Riidat omaishoidosta

Anonyymi

Meillä isä on asunut jo vuosia minun perheeni luona ja hän sairastaa Alzhaimeria. Kukaan sisaruksista ei ilmaissut mitään kiinnostusta isän hoitoa kohtaan joten sovin isän kanssa, että voin häntä hoitaa sillä isä ei halunnut hoitokotiin. Nyt meillä on koko ajan riita päällä ja isä on vain pelinappula.

13

228

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistä siis riitelette? Haluaisivatko nyt kaikki isän omaan hoitoonsa?

      • Anonyymi

        No yksi asia on se, että kukaan ei halu ikinä auttaa pätkän vertaa, koska olen kerta ryhtynyt omaishoitajaksi. Kuitenkin hänellä on muitakin lapsia ja ajattelisi että mahtava juttu, että isä saa olla kotohoidossa ja me pääasiassa hänet hoidetaan. Eli joskus joku voisi olla isän kanssa vaikka päivän täällä meillä niin ei käy. Ja minusta jokainen aikuinen ihminen pystyisi hakemaan isänsä omaan kotiinsa ja se kävisi meille todella hyvin ja oltaisiin siitä iloisia. Sitten todella riepoo vale, että olen mustasukkainen isästä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt tämä tilanne on siinä mallilla, että koko ajan isää painostetaan, että hänen pitäisi mennä hoitokotiin. Tätä on jatkunut jo taas monta kuukautta .Isällä ei kuulemma ole täällä tarpeeksi aktiviteetteja, vain kissa ja siitä ei voi verrata kuulemma ihmisen seuraan? Me ollaan täällä kaiken päivää isän kanssa, käydään ulkona, syödään yhdessä ja välillä katsotaan telkkaria.

        Mistä moinen painostus? Haluaako yhteiskunta hyötyä isästänne rahallisesti hoitokotimaksujen muodossa?

        Missä isäsi itse haluaa olla mieluiten? Jos vastaus on; teidän luona, niin mitä se ketään muita liikuttaa tai häiritsee? Sitä paitsi ei ne aktiviteetit monissa vanhainkodeissakaan välttämättä niin kovin häävejä ole.. telkun tuijotusta ja ruoan vartoamista monesti...

        Ei, vaan sisarukset ovat sitä mieltä, että isän on parempi hoitokodissa :(. Nykyään joka puhelinsoitolla veli höpöttää isälle, että hänen olisi parempi mennä jo hoitokotiin, koska siellä on ikäistä seuraa ja aktiviteetteja . Isä on monet kerrat sanonut, että hän haluaa olla kotona! Koen tämän raskaaksi, koska pakostikin sitä kuulee, kun isä vänkää puhelimessa, että ei halua. Meillä on meidän mielestä kaikki hyvin ja homma pyörii.. Isää veli ei kyllä itse virkistä ja aktivoi, ainoastaan soittaa joskus..

        Totta, mutta tämä soitteli ja vänkääminen on raskasta . Ei suostu lopettamaan vaikka kuinka sanottu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, vaan sisarukset ovat sitä mieltä, että isän on parempi hoitokodissa :(. Nykyään joka puhelinsoitolla veli höpöttää isälle, että hänen olisi parempi mennä jo hoitokotiin, koska siellä on ikäistä seuraa ja aktiviteetteja . Isä on monet kerrat sanonut, että hän haluaa olla kotona! Koen tämän raskaaksi, koska pakostikin sitä kuulee, kun isä vänkää puhelimessa, että ei halua. Meillä on meidän mielestä kaikki hyvin ja homma pyörii.. Isää veli ei kyllä itse virkistä ja aktivoi, ainoastaan soittaa joskus..

        Ehkä veljelläsi on jotain muuta mielessä kuin isänne viihtyminen ja aktiviteetit.
        Rumasti sanottu, mutta perinnötkö veljesi mielessä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä veljelläsi on jotain muuta mielessä kuin isänne viihtyminen ja aktiviteetit.
        Rumasti sanottu, mutta perinnötkö veljesi mielessä on.

        Hoitopaikka maksaisi maltaita ja minä hoidan lähes ilmaiseksi.Pitää varmaan pyytää ulkopuolinen välienselvittelijä, koska en jaksa tuota jankuttamista enää lainkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä veljelläsi on jotain muuta mielessä kuin isänne viihtyminen ja aktiviteetit.
        Rumasti sanottu, mutta perinnötkö veljesi mielessä on.

        Ei tuossa varmaan ole mitään perinnönetsimistä koska hoitokodit maksaa paljon. Vain siinä tapauksessa muut lapset voisi hyötyä asiasta jos mahdollinen omaisuus pitäisi realisoida hoitomaksujen takia ja muut odottaisivat ennakkoperintöä tms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuossa varmaan ole mitään perinnönetsimistä koska hoitokodit maksaa paljon. Vain siinä tapauksessa muut lapset voisi hyötyä asiasta jos mahdollinen omaisuus pitäisi realisoida hoitomaksujen takia ja muut odottaisivat ennakkoperintöä tms.

        Jotenkin muille ei vain käy, että hoidan isää. He ovat itsekkin sanoneet, että heillä ei olisi ollut mahdollista hoitaa. Mutta sitten edes yksi meistä ei saa hoitaa, jos pystyy ja haluaa. Sitten vielä hankalaa, kun isä on jo näin vanha ja huonokuntoinen. Ahdistaa, kun tuntuu, että kaikki ovat hylänneet minut tämän takia. Ja en voi enää saada tukea ja apua isältänikään.

        Ehkäpä muut ovat huomanneet että isäsi hoito alkaa käydä liikaa voimillesi ja haluavat helpottaa taakkaasi sillä että isä laitettaisiin hoitokotiin.

        Hyvä pointti, mitä olen itsekkin ajatellut. Se ei kuitenkaan poista sitä ihmeellistä ongelmaa, että kukaan ei koskaan ole voinut auttaa. Jos sisarukset olisivat aidosti olleet huolissaan, joku olisi voinut edes kerran kysyä, että miten jaksan tai tarjoutua hakemaan isän kotiinsa. Meitä on kuitenkin neljä.. Jos olen kysynyt apua, niin kauhea kiire ja ei pysty, tai kaunis ilma pihalla. Olen vain jättäytynyt koko parvesta, en vain yksinkertaisesti jaksa. Tässä hetki vielä pötkötellään isän kanssa, mutta pakko pikkuhiljaa miettiä pysyvää hoitopaikkaa. Rauhallisia pyhiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      64
      1750
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1189
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      963
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      841
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      618
    7. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      616
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      92
      585
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      518
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe