Koskelan murhaajat

Anonyymi

Elinikäinen tuomio jokasorkalle ja että se myös olisi myös loppuelämän.Mutta nää vellihousut päästää ne jo 5-6 vuoden päästä vapaaksi melko varmasti,jos saavat mitään. Suomessa ihmisen henki nykylain perusteella ei ole minkään arvoinen. Siltä ainakin näyttää,kun tuomioita katselee.

23

1243

    Vastaukset 23

    • Anonyymi

      Tässä tapauksessa saattaa käydä samalla tavalla kuin Riihimäen tapauksessa .
      Jossa kaksi "kermaperseen" vunukkaa tappoi miehen . Oikeus oli niin vähä-älynen , että ei saanut selvyyttä kumpi oli murhaaja , niimpä molemmat vapautettiin ja "syyttömille" maksettiin yli 100000 euron korvaukset .

      • Anonyymi

        Ei koskaan korvauksia tai korkeintaan peruspivärahan verran ellei ole todistettu syyttömiksi, pedomurhaaja auerska räikein tapaus, sitten nämä matuterroristit, tuota mainitsemaasi tapausta en muistakaan.


    • En ihmettelisi, jos päädyttäisiin siihen että nämä pojat kuuluvat loppuiäkseen tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon suoritettuaan ensin vankeusrangaistuksensa.

      • Anonyymi

        Maksimirangaistus kaikille ja vaarallisuusarvio sen jälkeen, parempi laittaa pakkohoitoon kuin laskea vapaaksi. Huumeita ja alkoholia tulisivat käyttämään jatkossakin takuuvarmasti ja lisää uhreja tulisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksimirangaistus kaikille ja vaarallisuusarvio sen jälkeen, parempi laittaa pakkohoitoon kuin laskea vapaaksi. Huumeita ja alkoholia tulisivat käyttämään jatkossakin takuuvarmasti ja lisää uhreja tulisi.

        On kaikkein parasta kun Suomen rikoslakiin säädetään taannehtivasti voimaan tuleva kuolemanrangaistus, jonka perusteella nuo kolme roistoa voitaisiin tuomita hirttämällä tapahtuvaan kuolemanrangaistukseen.

        Hyi helevetti mitä roistoja maa päällään kantaakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kaikkein parasta kun Suomen rikoslakiin säädetään taannehtivasti voimaan tuleva kuolemanrangaistus, jonka perusteella nuo kolme roistoa voitaisiin tuomita hirttämällä tapahtuvaan kuolemanrangaistukseen.

        Hyi helevetti mitä roistoja maa päällään kantaakaan.

        En laittaisi vastaan, tekee todella pahaa lukea. En voi edes kuvitella uhrin kokemaa kipua ja omaisten henkistä tuskaa.


      • Anonyymi

        Eipä tuollaista oikein voi pyytää anteeksi, pahoitella vaan. Ihmetteln kyllä jos ilkeävät vielä jäädä asumaan samalle alueelle, etenkin V:n äiti ja isäpuoli, niin kyseenalaista ollut omakin toimintansa ja kasvatus mennyt pahasti pieleen kaikilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En laittaisi vastaan, tekee todella pahaa lukea. En voi edes kuvitella uhrin kokemaa kipua ja omaisten henkistä tuskaa.

        Niimpä! Uhrin omaisille hirvee isku selkään ja kamala menetys! Poikaparka kun on melkein koko elämänsä joutunu kiusatuksi ja kuolee noin nuorena ja vielä nuin hirveellä tavalla


      • Anonyymi

        Samaa mieltä! JA OIKEUDESSA KAIKKIEN TEKIJÖIDEN PITÄISI NÄYTTÄÄ NAAMA ei peitellä naamaansa jollain hupparilla. NOIN KAMALAN TEON JÄLKEEN HE SAAVAT KYLLÄ NÄYTTÄÄ NAAMANSA


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niimpä! Uhrin omaisille hirvee isku selkään ja kamala menetys! Poikaparka kun on melkein koko elämänsä joutunu kiusatuksi ja kuolee noin nuorena ja vielä nuin hirveellä tavalla

        Ainoa lapsi vielä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä! JA OIKEUDESSA KAIKKIEN TEKIJÖIDEN PITÄISI NÄYTTÄÄ NAAMA ei peitellä naamaansa jollain hupparilla. NOIN KAMALAN TEON JÄLKEEN HE SAAVAT KYLLÄ NÄYTTÄÄ NAAMANSA

        Et selvästikään ole koskaan ollut seuraamassa oikeuden istuntoa...


    • Anonyymi

      Hakkasivat niin pahasti etteivät olisi ikinä laskeneet elävänä pois, nehän olisi jääneet siitäkin kiinni. Vähänkin normaalit ihmiset olisi ilmoittaneet edes teon jälkeen heti.

    • Anonyymi

      Eiköhän tarkotus ollutkin vaientaa uhri lopullisesti, vankeutta tuosta olisi tullut törkeänä pahoinpitelynäkin, vaikka jollain ihmeellä olisi selvinnyt hengissä. Lopettivat vasta kun ei reagoinut enää mitenkään väkivaltaan ja yksi kävi vielä varmistamassa, naurahti sitten että homma hoidettu. Jälkeenpäin iski sitten pelko, että mitä jos jäävätkin kiinni, ruumiin hävittäminen kuitenkin liian vaikeaa ajokortittomille. Ei tuossa ole uhrattu ajatustakaan sille että uhrilla olisi ollut mahdollisuus säilyä hengissä, päinvastoin, alusta asti tappavaa väkivaltaa.

      • Anonyymi

        Näin on, tarkoitus oli tappaa suunnittelivat oikein tekoa eli murha oli.
        Kaikki selittävät puolustuksessa kuinka humalassa olivat. Miten noin humalassa oleva 16v voi olla varma, että uhri oli hengissä lähtiessä?
        Tuohon heidän arvioon ei voi mitenkään luottaa.


    • Anonyymi

      Eniten pitäisi syyttää viranomaisia kun eivät puuttuneet kiusaamiseen ajoissa ja miksi lastenkotiin palaamatta jättäneestä ei tehdä heti hätäpaikannusta. Nuoret ovat siellä viranomaisten vastulla ja silloin pitäisi toimia sen mukaan. Kun olisivat heti paikantaneet, olisivat saaneet melko tarkan viimeisen olinpaikan vaikka kännykkä olisi ollut sammutettukin. Vielä 22.00 jälkeenkin olisi ollut jonkinlaiset mahdollisuudet saada pelastettua, vaikka aivovammat saattoi olla jo pahat.

      Kaljanhakijat päivystää kaupan pihalla, eikä kauppias puutu mitenkään, vaikka kameroistakin voi todeta välittävän alaikäisille. Bentsoja ja muita saa kaupitella aivan vapaasti kun suvakit ei salli "profilointia" esim romanien suhteen. Kun tiedetään joidenkin harrastavan sitä, niin pitäisi tutkia aina tavatessa ja maahantulokielto viimeistään toisella kerralla. Kotimaisillekin välittäjille paljon kovemmat rangaistukset.

    • Anonyymi

      Alaikäiset tekijät istuvat 1/3 tuomiosta ja pääsevät uusimaan rikoksia kuten suurin osa rikollisista tekee.

    • Anonyymi

      Montuun vaan se on ainoa ratkaisu!

    • Anonyymi

      Tappamiset jatkuu kun tappajia suojellaan kaikin keinoin, vaan rangaistuna oppii mitä tehnyt kun vie ihmiseltä elämän.

      • Anonyymi

        Molemmilla päähän potkijoilla oli selvä tarkoitus tappaa heti alusta alkaen, olisivat saaneet lähes yhtä pitkän tuomion kuin murhasta, jääneet kiinni huumeista, ryöstöstä jne, vaikka olisivat lopettaneet ennen kuolemaa.


    • Anonyymi

      Hirttämistä yrittäneellekin haetaan vain 1,5 vuoden ehdollista tuomiota nuoren iän takia. Ei se syyttäjän asia ole hakea pientä tuomiota, alennukset tulee joka tapauksessa ja aivan liian isot. Vaikka tuomio olisi 3 vuotta, niin istuisi vain 8kk, pistäisi sekin vähän miettimään tekojaan. Ehdollisella ei ole mitään virkaa.

    • Anonyymi

      Venäjällä tämäkin ratkaistaisiin nopeasti ja halvalla.

    • Anonyymi

      Omaiset ei saa korvauksia juuri koskaan, mikä ihme estää laittamasta vankeja töihin ja korvaamaan palkallaan. Työttömät velvoitetaan menemään töihin tai loppuu korvaukset ja menettää asunnonkin ellei ole varaa vuokraa, murhaajat makoilee täysihoidossa eikä vaadita yhtään mitään. Asunnottomien ja työhaluttomien kannattaa jopa murhata pästäkseen vankilaan.

    Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 144
      1874
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      315
      1309
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      175
      946
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      263
      674
    5. 33
      611
    6. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      257
      603
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      601
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      563
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      20
      502
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      42
      492
    Aihe