Vituttaa, ku ei pääse seuroihin

Anonyymi

Ottaa päähän, kun kaikki ryhmätoiminta on tauolla, eikä seuroihinkaan pääse. Olen tottunut käymään kolme kertaa viikossa seuroissa. Sen lisäksi oli vielä iltakyliä ja kahvilla käyntejä. Pelattiin vielä pipolätkää, fudista ja säbää.

Nyt kaikki on tauolla, eikä nettiseuratkaan korvaa oikeita seuroja. Jos rehellisiä ollaan, niin seuroissakin tärkeintä oli sosiaalinen puoli. Kahvijonot, kahvittelut ja eteistoiminta oli parasta antia. Nyt tämä kaikki on pois ja jäljellä on vain puheet. Eihän niitä kukaan ajatuksella kuuntele. Vaikeaselkoistakin etenkin raamattuosiot. Loppu on taas tutun kaavan mukaista settiä. Paras anti totisesti tuli aina seurojen jälkeen.

Totisesti täytyy sanoa, että vituttaa tää korona-aika. Lisäksi todella moni on jättänyt siionin toiminnan veks. Tämä on harmillista :(

112

612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muaki vituttaa tää seurattomuus niin paljo, että vedän viinaa kaksin käsin.
      Maksa sanoo kohta poks ja hei hei.
      Tämänkin koettelemuksen se jumala vittuillessaan antoi, ees seuroihin pääse. Stana!

      • Anonyymi

        Kun seuroja ei ole ja usko tulee kuulosta niin nyt se usko tulee korvista ulos. Ei se kannettu vesi kaivossa pysy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun seuroja ei ole ja usko tulee kuulosta niin nyt se usko tulee korvista ulos. Ei se kannettu vesi kaivossa pysy.

        Pane tulpat korviin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun seuroja ei ole ja usko tulee kuulosta niin nyt se usko tulee korvista ulos. Ei se kannettu vesi kaivossa pysy.

        Ni just!
        Usko tulee korvin kuulemalla, ei jotain fakink nettipäivämiestä lukemalla, keles!
        keleenvittusentäs

      • Anonyymi

        Ite oon jo sekasi, ku pentele. Tylsyyteeni minäki oon kipannu ilolientä, mutta saakeli ku se vain aiheuttaa enemmän harmia. Viinaa on silti saatava, vaikka känni ei enää tjnnu kivalta... krapula sivsn tajuton!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun seuroja ei ole ja usko tulee kuulosta niin nyt se usko tulee korvista ulos. Ei se kannettu vesi kaivossa pysy.

        Se pulppuaa korvists ulos. Nytki viinaaa kittaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ni just!
        Usko tulee korvin kuulemalla, ei jotain fakink nettipäivämiestä lukemalla, keles!
        keleenvittusentäs

        Päovämiehessäkään ei oo enää mitään sisältöä. Pelkkää Raamattua ku tapahtumksta ei voi uutisoiyda. Vois lopettaa päibämiehen tilauksen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ite oon jo sekasi, ku pentele. Tylsyyteeni minäki oon kipannu ilolientä, mutta saakeli ku se vain aiheuttaa enemmän harmia. Viinaa on silti saatava, vaikka känni ei enää tjnnu kivalta... krapula sivsn tajuton!

        Mulle ei tule kovia rapuloita eilen illalla otin karhu tosi vahva ja 0.5l leijona pullo.
        Aattelin ny kyllä pitää vähä taukoa.

        Kannattaa rukkoilla jumalalta, jotaa ottas pois krapulan, mutta jättäs humalan.
        Jumala on luvannut kuulla rukkoukset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulle ei tule kovia rapuloita eilen illalla otin karhu tosi vahva ja 0.5l leijona pullo.
        Aattelin ny kyllä pitää vähä taukoa.

        Otikko ehtoollisen ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otikko ehtoollisen ?

        Otin semmosen pienen rentoutuksen.
        Olen mä dokannu parraimillaan iltapäivästä aamu viiteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulle ei tule kovia rapuloita eilen illalla otin karhu tosi vahva ja 0.5l leijona pullo.
        Aattelin ny kyllä pitää vähä taukoa.

        Mullaki on menny leijonaa. Sekottanu sitä appelsiinitäysmehuun. Loppuja tosin juonut pullon suusta suoraan. Nyt kiskon Olvin Tuplapukkia ja teen Päivämiehen sivuista paperitolloja. Lievää turhautuneisuutta sano. Onhan tää vähän tylsää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mullaki on menny leijonaa. Sekottanu sitä appelsiinitäysmehuun. Loppuja tosin juonut pullon suusta suoraan. Nyt kiskon Olvin Tuplapukkia ja teen Päivämiehen sivuista paperitolloja. Lievää turhautuneisuutta sano. Onhan tää vähän tylsää!

        Mä olen leijonaa sekottanut pommaciin,batteryyn ja milloin mihinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olen leijonaa sekottanut pommaciin,batteryyn ja milloin mihinkin.

        Harmi vaan kun nää leijona pullot on kaikki muovi pulloja ni ei kuulu semmosta kivaa rasahusta ku korkkaa pullon.
        Kossua sais vielä lasipulloista mutta siitä tulee kovaa päänsärkyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olen leijonaa sekottanut pommaciin,batteryyn ja milloin mihinkin.

        Ite sekotin eilen ee ässään ni menin ihan sekasi. Silimät pyöri päässä, perse pärisi ja vintissä humisi. Tuntui, että jeesuksia ja enkeleitä on siellä täällä. Kajuutasta soi loputon titityy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmi vaan kun nää leijona pullot on kaikki muovi pulloja ni ei kuulu semmosta kivaa rasahusta ku korkkaa pullon.
        Kossua sais vielä lasipulloista mutta siitä tulee kovaa päänsärkyä.

        Kossu on kalliimpaa, mutta toisaalta sitä pystyy juomaan suoraan pullon suusta. Salmiakkikossu on alaviritteisempää, eli volyymit huutaa alemmalla. Se on muovipullossa, mutta toisaalta sen saa makeutensa ansiosta kertakulauksella alas. Siksi erityisesti suviseuroissa suosin salmaria.

    • Anonyymi

      te taidatte olla uuslestadiolaisia?

      • Anonyymi

        ei olla vaan uusavuttomia vain,kundi ei osaa viel kaikkee seksist,ei imee tai antaa mun panna

      • Anonyymi

        Olen edelleen se sama vanha lestadiolainen. Vanhoillislesradiolaisuudessa olen. Kun oon kulauttanu Olvin Tuplapukin, haen Alkosta Leijona-viinaa. Tai Suomi-viinaa. Rutto että osaa olla tylsää. Pakko juua ku muuten ei jaksais

    • Anonyymi

      Ei ole kyllä postaaja ja kommentoijat vl-porukkaa, tai sitten vaan tavan mukaan ilman uskon vaikutusta elämään ja etenkin puheeseen. Luulen, että Kempeleen kettinkipastori on taas asialla pilaamassa palstaa.

      • Anonyymi

        Saa sitä ryypätä kun pitää huolen että muut ei kärsi.

      • Anonyymi

        Luulo ei ole tiedon väärti, kettinki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa sitä ryypätä kun pitää huolen että muut ei kärsi.

        Ei kärsi ku vain jaksavat kantaa viinaa ja pitää uskonsa.Mun kaveri on ihana ja aika menee kivast.

      • Anonyymi

        Meitä tapauskovaisia on enemmän ku luulet. Suuri osa tulee seuroihin vain sosiaalisen puolen vuoksi. Näkee muita ja saa bilettää selvin päin. Baareissa ja yökerhoissa se ei onnistu. Kyllä selvinpäin olis kivempaa ku pystyy tekee kaikkea, mitä kännissä ei voi. Yökerhoelämä myös eroaa liikaa niistä tavoista, joihin olemme tottuneet. Liikaa meteliä, huutoa ja läikkyviä laseja. Yksinäisyys ja eristys masentaa, joten sen vuoksi juopiskelen.....

        Onko nämä tapa uskikset niitä tyhmiä neitseitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko nämä tapa uskikset niitä tyhmiä neitseitä?

        Mnerg ... tyhmät neitseet mädättkalat. Tapaukovainen toiselta nimelytä mätäkalatai tyhymä neitse. Ollaaan juuri niitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mnerg ... tyhmät neitseet mädättkalat. Tapaukovainen toiselta nimelytä mätäkalatai tyhymä neitse. Ollaaan juuri niitä.

        Paljo sulla on kulunut viinaa tänään?
        Kirjotus ei mee ihan putkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa sitä ryypätä kun pitää huolen että muut ei kärsi.

        Niimpä. Ryypätä saa, jos pystyy varmistaa sen, ettei kännissä sitten tee syntiä. Suuri osa typeröityy kännissä ja tekee kaikkea typerää. Jos osaat ottaa viinaa typertymättä, niin voit hyvin tehdä niin. Viisaat pysyy viisaina kännissäkin. Siksi viina sopii vain viisaille!

        Mulla on ollut selvinpäin pahemmat ajatukset mitä ne humalassa on ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljo sulla on kulunut viinaa tänään?
        Kirjotus ei mee ihan putkeen.

        muuutamaa tölkki ja kikrasta pääle, seuroissaki puhuujaisveljets tarinoi kirrkastus vuoresta
        kunen itse pässe nyt gorona rajotuksten takii girkastus vuorelle nii i nyt on hyv ä ottaa kirkasta suotraan pulosta

    • Anonyymi

      Ristiriidat poreileva niin että pintakerroksetkin sekoittuvat.

      • Anonyymi

        Uskovaasus on täynnä ristiriitoja. Ei suotta ristinuskon logokaa oo risti. Pelekkää ristiriitaa alusta loppuun saakki. Raamatun lehtiä ku lukkee, ni huomaa, kuinka monet asiat sottii toisia asijoita vastaan. Ristiriitanen kirja. Siksi tätä kututaan ristiuskoksi.

    • Anonyymi

      Ei väliä, et ole edes oikea uskova.

      • Anonyymi

        En olekksaan olen tapa uskovanen . Entäsitttte ?×/

    • Anonyymi

      Ois kyllä tosi kiva päästä seuroihin. Ja aika äkkiä sittenkin.
      Mulla ollu tapana ottaa muutama viinapullo mukaan seuroihin. En mä niitä oo siellä yrkällä juonu, pois se minusta.
      Mutta seuroissa saadulla siunauksella viinasta on lähteny se paha henki pois.
      Oon sitte seurojen jälkeen juonu sitä siunattua, hyvän menon tuovaa viinaa.
      Ja nyt tosiaankin alkaa ne siunatut viinaputelit olemaan vähissä.
      Niin että alkakaa järkkäämäänniitä seuroja ja aika nopsaan sittenki!

      • Anonyymi

        Laita vettä pulloihin, jos se muuttuisi siellä seuroissa viinaksi.

      • Anonyymi

        Minä en ota viiinoja sruuyo penkille mukaa. Riitäää että saaan sosilisen puolen kkhahvia js pullaa. Iltakyylät jnr. Jos menis kännissä seutoihin ni sais varmati portttikielon. Eikä oo kivsa olla kännissä muihen nähden.

    • Anonyymi

      Ei oikea usko mitään seuroja tarvitse, jos se menee, niin joutaakin mennä.

      Johanneskin säilytti uskonsa autiolla saarella yksinään.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa. Tosi uskovalla on suora yhteys " yläkertaan" , ei siinä tarvita välikäsiä.

      • Anonyymi

        Nii, ja se Nooa säilytti uskonsa ja henkensä siellä valaan vatsassa

      • Anonyymi

        Seuroihin moni haluaa sosiaalisen puolen vuoksi. Ei siksi, että säilyisi uskomassa. Seuroissa kävijöistä todella moni on salaa ateisti tai agnostikko. Harva uskoo mukisematta siihen, mitä saarnoissa puhutaan.

    • Anonyymi

      V..taa voi korvata sanalla "surkia".

    • Anonyymi

      Sanoisit vaan suoraan, pimpsaa sinä sieltä etsit. Se siitä sosiaalisesta,puolesta. Nuori mies tarvii piparia ainakin neljästi viikossa, kolme päivää menee harjoitellessa tumputtamalla.

      • Anonyymi

        Piparia joulun aikaan tarjolla kuten kuumana kesänäki palju

      • Anonyymi

        Todella moni käy seuroissa juuri ton vuoksi. Etitään sitä puolisoa. Suviseuroissa käydään samasta syystä. Kun perheellistyt, olet jo lujasti kii siionin toiminnassa, kun on käytettävä lapsia pyhäkouluissa yms. Tosin viime aikoina moni perhe on voimien loppuessa lopettaneet uskossa talostelut.

        Ooks saanut ihan kotimaista piparia siellä milloinkaa?Onko noi kesäseurat tosissaan niin kuin kesä ja juhannus muil?

    • Anonyymi

      Korpelaisuuden hurmoskokouksissa
      Yksissäkin seuroissa menivät niin kovaan hurmokseen, että väki alkoi riisumaan itseään. Meteli oli niin kova, että naapurit soittivat virkavallan paikalle.
      Eräskin nainen oli alasti pöydällä ja lahkosaarnaaja hääri ympärillä.
      Kun saarnaajalta kysyttiin, miksi hän piti kättään naisen haarojen välissä ja toista kättä naisen rintojen päällä, niin mies vastasi, jotta siksi pidin niin käsiäni, jotta tuo naisparka täyttyisi henghellä joka paikasta.

      • Anonyymi

        Mummoni puhuiki joskus taannoisista lestadiolaisseuroista, joissa osa innostui hurmoksissaan riisumaan ittensä alasti. Olikohan ne sitten näitä korpelais-lestadiolaisia. Valtauoman seuroissa siis vielä kävivät.

        Ei orgiat onnistu jos ei riisu.

    • Anonyymi

      Iha hirviäksi mennyt tämä aika.
      Monet ennen uskoa tunnustaneet tutut kantaa kaupasta kaljaa ihan arkipäivinäkin.

      • Anonyymi

        Arkihuolesi heitä kai kalja on siis vain huulenheittoon ja jaksaa seisottaa kunnola ja nauttia kkundeista.

      • Anonyymi

        Tää aika on tätä. Minkäs teet! Olihan tuo itekki ryhdyttävä kantaa noita juomia, kun turvaverkkonikin on alkanut niin tekemään. Kai me kaljan voimilla tästä korona-ajasta selviämme, kunhan emme juo taloa alta.

        Elämä on vaan tämmöstä.

    • Anonyymi

      Nykyään todella monet vanhoillislestadiolaiset kiroilee. Mistä tämä johtuu? Ollaan työpaikalla monesti ihmetelty muutosta. Aikoinaan vanhoillislestadiolaiset käyttivät vain ruttoa, raatoa, ryöttiä, tautista, herranen aikaa, mahotonta paikkaa ja pastillia. Nyt heillä on koko kirosana-arsenaali käytössään!

    • Anonyymi

      Tämä koko sivusto, alusta alkaen ovat ihan "omilla teillään" olevia ihmisiä, näköjään.
      Eivät ole VL- uskovia kukaan, jos ovat entisiä, niin ihan laidasta toiseen jo menneitä, irvailijoita, mitä lienevät "pojan koltiaisia" tai suoraan sanoen pentuja vielä !!??
      Myötähäpeää tunnen, sääliksi käy !!!

      • Anonyymi

        Käy niin kova myrsky että kyllä siinä ote lipsuu ite kenelläkin.
        Ne jotka kestää loppuun asti ne pelastuu.

      • Anonyymi

        Tämä on vapaa sana kaikille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on vapaa sana kaikille.

        Vapaata kaikki kaikille ja kaljaa lisää mulle ja kundeja juomaan kaljaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaata kaikki kaikille ja kaljaa lisää mulle ja kundeja juomaan kaljaa.

        Miten te sitä kaljaa pystytte litkimään?
        Mä kyllästyin siihen heti alkuunsa ja käynyt sitten alkosta hakemassa juomat ei tarvi juoda niin paljoa ja turha kusella hyppääminen loppu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten te sitä kaljaa pystytte litkimään?
        Mä kyllästyin siihen heti alkuunsa ja käynyt sitten alkosta hakemassa juomat ei tarvi juoda niin paljoa ja turha kusella hyppääminen loppu.

        Iteki vaihdoin kalijasta viinaan. Viinalla voi tissutelle niin, että pysyy sopivan pöhnässä, eikä tarvi laukata yhtenään kusella. Viinasta ei myöskään jää nii helposti kii, ku sitä voi huomaamatta sekoittaa vaikka appelsiinimehuun. Taskumatissa viina kulkee kätevästi kaikkialle.

        En ole alkpholisti ja siksi en juo kaljaa,ostan konjakkia ja nautin sitä paljon päivässä ,ei kusta kuten olut.

    • Anonyymi

      Sigfrid Siikavaara on oikea Lestadiolainen. Vaikutti Oulun seudulla.

    • Anonyymi

      Vois hakea vaikka vähän viskiä mielen piristykseksi näin synkkään kaamos aikaan.
      Jouluviikko ja ei oo lunta maassa.

      • Anonyymi

        Elä hyvä ihminen viskiä juo ainakaan paljoa.
        Mulle tuli viskistä het semmoset kauhu rapulat että ei mistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elä hyvä ihminen viskiä juo ainakaan paljoa.
        Mulle tuli viskistä het semmoset kauhu rapulat että ei mistään.

        No en,Ei viski muutenkaan ole tarkoitettu kännäämiseen.
        Otin kokeeksi ruis viskiä ja on parhaimman makusta mitä olen tähän asti maistellut.

      • Anonyymi

        En pysty viskiä juomaan. Ihan ruton pahaa. Viina on halvempaa ja sitä voi lantrata moniin juomiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en,Ei viski muutenkaan ole tarkoitettu kännäämiseen.
        Otin kokeeksi ruis viskiä ja on parhaimman makusta mitä olen tähän asti maistellut.

        Viski ei sovi mihinkään. Ihan ruton paha darra tulee, maku ryökäleen paha ja jää maistuu pitkäksi aikaa suuhun. Edes oikeaoppisesti juotuna se ei ole nautinto. Eli viskilasista oikealla otteella. Hyi hiisi, ku on pahaa. Eikä sovi mihinkään juomaan sekoitettuna. Ei edes parhaimman laatuiset viskit. Hyi rutto, ku on pahaa!

        No viski mulle sopii just arki viinaksi ku sitä ei pysty juomaan liikaa,Saan kuiteski semmoiset pienet lievä sievät.
        Viski ei ole mulle ruton pahaa mut kännejä en pysty viskistä ottaan.

        Viski on nykyään mun pöytäviina ku siitä tuli kans karmiva rapula eikä sitä pystynyt paljoo kerralla ottaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viski ei sovi mihinkään. Ihan ruton paha darra tulee, maku ryökäleen paha ja jää maistuu pitkäksi aikaa suuhun. Edes oikeaoppisesti juotuna se ei ole nautinto. Eli viskilasista oikealla otteella. Hyi hiisi, ku on pahaa. Eikä sovi mihinkään juomaan sekoitettuna. Ei edes parhaimman laatuiset viskit. Hyi rutto, ku on pahaa!

        Olet tietenki juonut savuisia viskejä?
        Savuiset viskit on todellakin ruton pahaa,Ei savuiset on parempia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet tietenki juonut savuisia viskejä?
        Savuiset viskit on todellakin ruton pahaa,Ei savuiset on parempia.

        Oli viski savuista tai ei, ihan ryökäleen pahoja ne ovat. Luki pullon kylesä whisky tai whiskey, sama vaikutus. Oli viski kuin pitkään kypsynyttä, tilanne ei muutu. Ruton paha darrakin tulee. Ei meinaa saada yökkäämättä alas. Surströmmingin legendaariset silakatkin ovat parempia. Hyi ryökäle, kuka keksi noin pahaa juomaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viski on nykyään mun pöytäviina ku siitä tuli kans karmiva rapula eikä sitä pystynyt paljoo kerralla ottaan.

        Kokeilin äskön juua Jamesonia. Hyi ryötti! Kuka haluaa juua loput. Tollasta yrjölientä ei kukaan täyspäinen pysty juomaan. Täytyy olla kännissä, että menee alas. Hyi raato!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli viski savuista tai ei, ihan ryökäleen pahoja ne ovat. Luki pullon kylesä whisky tai whiskey, sama vaikutus. Oli viski kuin pitkään kypsynyttä, tilanne ei muutu. Ruton paha darrakin tulee. Ei meinaa saada yökkäämättä alas. Surströmmingin legendaariset silakatkin ovat parempia. Hyi ryökäle, kuka keksi noin pahaa juomaa!

        Minäki lopetan viskin käytön ja otan tilalle jägermeisterin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäki lopetan viskin käytön ja otan tilalle jägermeisterin.

        Tein oikean päätöksen lopettaa viskin juomisen,Aivan älytön tuska lasku rapula menossa,Viskin juominen loppu myös mun kohalta tähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäki lopetan viskin käytön ja otan tilalle jägermeisterin.

        Hyi jessus ku Jägermeister on pahhaa. Ei auta, vaikka pullossa on risti. Silti ihan kristityn pahaa..... hyi ketto!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyi jessus ku Jägermeister on pahhaa. Ei auta, vaikka pullossa on risti. Silti ihan kristityn pahaa..... hyi ketto!

        Ihan sama mulle,Aattelin lopettaa viinan juopottelun kokonaan.
        Uuden vuoden aattona otan jos otan ja jos otan ni lopetan sitte kokonaan.

    • Anonyymi

      Perse, ku joulukirkkoakaan ei nyt oo ja joululauluillatki kaikki jäi. Eikä pääse Tapanina seuroihin. Rutto, ku ottaa pannuun iha vitusti!

      • Anonyymi

        Minuaki ottaa nuppiin niin vitusti, että usko meni!

    • Anonyymi

      Niin ja enää ei saa edes oikeaa viinaa seuroissa.

    • Lestoja ei vi...ta heitä harmittaa.
      Et ole siis lesta vaan olet TROLLI

      • Anonyymi

        Haista kuule rutto äläkä tuu yänne jeesustelee, ku et tiiä asiasta mitään. Kyllä meitäki voi vituttaa. Samanlaisia ihmisiä mekin olemme ja samat tunteet myös meillä. Harmitus ja vitutus on eri tunteita. Siinä missän harmitus on ikävää, vitutuksessa on mukana myös ärtynyt puoli. Hippasen agressiivisempi tunne siis.

    • Anonyymi

      En osta viskiä enää ja en maistakaan enää tätä paskaa.
      Illalla vähä naukkailin viskiä ennen nukkumaan menoa ja heräsin jo nyt ihan hirveään krapulaan ja oksentamaan,Pysykää kaukana viskistä.

      • Anonyymi

        Kaatoin loput viskit viemäriin ja en alkossa katokkaan viski hyllyille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaatoin loput viskit viemäriin ja en alkossa katokkaan viski hyllyille.

        Hyvvä ,raitis vellu nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvvä ,raitis vellu nyt.

        Taskumatissa kun on konjakkia niin aika menee seuroissa mukavasti. Ei tule kiinnitettyä edes huomiota kun saarnamies yrittää saarnata syntejä anteeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taskumatissa kun on konjakkia niin aika menee seuroissa mukavasti. Ei tule kiinnitettyä edes huomiota kun saarnamies yrittää saarnata syntejä anteeksi.

        Ei konjakki toimi seuroissa. Se haisee juuttaan vahvasti. Konjakkia ei voi myöskään juoda naama peruslukemilla, ku se on niin väkevää. Sen sijaan täysmehulla lantrattu viina menee helposti. Siinä välissä vain muistaa ottaa vähän tervaleijonaa. Kukaan ei huomaa mitään! Kokeillut olen ja se toimii!

        Mynthon on hyvä pastilli. Kun ottaa tuikun ja päälle pastilli niin toimii. Selvin päin kyllästyttää kuunnella kun Ananias saarnasi synnit anteeksi Saulukselle. Mutta pikku tujuissa sekin menee korvasta sisään ja tulee toisesta ulos.
        Ottaakohan saarnamies Vinettoa ennen saarnaa?

        Ei ota koska niin vakaasti osaavat puhua aina.

        Ottaa sitä leijona pastilli shottia ni ei tarvi erikseen ottaa tervaleijonaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ota koska niin vakaasti osaavat puhua aina.

        Ei suinkaan kaikki puhu vakaasti vaikka ovatkin selvinpäin.
        Tiedän yhen vl-puhujan joka luki papiksi siksi että pääsi puhujaksi ja sen kyllä huomaa ei sillä ole puhujan lahjoja ja mä en kyllä ymmärrä miks tällä tavalla tyrkyttäjä pääsi puhujaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suinkaan kaikki puhu vakaasti vaikka ovatkin selvinpäin.
        Tiedän yhen vl-puhujan joka luki papiksi siksi että pääsi puhujaksi ja sen kyllä huomaa ei sillä ole puhujan lahjoja ja mä en kyllä ymmärrä miks tällä tavalla tyrkyttäjä pääsi puhujaksi.

        Silloin kun vielä olin vl ja tämä puhuja kun piti seuroja ni en mennyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mynthon on hyvä pastilli. Kun ottaa tuikun ja päälle pastilli niin toimii. Selvin päin kyllästyttää kuunnella kun Ananias saarnasi synnit anteeksi Saulukselle. Mutta pikku tujuissa sekin menee korvasta sisään ja tulee toisesta ulos.
        Ottaakohan saarnamies Vinettoa ennen saarnaa?

        Edellisessä työpaikassa yks nakkkeli maanantai aamuisin mynthonia naamaan minkä kerkes mutta ei peittänyt sen hengityksestä tulevaa viinan hajua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mynthon on hyvä pastilli. Kun ottaa tuikun ja päälle pastilli niin toimii. Selvin päin kyllästyttää kuunnella kun Ananias saarnasi synnit anteeksi Saulukselle. Mutta pikku tujuissa sekin menee korvasta sisään ja tulee toisesta ulos.
        Ottaakohan saarnamies Vinettoa ennen saarnaa?

        Pikku tujuissa menee täydestä Bileamin puhuva aasiki. Just kännissä kuultuna se on ihan vitun hyvä tarina!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onneksi meillä on sellainen edestätäytettävä pyykinpesukone, jonka lasiluukkua iskä ei ole muistanut tervata mustaksi, niin yöllä kun äiskä ja isosisko pesevät siinä alusvaateitaan, niin käyn salaa kurkkimassa luukun takana pyöriviä vaatteita aikani kuluksi. Kuitenkin se aika kuluisi nopeammin, ja olisi hauskempaa, kun taas joskus pääsisi takaisin seuroihin. T, Unto puolangalta.

      • Anonyymi

        Oululainen vasemmistolehti "Kansan Tahto" julkaisi tuon perättömän uutisen vuonna 77 -78 ja se elää yhä omaa elämäänsä.

      • Anonyymi

        Edestä täytettävä pesukonejuttu on niin kulunu juttu. Alakoulussa luokkakaverit vittuili jatkuvasti, että meillä ei muka saa olla ikkunallista pesukonetta. Teemme kuulemma syntiä ja ne aikovat ilmottaa Oulun päämajaan. Sain kuulla tuota vittuilua niin paljon, että alkoi ihan vituttamaan. Äiti sanoi, että ne uskottomat luulee, ettei me saatais sellaista käyttää, mutta se ei pidä paikkaansa. Samat luokkakaverit haukkuivat myös äitiäni synnytyskoneeksi. Tuolloin minulla kiehahti ja huusin niille, että painukaa vittuun meiltä! Ihan säikähtivät ja lähti viivana menee. Äiti saarnasi kirosanan anteeksi ja sain jatkaa matkaa puhtaalla sydämellä. Koulussa mulle ei enää vittuiltu.

        Meillä vanhoillislestadiolaisilla ainoat Jumalan hyväksymät pyykinpesuvälineet ovat pyykkilauta, tai vaihtoehtoisesti pesukarttu. Myöskin höyry-tai sähkökäyttöiset mankelit ovat suoraan perkeleestä, ja siksi ovat nekin ankarasti kielletty. Terv. Vanh. esirukoilija.

        Jos miettii näitä kieltojen älyttömyyttä esim. TV-kielto, meikkaus, hiusten värjäys, korvikset yms. niin ei olis mikään ihme vaikka pyykinpesuvälineistäkin osa olisi kielletty.

    • Anonyymi

      Niin vituttaaki, ihan aikuisten oikeesti!
      Just mennä viikolla kuoli vaimo synnytyksen aiheuttamiin kompilkaatioihin.
      Tarttis löytää uusi tilalle, ja nopsasti sittenki!
      Uhkana on joutuminen itsessaastutuksen syntiin. Ja se on paha se.
      Niin että voisiko se jumala avata yrkän ovet ja nopeesti sittenki?

      • Anonyymi

        Mun emäntä muuttu suolapatsaaksi se kahto taakse ja kohta vaan kuulu outo ääni ja siinä se oli suolapatsaana.
        Kyllä meinaa vähän v........

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun emäntä muuttu suolapatsaaksi se kahto taakse ja kohta vaan kuulu outo ääni ja siinä se oli suolapatsaana.
        Kyllä meinaa vähän v........

        ...tuttaa?
        Uskovaisena oleminen on rankkaa. Elämä täynnä koettelemuksia. Milloin kuolee vaimo, milloin vaimo muuttuu suolapatsaaksi, milloin se vaimo pitää jalat tiukasti kiinni.
        Uskovaisen miehen osa ei ole helppo.
        Onneksi taivaassa on tarjolla monta vaimoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...tuttaa?
        Uskovaisena oleminen on rankkaa. Elämä täynnä koettelemuksia. Milloin kuolee vaimo, milloin vaimo muuttuu suolapatsaaksi, milloin se vaimo pitää jalat tiukasti kiinni.
        Uskovaisen miehen osa ei ole helppo.
        Onneksi taivaassa on tarjolla monta vaimoa.

        Saako nämä ihmiset mennä taivaassa naimisiin jotka ei täälä ajassa saaneet puolisoa?

      • Anonyymi

        Tuntuuko siltä että nämä syntiin lankeemuksen seuraukset ovat vähän sitä luokkaa että tehtiin kärpäsestä härkää?
        Mä olen tullut siihen tulokseen että kärpäsestä tehtiin härkää.
        Syntiin lankeemus oli pieni ihmisen erehdys ja ihminen ei voinut sille mitään.

    • Anonyymi

      Miksi kiroilet?Ei sovi uskovaisella..

      • Anonyymi

        Lahkomme perustaja, Lars Leevi Laestadius, oli myös kova kiroilemaan.
        Voimasanojen käyttö on siis ihan ookoo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkomme perustaja, Lars Leevi Laestadius, oli myös kova kiroilemaan.
        Voimasanojen käyttö on siis ihan ookoo

        Ei perkele ollut.

      • Anonyymi

        Kyllä monet uskovaiset nykyään kiroilee. Päivitä itsesi nykyaikaan fossiili!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei perkele ollut.

        Kyllä, kyllä.
        Te kyykäärmeen sikiöt, kiroilkaa ja uskokaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, kyllä.
        Te kyykäärmeen sikiöt, kiroilkaa ja uskokaa!

        Haist sie Päivämies!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, kyllä.
        Te kyykäärmeen sikiöt, kiroilkaa ja uskokaa!

        Jos joku ihminen on kyykäärmeen sikiö mitä se sille voi?
        Oikeusmurhia on monenlaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei perkele ollut.

        Ei perkele olutta juo,Se on henki olento.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      68
      4451
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      98
      3976
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      52
      3512
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      22
      2723
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      25
      2562
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      56
      2423
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      45
      2312
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1907
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1888
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1646
    Aihe