Telkkarissa Kivenpyörittäjän kylä

Anonyymi

on parhaillaan menossa. Heikki Turusen kirjan perusteella tehty elokuva ohjaajana Markku Pölönen. Tosi hyvät näyttelijät ja niin hykerryttävää 70-lukua, kun itsekkin oltiin aika nuoria.

28

1638

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jäin katsomaan vasta kun perhe oli häissä perillä.

      Kauhistelin kylämeininkiä ja tyyppejä ihan tosissani 😅))
      Karmeaa kielekäyttöä, leukailuja miesten kesken ja ällöttävän rivoa käytöstä naisille!
      En päässyt juonesta perille, miele´tään häiriintynyt tai kehitysvammainen tynteli kivaä raitella, makasi toisen vihittävän morsiamen, joka pyöri häävalsissa silmät tapilla muistellen makaamistaan komean kahelin kanssa. Pyörtyminenhän siitä seurasi, ja sulhasen kanniskellessa morsmaikkua kuin raatoa pää roikkuen ja suu auki autoon.

      Lääkärillepä kiireesti heh. miehet tappeli hääpaikan pihassa ärhäkkäästi.

      Onneksi vieraani tulivat juuri tervehtimään, poikani sanoi ensimmäisenä "Pane tuo tv kiinni"

      Kaikenlaisista metsäläis kyläyhteisöistä kirjoitetaankin ja vielä kuvataankin levitettäväksi suomalaisuudesta! Hävetti.

      • Anonyymi

        Meitä on kaikenlaisia suomalaisia, ei vaan hienoja immeisiä. On kai jopa metsäläiskyläyhteisöjä nykypäinäkin, ja hekin ovat sinisiru, suomalaisia.
        Välillä kirjoitat kovin ystävällisesti, välillä kannanottosi ovat kyllä aika kyseenalaisia. Pyrit olemaan niin hieno ja fiksu ihminen, mutta meitähän on joka junaan ja vielä asemallekin jääviä, että mikäpä siinä.


    • Anonyymi

      Kylläpä olet "fiini" hehhehhee mutta pohatan ja taiteilijan kanssa naimisissa ollut tietysti on......

    • Anonyymi

      Hyvät näyttelijät ja hauska tarinaa.
      terveisin "ei pumpuliin pissaava tekohieno kokotti"

    • Anonyymi

      Heikki Turunen tuntee hyvin tämän Itä-Suomalaisen elämän rytmin, , mikä ei sovi hienostoille, mutta on siellä sitä todellista elämää. Valitettavasti.

      Toistahan se on elää jossain Ilomantsin maisemissa, kuin Siboon seurapiireissä, mutta sieltäpä vain tuli näitäkin maalais tollukoita jopa Hesaan, puhumattakaan heistä, jotka Ruotsiin muuttivat ja tuliva sitten kotikylälle näillä hienoilla Volvoillaa, kun toiset ajelivat vain Ladoillaan.

      • Hauskako, -kiroiluineen ja karkeine pillun puhutteluineen?


        Ettekö ole lukenut esityksen arvostelua?

        Teos kuvaa autiotunutta maaseutua, josta väki on lähtenyt , ja kylä sinnittelee hädin tuskin eristyksissään!

        Ainoa avioon kelpaava nainen, on maho jo syntyään, ja kaiken taustalla pyörii vajaamielinen kivenpyörittäjä!

        Traaginen otos maamme hiljentyneistä elämänmuodoista, joissa elämänsyke on muistojen varassa.

        Ps. Suotta ihan ilkeilitte minulle, joka kauhistelin moraalista taantumaa ja ymmärsin.


      • Anonyymi

        Sipoon navettamiljööstä ss on kertonut, ei sen koulutuskaan taida olla keskikoulua korkeampi.


      • Anonyymi

        Taidanpa lähtee VOLVO markkinoile HOI.


    • Anonyymi

      Traaginen otos. Sinusta mauton.

    • Anonyymi

      Voi tuota korkeasti sivistyneen "Moraalista taantumaa".
      Samaa on kai sitten sinun mielestäsi mm. Joel Lehtosen Putkinotko ?
      Köyhyys ja kurjuus on "moraalinen taantuma".

      • Höpö höpö taantumas kanssa 😊 Pitäisit nyt nuo omat yhteenvetosi ja olettamuksesi edes sinä aisoissa!

        Ei köyhyys olosuhteiden pakottamana, niin kuin Putkinotkossa, voi koskaan olla moraalitonta !


        Tää häippäsee nyt iloseen!


      • Anonyymi
        sinisiru kirjoitti:

        Höpö höpö taantumas kanssa 😊 Pitäisit nyt nuo omat yhteenvetosi ja olettamuksesi edes sinä aisoissa!

        Ei köyhyys olosuhteiden pakottamana, niin kuin Putkinotkossa, voi koskaan olla moraalitonta !


