Mielenrauha jouluna

Täytyisiköhän sitä jotain tehdä joulun kunniaksi.
Voitin arpajaisissa kylmälaukun jossa oli peruna-ja porkkalaatikko, rosollia ja kinkunsiivuja.
Lanttulaatikon voisi väsätä.
Sekametelisopan keittää ja riisipuuron.
Siinäpä sitä on tarpeeksi.
Siivous tänään ja piparien paisto.

Olen onnellinen kun on lämmin siisti koti, ruokaa ja hyvä mieli.
Ja se raittius.
Mikä onni ja autuus.
En kaipaa ketään mielenrauhaani järkyttämään.
Näin on hyvä, ellei paras

Hoitokoiralle ostin koirashamppoon.
Mennään yhdessä jouluaattona viemään haudalle kynttilät.
Isäntä on yleensä ostanut minulle joulukukan.
Ja leiponut jotain.

Veljelle palvelukotiin vein sukkia hedelmiä ja juomia ja partatarvikkeita.
Hän on jo hyväksynyt, pakko, koronasäännöt.
Ei voi viedä taxilla mihinkään.
Se on siellä nukkumista, telkun katselua ja ruokailua.

Eipä ole kiireitä.
Teen noita hommia pikkuhiljaa.
Ei ole kiirettä kirkkoon.

Päivänjatkoja

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onnea arpajaisvoitosta! Missäs kinkku? Itse laitoin just uuniin. Nelisen tuntia paistelen joululiinoja laitellessa. On hyvä aamu.
      Vein eilen toiseen hoitokotiin joulunamia hoitajille, hoidettavalle oli jo viety karkkia, jota söi koko ajan, en jättänyt varaamiani, vien vaikka Uunnavuonna.
      Toiseen en mene kun ei saa kuin pleksin läpi tuijottaa. Ei ole siinä mitäään sanomista, kun puhelimessa kaikki asiat puhutaan. Tykkään ulkoiluttaa tai vaikka leikata hiuksia. Se on mun seurustelua.
      Vietkö sinä hoitajille mitään jouluna?

      • Ano 7:50
        Ei ole kinkkua, kun en syö sitä ollenkaan.
        En oikeastaan siedä lihaa enkä kalaa ollenkaan.
        Silli on kammotus.
        Kun on yksin,ei näitä onneksi tarvitse ostaa.

        En ole hoitajille vienyt mitään.
        Kiitokset sanon hyvästä hoidosta.
        Hoitajille kuuluisi kunnon korvaukset talon puolesta.

        Ulos minäkin aina vien veljeni, kun on mahdollista.
        Eilen tuli jalkahoitaja.
        Seuraavaksi tilataan parturi.

    • Anonyymi

      Nimenomaan mielenrauha ja paluu menneeseen. Ei tarvitse lähteä minnekään. Hautausmaalla käyn, jos käyn. Aikoinaan kävin. Ei ole muutamaan vuoteen ehtinyt, kun on vietetty kimppajouluja porukalla.

      Syön jotain jouluruokaa ja katselen jouluohjelmia. Fiilistelen oikein sydämenpohjasta kuusen loisteessa.

      Vietän ensimmäistä joulua ilman asuntovelkaa. Aah!

      Hyvää Joulua✨🎄✨

    • Anonyymi

      Sinulla on ollut hyvä tuuri, kun olet voittanut ihan kivan voiton. Minäkin viihdyn kodissani. On tarpeeksi siistiä ja vähän joulukoristeitakin. Tuikut palavat sisällä ja ulkona parvekkeella iltaisin.

      Tuo raittius on kyllä siunauksellinen asia. Itse otan jotain pientä juomaa, en osaa olla ihan ilman. Yksin olen ja katselen telkkaria, käyn ulkona kävelyllä ja syön vähän jouluruokaa. Tässä tämäkin joulu kuluu.

      Mukavaa joulunaikaa sinulle 2lesken!

      • Ano 13:28
        Noin kun osaa ottaa vain vähän, se on sitä hallintaa.
        Itse en pysty siihen.
        Parempi silloin olla ilman ilolientä.

        Samoin hyvää joulua sinulle.

    • Anonyymi

      "Täytyisiköhän sitä jotain tehdä joulun kunniaksi.
      Voitin arpajaisissa kylmälaukun jossa oli peruna-ja porkkalaatikko, rosollia ja kinkunsiivuja."

      Totanoinnii,,heitikö saamasi kinkunsiivut roskiin vai lähetitkö Afrikan pakolaisille?

      • Ano 13.30
        Annoin koiran isännälle.
        Joko hän, koira tai kissa syö.

    • Anonyymi

      Kyllä kunnon joulukänni on poikaa! Aloitan oluella, lisäillen väliin pieniä paukkuja hyvää vodkaa, seuraavaksi maistelen calvadosta, kuinka miellyttävä onkaan calvadoksen omenantuoksu lasissa!
      Ja maku!

      Ja mikä partasta, menee myös päähän oikein hyvin.

      Jos ottaisi tänä jouluna myös perjantain ja lauantai,,ehkä sunnuntaina muutama tasoittava kylmä olut?

      • Ano 14:55
        Tunnen samanoloisen miehen kuin sinä.
        Kun mies aloittaa tuon pämppäämisen, vaimo pakkaa matkalaukun ja lähtee muualle asumaan.
        Välillä menee viikko tai pari.
        Vaimo palaa kotiin ja näkee kurjan juopon masentuneena.
        Katumus on kova mutta luonne heikko.
        Vähän ajan päästä taas sama laulu jatkuu.

        Seuraavalla kerralla vaimo ei ehkä enää tulekaan.
        Laitetaan hopealusikat jakoon.

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano 14:55

        Onneksi meillä ei noita hopealusikoita ole. Pelkästään hyväksi olla välillä hieman erossa toisistaan, onpa muija joskus suorastaan komentanut ala jo mennä jonnekin.

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano 14:55
        Tunnen samanoloisen miehen kuin sinä.
        Kun mies aloittaa tuon pämppäämisen, vaimo pakkaa matkalaukun ja lähtee muualle asumaan.
        Välillä menee viikko tai pari.
        Vaimo palaa kotiin ja näkee kurjan juopon masentuneena.
        Katumus on kova mutta luonne heikko.
        Vähän ajan päästä taas sama laulu jatkuu.

        Seuraavalla kerralla vaimo ei ehkä enää tulekaan.
        Laitetaan hopealusikat jakoon.

        Suu vettyy ajatellessa kylmän calvadoksen puraisua..ja sitä tunnetta kun alkaa päähän hivenen hiipimään...

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano 14:55
        Tunnen samanoloisen miehen kuin sinä.
        Kun mies aloittaa tuon pämppäämisen, vaimo pakkaa matkalaukun ja lähtee muualle asumaan.
        Välillä menee viikko tai pari.
        Vaimo palaa kotiin ja näkee kurjan juopon masentuneena.
        Katumus on kova mutta luonne heikko.
        Vähän ajan päästä taas sama laulu jatkuu.

        Seuraavalla kerralla vaimo ei ehkä enää tulekaan.
        Laitetaan hopealusikat jakoon.

        Hopealusikat jakoon?

        Tokko tuollaisessa huushollissa on hopealusikoita, ainakaan jäljellä jos on ollut?

        Ei ole itsellänikään vaikka olen raitis. Mutta kaikkea muuta jaettavaa olisi, jos olisi se eukko. No, hänen ei tarvitsisi pakata. Ei raittiit eroa kun elämä on balanssissa ja arvostavat toisiaan.

        Mutta hyvää joulua palstalle.

        Vein tervatulet ja pitkään palavat lyhdyt äitini haudalle jo tänään, muistaen lyhdyin ja kynttilöin (samoilla sytytyksillä) muitakin viimeisen puolentoista vuoden aikana edesmenneitä.
        - Illaksi ja yöksi lumisadetta, huomenna huonompi keli. Pyhitän siis huomisen jouluaaton mm saunomiselle jo päivällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä jäit sitten raittiina akattomaksi. Niin se on, arat ja raittiit miehet ei saa naista.
        Minulla joka välillä otan kännit on ollut monia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ano 16;05
        Siinä arvokkaassa talossa on vähän enempi kuin hopealusikoita.
        Siellä isäntä on tehnyt pitkän työuran, ja juopotellut välillä rakasti.

        Vaimo on edelleen työelämässä ja pitää ilmeisesti rahakirstun avainta hyppysissän.

        On juoppoja ja juoppoja.
        Jos ukko olisi täysin rapajuoppo kait vaimo olisi ottanut lopulliset hatkat.
        Joku häntä siellä pitää.
        Ehkä yhteinen pitkä taival.
        Menettivät ainoan poikansa onnettomuudessa.
        Mies sanoo, että siitä ei tahdo selvitä koskaan.

        Sinulle nostan hattua raittiudesta.
        Tapaan valitettava harvoin tupakoimatonta ja viinatonta miestä

        Hyvää joulunjatkoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä jäit sitten raittiina akattomaksi. Niin se on, arat ja raittiit miehet ei saa naista.
        Minulla joka välillä otan kännit on ollut monia.

        Ano 20:39
        Kun niitä arkoja ja raittiita miehiä ei tapaa missään.
        Olisisivat kyllä naisten makuun.

        On vain tyydyttävä, noihin kuppikaukoihin hätätapauksessa.

    • Anonyymi

      Joko aloittaja on tehnyt ruokia ja täyttänyt saamiaan tyhjiä laatikoita?

      • Ano 19;47
        Lanttulaatikkoa olen tehnyt.
        Mutta mitä ihmeen saamiaan tyhjiä laatikoita täyttänyt?

    • Anonyymi

      Läheiset kävi, yhden kanssa joululauluja laulettiin ja muitakin. Hän Spotifaista (nimen tiedän vaan en tunne sovellusta) sävelen. MInä Lyricsistä sanat.
      Tein ehdotuksen. Olen vanha, lapset eivät vaan sitä huomaa. Tulisivat joskus käymään, laulettaisiin kaikki yhdessä.
      Kuopus lähetti puhelimella kuvan, jossa Danny oli 19-vuotiaan kotiapu-blondinsa kanssa. Teksti kuvan alla: Joulu vietetään lasten kanssa. Tämä on vitsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6079
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2140
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1972
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1153
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      70
      1151
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1007
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      922
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      907
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      775
    Aihe