Vuodesta 2010

Anonyymi

Aasinsillan kautta pääsemme meitä kaikkia kiinnostavaan asiaan pattayaan, lehtijuttu on vuodelta 2010 siis samana vuonna kun neiti on kertomansa mukaan aloittanut pattayan matkailun, onko vuokramorsiamilla edelleenkin vaikka 10 vuotta on kulut, samat vaihtoehdot elämässään, vai onko ne ajettu jo nurin puskutrantoreilla, eli odatan asiallista keskustelua onko pattaya muuttunut 10 vuodessa parempaan vai huonompaan suuntaa.
http://travel.cnn.com/bangkok/life/mercy-and-hope-slums-pattaya-621310/

46

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ikäänkuin muualla ei olisi köyhyyttä, slummeja, ghettoja ja hökkelikyliä. Samanlaisen uutisen voisi tehdä mistäpäin maailmaa tahansa.

      Las Vegasin alla olevissa sadevesitunneleissa asuu syrjäytyneitä roskisdyykkareita. Jotkut vapaaehtoisesti ovat sen tien valinneet ja joiltakin on unelmat särkyneet.

      Pohjois-Thaimaassa on erityisen paljon pelti ja pahvikopeissa sekä risumajoissa asuvia ihmisiä. Kun pysähdyt keskelle ei mitään, niin jo viidakosta kömpii joku ryysyläinen.

      Phnom Penh on äärimmäisen siisti kaupunki myös, mutta sen laitamat on piiritetty slummeilla.

      Pattayan slummit hävitettiin joskus 2013 vuoden paikkeilla. Joitakin majoja voi olla vielä Jompparin perukoilla.

      Ne oli ihan kunnon perheitä mitä niissä asui. Siivoojia, katukauppiaita, mopotaksimiehiä yms. Lapset leikki tyhjillä tonteilla ja pelasi jalkapalloa, oli kanoja ja vuohia, yms. Ei ollenkaan siellä kurjimmassa asemassa olevia.

      Ei heidän häätäminen mitään ongelmaa ratkaise. Maisema vaan siistiytyy. Ei ne siivoojaperheet sen onnellisempia ole, jotka asuu hotellin takapihalla huoltorakennuksessa.

      Minä aloitin Pattayan "matkailun" jo 90- luvulla thainyrkkeilyn muodossa. Varsinaisen lomailun aloitin 2002 ja talviasumisen 2010. Ympärivuotisen asumisen 2017 täytettyäni 50v.

      Aina ne ensimmäiset kokemukset on parhaita kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Pattaya oli eksoottinen omasta näkökulmastani vielä 2000- luvun alussa. Nykyään se on liian siisti ja länsimainen makuuni.

      Kansainväliset ketjut, tuotteet ja tyyli on vallanneet thaimaalaisen miljöön ja Pattaya on kuin mikä tahansa suosittu turistikohde.

      Viihdekeskuksena toimii vallan mainiosti, kuten turistikohteen tulee toimiakin. Maailman monipuolisimpia kaupunkeja.

      T 2010

      • Anonyymi

        Asiallinen vastaus mutta pienen ihmetykseni sait aikaan kun et nyt kirjoittanut näkökannastasi että vaimosi on aktiivinen vähäosaisten lasten auttaja, et maininnut summia joita hän on luovuttanut näyttäen keskisormeansa, et edes irvaillut aiheesta meidän osallisuudesta Chiang Main vähäosaisten elämäntason kohentamiseen.
        En ole aloittaja, enkä myöskään jatkokommentoija, mutta tässä terveiset toiselle internetprofiilillesi asiamiehellesi 44.

        S

      • Anonyymi

        Tämä 2010 on omien sanojensa mukaan satojen oppaitten tuttu, mutta samalla täysin tietämätön osan oppaittensa kodeista olevan slummeissa.
        Kertoisitko 2010 missä ja miten nämä palmunalus- ja baarioppaat asuvat, ja nyt en tarkoita niitä jotka ovat kutsumusammatissaan tienaten huikeita pyllistysrahoja ollen markkinoittenne halutuimpia.

      • Anonyymi

        Kiitos asiallisesta kommentista sinulle 2010.

    • Anonyymi

      Hienoa kun 2 viikon miljonääri vie slummiasukkaan hienoihin hotelleihin ja ruokailemaan kurmettia, vieden naarasta paikkoihin joissa ei ole ennen ollut, saaden kertoa PATTAYAN MATKAILUPALSTALLE naisen vilipittömästi ollen onnellinen kun saa kokea elämää hänen kanssaan lomaheilana jopa hieman rakastuen miljonääriinsä mesettäen perään vuosikausia, kun kymppi kerran vei oppaansa hienoon hotelliin kysyen pidetäänkö hääjuhlamme tässä hotellissa.

      • Anonyymi

        Sensukka yrittää tehdä asiallisen aloituksen, saa yhden asiallisen vastauksen ja sitten alkaa vittuilemaan, kyselemään ja riehumaan itsekseen. Tätä on jatkunut kuusi vuotta eikä kukaan ole vielä onnistunut vastaamaan sensukalle "oikein" ilman ettei tämä sekoa ja ala satuilemaan väännellen palstahistoriaa omaan muotoonsa. Taas höpiset hyväntekeväisyydestä. Sulla menee joka sentti lääkkeisiin ja viinaan. Ruokaan jää hädintuskin mitään. Millä ihmeellä sinä ketään autat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kirjoituksesi mielestäsi ottaa kantaa itse asiaan ja mainintana että olemme jo lukeneet arviolta tuhat kyseisen kaltaista välihuutoasi kaikkien jo tulleen tietoiseksi tämän senssusi aivopesseen sinut senssuttelemaan myös seuraavat kuusi vuotta.

      • Anonyymi

        Älä nyt numball, tämä petteri on palstan sielu, me kaikki ollaan kiinnostuneita mitä mieltä hän on meistä, ilman häntä ei täällä olisi ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt numball, tämä petteri on palstan sielu, me kaikki ollaan kiinnostuneita mitä mieltä hän on meistä, ilman häntä ei täällä olisi ketään.

        Tulee siistit joulunpyhät senzuille kun juttelee sivupersooniensa kanssa 24/7 ja huutelee täällä hävyttömyyksiä saadakseen muitakin liittymään seurakuntaansa.
        Alkaako kohta mopokeskustelut taas jossa mietitään PCX:n ajonhallintajärjestelmiä ja akunvaihtoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee siistit joulunpyhät senzuille kun juttelee sivupersooniensa kanssa 24/7 ja huutelee täällä hävyttömyyksiä saadakseen muitakin liittymään seurakuntaansa.
        Alkaako kohta mopokeskustelut taas jossa mietitään PCX:n ajonhallintajärjestelmiä ja akunvaihtoja?

        Anonyymien joulupippalot missä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee siistit joulunpyhät senzuille kun juttelee sivupersooniensa kanssa 24/7 ja huutelee täällä hävyttömyyksiä saadakseen muitakin liittymään seurakuntaansa.
        Alkaako kohta mopokeskustelut taas jossa mietitään PCX:n ajonhallintajärjestelmiä ja akunvaihtoja?

        Mukavaa lukea että ajattelet Senssua 24/7 ja kaipaat mopokeskusteluja.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      En jaksaisi oikoa numerosensein vääntelyä kaikilta osin, mutta oiotaan nyt jotakin.

      Vaimoni asiat ei kuulu sinulle. Ne hoidetaan ihan muualla kuin täällä. Hän ei ole näyttänyt keskisormeaan missään. Ei kuulu tapoihinsa. Heidän päätehtävänsä on kerätä lastensairaaloille rahaa ja viihdyttää pikku potilaita.

      Chiang Main vähäosaisia ei sinun eläkkeelläsi tueta sieltä palvelutalostasi käsin. Älä viitsi enää jatkaa tuota, kun olet itsekin sanonut että olet feikki.

      Yksikään Pattayan tytöistä jotka tunnen, eivät ole slummeista kotoisin. En tietenkään kaikkien kotona ole käynyt, mutta hyvin perinteisiä tarinoita. Isanin maatilojen tyttöjä.

      Kun perheeseen syntyy useampia tyttölapsia, niin kulttuuriin kuuluu että jos niille kaikille ei ole töitä tai miestä, sitä lähdetään hakemaan muualta.

      Jokainen kantaa kortensa kekoon ja ollaan ylpeitä siitä että oma panos on annettu. Keinoilla ei ole väliä. Thaikulttuuria ei voi verrata länsimaiseen ja toki sen tietäisit, jos täällä olisit pidempään asunut muuna kuin erakkona ärripurrina.

      T 2010

      • Anonyymi

        Kaamosmasennus on tutkitusti monia ihmisiä vaivaava syksyisin ilmestyvä mielenterveysongelma, joka saa ihmisen alakuloiseksi aina kevääseen saakka.

        Muistakaa konkarit, Nollan vaimon asiat ei kuulu tänne, hänellä on internetsuoja.

        Nolla se uskoo Pattayan tyttöjen perinteiset tarinat tosiksi .... vittumikäidiootti.

        Miksi päivystät pattaya palstaa 24/7, vuodesta toiseen.?

        Jos on sosiaalista lahjakkuutta ja rehtiä meininkiä niin Pattayan tyttöset avautuvat kyllä mielellään jopa yhden illan asiakkaalle muutenkin kuin reisistään. Kokemusta on. Jotkut on rakastuneet yhdessä yössä. Äläkä tule poju sanomaan minulle etten tiedä mitä on rakkaus.

      • Anonyymi

        Kiitos hyvästä kommentista jälleen sinulle 2010.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on sosiaalista lahjakkuutta ja rehtiä meininkiä niin Pattayan tyttöset avautuvat kyllä mielellään jopa yhden illan asiakkaalle muutenkin kuin reisistään. Kokemusta on. Jotkut on rakastuneet yhdessä yössä. Äläkä tule poju sanomaan minulle etten tiedä mitä on rakkaus.

        No mutta siinähän saimme lukea oikein roppakaupalla sosiaalista lahjakkuutta ja varmaankin saamme lukea lisää Pattayn rakkaiden sosiaalista lahjakkuutta kun alkaa jokapäiväinen niuvan kiljuttelu ja kaikki Neiti Nollan internetprofiilit ovat tulleet esiin näppäimistön alta.

        Hauskaa tämäkirjoittaja tietää mitä rakkaus on ja varsinkin Pattayan tyttösistä.

        Palaa poju astialle kun tiedät vähän muistakin thaimaan tyttösistä kuin Pattayan tyttösistä ja tarinasi on muutakin tyttösistä joilla on asiakkaita.

        Avautuvat mielellään asiakkaalle, voi herttinen sentään taasen.

        Hyvää joulunaikaa sinulle asiakas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta siinähän saimme lukea oikein roppakaupalla sosiaalista lahjakkuutta ja varmaankin saamme lukea lisää Pattayn rakkaiden sosiaalista lahjakkuutta kun alkaa jokapäiväinen niuvan kiljuttelu ja kaikki Neiti Nollan internetprofiilit ovat tulleet esiin näppäimistön alta.

        Hauskaa tämäkirjoittaja tietää mitä rakkaus on ja varsinkin Pattayan tyttösistä.

        Palaa poju astialle kun tiedät vähän muistakin thaimaan tyttösistä kuin Pattayan tyttösistä ja tarinasi on muutakin tyttösistä joilla on asiakkaita.

        Avautuvat mielellään asiakkaalle, voi herttinen sentään taasen.

        Hyvää joulunaikaa sinulle asiakas.

        Miksi päivystät pattaya palstaa 24/7, vuodesta toiseen.?

      • Anonyymi

        Olipas taas kirjoitus mutta täyttä tuubaa ja satua. aivan varmaa on se että nämä hänen mainitsemat 400 makukaatoa ovat kertoneet että eivät asu slummissa, eivät yleensä asukkaaan vaan yhteismajoituksessa 4-20 muun vuokrahenkilöstön kanssa yleensä pienessä ikkunattomassa ilmastoimattomassa huoneessa nukkuen siloin kun on tilaa, eli jollakin on poka päällä.

        Tämä on kyllä mielestäni eräänlaista slummiasumista, vaikka ei se peltihökkeli olekkaan, 2010 on kantanut kortensa kekoon, jo 400 kertaa, oikein naurattaa kommenttinsa, "Yksikään Pattayan tytöistä jotka tunnen, eivät ole slummeista kotoisin." , sinisilmäistä saatanan sinisilmäistä, olen käynnyt näissä yhteismajoituksissa, eikä vuosiin ole enää valtaosa ole ollut koilisthaimaasta vaan lausta ja burmasta, mutta laon kieli on hyvin saman kuuloista kuin thain kieli, jopa kirjoitus on saman tyyllistä, mutta täysin erillaista kuin suomen kirjakieli vs, rauman murre, voin vakuuttaa että yli aviossa thaikun kanssa antaa hieman toisenlaisen kuvan kuin 400 maksukaatoa, säälittävää... vuodesta 2010.

        By NumBall HHN 60 v.

        yli 20 vuotta aviossa thakun kanssa... jne...

        Kerrot että olet aloittanut thaimatkailun vuonna 2002, minä olen ollut tuolloin thaikun kanssa naimisissa jo monta vuotta, jopa saman kanssa kuten olen edelleenkin, sinulla alkoi kertymään maksukaatoja, montako kertaa tuli tippuri tai klamydia kupasta puhumattakaan, mitens hiv, onneksi isanissa on halpa aidslääkitys...

        Minä sain 20 - 25 vuotiaana suomesta klamydian, joten päätin hieman harkita tekemisiäni, hävetti niin helvetisti piti hakea hoito yksityispuolelta en kehdannut mennä edes terveyskeskukseen, kun siitä olisi jäännyt merkintä rekistereihin,
        By NumBall HHN 60v.

        Maksullisella saama miehellä on yleensä terveyden kanssa muitakin ongelmia kuin hukassa oleva mielenterveys, taitaa olla Isan muutenkin thaimaan johtavaa std aluetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrot että olet aloittanut thaimatkailun vuonna 2002, minä olen ollut tuolloin thaikun kanssa naimisissa jo monta vuotta, jopa saman kanssa kuten olen edelleenkin, sinulla alkoi kertymään maksukaatoja, montako kertaa tuli tippuri tai klamydia kupasta puhumattakaan, mitens hiv, onneksi isanissa on halpa aidslääkitys...

        Minä sain 20 - 25 vuotiaana suomesta klamydian, joten päätin hieman harkita tekemisiäni, hävetti niin helvetisti piti hakea hoito yksityispuolelta en kehdannut mennä edes terveyskeskukseen, kun siitä olisi jäännyt merkintä rekistereihin,
        By NumBall HHN 60v.

        Fiksu tyyppi tämä sammakko-senssukka, vastailee itse itselleen valheilla ja poistelee viestit joissa kerrotaan totuus itsestään.

    • Anonyymi

      Ensinnäkin Pattaya ei ole slummialuetta.

      Pattaya on varmasti parantunut, jos vertaa 2010 vuotta 2019 vuoteen Pattayaa paikkana ja lomakohteena ,aivan varmasti.

      Tarinoita, dokkareita ja haastatteluja voidaan tehdä mitenpäin tekijä haluaa asian kääntää, omalle mielipiteelleen myönteiseksi.

      Samanlainen 1000 ihmisen kysely: oletko tyytyväinen elämääsi?... Otanta tuottaa varmasti eri tuloksen, jos sama kysely suoritetaan täysin samoilla kysymyksillä Kauniaisissa ja Kontulassa?

      Ihminen on ahne asuinmaasta tai paikasta riippumatta. Kun perusasiat ei ole kunnossa, halutaan perusasiat kuntoon, kun perusasiat on kunnossa halutaan jotain enemmän, kun sitten saadaan vähän enemmän, halutaan vielä enemmän.

      Kerron tositarinan lähiajoilta: 28v thaimaasta 6vuotta sitten suomeen muuttanut hyvin siro tyttö erosi suomalaisesta miehestään, lopullinen ero astui voimaan n puolivuotta sitten, nainen työskentelee osa-aika siivoojana edelleen, mutta uuden
      (eli vanhan) aluevaltauksen tehtyään, on kotinsa hyllyillä alkanut olemaan mm. Cucci ja L V:n ihania paperipussukoita sisustusesineinä?

      Käsittääkseni tyttö sai pienen palkkansa lisäksi pienipalkkaiselle kuuluvat avustukset, samat mitä suomalainen pienipalkkainen " liikemies?" saa?

      Käsittääkseni tytön, joka ei käyttänyt lainkaan päihteitä, eikä tupakoinut. ei olisi suomalaisessa yhteiskunnassa ja suomen sairasvakuutuksen piirissä olevana tarvinnut välttämättä tehdä, tätä aluevaltausta, jos olisi halunnut elää tavallisen pienituloisen ihmisen turvallista elämää suomessa? Hän kuitenkin päätyi tähän edellä mainittuun hommaan, siivoojan työnsä lisäksi.

      Voisitko senssu kertoa miksi mielestäsi näin tapahtui?

      • Anonyymi

        "Kirjoittaja haluaa asian kääntää, omalle mielipiteelleen myönteiseksi".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kirjoittaja haluaa asian kääntää, omalle mielipiteelleen myönteiseksi".

        Amalia kääntää ja vääntää, sama se.

    • Anonyymi

      "Pohjois-Thaimaassa on erityisen paljon pelti ja pahvikopeissa sekä risumajoissa asuvia ihmisiä. Kun pysähdyt keskelle ei mitään, niin jo viidakosta kömpii joku ryysyläinen."

      Naita nakee Suomi Kerholle mennessa Budha kukkulalta! Pelottava slummi takakuja...
      Perheita asuu siella 3m viidakossa suuren koiralaimansa kera, "golf" kentan vieressa.
      Suomi rakentaja mainostaa kaikkea "Upeana luxus-talona" ja "Upea ranta".
      Ranta on 40m levea, venalaisten miehittama. Papatus kuin Terijoella...
      Monelta wanhukselta se jaa nakematta kun on "itsemurhaportaat" ennen rantaa.

      Joo, ei slummia tarvitse kaukaa hakea Pattayaltakaan.

      • Anonyymi

        Näissä köyhissä maissa on tämä alueellinen elitaso ero valtava, siis todella samassa kaupungissa voi olla vierekkäin varsin iso slummi ja tien toisella puolella rikkaiden asuinalue, luulisi että nämä slummien asukkaat kokisivat huomattavaa tyytymättömyytä ja katkeruutta rikkaampiaan kohtaan, olemme palstallakin nähneet miten lyhyt tie on ryysyistä rikkauksiin, todennäköisesti rikkauksista ryysyihin paluu käy yhtä nopeasti... kuin toisinpäin.

        Brasilian favelat, jenkkien trailparkit ja viemärit, pontikalla elävät hillybillyt, rutiköyhät kalastajat monilla rannikoilla ja saarilla pitkin maailmaa.

        Viidakkokansat Amazonilla jotka eivät tunne edes rahan käsitettä, andamaaneillakin muutaman sadan kilsan päässä Burmasta on täysin muusta maailmasta eristyksissä oleva sentinelien heimo.

        Kuubassa keskiansio on 20 dollaria kuukaudessa. Eli ovat huomattavasti köyhempiä kuin thaimaalaiset. Thaimaan köyhimmätkin tienaa enemmän kuukaudessa vaikkapa vaan keräämällä muovipulloja.

        Rikkaiden pöydältä putoavilla murusilla ne elää suomalaisetkin köyhyysrajan alapuolella elävät, joiden määrä lisääntyy jatkuvasti. Keskiluokkaa kurjistetaan Euroopassa hyvää vauhtia.

        Elintasoerot ei häviä viemällä köyhät metsään piiloon, vaan ne pahenee. Se on sama kuin siivoaisi lakaisemalla roskat maton alle.

        Elintasoerot pienenee tarjoamalla köyhille edullisia asumisratkaisuja, töitä, ruoka-apua ja ilmainen tasavertainen koulutus lapsille.

        Pattayalla on varsin toimivia avustuskampanjoita ja keräyksiä köyhille ja toimivia orpokoteja sekä kouluja.

        Thaimaan rikkaat ovat kovia avustamaan suoraankin, eikä he tee siitä mitään suurta numeroa itseään mainostaen.

        Olen omin silmin nähnyt monet kerrat kun tummalasinen arvoauto kiertää köyhien alueilla, takaikkuna raottuu ja sieltä anonyymi käsi ojentaa setelinippuja tarvitseville.

        Kun kunnon buddhalainen thaimaalainen antaa jotakin avustusta jollekin, hän ei tee sitä siksi, että saisi hyväntekijän maineen tai mainostaisi firmaansa tms, vaan hän tekee sen antamisen ilosta tietäen että hyvä tulee takaisin hyvänä karmana ja onnena.

        Monet varakkaat farangit katsovat myös auttamisen velvollisuudekseen ja maassa maan tavalla. Matala profiili. Antamisella pullistelu ei kuulu maan tapoihin.

        Tässä yhteydessä on pakko mainita yksi suomalainen farangi nimeltä, joka on lahjoitellut seitsemän numeroisen summan euroja jo pelkästään tsunamin uhrien omaisille ja monille muille. Ja omista rahoistaan.

        Hieno mies, J.Salonoja. Respectiä hänelle! Reilu mies, vaatimaton ja kiva kaveri. Aito Pattayan poika.

        Se kellä on, se antaa ja se maksaa. Se on käytäntö Thaimaassa. Numeroa siitä ei tarvitse tehdä.

        Monelleko olet antanut pysyvän työpaikan ?

        Ja sama tuuba jatkuu, entistä voimakkaammin, ei kukaan ole väittänyt ettei maailmassa ole kurjuttaa enemmän kuin omaksi tarpeeksi, köyhiä on aina ollut ja tulee olemaan, et sitten verrannut itseäsi suurena auttajana kun olet sentään maksanut kertomasi mukaan 400 maksukaadolle heidän palveluksistaan, kunnes löysit vaimosi, joka teki kanssasi heti pennun...

        kerroit aikaisemmin rahoittaneesi nekin kaadot lainarahalla, vai olenko jotain ymmärtänyt väärin kirjoituksistasi.,

        kysyin sinulta jo aikaisemmin oletko sinä mielestäsi auttanut näitä 400 maksukaatoa vai oletko vain pahentanut heidän elämää, jos voisit valita uudelleen tekisitkö asian toisin, vai jatkaisitko vain sexin ostamista sieltä missä sitä halvimmalla saadaan...

        En elä haavemaailmassa kuin sinä. Meitä ei määritellä unelmiemme pohjalta eikä sen pohjalta mitä ajattelemme, vaan tekojen pohjalta.

        Kysymys voisi olla farangien osalta paremminkin se, paljonko olemme tuoneet rahaa Thaimaahan ja paljonko olemme välillisesti työllistäneet thaimaalaisia.

        Pysyviä työpaikkoja ei ole nykymaailmassa olemassakaan. Mutta kun ostan jotakin kaupasta tai tilaan kuorman grillihiiliä pihaan, niin työllistän aina jonkun hetkeksi. Ne kaikki kun laskee yhteen niin niistä tulee aika mittava työllistävä vaikutus.

        Kuluttaminen on työllistämistä. Suosi thaimaalaisia tuotteita niin työllistät thaimaalaisia.
        Unelmasi tarjoilijoiden työllistämisestä Thaimaassa ei ole thaimaalaisten työllistämistä, vaan se on pelkkä unelma.

        Enköhän minä ole elämäni aikana ainakin puolimiljoonaa euroa tuonut Thaimaahan. Siinä on aika moni työllistynyt miestyövuosina laskettuna, jos ymmärrät käsitteen.

        "kysyin sinulta jo aikaisemmin oletko sinä mielestäsi auttanut näitä 400 maksukaatoa vai oletko vain pahentanut heidän elämää,"

        tähän helppoa vastata, että auttanut ja parantanut.

        Miten on, puhutko nyt omasta vai varastetusta massista.

        Hymyilyttää että mainitsee 7 numeroisen lahjoittajan ja kunnioittavansa häntä.
        Tottakai me kaikki kunnioitetaan hänen tekojaan, eikä Neidon kunnioituksella ole asiassa mitään tekemistä.
        Sama Neito on sanonut kunnioittavansa 28x/NaziMarttaa.
        Tämä Neito on kertonut polttaneensa arviolta yhden millin euroja maksukaatoihinsa, sillä rahalla olisi voinut tehdä valtavasti muutakin kuin orkkuja.
        Täysin kahjoa että sama omanaparunkku internethaavevaimonsa kanssa auttaa vähäosaisia lapsia ja iskä painaa satoja vähäosaisia kun he eivät enään ole lapsia, vaan näillä maksukaadoilla on kotonaan vähäosaisia lapsia.
        Toi internethaaveilluusiohenkilö 2010 on niin paljon jauhanu tällä palstalla, että ei ole olemassa ainuttakaan asiaa missä ei itseään pussiin puhuisi.
        Täyskahjo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monelleko olet antanut pysyvän työpaikan ?

        Entä sinä?

        Kateuden ja katkeruuden peikko iski taas vittumaisuudellaan ja pihiydellään kehuskelevaan vakavasti vammatutuneeseen erakkoon ja ihmisraunioon nimeltä numeromies.
        Nimimerkki 2010 kirjoittaa erittäin asiallisesti ja lämminhenkisesti Thaimaasta. Mukavaa luettavaa. Numeromiehen satu on Thaiman osalta taputeltu jo moneen kertaan ja olisi ollut korkea aika lopettaa jo silloin kun olit hiekkaharjun sankari. Se oli ainoa todellinen persoonasi. Nämä muut persoonasi on keksittyjä ja varastettuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En elä haavemaailmassa kuin sinä. Meitä ei määritellä unelmiemme pohjalta eikä sen pohjalta mitä ajattelemme, vaan tekojen pohjalta.

        Kysymys voisi olla farangien osalta paremminkin se, paljonko olemme tuoneet rahaa Thaimaahan ja paljonko olemme välillisesti työllistäneet thaimaalaisia.

        Pysyviä työpaikkoja ei ole nykymaailmassa olemassakaan. Mutta kun ostan jotakin kaupasta tai tilaan kuorman grillihiiliä pihaan, niin työllistän aina jonkun hetkeksi. Ne kaikki kun laskee yhteen niin niistä tulee aika mittava työllistävä vaikutus.

        Kuluttaminen on työllistämistä. Suosi thaimaalaisia tuotteita niin työllistät thaimaalaisia.
        Unelmasi tarjoilijoiden työllistämisestä Thaimaassa ei ole thaimaalaisten työllistämistä, vaan se on pelkkä unelma.

        Enköhän minä ole elämäni aikana ainakin puolimiljoonaa euroa tuonut Thaimaahan. Siinä on aika moni työllistynyt miestyövuosina laskettuna, jos ymmärrät käsitteen.

        T 2010
        T 2010

        Ahaa no nyt tämäkin selvisi, eli kaiken mitä olet ostanut ja elämäsi aikana palveluja käyttänyt on vähäosaisten auttamista.
        Hienoa ja kaikki fallet jotka rahaa johonkin käyttää thaimaassaon vähäosaisten auttamista.
        Grillihiilikuorma ...... onkos tämä valtaisa grilli haaveuima-altaan vierellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kateuden ja katkeruuden peikko iski taas vittumaisuudellaan ja pihiydellään kehuskelevaan vakavasti vammatutuneeseen erakkoon ja ihmisraunioon nimeltä numeromies.
        Nimimerkki 2010 kirjoittaa erittäin asiallisesti ja lämminhenkisesti Thaimaasta. Mukavaa luettavaa. Numeromiehen satu on Thaiman osalta taputeltu jo moneen kertaan ja olisi ollut korkea aika lopettaa jo silloin kun olit hiekkaharjun sankari. Se oli ainoa todellinen persoonasi. Nämä muut persoonasi on keksittyjä ja varastettuja.

        Asiaa, juuri näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa no nyt tämäkin selvisi, eli kaiken mitä olet ostanut ja elämäsi aikana palveluja käyttänyt on vähäosaisten auttamista.
        Hienoa ja kaikki fallet jotka rahaa johonkin käyttää thaimaassaon vähäosaisten auttamista.
        Grillihiilikuorma ...... onkos tämä valtaisa grilli haaveuima-altaan vierellä?

        Missähän luolassa sinä numerospede olet oikein elänyt jos et tiedä että kuluttaminen on työllistämistä ja sitäkautta auttamista? Turismi ja fallet tuo rahaa Thaimaahan kymmeniä miljardeja euroja joka vuosi paitsi nyt herran vuonna 2020. Suomessakin on kymmeniätuhansia ihmisiä jotka saa elantonsa turismista ja ulkomaalaisilta. Onko olemassa mitään asiaa mistä tajuaisit jotakin? Farmasian tuotteet kenties?

        Äläs nyt kun omissa korkeuksissaan lentävä konserninjohtaja on mielikuvitusmiljonäärivaimonsa kanssa työllistänyt lukemattomia mielikuvitusorpoja mielikuvituskonsernin mielikuvitusravintoloissa ja heillä on mielikuvitustyöpaikka silloinkin kun mielikuvitusravintolat ovat suljettuina. Hyväntekeväisyytensä on mennyt niin pitkälle että mielikuvitusorvoille ostettiin mielikuvitustalotkin vielä.
        Nyt tulee joulu ja tarjoilijat saavat 3000 euron lahjakuoret kiitoksena kuluneesta vuodesta ja lukuisia palkallisia vapaapäiviä. Ai missäkö? No suomikaksnelosen pattajan palstalla tietenkin täällä chiang main hesan phuketissa! Täällä ne on Thaimaan parhaat ravintolat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kysyin sinulta jo aikaisemmin oletko sinä mielestäsi auttanut näitä 400 maksukaatoa vai oletko vain pahentanut heidän elämää,"

        tähän helppoa vastata, että auttanut ja parantanut.

        Siinä tuli totuus jota tämä sairas senssukka ei pysty kumoamaan.

    • Anonyymi

      Perskules, putosin aasinsillassa olleesta reijästä jokeen.

    • Anonyymi

      Vittumikäidiootti tämä aloittaja.

    • Anonyymi

      Fiksu tyyppi tämä senssukka, vastailee itse itselleen valheilla ja poistelee viestit joissa kerrotaan totuus itsestään.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe