Kaverin kanssa alasti

Anonyymi

Ollaan aina sekasaunottu kavereiden kanssa.
Joku aika sitten kävi niin että oltiin kolmestaan istumassa iltaa: minä, toinen miespuolinen kaveri, sekä naispuolinen kaveri.
Mentiin valmistautumaan saunaan menoon, oli se käsitys että oltaisiin tuttuun tapaan pyyhkeet päällä.
Saunaan sisälle tullessa odotti kuitenkin yllätys.
Naispuolinen kaverimme oli ennättänyt lauteille ensimmäisenä.
Hän oli täysin alasti, ja nojasi jalkoihinsa niin että hänen paljaaksi ajeltu pillu näkyi avoimesti reisien välistä. Pienet punaiset häpyhuulet, joiden välistä pystyi hiukan näkemään emättimen aukon.
Riisuttiin sitten me miehetkin kokonaan ilkosille ja ruettiin istumaan naisen viereen, molemmilla munat puolitangossa.
Tämä naispuolinen kaveri on solakka, mutta hänellä on muhkeat, terhakat tissit.
Saunassa ollessa naisen nännit näyttivät kireille.
Istuimme lauteilla tiiviisti ja tunsin hennon pillun tuoksun.
Saunoimme ja juttelimme pitkään.
Minusta tuntui että nainen vilkuili minun jalkoväliä samaan tahtiin kuin minä hänen.
Emme kuitenkaan naineet toisiamme, saati edes koskeneet toistemme värkkeihin illan aikana.
Seksi ei käynyt edes puheenaiheena missään vaiheessa.

Kysymyksiä lukijoille:

Olemme tunteneet tällä porukalla toisemme jo monia vuosia.
Voiko olla että naisen kohdalla kyseessä olisi, että hän pitää meitä jo kuin perheen jäseninään, ja kokee siksi olonsa noin kotoisaksi?
Vai luuletteko, että naisen tarkoitusperät olivat tietoisesti perverssit?
Meillä miehillä ainakin oli kalut kovina hänen vieressään; liekö puolestaan nainen tuntenut kosteutta vaossaan?

Kertokaa mielipiteitänne.

Itse ainakin olen runkannut lukuisia kertoja ajatellen kaverini paljaita pintoja.
Haaveilen että hänkin on hyväillyt pilluaan, ajatellen minun kyrpääni.

12

17131

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On se varmaan ollut kiimoissaan, jos sillä oli piirakka reikää myöten avoinna ja nännit pinkeinä. Itse ainakin olisin samantien työntänyt munan lutkan suuhun. Eiköhän tuo olisi ihan tyytyväisenä imeskellyt sinun kassit tyhjiksi.

    • <<Vai luuletteko, että naisen tarkoitusperät olivat tietoisesti perverssit?<<

      Omituinen kysymys. Jos naisen tarkoitusperät olivat seksuaaliset, mitä perverssiä siinä on?

      • Anonyymi

        Lähinnä se, olisiko nainen halunnut munaa tuolloin?


      • <<liekö puolestaan nainen tuntenut kosteutta vaossaan?<<

        Totta kai. Eikä pelkästään kosteutta, vaan miellyttävää kiristävää ja turvottavaa tuntemusta vitussaan. Miehelläkin paisuvaiskudoksesta on osa kehonsisäisiä. Muutenhan jäykistynyt kyrpä riippuisi kohti maata. Vastaavat paisuvaiset ovat naisella klitoriksen "juuret". Ne aiheuttavat vittuun samanlaisen tuntemuksen, ja vähintäänkin yhtä usein kuin kullin keuliminen, mutta erektio ei näy ulospäin.

        Sekasaunassa nainen voi huoletta nautiskella erittäin voimakkaista tunteista ja antaa mielikuvituksensa lentää. Eräs tuttu rouva tyydytti itsensä usein tukahdutetusti mutta hyvin todellisesti jo saunassa pesemisen varjolla, eräs toinen heti saunan jälkeen vessassa meikkaamisen varjolla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lähinnä se, olisiko nainen halunnut munaa tuolloin?

        <<Lähinnä se, olisiko nainen halunnut munaa tuolloin?<<

        Todennäköisesti, mutta siitä ei voi olla varma. Jo varhaisihmisen ajalta oleva ja aikaisempikin geeniperintö saa naisen erityisesti nauttimaan ihailtuna olosta. Vastaavasti miehillä on voimakas ihailuntarve. Varhaiskantaisilla naisilla on havaittu suurta halua näyttää vittuansa, eikä se ole tuntematonta nykynaisillaakaan.

        On mahdollista, että nainen toteutti ihailtuna olemisen tarvettaan ilman, että pyrki yhdyntään, mutta luultavimmin pyrki. Vain juttelemalla ja kyselemällä saa varmuuden.


    • Anonyymi

      Itsellään kävi samanlainen kotibileissä.
      Olin saunan jälkeisessä suihkussa, kun kaveri (nainen) kysyy oven takaa "saako tulla pissille".
      Sanoin että ei haittaa. Siihen se muija tuli pytylle, laski housut alas ja alkoi kusemaan. Siinä istuessaan se näki suoraan meikän vähitellen kovettuvan kalun.

      • Anonyymi

        Sulla urpolla ei seiso muu kuin järki


    • Anonyymi

      Saunoimme kavereiden kanssa ekaa kertaa alasti viime viikonloppuna. Seksiinhän se päätyi. 2 naista ja 3 miestä. Tuli naisten reiät käytettyä huolella, moneen kertaan.

    • Kyseessä oli varmaan molemmat. Koska olitte tunteneet kauan, hänestä oli turvallista/luonnollista saunoa alasti. Ja ihan varmasti hänkin nautti tilanteen eroottisuudesta. Ehkä hänellä oli ajatus seksistä, mutta ei se mitään perverssiä ole

    • Anonyymi

      Ajatus voi tällä palstalla tuntua oudolta, mutta ihmiset voivat käydä (myös seka)saunassa ihan vain saunomisen vuoksi. Ja hyvän seuran .

      Kun sitä on tehnyt tarpeeksi paljon, ei ole mitään ongelmaa pitää ehkä herääviä muitakin ajatuksia kurissa. Eikä tule tahattomia seisokkeja.

      Kokemusta 40 vuotta

    • Anonyymi

      On aika vaikea tuo aloittajan tilanne..ei oo kun pari vaihtoehtoa...joko ystävyys syvenee tai kaikki menee pilalle....ehkä sitä vois sanoa suoraan että hitto kun oot haluttava 🤔

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1188
    2. 71
      1140
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      94
      893
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      78
      782
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      771
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      39
      723
    7. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      28
      676
    8. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      643
    9. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      111
      545
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      536
    Aihe