        Tää häippäsee nyt iloseen!

        Edellisissä kommenteissa se köyhyys ja kurjuus oli vielä moraalitonta.
        Vai etkö tajunnut koko filmistä mitään, sen ydintä ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellisissä kommenteissa se köyhyys ja kurjuus oli vielä moraalitonta.
        Vai etkö tajunnut koko filmistä mitään, sen ydintä ?

        Hurmoshenkiset hurmioituvat vain Ella Erosesta ja aamuauringon autereisesta kilosta.


    • Anonyymi

      Italiassa on paljon samantyyppisiä huippuhyviä arvostettuja maailmallakin palkittuja filmejä, joita joku voisi kutsua "inhorealististisiksi".
      Alkaen Vittorio de Sica'n "Polkupyörävarkaasta".
      Monissa filmeissä köyhää alistettua lähes ryysyläisnaista näyttelee muuten
      Sophia Loren.
      Kaikki eivät ymmärrä kaikkia taidelajeja.

      • Anonyymi

        "Inhorealistisiksi" piti tietenkin lukea.


    • Putkinotko ja Kivenpyörittäjän kylä ovat molemmat yhdenpäivänromaaneja, monipolvisia kuvauksia kauniista kesäisestä vuorokaudesta runsaine tapahtumineen . Lehtosen Putkinotko sijoittuu Sääminkiin Saimaan rannalle Etelä-Savoon, Turusen romaani Ilomantsiin lähelle rajaa. Molemmissa teoksissa on maaseudun idyllinen miljöö, henkilöiden esikuvia löytyy kyläläisistä. Putkinotkoa sävyttää köyhyys, iso repaleinen lapsilauma kirjakauppias Muttisen mailla, saamaton isäntä viinankeitossa ja lahoavan mökin emäntä aina raskaana, kuten jo nuori tytärkin.

      Kivenpyörittäjässä vietetään kohdunpoiston läpikäyneen naisen häitä, mikä viittaa surullisesti myös kuihtuvaan kylään. Kivenpyörittäjä Tuomo on tarinankertoja Eljas Tiikkajan poika ja ainakin kirjassa viitataan traumaan , että hän olisi ollut lapsena vahingossa osallinen veljensä ison kiven alle kuolemaan. On kauan, kun olen kirjan lukenut ja elokuvan katsonut, eilisestä näin katkelmia muita askareita toimitellessani. Kielenkäyttö on mitä on, eihän se mitenkään korvia hivele, mutta uskon ohjaaja Pölösen tuntevan kuvattavansa. Maisemakuvaus on kaunista : järvi, kukkaniityt ja vaarat ilta- ja yövalaistuksessa unenomaiset. Turusen Simpauttajaa pidin parempana ainakin elokuvana. Siinäkin on syrjäytynyt maaseudun mies, naisen kuvia puusta veistävä lempeä Otto Ryynänen, josta tehtiin naisen raiskaukseen syntipukki. Tälle Otolle on lukemani mukaan ollut esikuva taiteilija Eeva Ryynäsen ateljeen viereisellä tilalla.

      Pölösen elokuvista eniten olen pitänyt Huovisen kirjan perusteella tehtyä Koirankynnenleikkaajaa. Siinä on sodassa vammautunut, jolla on armoitettu kyky leikata hankalat koiran kynnet. Kun itselläkin on ollut kolme koiraa, tietää miten herkkä laji se on. Jos pentuna ensimmäinen leikkaaminen epäonnistuu, ei se koskaan kunnolla tahdo onnistua. Jotkut ovat joutuneet turvautumaan jopa eläinlääkärillä nukutuksessa kynsien lyhentämiseen. Valtavan nätti pystykorva se koirapääosan esittäjä!

      • Anonyymi

        Kiitos Ramoona kattavasta filmatisoinnin kuvauksesta, koiraa ei tosin näkemässäni osasessa ollut.

        Löysin Heikki Turusen
        tuotannosta runoteoksen, joka enemmän tällä kertaa kiinnosti.
        Hehkuva sydän
        tuntuu kattavankin melko laajan ajanjakson 1961-2018

        Tuossa ajassa on jo herkemmän nuoruuden kehitys johtanut kirjailijan tuotannossa
        nykyhetkiin.
        Elisa kirja:ssa löytyi e-kirjana, ehkä kevätkaudella ehdin,..

        Iltapäivä enimmäkseen video ja puh.tapaamisia, joulukorttien sijaan.
        Illan rauhaan!
        sinisiru


      • Olen katsonut elokuvan kauan sitten ja muistelin samaa mitä kirjoitit Ramoona, Päähenkilö kärsi traumaa veljensä kuolemasta. Ei mies "pöljä" ollut trauma oli vain jäänyt hoitamatta.

        Näitä tällaisia ns. kylähulluja löytyy ihan joka kolkasta Suomen nientä. Usein taustalla on ollut lapsuudessa koettu, hoitamatta jäänyt trauma..


      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Olen katsonut elokuvan kauan sitten ja muistelin samaa mitä kirjoitit Ramoona, Päähenkilö kärsi traumaa veljensä kuolemasta. Ei mies "pöljä" ollut trauma oli vain jäänyt hoitamatta.

        Näitä tällaisia ns. kylähulluja löytyy ihan joka kolkasta Suomen nientä. Usein taustalla on ollut lapsuudessa koettu, hoitamatta jäänyt trauma..

        Ei siis ollut pöljä, vaan tullut traumasta hulluksi, siis menettänyt järkensä!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei siis ollut pöljä, vaan tullut traumasta hulluksi, siis menettänyt järkensä!

        Kyllä hän nsisen perään älysi ja osaisi toimia kuten mies 🤣


      • Anonyymi

        tOTTA ne Olivat 1päivän romaaneja ja EMMauksen Tie filmattiin yhdessä päivässä ja se oli tosi hyvä leffa jotka on sen nähnyt en jaarittele tästä HENGEN tuotteesta enempää. siinä lausutaan ne LEGENDAARISET lauseet. VAIHDETAAN KULTAINEN VAIMO kahteen RAUTISEEN huoraan ! n iin ja se aidan teko on kans näkemisen arvoinen sekä se äidin marmatus pojalleen kylätielä.


    • Anonyymi

      Naisten sukuelinten rumia nimittelyitä ynnä muuta kamalaa. Sellaistako elämä tuolla idässä on?

      • Anonyymi

        Kyllä niitä törkyturpia on tuolla Kainuu-pohjoiskarjala akselilla erityisen paljon. Ovat sillä tavalla ikäänku boheemeja. Ja kun on paljon sisäsiittoisuutta, on paljon myös mielen sairauksia.


    • Anonyymi

      Kainuussa on niitä.

      • Kuin padottu luonnonvoima,

        on ensi tuntemukseni Heikki Turusen runojulkaisusta.

        Niin hellyyttävä on alun 13 vuotias, jonka runoista voi aistia Leinon vaikutteita, rinnan heräävän kauneuden tajunnasta. Kömpelöä paikoitellen, mutta ilmeisesti aikaa myöten kustantajan ohj.kannustus sai nuoren miehen löytämään kanavansa.

        ps.
        Aamulla latauksen jälkeen luin muutaman hetken,... ihan viehättyen alun haparoivaan "kauneuden sävelen" olemassaoloon.

        Joskin hymyilytti runon Leinomainen poljenta, toi eteeni järvimaiseman monimuotoisuuden, niin herkästi vielä hapuillen

        Onpa siinä Karjalan poika runonsa lukenut Shakespeare'a myöten.

        Tuo poika on täytynyt paeta runojen puhtaaseen maailmaan,....paeta jättäen ympäristönsä inhorealismin selvemmin kuin ,..vesi

        Tuota Hehkuvaa sydän teosta ei sitten hetkessä luetakaan, vain kun ei mikään häiritse ajattelua

        heippa


    • Anonyymi

      Mikä lie nimeltään se vaalea sulojaan saunassa esitellyt nainen.

      • Anonyymi

        Kaikkihan on saunassa alasti. Ei siellä mitään varustuksia esitellä.


    • Anonyymi

      Turusen Heikki on loistava kirjailija. Olen lukenut kaikki hänen teoksensa, jotkut 2-3 kertaan. Hän on kuvannut kirjoissaan todella hyvin luontoa, pohjois-karjalaisia ihmisiä ja elämänmenoa.
      Enosta kotoisin oleva Markku Pölönen tavoitti minusta Kivenpyörittäjän kylä elokuvassa hyvin kirjan sekä 70 -luvun pohjois-karjalaisen tunnelman. Ei tuota elokuvaa olisi kukaan muu voinut mielestäni ohjatakaan yhtä onnistuneesti.
      Olen myös itse syntyisin hyvin läheltä Heikin ja Markun syntymäpaikkoja. Ihmiset olivat siellä ainakin ennen hyvin aitoja "luonnonlapsia" iloine ja suruineen. Joka kylällä oli erikoisia persoonallisuuksia. Kaikkea sattui ja tapahtui. Huumori kukki ja ihmiset kertoivat juttuja ja tarinoita. Nyt monet kylät ovat hiljentyneet, nuoret ovat muuttaneet kaupunkeihin, niin muutin aikoinaan itsekin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      118
      3073
    2. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      191
      2720
    3. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      62
      2156
    4. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      247
      1464
    5. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      3
      1452
    6. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      23
      1326
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1181
    8. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      912
    9. Ei osattu ratkaista etääntymistä

      Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.
      Ikävä
      115
      900
    10. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      103
      883
    Aihe