Lääkärien keskutelupalstoilla on virinnyt vilkas keskustelu kyseenalaisista toimista eräässä yliopistosairaalassa ja Attendossa. Kopioin tähän kaksi pahinta tapausta.Otan tässä esille kaksi pahinta tapausta.
Yleisen mielenkiinnon takia teen tämän yhteenvedon TYKSin kuvantamisen tapauksesta, joka on yksi pahimmista. Suurin osa virkarikoksista jää tutkimatta syystä tai toisesta. Tässä mukana myös talousrikoksen aineksia, koska saatu asiattomasti rahallista hyötyä ja tietääkseni perättömästi maksettuja lisätyöpalkkoja ei ole palautettu. Tunnusmerkistöt täyttyvät. Kukaan vastuuhenkilöistä ei myöskään eronnut tietääkseni.
Aluksi asiaa yritettiin peitellä ja kiistää, mutta lopulta asianomaiset myönsivät tapahtuneen.
Asia koskee lisätyön tekemistä vastoin määräyksiä. Kyseessä on Turun Yliopistollisessa keskussairaalassa (TYKS) vallinnut menettely.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän henkilöstöjaosto on kokouksessaan 22.3.2005 ja asianomaisessa pöytäkirjassaan Nro 3/2005 käsitellyt lääkäreiden kliinistä lisätyötä (kohta 29). Pöytäkirjan kaksi viimeistä virkettä kuuluvat seuraavasti:
On siis tarpeen vahvistaa, että henkilöstöjaostossa 14.12.2004 päätetyt periaatteet ovat edelleen voimassa sellaisenaan. Sopimuksen mukaisesti kliininen lisätyö on uudessakin tilanteessa mahdollista vain kokoaikaiselle lääkärille.
Kuten todettua TYKSissä lisätyön tekeminen on varattu vain kokoaikaisille lääkäreille. Kuitenkin TYKSin kantasairaalan kuvantamiskeskuksessa työskennelleet osa-aikaiset lääkärit ovat tiettävästi tehneet lisätöitä edellä mainitun linjauksen vastaisesti. Heillä ei lisätyöntekoon ole ollut osa-aikaisuuden vuoksi oikeutta.
Lisätyölistat ovat tiettävästi kulkeneet osastonylilääkäri Kimmo Mattilan kautta. Muita esimiehiä ovat olleet johtaja Juha Sjövall sekä hallinnollinen apulaisylilääkäri Sakari Salo. Lisätyötä tehneet osa-aikaiset lääkärit ovat tiettävästi virkasuhteisia.
Täydentäen todettakoon, että lisätöistä saa yleensä hyvän korvauksen ja puheena olevien osa-aikaisten lääkäreiden esimies on ilmeisestikin osaltaan vastuussa toiminnasta. Yleisesti ottaen tilanteessa, jossa osa-aikainen lääkäri tekee lisätyötä, lisätyökorvausta tulisi tiettävästi maksaa eri perustein kuin kokoaikaisen lääkärin tehdessä lisätyötä.
Olettaen, että lisätyötä tehneet osa-aikaiset lääkärit ovat olleet virkasuhteisia, he ovat mahdollisesti siis syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen toimiessaan vastoin heitä sitovia määräyksiä. Vastoin määräyksiä toimimalla tavoiteltu ja saatu hyöty muodostuu lisätyöstä maksetuista korvauksista.
Osa-aikainen lääkäri voi siis saada huomattavasti paremman palkan tekemällä saman määrän työtä kuin kokoaikainen lääkäri.
Toinen esimerkkini koskee lääkäriyritys Attendoa, jossa lähes kymmenen vuoden ajan tilitettiin suomalaisten lääkärien palkkioita ulkomaisiin tileille ja yhtiöihin rikkoen samalla verolakeja.
Lopulta toiminta paljastui verottajalle, mutta ilmeisimmin verottoja ei halunnut tapausta viedä veropetoskäsittelyyn, vaan asia hoidettiin verottajan toimenpitein. Ilmeisimmin vain pieni osa rahoista saatiin takaisin vain yksittäistapauksissa. Raha kun menee Suomen rajojen ulkopuolelle, sitä on enää vaikea jäljittää. Tietoni tästä tapauksesta ovat rajalliset, koska kyseessä yksityinen yhtiö ja verotus on ainakin osittain salaista.
Attendossa rahansiirroista vastaava lääkäri oli erikoislääkäri Mikko Sillanpää toimitusjohtaja Pertti Karjalaisen alaisuudessa.
Attendon ja TYKS:n tapaukset. Lääkäriyhtiöissä ja julkisessa terveydenhuollossa tehdyt rikokset
2
87
Vastaukset
- Anonyymi
Satun tietämään näistä tapauksista sisäpiirin tietoa. Molemmat aiheuttivat aikamoista keskustelua ns. lääkärien keskustelupalstoilla varsinkin esimiesten vastuusta.
Erityisesti kiinnitettiiin huomiota siihen, että esimiehet esittävät tällaisen toiminnan ns. laillisena ja heidän alaisuudessaan toimineet lääkärit ovat tietämättömyydessään johdateltu harhaan.- Anonyymi
> Erityisesti kiinnitettiiin huomiota siihen, että esimiehet esittävät tällaisen toiminnan ns. laillisena ja heidän alaisuudessaan toimineet lääkärit ovat tietämättömyydessään johdateltu harhaan.
Toiminta on joko ollut laillista, jolloin syyttäjällä ei ole syyteoikeutta. Se on voinut olla myös laitonta, jolloin asiasta olisi pitänyt tai olisi voinut nostaa syytteen.
Verorikokset, kuten veropetos, edellyttävät tekijän tahallisuutta. Jotta verorikoksista voidaan tuomita, tulisi näyttää, että tekijä on ollut tietoinen teon oikeudenvastaisuudesta. Suomen lain mukaan verovelvollisella on laaja ilmoittamisvelvollisuus tietyistä varoistaan, kuten arvopapereista, ja veloistaan sekä saadusta tulosta ja niistä tehtävistä vähennyksistä.
Usein puhutaan kuitenkin verosuunnittelusta. Tili- tai yritysjärjestelyt ulkomailla eivät ole automaattisesti laittomia, mutta asiakirjat voivat kertoa, että järjestelyjen tavoitteena on ollut veronkierto. Verottajalla on oikeus päättää vain veroista, mutta epäselvissä tapauksissa asiaa käsitellään joko oikaisulautakunnassa, käräjillä tai hallinto-oikeudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972