Onko joku tilannut tuotteita Pharma LABilta? Tilasin joskus tuotteita ja lainapuhelimessani oli automaattinen lomakkeidentäyttö päällä ja puhelin heitti väärän sukunimen siihen. Lasku tuli sitten väärällä nimellä ja päätin, että haluan muutenkin palauttaa tuotteen, mutta olen nyt kaksi kertaa lähettänyt ja ITSE MAKSANUT palautuksen ja aina tämä paketti tulee takaisin. Nyt maksuvaatimuksia on mennyt täysin randomilla vain sen nimiselle täysin tuntemattomille henkilölle ihan toiseen kaupunkiin ja olen yrittänyt firman ja gothian (perintäfirma) hoitaa asiaa, mutta kuulemma laskutettavan nimeä ei saa muutettua kuulemma mitenkään. En ymmärrä miten he voivat lähettää laskut vain sen nimiselle henkilölle, jos tuotteet on tulleet minun osoitteeseeni. Periaatteesta en haluaisin maksaa noita tilauksia, koska en ole vitamiineja käyttänyt tai edes avannut pakettia, olen ne yrittänyt palauttaa ja selvittää asiaa, mutta asia ei etene mihinkään suuntaan. En myöskään halua, että perintävaatimuksia lähetetään kenellekään asiaan kuulumattomalle henkilölle. Mitä minun kannattaa tehdä? Olen todella ahdistunut tästä asiasta ja en tiedä enää mitä tekisin
Pharma LAB
Anonyymi
6610250
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Olen myös yrittänyt firmalta varmistaa, että mihin osoitteeseen palautuksen voi tehdä, kun alan jo epäillä, että onko osoite edes oikea, mutta vastauksena saan vain jotain ihan muuta, kuin yksinkertaisesti osoitteen, johon tuotteet voi palauttaa.
-Ap
Paluu osoite on Lab Pharma, PL 7690, 00002 HELSINKI
Temä paluosoite ei toimi
30.06.2025 kuusankoski Hei laittaka paperinen lasku missä tarkat laskun tiedot mistä karhuatte ja uhkailrtte ulosotolla.T Koivunen
Olen yrittänyt samaa tiedot salaisia.
Niin ja missään ei ole käytetty minkäänlaista henkilötunnusta, näin jälkeenpäin ajateltuna ja luettuani kyseisestä yrityksestä tuntuu firma todella arveluttavalta.
Ap
Lab Pharma on rikollinen toimija, jonka ainoa motiivi on jatkuva rahastus. Rikosilmoitus on tehtävä ja vaadittava viranomaista keskeyttämään toiminta.
En ole tilannut tän firman Lab Pharma tuotteita enkä tilaa KOSKAAN. Mutta niitä vaan tulee ja tulee. Perua saisi jos saisi yhteyden ###########'sos
En saa sähköposteja läpi. Ei ole puhelinnumeroa Suomeen.
Soitin Norjaan. Sain puhua norjaa vaikka osaan vain ruotsia. Sitten tuli sähköposti automaattinen että palataan asiaan kun ehditään ,,,,!,
Mitä tehdä ?
Laitan paketin postilaatikkonumeroon.
Voiko oikeesti näin toimia ?
Soitin kuluttajaneuvontaan, eli on rikollinen kalastaja!
Ei4998
Minäkin lähetettin tänään mitä voisin tehdä lopeta kokonaan 🥹🥹🥹🥹🥹. Se ahdista tilante
Tein ilmoituksen Kuluttaja-asiamieheksi juuri. Tilausta ei pysty missään perumaan, eikä lähetys sisällä postin vaatimaa palautuskoodia.
Tein rikosilmoituksen poliisille. Poliisi ei auttanut minua.
Myöhemmin en yksinkertaisesti maksanut laskuja ja päädyin perintään.
Kun olin maksanut perinnän vaatiman summan, vitamiineja ja laskuja ei enää lähetetty.
Olen yllättynyt, että perintäyhtiö on norjalaista alkuperää, että miten he voivat hakea rahaa Suomen alueelta, jos Norja ei ole EU:n jäsen.
Kävin tänä Rauman poliisiasemalla. Poliisi virkaleja sano mulle että niile on pakko tehta ilmoitus. Sanos viellä että sellaisella perustella ei voi maksta ei yhte raha niille.
Firma on esiintyy muilla nimillä ja numerot on muiden ei löydy asiakas Re elkää tilatko on tullu kuulemma paljon kyselyjä mullekin tuli samasta lasku kaks vaikka olin maksanu tilannut 🤷♂️ yhden tehkää jotain tälle eihän näin saa toimia puhelin on ei oma laki vaatii ouken tiedon ja numeron. OLKAA TARKKANA OTTAKAA REHELLINEN TOIMITTJA
Lakimies kertoi Lab Pharman olevan rikollinen yritys, joka estää lähetysten palauttamisen, jatkaa lähetyksiä ja pistää maksamattomat perintään. Mikään yhteystieto ei toimi. Kehoitti tekemään rikosilmoituksen ja videoimaan lähetyksen palautuksen todistusvoiman vuoksi.
Mihin lähetyksen voi palauttaa
Juu, vaikka perut jatko tuotteet niin lähetyksiä tulee
Sama täällä, ei voi palauttaa
Paketteja tulee jatkuvasti..ja karhulaskuja. En tiedä enään mitä teen.
Sama täällä uhkaavat perintätoimistolla, vaikken ole edes noutanut paketteja postist...tilasin näytepakkauksen ja nyt gmailini täyttyy tästä paskasta..
Minulle tuli Tan Care kapseleita 2 pakettia, vaikka en tilannut niitä, ja hinta 99,99 euroa, netissä sama tuote ja sama määrä maksaa noin, nafti 50 euroa! Ja mihinkään ei ole yhteystietoja, mutta en kyllä maksakkaan taistelematta, katsotaan joudunko lukemaan tiilenpäitä, kertokaa miten oöetye päässeet kyseisestä huijarifirmasta eroon ???
Käyn tekeen rikosilmoituksen
joopa, kuule minulle on kanssa tapahtunut vaikka mitä, olen palauttanut ja nyt jo aiotaan laittaa perintään , tämä firma on niin kamala eroon et pääse ja lähettävät aina vaan uusia lähetyklsiä, itse maksoin viimeksikin palautuksen ja maksoi 12e
myös sinne ei pääse millään soittamaankaan koska eivät vastaa
on tämä niin HUIJAUSTA
Ei puhelimella ei sp:llä ilmais näytteestä tuli helvetti...postimaksu 7,90 hoidettu nyt 65e maksamattomia laskuja ja perintä uhka...vittu...että kehtaavat, en ole edes tuotteita postista hakenut.... miten voin olla velkaa 65e???? Taistellaan näille huirareile ei pidä antaa senttiäkään. Voimia tähän turhaan paskaan.
On se ihme että POLIISI EI REAGOI TÄMÄN FIRMAN JUTTUIHIN MITENKÄÄN, ANTAA VAAN HUIJAUSTEN JATKUA!?!?
Just sama homma täällä .Ennen koronaa tilasin js halusin lopettaa..Itse maksoin palautukset kun asiakaspalautusta heillä.ei ole niinkö normi tilauksilla tapaa olla.Ja nyt sain myös palauttamieni pktien perintä toimiston karhon.Aioin kyllä
tehdö rikosilmoituksen tästä hommasta..Ettei käy!!!!
Älkää tilatko. Tuotteita ei saa palautetta eikä tilausta peruutettua. Ei ole asiallista toimintaa. Välttäkää
Sama satu täällä.erehdyin ennen corona aikaa tilaamaan tuotetta TAN CARE. Kokeillakseni toimiiko tuote ,koska olimme menossa aurinkolomalle Etelään.
Otin muutaman paketin vastaan ja halusin lopettaa.kirjoitin paketin mukana olleeseen pankkisiirtoon useaan kertaan kun niitä paketteja vaan tuli??!!! ETTEN HALUA LÄHETYKSIÄ ??????Ja siksi palautan ne .Nyt vuosien jälkeen vielä karhotaan perintätoimiston kautta näistä palauttamieninpakettien maksuja?!
Enkä tiedä pitäisikä ottaa kuluttaja asiamieheeen yhteyttä vaiko mennä poliisin puheille?!
Onko vastaavia kokemuksia muilla miten päästä eroon ulosottoon menevistä pakkomaksuista Lab pharmalta????
Minä tilannut myös tuota miten heihin saa yhteyden
Onko mitään mihin palauttaa paketti
Minäkin haluaisin neuvoja mitä tehdä tyhmyyksissäni tilasin kun en tajunnut että huijaus
Palautusta ei voi tehdä, sähköposteihin ei vastata, palautuslomake oli laitettu eri firman nimille ja tämä firma kirjoitti että käyttävät luvattomasti heidän tietojaan, kehottivat tekemään rikosilmoituksen. Todella epäilyttävää toimintaa. Älkää tilatko. Paketti palautettu mutta laskuja tulee
Ei ole luotettava firma
Kun perintäfirmalla niin ilmoita että riitautettu niin eivät voi periä
Mihin numeroon soititte
Älkää haksahtako ilmaisnäytteisiin. Ei sellaisia olekaan, aina sidotaan jatkotilauksiin, jos puhelimessa tai netissä tarjotaan jotain ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi.
Ja siitä se h-vetti alkaa. Iäkäs äitini sortuu tällaisiin vähän väliä ja saan aina taistella näiden kanssa, että näistä pääsee eroon.
ONKOHAN TUO KOKO PAKETIN SISÄLTÖ TAN CARE KAPSELIT HUIJAUSTA,MINULLA NYT NÄITÄ JO KYMMENEN PAKKAUSTA TÄÄLLÄ JA LISÄÄ TULEE KOKOAJAN.EN NÄITÄ MAKSA KUN EN OLE MITÄÄN TILANNUTKAAN :)))))Saa siis tulla vaikka 10 vuotta mulle noita paketteja,ps hyvin palavat tulipesässä ilm jtn öljyä nuo tekeleet onpi
Juu olen, en saa sinne yhteyttä sähköpostilla, enkä Googlessa oleviin puh. Numeroihin??????
Mikä sinne sähköposti
Olen jo 3 x lähettänyt paketit takas, mutta aina vaan tulee uutta ja lasku 40 euroa. olen kirjoittanut Ruotsiksi mutta ei mitään vastausta. ja karhunta kirjeitä on tullut 2 x
Tuleeko ne paketit kotiin vai postiin. Jos tulee postiin, niin ei kannata hakea. Lähettävät ilmaiseksi takaisin. Itselleni tuli kotiin, mutta ei mahtunut postiluukusta sisään. Joten ne olisivat menneet postista noudettavaksi. Itselleni tulleet s-postit tuolta yrityksestä ovat menneet näköjään aina roskapostin, joita en tullut huomiomaksi. Roskapostin vastaamalla saa myös yhteyden yritykseen.
Paluu osoite on Lab Pharma, PL 7690, 00002 HELSINKI
Minulle ei tarvitse lähettää mitään teidän tuotteita. Eikä turhia laskuja Gothian kautta.
En halua teiltä mitään tuotetta, eikä turhia laskuja, edes Gothian kautta. T: JAANA SILONSAARI MIKKELI
Sama!
Facebookin kautta katselin tätä mainosta ja sieltä tuli lähetys. Otin yhteyttä s-postin kautta ja vastaus oli mennyt roskapostin. Ihmettelinkin miksi en saa vastausta.
Kannattaa siis tarkastaa roskaposti, sitä kautta saa myös yhteyden.
Mutta näin siinä luki:
Olen sulkenut tilauksesi manuaalisesti järjestelmässämme tänään.
Sinun täytyy lähettää paketin käyttämätön vastineeksi, hyvitämme laskun, kun se on saanut meidät. Asiakas maksaa toimituskuluja.
Paluu osoite on Lab Pharma, PL 7690, 00002 HELSINKI
En suosittele tilata. Ulosottoon menee laskut.vaikka olen maksanut. Ei löydy puhelinnumeroa.että voisin soittaa asiasta ja lopettaisin tilauksen. Pettynyt olen
Sain tuotteen peruutettua kun uhkasi mennä poliisin kanssa sinne firmaan . Laskun yläreunassa on osoite mihin kirjoitin peruuttavani tilauksen. Nyt ne uhkaa perinnällä kun en ole mukamas maksanut laskua. Soitin sinne ja kriisin et mulla on kuitti ja lähetinn sen sinne katotaan miten käy
Mihin osoitteeseen lähetit voisinko saada sen
Mul menee ihan näil näppäimil hermot tohon paska firmaan mä peruin lähetyksen joskus ku soitettiin ja vittu niitä laskuja tulee edelleen mulle ja missään ei oo puh nroa mihin voi soittaa mut laskut kyllä saadaan perille ja sit yritin mennä niiden sivuille ni mun puhelin ei päästänyt mua sinne sivulle ku tuli joku turvatoimi vastaan... W. T. F.. MITEN NE HELKKARIN TILAUKSET SAA PERUTTUA JOS JOKU TIETÄÄ MITEN NI PISTÄKÄÄ VIESTIÄ PLIIIIIS TÄÄ ON JO IHAN SAIRASTA EN TIIÄ KUINKA MONTA SATAA EUROA OLEN SINNE VELKAA JA NIIITÄ HEMMETIN "KALKKITABLETTEJA" TULEE LUUKUSTA SISÄÄN VAAN VAIKKA EI EDES HALUA HEMMETIN FIRMA SAIS NYT KYLLÄ JOKU VIRANOMAINEN PUUTTUA TÄHÄN.. PITÄÄKOTÄASÖ OLLA KULUTTAJA ASIAMIEHEEN YHTEYDESSÄ VAI MITEN TÄSTÄ PÄÄSEE EROON... EN TILAAENÄÄ IKINÄ MITÄÄN NETISTÄ
Pharma LABin sais joku pistää taivaan tuuliin niin sanotusti ihan pelkkää huijausta... Miten hemmetissä saa sen tilauksen poikki ku ei oo mitään yht tietoja missään ja puhelin ei päästä heidän verkkosivuille ku tulee jotkut turva toimet vastaan... Siinä lukee et tämä sivusto saattaa yrittää viedä salasanasi yms tietosi et tooooosi REHELLINEN FIRMA.. ANNA MUN NAURAA 🤦🏼♀️🤦🏼♀️🤦🏼♀️🤬🤬🤬😠😠😠😠PHARMA LAB🤬👎👎👎👎👎👎👎👎👎👎👎👎👎
Roistoja! Oon palauttanut paketit niin että teksti vaan päälle: tilaus lopetettu,palautetaan lähettäjälle!!ei mene jakeluun.Numeroa ei saa.perintään mennyt.En tilaa enää mitään.!!!
Kamala
Minulla on tapahtunut melkein sama tilanne ja nyt lasku meni creditvisor perintä ja olen palauttanut tuote....Olen selittänyt että minun sairaudet takia mitä minun lääkäri sanoo että Tancare tuote on vaarallinen minulle, ja tätä firman lähetti tuote, vaikka lähetin sähköpostia kautta perutaan tätä tilaus, ei mitä hyvä on tätä huijata firman
Tein rikosilmoituksen poliisille. Poliisi ei auttanut minua.
Myöhemmin en yksinkertaisesti maksanut laskuja ja päädyin perintään.
Kun olin maksanut perinnän vaatiman summan, vitamiineja ja laskuja ei enää lähetetty.
Olen yllättynyt, että perintäyhtiö on norjalaista alkuperää, että miten he voivat hakea rahaa Suomen alueelta, jos Norja ei ole EU:n jäsen.
Mielestäni rikollinen firma. Postiin palautin ja yhden perintälaskun maksoin, mutta taas tuli lasku. En aio maksaa. Poliisi väitti ettei rikostapaus, kun tein ilmoituksen. Kyllä vähän risoo😡😡😡😛
Älkää ikinä tilatko ko.yritykseltä mitään, huijarifirma.
Olen perunut tilaukseni määräajan puitteissa, mutta silti minulle tulee lähetyksiä. Ja tottakai perivät näistä maksuja. Olen lähettänyt heille 5 s-postiviestiä asiasta ja pyytänyt vastausta. Tulee vain automaativastaus ruuhkasta yms.
En koskaan ole saanut vastausta lähettämiini viesteihin.
Olen ollut yhteydessä lakimieheeni, joka kertoi, että jokaisesta aiheettomasti tulleesta lähetyksestä voi vaatia LabPharmalta 200€ turhasta selvittelystä, s-posteista sekä palautuksista.
Perintään he eivät uskalla laskuja koittaa, koska perintäfirmatkin joutuvat huijauksista vastuuseen.
Ei löydy mitään osoiteta yhteystietoa tms
Täysin pimeä ja huijarifirma. Älkää tilatko sieltä mitään!
sain tuotteen lab pharma. palautin paketin heiltä saadun ohjeen mukaan. nyt minulta karhutaan laskua + 5 euroa. olen yrittänyt mennä asiakaspalveluun, sieltä tulee kehoitus älä avaa sivustoa. yhteyden saaminen vaikeaa.tama on toinen yritys kohdallani joka huijaa. jos palautus ohjeita noudattamalla on tehty palautus silloin ei maksukehoituksia jaella. yritän maanantaina saa puhelinyhteyden, jos laskuni perutaan ok, muuten vien asian poliisin hoidettavaksi. _ ur
minulle on käynyt juuri samalla lailla
Tilasin näytepakkauksen nyt ei voi mitenkään perua jatko tilauksia olen yrittänyt lähettää sähköpostia ja soittanut eri numeroihin ei vastata tai menee yksityis henkilölle jolla ei ole mitään tekemistä firman kanssa mitä pitäisi tehdä ettei tulisi lähetyksiä ja laskuja
Tilannut kerran näytepakkauksen. Alkoi tulla kerta kk paketteja kotiin, mahtuivat postilaatikkoon. En ole maksanut mitään ja paketteja vaan tulee. Kotisivut antaa varoituksen että sivu ei oo turvallinen. Paketit arvaamattomia ja tänään tuli karhu lasku 99€.mitä voi tehdä?
Voitteko autta minua kuinka mä voin lopetta tuottet ja palautta ?
Hei, miehenikin liittyi tähän yritykseen. Voitko kertoa, mitä teit heidän kanssaan lopulta?
Iki maailmassa en enään osta tältä yrityksretä mitään!
Uhataan jo heti
HUIM! Tämä lasku on maksettava eräpäpäivään nenessä. TEKSTIT LIHAVOITU!!
Lasku ja tavaea toimitettu eräpäivän jälkeen.
KIITOS MUTTA EI KIITOS TÄTÄ ENÄÄN
SAMA TARINA TÄÄLLÄKIN, MITENKÄÄN EI SAA YHTEYTTÄ SUOMEKSI, JOTTA VOISI SANOA PERUVANSA TUOTTEET. OLEN PALAUTTANUT TUOTTEET OMAKUSTANTEISESTI, TAAS EILEN TULI VIESTI, ETTÄ LASKU ON ERÄÄNTYNYT, MAKSA NYT, ETTÄ VÄLTYT MAKSAMASTA SUMMAN, JOKA NOUSEE KOKO AJAN. NO, EN KYLLÄ MAKSA. SAAS NÄHDÄ KUINKA KAUAN JAKSAVAT TAISTELLA ASIASTA KANSSANI, IHAN HELPOLLA EN ANNA PERIKSI, KUN OLEN TOTTUNUT PITÄMÄÄN OIKEUKSISTANI KIINNI. ONNEA KAIKILLE KOHTALON TOVEREILLENI TAISTELUSSA VÄÄRINKÄYTTÄJIÄ VASTAAN.
täysin huiaus yritys