EI ääntä YLElle

Varokaa hyvät ihmiset tuota äänen lahjoittamista ylelle, josta ne toitottavat joka päivä. Asian takana on nimittäin melkoisen suuri peikko. Yle kyllä kertoo että opetetaan tietokone ymmärtämään suomen kieltä, jopa murteita. Jalo ajatus, mutta ei ole kerrottu mihin sitä tarvitaan. Minäpä kerron:

Puhelinverkossa ihmisten viestintää on vaikea seurata, se vaatii resursseja. Jos tietokone oppii tunnistamaan suomen kielen puhetta, katoaa yksityisten keskustelujen mahdollisuus. Koska kuuntelun tekee tietokone, voit saada poliisit kotiovellesi, ihan viattomistakin heitoista, mitä kerrot kaverillesi tai sukulaisellesi. Kaikki tallennetaan, joskus saat eteesi kysymyksen, että "miksi 4 vuotta sitten sanoit ryyppykaverillesi puhelimessa että tuosta pitäs päästää ilmat pihalle".... Miettikääpä tätä.

Uskomatonta että yle on mukana tämmöisessä. Toisaalta, sehän on valtion laitos, verorahoin ylläpidetty. Minä ainakin koen suoranaista pelkoa koko suomalaisen yhteiskunnan puolesta, tämä alkaa todellakin muistuttaa Orwellin 1984-romaanin tapahtumia.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näin se on. On vuosia ollut puheita, että nykyään TV myös kuuntelee.

Äänestä

Yle ei ole minulle enää ollut kiinnostava vuosikausiin. Syy on valehtelu. Ne ovat valehdelleet ihan täysillä ihmisille jo pitkät ajat.

Äänestä

Yle on maanpetturi ja tekee sen kansan rahoilla, eikö ole uskomatonta mihin sokea kansa suostuu

Äänestä

Pahin epäoikeudenmukaisuus tässä maassa piileksii siellä missä pitäisi olla eniten oikeudenmukaisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Varokaa hyvät ihmiset tuota äänen lahjoittamista ylelle, josta ne toitottavat joka päivä. Asian takana on nimittäin melkoisen suuri peikko. Yle kyllä kertoo että opetetaan tietokone ymmärtämään suomen kieltä, jopa murteita. Jalo ajatus, mutta ei ole kerrottu mihin sitä tarvitaan. Minäpä kerron:

Puhelinverkossa ihmisten viestintää on vaikea seurata, se vaatii resursseja. Jos tietokone oppii tunnistamaan suomen kielen puhetta, katoaa yksityisten keskustelujen mahdollisuus. Koska kuuntelun tekee tietokone, voit saada poliisit kotiovellesi, ihan viattomistakin heitoista, mitä kerrot kaverillesi tai sukulaisellesi. Kaikki tallennetaan, joskus saat eteesi kysymyksen, että "miksi 4 vuotta sitten sanoit ryyppykaverillesi puhelimessa että tuosta pitäs päästää ilmat pihalle".... Miettikääpä tätä.

Uskomatonta että yle on mukana tämmöisessä. Toisaalta, sehän on valtion laitos, verorahoin ylläpidetty. Minä ainakin koen suoranaista pelkoa koko suomalaisen yhteiskunnan puolesta, tämä alkaa todellakin muistuttaa Orwellin 1984-romaanin tapahtumia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu