Viikon kestävät kuukautiset

Anonyymi

Ja huomasin, kun menkat ovat kyllä taas vihdoin ohi, että vessassa käydessä paperiin tuli verta alapäästä.
Mulla on kuparikierukksa, en ole nyt harrastanut seksiä, joskus seksinkin jälkeen tulee verta, mutta onkohan jollain samantapasta ollut?
Olen käynyt papa kokeissa, viime vuonna löytyi jotakin muutosta ja antoivat tälle vuodelle uuden ajan, ja taas löytyi jotakin lievää muutosta ja ensivuonna käyn taas kokeissa..

Johtuukohan tuo verenvuoto vaikka kierukasta, taitaa kuparikierukka aiheuttaa verenvuotoa muutenkin enemmän.
Mulla ainakin on tosi runsaat kuukautiset ja kestääkin viikon aina.

5

213

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulla on jo tosi pitkä aika omasta kuparikierukan käytöstä. Olen synnyttämätön, ja kierukka oli vähän liian suuri. Vuodot olivat runsaammat ja kivuliaammat sen aikaan. Lisäksi muistelen, että vuotoa olisi ollut myös kierron puolivälissä. Ei siis kaikkein miellyttävin ehkäisy, oli mukavaa päästä siitä eroon.

      Tulehdukselliset muutokset, jotka näkyvät papassa, voivat myös itsessään aiheuttaa vuotohäiriöitä, joten et voi olla varma, mistä vuoto johtuu. Seurannoissa on syytä käydä ja hoitaa asia kuntoon. Jollei ole otettu, niin mm. klamydiatesti kannattaa ottaa. Klamydia aiheuttaa myös vuotohäiriöitä.

    • Anonyymi

      Kuparikierukka nimenomaan aiheuttaa random-vuotoja :(
      Onko joku muu ehkäisykeino mahdollinen? Kannattaa jutella sulle sopivista vaihtoehdoista.

      • Anonyymi00003

        En ota kierukka


    • Anonyymi00004

      Älä valehtele!

      • Anonyymi00005

        Leikit vaan naisena!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      272
      769
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe