Avioero

Olemme olleet vaimoni kanssa naimisissa lähes 20- vuotta ja nyt hän sanoo haluavasa erota minusta, itse en halua eroa. Tuntuu muutenkin kurjalta ja kurjuutta lisää hänen ahneutensa.

Isäni kuoli n. 2-vuotta sitten ja häneltä jäi omaisuutta jonkun verran. Isälläni ei ollut testamenttia.

Perinnön jako meni kolmeen osaan. Äiti, minä ja sisareni. Perinnön/pesän-jaossa kiinteän omaisuuden arvo määriteltiin verotuksellisista syitä alakanttiin ja kuolinpesän omistaman omaisuuden arvo on edelleen noussut mm. kiinteistön arvonnousun ansiosta.

Nyt vaimoni on hakemassa avioeroa minusta ja sanoo vaativansa osuutta osuudestani isäni kuolinpesästä, hän tietää että kuolinpesän ja todellisen perintö-osuuteni arvo on todellisuudessa paljon suurempi kuin mitä perinnönjaossa määriteltiin ja mistä perintöverotkin maksettiin. Vaimoni ei tyydy tähän pienempään summaan vaan vaatii huomattavasti suurempaa osuutta itselleen.

Tämä on hankala paikka koska äitini elää ja asuu edelleen kuolinpesän omistamassa, melko arvokkaassa asunnossa. Joutuuko äitini muuttamaan?

Kuuluko hänelle ( vaimolleni ) ylipäätään mitään osaa minun osuudesta isäni kuolinpesästä ja kuinka suuri osa hänelle kuuluu? Ja mikä hankalinta,voiko vaimoni vaatia kuolinpesän todellisen arvon mukaista osuutta?

Meillä on 2 lasta.

Apua! Mitä teen?
5894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vaimolle ei kuulu mitään osuutta itse kuolinpesään. Sinä olet perillinen ja pidät perintösi.

Kuolinpesän varat lisäävät kuitenkin avio-oikeuden alaista omaisuuttasi ja tähän vaimollasi on avio-oikeus. Sen seurauksena joudut maksamaan vaimollesi todennäköisesti suuren tasingon, ellei vaimollasi ole vastaavaa määrää avio-oikeuden alaista omaisuutta.

Vaimon tasinkovaatimusta vastaan voit tehdä vaatimuksen osituksen sovittelusta, jossa voidaan menetellä niin, että kaikkea saamaasi perintöä ei oteta huomioon avio-oikeuden alaisena omaisuutenasi, jolloin tasinko pienenee.

Sovitteluvaatimus tehdään osituksessa ja jollette pääse asiasta sopuun, on haettava käräjäoikeudelta pesänjakaja, joka tekee osituksen ottaen huomioon ao. vaatimuksenne.

Äänestä
  • Kiitos kovasti nimimerkki "§§§"

    "Vaimon tasinkovaatimusta vastaan voit tehdä vaatimuksen osituksen sovittelusta, jossa voidaan menetellä niin, että kaikkea saamaasi perintöä ei oteta huomioon avio-oikeuden alaisena omaisuutenasi, jolloin tasinko pienenee."

    Anteeksi mutta mitä tuo tarkoittaa?

    "Sovitteluvaatimus tehdään osituksessa ja jollette pääse asiasta sopuun, on haettava käräjäoikeudelta pesänjakaja, joka tekee osituksen ottaen huomioon ao. vaatimuksenne."

    Mitäs sitten kun vaimo vaatii kuolinpesän laskennallisen ja tämän päivän todellisen markkina-arvon välisen erotuksen huomioimisesta.
    Jos tuo menee läpi niin joudutanko me muut sitten maksamaan lisää perintöveroakin?

    Toki kuolinpesän tämänhetkinen markkina-arvo on huomattavastikkin suurempi kuin mitä se silloin papereihin arvioiin ja merkittiin. Ero lienee noin 20-50%.

    Äänestä

  • hylätty mies kirjoitti:

    Kiitos kovasti nimimerkki "§§§"

    Puolisoiden omaisuuden osituksessa varat arvioidaan ositushetken mukaisena, siis omaisuudelle on laitettava sen hetken käypä arvo, kun omaisuus jaetaan. Kuolinpesäosuutesi perukirja-arvoilla ei ole mitään merkitystä vaan käytetään nykyisiä korkeampia arvoja.

    Edellä sanotulla ei ole vaikutusta perintöveroosi, koska perintöverotuksessa käytetään vainajan kuolinhetken mukaisia omaisuuden arvoja.

    Osituksen sovittelusta lisätietoja saadaksesi on käännyttävä lakimiehen puoleen. Palstalla ei asiasta voi antaa riittävän täsmällisiä tietoja.

    Äänestä

  • §§§ kirjoitti:

    Mitenkäs semmosen asunnon arvo määritellään missä leskellä on elinikäinen asumisoikeus tähän kuolinpesän omistamaan asuinhuoneistoon?

    Äänestä

  • arvo kirjoitti:

    Mitenkäs semmosen asunnon arvo määritellään missä leskellä on elinikäinen asumisoikeus tähän kuolinpesän omistamaan asuinhuoneistoon?

    löytyy seuraavan tyyppinen taulukko kertoimineen...
    verovelvollisen ikä luku, jolla vuositulon määrä kerrotaan
    (Lesken ikä)
    alle 44 vuotta 12
    44-52 vuotta 11
    53-58 vuotta 10
    59-63 vuotta 9
    64-68 vuotta 8
    69-72 vuotta 7
    73-76 vuotta 6
    77-81 vuotta 5
    82-86 vuotta 4
    87-91 vuotta 3
    92 ta enemmän 2

    Siis mitä nuorempi leski, sitä suurempi vähennys....rasituksen kohteena olevan omaisuuden arvoon....

    Laskenta esimerkki:

    5 % x ikäkerroin x asunnon myyntihinta / lastenmäärä

    eli käytännössä:

    5 % (aina tämä luku) x 12 (lesken ikä alle 44 v.) x asunnon hinta 100 000 euroa =
    30 000 jaettuna lasten määrällä (2 lasta) = 15 000

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hylätty mies kirjoitti:

Olemme olleet vaimoni kanssa naimisissa lähes 20- vuotta ja nyt hän sanoo haluavasa erota minusta, itse en halua eroa. Tuntuu muutenkin kurjalta ja kurjuutta lisää hänen ahneutensa.

Isäni kuoli n. 2-vuotta sitten ja häneltä jäi omaisuutta jonkun verran. Isälläni ei ollut testamenttia.

Perinnön jako meni kolmeen osaan. Äiti, minä ja sisareni. Perinnön/pesän-jaossa kiinteän omaisuuden arvo määriteltiin verotuksellisista syitä alakanttiin ja kuolinpesän omistaman omaisuuden arvo on edelleen noussut mm. kiinteistön arvonnousun ansiosta.

Nyt vaimoni on hakemassa avioeroa minusta ja sanoo vaativansa osuutta osuudestani isäni kuolinpesästä, hän tietää että kuolinpesän ja todellisen perintö-osuuteni arvo on todellisuudessa paljon suurempi kuin mitä perinnönjaossa määriteltiin ja mistä perintöverotkin maksettiin. Vaimoni ei tyydy tähän pienempään summaan vaan vaatii huomattavasti suurempaa osuutta itselleen.

Tämä on hankala paikka koska äitini elää ja asuu edelleen kuolinpesän omistamassa, melko arvokkaassa asunnossa. Joutuuko äitini muuttamaan?

Kuuluko hänelle ( vaimolleni ) ylipäätään mitään osaa minun osuudesta isäni kuolinpesästä ja kuinka suuri osa hänelle kuuluu? Ja mikä hankalinta,voiko vaimoni vaatia kuolinpesän todellisen arvon mukaista osuutta?

Meillä on 2 lasta.

Apua! Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu