olla taidettu edes kirjaa pahemmin pitää? Itse olen ollut huonon käytöksen takia sellaisella osastolla ja kävin sairaala koulua. Siinä rakennuksessa on ollut mielisairaalatoimintaa sodan ajoilta asti ja sielä oli aavemainen fiilis, mutta se laitos noudatti täysin sääntöjä. Pahin rangaistus oli aresti. Kotiin pääsi viikonlopuksi ja heti jouduin takaisin sinne, kun koulut alkoi ja sielä pistettiin tekemään töitä. Tytöt teki ruokaa ja mä ja muut pojat joko lapioitiin lunta pihatieltä tai siivottiin omat huoneemme. Ilmeisesti tytöillä ei ollut niin epäsiistit kämpät kun heitä ei ikinä passitettu siivoamaan🤔
        Kaikilla oli omat huoneet eli ei tarvinnut pelätä ärsyttäviä kämppiksiä 😃 kämpistä ei saanut yöllä lähteä ja narisevat satavuotiaat puuovet ja lattiat pitivät huolen siitä ettei se onnistunutkaan ilman et henkilökunta huomasi.

        Ainut suuri moite jonka keksin ja jonka myös sanoin oli se, että henkilökunta tuli mun ja varmasti muidenkin kämppiin koputtamatta. Itse ainakin jäin monta kertaa kiinni housut kintuissa ja kädet peiton alla ja sitten vain oli hetken hiljaisuus ja sitten se henkilökunnan jäsen vain normaalisti huikkasi et syömään heti käsienpesun jälkeen. Ainoat tavarat jotka mulla oli mukana oli läjä vaatteita ja rannekello. Muuta ei saanut ottaa. Ei edes puhelinta vaan puhelut soitettiin henkilökunnan tiloissa olevalla lankapuhelimella. Soittaa sai vain kerran päivässä kotiin ja puhelun kesto oli enimmillään 10mimuuttia. Salasoitot eivät onnistuneet sillä puhelimen numerokiekon ääni sai henkilökunnan paikalle. Varmasti monet ovat olleet lapsena jonkin sortin laitoksessa, mutta kaikki eivät siitä huutele edes anonyyminä. Ei tietenkään edes 50% ihmisistä, mutta varmaan semmonen 20% suomalaisista on joskus ollut.

        Täällä kannattaa epäillä hieman kuka kirjoittaa, etenkin joidenkin aikuisten kirjoittamisia. Ne helposti satuilee ja käyttää hyväkseen sitä kautta nuorempia. Ja tuo huutomerkkihuutaja on mahdollisesti yksi. Hieman kun kriittisesti seuraa niin osaa jo tunnistaa ja varoa henkilöitä.

        Nuo 80-luvun laitokset korjattiin, koska ilmeni väkivaltaisuuksia ja muita lapsia kohtaan mistä jäi elinikäiset traumat. 90- luvulla hetken aikaa laitokset toimi oikeasti ihan hyvin kaupungin alla, mutta 2000-luvulla ne yksityistettiin ja laitettiin piiloon kaikki. Näitä yksityistettyjä firmoja ei valvota ja niitä tuli kuin sieniä sateella koska kaupungin omat lopetti. Minun sisko oli kaupungin lastenkodeissa 90-luvulla kun kaikki oli vielä hetken ok ja itse jouduin taas näihin yksityisiin laitoksiin 2000-luvulla niin siellä taas menee vituillen, enimmäkseen henkistä väkivaltaa, juuri tuota, että ei saa olla omassa rauhassa vaan aikuiset rikkoo sääntöjä, sekä kannustettiin nuoria toistensa kimppuun yms.

        Silti ei näistä ole hyvä ihan missä vain kertoa, koska näiden yritysten perustajilla on aika hyvin rahaa ja enkä ihmettelisi jos suomalaiseen tapaan osa poliituikoista ja mediasta saa myös osuutensa tästä rahasta. Lapsilla on suomessa tehty kaikessa hiljaisuudessa ja piilossa rahaa. Huostaanotot yms. ON tarpeellisia, mutta pitäisi olla kunnollinen virkavalta joka tarkkailee näitä ykstyisiä laitoksia kun 90% niistä on vain rahan takomoita lapsien hengellä sekä tulevaisuudella. On harva hyvä paikka, mutta ne sitten usein ovatkin jollain näkyvämmällä paikalla eikä missään piilossa muiden ihmisten silmistä.

        Juu. Tämä sairaalakoulu ja osasto missä olin ovat noin 4km kaupungin keskustasta, mutta silti piilossa sillä aluetta ympäröi puut. Tie kulkee vieressä, mutta vaikeaa niitä rakennuksia on havaita. Itse sairaalakoulu on iso rapattu kivikoulu ja siltä menee pitkä suora puiden reunustama tie kahdelle kaks kerroksiselle rakennukselle jotka ollaan yhdistetty käytävällä. Nekin valkoisia rapattuja kivitaloja ja niissä sitten on tai ainakin oli se itse osasto eli sielä oppilaat asui. Toisessa rakennuksessa oli tyttöjen kämpät ja toisessa poikien ja siinä välissä olevassa käytävässä oli myös henkilökunnan tiloja. Viikonloput sai kotona viettää kuten jo sanoinkin. Osastorakennuksessa kaikki tuntui olevan enemmän tai vähemmän korjauksen tarpeessa ja muistan että en saanut kertaakaan parvekkeelle vievää ovea auki vaikka sitä ei oltukaan teljetty. Yksi yleisimmistä vitseistä sielä oli autiotalo joka oli kuulunut kyseiseen alueeseen. Vitsailtiin nimittäin että jos tekee jotain pahaa niin henkilökunta vie sinne ja kiduttaa. Tällä myös minua peloteltiin kun tulin kyseiseen laitokseen mutta nopeesti selvisi että se oli pelkkää pelottelua. Tuntui siltä ettei sielä yhtään yksityisyyttä kunnioitettu. Mainitsinkin jo sen ettei oveen vahingossakaan koputettu, mutta kyllä sielä muutakin oli. Ei saanut hetkeäkään olla rauhassa. Totta kai sielä oli nuoria jotka eivät osanneet käyttäytyä ja rikkoivat kaikkea mutta minä olin osoittautunut kaikista parhaiten käyttäytyväksi siitä joukosta ja yhtäkään tavaraa en rikkonut tahallani. Yhden lautasen vahingossa tiputin ja senkin korvasin. Henkilökunta oli muutamaa nuorempaa lukuunottamatta mukavaa ja heidän kanssaan pystyi puhumaan jos oli murheita. Kaiken kaikkiaan jäi enemmän hyviä kuin huonoja muistoja mutta tuo ovelle koputus olisi ainakin minun mielestä ollut hyvä tapa. Itse myös antaisin vapauden käydä öisinkin vessassa ettei aamuun tarvii pidätellä. Meillä pojilla nyt oli helppoa kun pystyi johonkin pulloon virtsaamaan, mutta tytöillä oli varmaan vaikeempaa.

        Toisaalta, sairaalakouluja valvotaankin paremmin kun yksityisiä ryhmäkoteja. Laki pakottaa siihen, että paljon väärinkäytöksiä ei pääse tapahtumaan. Sairaala tason jutut onkin hieman eri kuin muut.

    • Anonyymi

      Teidän ikäluokka ne kasvatti. Kummassa se vika sitten loppujen lopuksi on?

      • Anonyymi

        Sama kun täällä jo todettiin, että jos tietty ikäluokka maksaisi vielä kunnon palkkaa noista hommista niin kyllä tekijöitä löytyy. Nuorten pitäisi uhrata terveys ja elämä kutakuinkin ilmaiseksi tai nälkäpalkalla, ilman mitään etuja niin eipä ole kuin niitä nuorempia, jotka tajusivat välttää ja niitä joilla meni jo terveys eikä voi tehdä töitä.

        Tuo sossu maksaa juttu on muutenkin tarinointia, koska todella harvalla nuori puhui etenkään 90 -luvulla noin, mutta monet aikuiset puhui tuolleen. Ja puhuu edelleen. Aloittajalla on varmaan kokemuksia itsellään sellaisesta laiskottelusta tai sitten tämä on tarkoituksellinen provo joka käyttää samoja termejä mitä aivottomat versiot boomereista huutelee.

    • Anonyymi

      Nykyisin nuoret vain tiktokkaa, somettaa ja instaa. Kodin ulkopuolelle lähdetään korkeintaan ottamaan joku duckface-selfie trendikahvilaan.

      Ennen nuoret kokoontui Esson taakse kallioille. Juotiin keppanaa lasipulloista, poltettiin ketjussa punaista mallua ja joku toi aina stereot mukanaan. Pikku känässä istuttiin sylikkäin, pusuteltiin ja sekoiltiin. Tehtiin fritsuja kaulaan ja Maken corollan takapenkillä harrastettiin pettinkiä.

      Nykyinen nuoriso on aika vätyksiä.

    • Anonyymi

      Nuorisolla joka toinen sana on nykyään kirosana ja V sana esiintyy jopa normaalin keskustelun aikana monta kertaa. Lisäksi tihutöiyä tekevät ja aiheuttavat vaaratilanteita. Omasta saunamökistä taloni vieressä olivat jotkut nuoret eilen rikkoneet ikkunan ja oveakin yrittäneet murtaa, mutta ovi ei ollut onneksi hajonnut. Eivät enää välitä vaikka asuttais naapurissa, kun niin kova into rikkoa kaikki. Omat lapseni jo aikuisia joten ei heidänkään kavereita voinut olla. Olivat ilmeisesti valinneet kaikista eniten autiolta näyttävät talon alueelta ja käyneet kimppuun.

      • Anonyymi

        Mites se meni... "Joka toinen sana v**tu, v**tu mitä sitte. Näin kauna kesti et sen tajusitte?"
        On muuten ainakin 15 vuoden takaa tuo laulun pätkä. Oliko se kuningas pähkinä joka tuota riimiä veti, en itse häntä kuunnellut mutta muut tykkäsi ja jäi päähän kun lauloivat.
        Ei ole siis mitään nykyaikaa, vaan ollut aika monta vuotta tuo sanailu. Olet ehkä hieman pihalla oikeasti nuorista. :D

        Sitä jäin kanssa miettimään, että mistä tiedät tekijöiden olleen nuoria? Stalkkaatko jotain ala-ikäisiä jatkuvasti?

        Kyllä sen nyt jo osais arvatakin. Jos aikuiset olisivat asialla olleet niin tuskin olisivat sitä ikkunaa rikkoneet vaan keskittyneet pelkästään siihen oveen. Se ikkuna on oven yläpuolelle joten sen rikkominen ei olisi edistänyt murtautumista yhtään. Kyseessä oli vain nuoria jotka halusivat tehdä ilkivaltaa ja todistaa tällä kuinka rohkeita he ovat, kun uskaltavat rikkoa ikkunan. Lisäksi taloni sijaitsee alueella jolla on paljon nuorisoa. Ja olisi sen lahon ovenkin rikki saanut jos asialla olisi aikuinen ollut. Kyl aikuisen voimat olisi riittäneet sen lahon puuoven aukirepimiseen.

      • Anonyymi

        Just näin! Ja kävelevät ajotienkin yli katse puhelimessa ja niin ettei oo suojatietä. Kun nopeutta sellainen 50kmh tai hiukan enemmän ja joku tulee yhtäkkiä keskelle tietä niin ei siinä edes ABS jarrut ehdi pysäyttämään vauhtia. Tiedättekö kuinka paljon jenkkeihin maksaa puskurit tai tuulilasit? Nykyään on kaiken muun lisäks nää sähköpotkulaudat joista nuoriso on ihan täpinöissä. Monta kertaa ovat niillä ajaneet yhtäkkiä ajotielle ja meinannut jäädä alle. En halua edes kuvitella millaista tuhoa sellanen potkulauta aiheuttaisi rakkaalle autolleni. Puskurit ainakin menisi ja niiden hinta on kova ja suomesta ei löydy muuta ku romuttamoilta jotain eri värisiä ja naarmuisia. Eli ei nyt joka vuosi viitsisi niitä turmella kolarissa liikennesäännöistä piittaamattomien nuorten takia. Mopojakin virittelevät ja niillä törmäilevät ja mopoautolla ajaessaan pitävät musiikkia niin lujalla ettei kunnon ihmiset saa unta. Itse olen viisi kymppinen mies ja kun itse olin 15v niin silloin ei oltu yhtään häiriöks. Ajeltiin vanhoilla autoilla syrjäisiä hiekkateitä kilpaa ja kirosanoja ei huudeltu muuta ku kännissä tai erittäin pahassa tilanteessa. No joo. Toki virheitäkin tuli tehtyä kuten esim se, kun lähdin hieman isommalle tielle ajamaan vanhalla peräpuikkosaabilla ja poliisit pysäytti, kun eivät hetkeekään uskoneet et se savuava kasa sammalta olisi tieliikennekelpoinen. Ajat ovat kyllä muuttuneet. Nykyään nuoret ajaa joko monta tonnia maksavilla mopoilla tai monta kymmentä tonnia maksavilla muovi laatikoilla ja tuhoaa nekin. Itse ajoin sillä muutaman markan Saabilla mopo iässä ja se sentään on kovasta kohtelusta huolimatta säästynyt tähän päivään. Tosin nykyään on auto harrastajalla mut kumminkin. Ennen osattiin arvostaa halpojakin asioita, mutta nykynuoret pitää kalliitakin asioita itsestään selvyyksinä, koska eivät itse ole niistä joutuneet maksamaan. Kuinkakohan pärjäävät aikuisina, kun eivät ole töihin menoa edes miettineet, kun mutsi on kaiken aina kustantanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sen nyt jo osais arvatakin. Jos aikuiset olisivat asialla olleet niin tuskin olisivat sitä ikkunaa rikkoneet vaan keskittyneet pelkästään siihen oveen. Se ikkuna on oven yläpuolelle joten sen rikkominen ei olisi edistänyt murtautumista yhtään. Kyseessä oli vain nuoria jotka halusivat tehdä ilkivaltaa ja todistaa tällä kuinka rohkeita he ovat, kun uskaltavat rikkoa ikkunan. Lisäksi taloni sijaitsee alueella jolla on paljon nuorisoa. Ja olisi sen lahon ovenkin rikki saanut jos asialla olisi aikuinen ollut. Kyl aikuisen voimat olisi riittäneet sen lahon puuoven aukirepimiseen.

        Tuolla periaatteella kaikki suomalaiset 60 vuotiaat on alkoholisteja, koska sen ikäisenä kuolee keskimääräisesti eniten alkoholismiin muihin ikäluokkiin nähden.
        Niin on pakko meinata, että sen ikäiset on kaikki alkoholisteja. Sinun juttu oli saman tasoista päättelyä.

    • Anonyymi

      Ja kirjoitusvirheiden määrä kasvoi myös, niinkuin aloittajan tekstissä voidaan havaita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10030
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      412
      4390
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      3016
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2664
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1710
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe