Itse emmin.
Miten muut?
Vastaukset 3
- Anonyymi
Otan jos sen saan. En ottanut sika-influessa rokotusta, mutta tämä covid- viirus on niin arvaamaton että parasta varautua.
- Anonyymi
Mulle kävi aikoinaan sikainfluenssan kanssa niin, että en ollut mitenkään kärkipäässä rokotusjärjestyksessä, kun rokotteita alettiin jakaa. Siinä omaa vuoroani odotellessa sain tietysti sen sairauden ja selvisin siitä ihan hyvin. Myöhemmin kun rokotteita oli jäänyt yli, niitä yritettiin minullekin kaupata, mutta silloin oli jo jotain epäilyksiä rokotteen laadusta ja huhuja sivuoireista niin paljon, etten loppujen lopuksi ottanut sitä rokotetta. Pääsyynä oli se, että olin kyseisen taudin jo sairastanut. Toinen syy oli, että minulla on autoimmuunisairaus ja lääkärituttava kehotti minua olemaan skeptinen rokotteen suhteen, koska nimenomaan rokoteturvallisuutta suhteessa autoimmuunisairauksiin silloin mietittiin.
Nyt olen tämän koronan sairastanut jo kahdesti täällä Suomessa. Asun pääkaupunkiseudulla, missä virusta on eniten liikkunut. Olen taas rokotusjärjestyksessä häntäpäässä, joten minulla ei vielä ole mitään kiirettä päätöksenteon suhteen. En kuitenkaan suhtaudu rokotuksiin kielteisesti ja saatan koronarokotuksen ihan hyvin ottaakin. En ole kovinkaan tarkkaan seurannut koronarokotuksen uutisia, mutta ihan ylipäätään mietin, kuinka pitkä rokotusprojektista edes tulee. Pelkästään Yhdysvalloissa on satoja miljoonia ihmisiä ja he varmasti pystyvät haalimaan rokotteita itselleen aika isot määrät. En siis oikein edes jaksa uskoa, että minun rokotusvuoro tulisi ennen ensi kesää, josko edes vuoden 2021 jouluun mennessä. Minulla on aikaa tutustua aiheeseen ja miettiä asiaa. Jos rokotusvuoro tulisi kevään 2021 aikana, ottaisin rokotuksen todennäköisemmin kuin en ottaisi. Mutta silloinkin haluaisin vielä vähän lueskella aiheesta, kun en tosiaan ole jaksanut seurata asiaa ollenkaan. Kuten jo sanoin, olen taudin kahteen kertaan käynyt läpi ja varsinkin jälkimmäisellä kerralla se ei ollut muuta kuin parin päivän nuha. Oman terveyteni osalta en siis koronaa pelkää, mutta taudin leviämisen hallintaan saamiseksi pidän rokotuksia tärkeänä.
- Anonyymi
Joku sanoi että : Jos ei viina ja sauna auta niin se on menoa ! Niin minäkin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651832Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661199- 139982
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu16881- 82655
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa99611- 45538
- 56529