Olen niin vihainen tyhmyyteeni!

Minä olen harkinnut, että minä suuntaisin kymppiluokalle, sillä keskiarvoa täytyisi korottaa, jotta pääsisin jatko-opiskelemaan johonkin, missä keskitytään minun vahvuuksiini ja jossa olisi mielekästä olla. Mutta minusta tuntuu, että vaikka kävisin kymppiluokan, niin hyödyttäisikö se minua millään lailla. Haluasin tulla kemistiksi, mutta jos on ongelmia oppia ja ymmärtämään asioita, niin voi olla että en kykene edes pääsemään tarjoilija-koulutukseen. Painajainen on se että minulla diagnosoitaisi heikkolahjakkuus. Olen syrjäytynyt jo 3lk:lla, joten sosiaalisuuttakaan ei löydy, joka tietenkin johtaa voimakkaaseen yksinäisyyteen.

Keskiarvoni tasan kutosen tasoa, mikä on hyvin heikko keskiarvo päästäkseni jatko-opiskelemaan sinne minne haluisin. Syitä on monia mm. motivaatiota ei ole yhtään, eikä minulla ole koulussa minkäänlaisia tavotteita, koska en kuitenkaan saa tavoittelemaani arvosanaa, ja se että kaikissa lukuaineissa on ongelmia käsitellä ja ymmärtää asioita, liikunnassa olen kömpelö sekä vain muiden tiellä, käsitöissä opettaja on luovuttanut toivonsa.
Minä oletan motivaation puutteen johtumisesta siitä, että minulla on suuri epäonnistumisen pelko, ainakin minä koen näin. Toisaalta minulla saattaisi olla lukihäiriö, laajat-oppimisvaikeudet tai asperger, joka sitten heikentää mahdollisuuksia korkeimpiin arvosanoihin.
Mutta viisasti olen päättänyt, että jos en todella kykene saamaan nostettua keskiarvoa, tieni peruskoulusta jatkuu siivoojana, ja se on hyvin surullista minun osaltani. Huonon koulumenestyksen takia, tunne itseni turhaksi, hyödyttömäksi ihmis-saasteena ja että en ansaitse mitään, jos en kykene tekemään mitään hyödyllistä yhteiskunnalle. Unelmat täytyvät olla realistia, jos niitä tahtoo tavoitella todellisuudessa, ja olen elävä esimerkki siitä. Minun unelmani hyvästä ammatista on vain ainostaan haavetta, mutta olen jo tottunut tähän. Onnea niille kaikille joilla on yli kutosen keskiarvo!

Kirjoittanut: 9lk:lla oleva yksinkertainen, kevytmielinen ihminen.