Mitä luette?

Minkälaisia kirjoja te luette? Yleensäkin haluan vastausta 12-19 vuotiailta, mutta toki kiinnostaa, mitä muutkin lukee.

Itse olen kiinnostunut sellaisista kirjoista, missä kerrotaan nuorúudesta, niistä sen elämän vaiheen kaikista ongelmista ja äiti-tytärsuhteitsa.

Olen seitsämäntoista, ja lempikirjailijoihini kuuluu Merja Jalo ja Asta Ikonen, mutta olen lukenut monen monen muunkin kirjailijan kirjoja. Mistä löytäisin oikein sopvia luettavia itselleni? Tunteeko joku nuorisokirjailijoita, jotka kertovat edellämainituista asioista?

Kiinnostaako jotakuta muuta tällaiset aiheet? Vai eikö sellaisista aiheista edes kirjoiteta siksi, että kukaan muu ei ole kiinnostunut sellaisesta?
terveisin: "nuorisokirjojen suurkuluttaja"
13650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Luen paljon paljon fantasiaa ja välillä eksyn muuallekin. Kirjastossa on tullut luettua melkeimpä kaikki lukemisen arvoinen fantasia alusta loppuun ja muuta sellaista, jossa tapahtuu paljon. Nuortenkirjoja en yleensä jaksa, välillä tulee silti niitäkin luettua.. Ainakaan sellaisia oiikein pitkäpiimäisiä kirjoja nuorten ongelmista, kavereista ja rakkaudesta ei saa luettua loppuun.. en tiedä syytä. Kiitos puheenvuorosta, toivottavasti en loukannut ketään nuorisokirjojen rakastajaa. Ainiin, olen 14 vuotta.

Äänestä
  • Et todellakaan loukannut. Hyvä kun kirjoitit.

    Minusta tuntuu, että kaikki tykkää fantasiasta. Itse en niin kovasti lue fantasiaa, mutta olen siinä tapauksessa varmaan ainoa poikkeus. Itse kun koen itseni jonkin asteiseksi ongelmatapaukseksi, niin haluan lukea kirjoista muista tällaisista ongelmallisista ihmisistä!!!!

    Tää on kai pikemminkin fantasian aikaa nyt...

    Äänestä

No mä luen vähän kaikkea esim.nuorten kirjoja,jännitys kirjoja,viisikoita ja kaikkiea sellasta.
Mun kirjoihin kuuluu mm.w.i.t.c.h.-kirjat,
R.L. STINE(GOOSEBUMPS) ja kaikkea muutakin kivaa.
Mutta hei...kiva,kun kytsyit.

Äänestä
  • mäki luen goosehumpseja mut oon lukenu jo kaikki;) ''tiutautaukkille'' tää viesti

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    mäki luen goosehumpseja mut oon lukenu jo kaikki;) ''tiutautaukkille'' tää viesti

    no kiva,että joku on minun kanssani samaa mieltä.
    Se on muuten goosebumbs.
    Ootko lukenut:karmivat pieno tunnit ja
    kauhujenkesäleirin.
    Mä oon lukenut pätkän niitä,mutta en uskaltanut lukea enmpää enään...tai no...oikeastaan en halunnut.
    Koska mun kaveri varotti.

    Äänestä

  • no tietty surkeidensattumusten saria. ja harry potterit jotka tosin on aika pitkiä. joskus alkaa ehkä tylsistyttää, mutta surkeiden sattumusten saria on toooosi hyvä

    Äänestä

Mä tiedän, että se voi olla vähän naurettavaa, mutta mä rakastan satuja, kaikkein eniten Astrid Lindgrenin kirjoja ja se mikä siinä on naurettavaa on se, että tämä kyseinen tyttö on neljätoistavuotias. Luen mä kyllä muutakin... Darren Shanin kirjat on ehdottomasti parhaita (siis niitten satujen lisäksi).=)

Äänestä

Luen nyt kymmenettä kertaa Taru Sormusten Herrasta
ja oon lukenu Harry Potterit kaikki n.4 kertaa ja Hobitin 3
ja Animorphsit [15] kaikki yhen kerran.. ja Lingrenin kirjoja Pepistä Ronjaan ja Eemeliin, ja Muumit ja Disneytä ja Petteri Töpöhännän 11 kirjaa kaikki kerran.
Suosittelen kaikkia näitä!!
Ja oon 12

Äänestä

oon 12v ja luen kauhu kirjoja.

Äänestä

Oon 11. Kirjasuosikkeihini/sarjoihini kuuluu Ann Behrsin/Barshin/Behrsenin (en muista sukunimee xD ) Enkeliakatemia-sarjan kirjat! Ne on aivan totaalisen huvii kirjoja Suosittelen. Itelläni on niit. Sit luen kans Tuija Lehtisen kirjoja. Varsinkin Mirkka-sarjaa lueskelen. ;>>

Äänestä

Mä luen sveet walleyta aika paljon... välil etin kirjastosta et mitä löytäs :D

Äänestä

Fantasiafriikki kun olen kaluan parhaillaan läpi kirjaston fantasia osastoa. Sain juuri luettua Mammutit-sarjan ensimmäisen osan. Joskus eksyn (tosin harvoin) nuorisokirjoihinkin tai dekkareihin tai jännäreihin.

Äänestä

Mä luen kans hirveesti kaikenlaisia nuortenkirjoja, koska mun mielestä ne vaan on yli kaikkien muiden :D Melkeinpä kaikki Tuija Lehtisen kirjat on tosi hyviä! Varsinkin Mirkat ja Laurat. Sit oon lukenu kolme ekaa Enkeliakatemia-kirjaa ja haluisin sen neljännen käsiini! Ne on siis muistaakseni kirjottanu Annie Dalton! Mä kävin Otavan sivuilla (ainakin muistaakseni ne oli sen ..) ja sieltä sai mun mielestä kateltua nuortenkirjoja sillain, että niistä luki siellä vähän juonta ja hinta koska se ilmeisesti oli joku nettimyymälä tai jtn.. Että sieltä kannattaa kans käydä kattoon, jos löytäis jotain kiinnostavia ja sit laittaa kirjottaja ja kirjan nimi muistiin ja kattoo löytyskö niitä sitten kirjastosta! Luin tässä hiljattain myös Mats Wahl:n Emma ja Daniel-sarjan kaks ekaa ja kolmannenkin lainasin kirjastosta, mutta ne oli aika outoja ja ärsyttävästi kirjotettuja välillä,niin en ainakaan vielä oo jaksanu sitä kolmatta lukee.. Ja oon muuten 15.. Merja Jalon kirjat on kans hyviä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukijatyyppi kirjoitti:

Minkälaisia kirjoja te luette? Yleensäkin haluan vastausta 12-19 vuotiailta, mutta toki kiinnostaa, mitä muutkin lukee.

Itse olen kiinnostunut sellaisista kirjoista, missä kerrotaan nuorúudesta, niistä sen elämän vaiheen kaikista ongelmista ja äiti-tytärsuhteitsa.

Olen seitsämäntoista, ja lempikirjailijoihini kuuluu Merja Jalo ja Asta Ikonen, mutta olen lukenut monen monen muunkin kirjailijan kirjoja. Mistä löytäisin oikein sopvia luettavia itselleni? Tunteeko joku nuorisokirjailijoita, jotka kertovat edellämainituista asioista?

Kiinnostaako jotakuta muuta tällaiset aiheet? Vai eikö sellaisista aiheista edes kirjoiteta siksi, että kukaan muu ei ole kiinnostunut sellaisesta?
terveisin: "nuorisokirjojen suurkuluttaja"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu