Wincapitan valuuttakaupasta

Anonyymi

Wincapita tai oikeammin sen perustaja HK kävi valuuttakauppaa. Nämä tiedot ovat esitutkintapöytäkirjasta.

HK kävi nimissään olevalla tilillä valuuttakauppaa noin vuoden ajan. Ensimmäisen kuukauden aikana valuuttakauppa oli voitollinen. Tosin vain pari prosenttia, mutta kuitenkin. Toisena kuukautena tuli jo tappiota, mutta ei vielä paljoa ja kokonaistulos oli plus miinus nolla.

Sitten kolmannen kuukauden aikana alkoivat kasvavat tappiot, jolloin HK kasvatti panostaan kaupankäyntiin yhä suuremmaksi ja tappiotkin kasvoivat ekspotentiaalisesti. Toki yksittäisissä kaupoissa saattoi tulla hyvinkin suuria voittoja, mutta lopputulos oli kasvavat tappiot, jonka loppusaldo oli yli miljoonan euron tappio.

Näitä valuuttakauppoja HK väitti jälkeenpäin "koeluonteiseksi", mitä en ihan ymmärrä, mitä siinä kokeiltiin.

16

171

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Metaanitraider APM ei pelannutkaan, Kailajärvi kertoi, että hän Ruotsissa vasta 2008 syksyllä sai sen pelaamaan, eli 100 miljoonaan olis saatu takaisin. Mutta ei häntä päästetty enään tekemään rahoja takaisin. Kyllä tuli valtiolle kalliiksi.

      • Anonyymi

        Esitutkinnassa kuitenkin HK kertoi, että oli täysin masentunut Ruotsissa olleessaan ja harkitsi jättää maallisen elämänsä. Eipä siis kehitellyt yhtään mitään enää.


    • Hanskin touhu kuvaa hyvin tyypillisen peliongelmaisen elämää. Peliongelmainen on valmis tekemään pää märkänä työtä, jotta ei vaan tarvitsisi tehdä oikeaa työtä.

      Peliongelmainen etsii vihjeitä ja merkkejä pelin sisäisestä maailmasta ja uskoo näiden avulla vääntävänsä selkävoiton pelistä kuin pelistä. Valuuttakaupassa peliongelmainen seuraa käyriä, tulkitsee satunnainen vaihtelun aiheuttamia kuvioita ja uskoo niissä nähtävän etukäteistietoa markkinoiden muutoksesta. Peliongelmainen uskoo, että huominen olisi ennustettavissa tämän päivän tapahtumista.

      Peliongelmaisella on vankka harhakäsitys omista taidoistaan. Hän uskoo olevansa pelimaailman mestari ihan samaan tyyliin, kuin lähes jokainen suomalainen uskoo olevansa keskitasoa parempi autoilija. Lisäksi peliongelmainen ymmärtää satunnaisuuden väärin. Kun tappioita tulee putkeen, huomenna on pakko tulla voitto. Eihän kolikko siitä välitä, vaikka kolikko heitettäessä oli putkeen tullut jo viisi kruunua. Seuraava tulos on siltikin 50/50 kruunu tai klaava.

      Koska rahapelissä, ravivedossa tai valuuttakaupassa tavallinen tallero häviää yhtä varmasti kuin aurinko nousee, myös Hanski hävisi pelaamalla rahansa. Peliongelmaisen ratkaisu tappioputkeen on myös aina sama. Pelataan entistä isommilla panoksilla, jotta saataisiin tappiot kuitattua. Näin teki myös Hanski.

      Hanskin touhu oli ihan tavallista peliongelmaisen rimpuilua haavemaailmassaan. Mielenkiintoiseksi asian teki vain se, että Hanski värväsi toisia samanmielisiä pelihulluja mukaan pilvilinnoihinsa.

      Kuten tässä elämässä aina, myös Hanskin pilvilinnat sortuivat omaan mahdottomuuteensa. ;)

      • Anonyymi

        || Winkkarin jäsenistön suuri marssi kohti vaurauden aamunkoittoa oli kovasti koominen seikkailu. Lämmöllä ja syvällä ymmärryksellä minä tässä naureskelen. ||

        Kyllä. Sinä naurat muille ja muut nauravat sinulle. Sinä toki KUVITTELET nauravasi aina makeammin kuin muut, ihan larsleviläisten tapaan. Paha virhe.


      • Anonyymi

        || MG: "Syyttömyysolettama on yliarvostettua, mutta minäpä osaankin pysyä erossa kaikesta laittomasta. Olisi todella törkeää ja kunnian vastaista, että minua - viatonta sivullista - edes epäiltäisiin Winkkarin jäsenyydestä ;)))" ||

        Niinpä - Valkku naureskelee sekä syyttömyysolettamalle että suomalaiselle oikeusjärjestelmälle: "Palataan sitten tähän winkkariasiaan, kun sponsseja päätyy satamäärin kanniskelemaan nilkassaan sitä valvontapantaa...... Ei viranomainen suorittaessaan lain mukaista tehtäväänsä voi mitenkään rikkoa tietosuojalakia."

        Hieno mies! (NOT)


    • Anonyymi

      Hanski ei olisi pärjännyt, jollei olisi saanut, vyölaukkumiestä, joulupukkia, Fya , Aquilaa ynnä muita puhemiehiä heti mukaan. Heidän puheenlahjoilla Hanski sai "valuuttakuppauksen" pyörimään..

      Kuitti, kuka jaksaa. Karavaani kulkee, koirat räksyttää, RKP totesi lailliseksi, Laiho puhuu paskoo, Salla kuka kestää häntä, Ada huh huh...nää jäi elämään.

    • Anonyymi

      || Täällä se pyörii palstalla ja vatvoo ikivanhoja juttujaan uudestaan ja uudestaan. ||

      Oikeastaan ei näin, vaan uudestaan Valuuttakauppiaan ´valheellisia faktoja eli hänen mielipiteitään´. Valkkuhan on sanonut seisovansa AINA miehekkäästi mielipiteidensä takana, eikä koskaan muuta "faktojaan", jota myöten nämä valheelliset faktat myös pysyvät. NIitä on siis aivan älytön määrä.... tuhansia. Eli sillä tiellä!

      "Kun kerran itse on liput liehuen ja setelitukko kourassa rynnännyt mukaan kusetukseen, vastatkoon kukin omalla nimellään seurauksista..... Ei viranomainen suorittaessaan lain mukaista tehtäväänsä voi mitenkään rikkoa tietosuojalakia." (Valuuttakauppias)

      • Anonyymi

        Sanoko se tuommosita ja ihan tälläkö sivulla. Eikä se oo palstan säntöjen vastaan että esittää ihanmuutako itte oikeesti on. Sehän pitäs ilmi antaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoko se tuommosita ja ihan tälläkö sivulla. Eikä se oo palstan säntöjen vastaan että esittää ihanmuutako itte oikeesti on. Sehän pitäs ilmi antaa.

        Ketä sä sä sitten anonyyminä esität ?


      • Anonyymi

        > On kovin sitä mieltä jotta viaton on kaikkeen ja pahaa sanaa ei kenestäkään ole sanonut.

        Kiitos, tuo oli ihan parhaasta päästä. Mikään siis ei ole muuttunut yli kymmenessä vuodessa.


      • Anonyymi

        "Omalla tavallaan ja siis samalla tavalla kun hän kertoi hoitaneensa erään sotkamolaisen kaivosyhtiön talous- ja ympäristöasiat."

        Juu, Valkku kehui Nuasjärven kuhaa! Siinä on kaivosyhtiön rikkihapon ja malmin kasaliuotuksen jäljiltä erinomainen sivumaku, joka tuntuu viipyilevänä kuin parhaissa ranskalaisissa punaviineissä. Tuo on toki sivuseikka, sillä Valkkuhan kertoi rikastuneensa yhtiön osakkeilla (sisäpiirikaupoilla, kenties), kun osti halvalla ja myi kalliilla - ja juuri ennen romahdusta. Kauppa se on, mikä kannattaa.

        On se hienoa, että tuollainen läpeensä luotettava larsleviläinen mies on pyhästi luvannut hoitaa tämän maan maahanmuuttoasiat korvauksetta kuntoon. Polvet vaan lattiaan, kaikki muut, ja otsaa kohti mattoa - Valuuttakauppias järjestää!


    • Anonyymi

      Ons toi Valkko joku kansallispukunen heimo veli ku tolleen siitä puhutte? Siis niitä pisnes miehiikö?

      • Anonyymi

        Ei ole tietoa. Se tiedetään, että Valkko on narsistinen ja omahyväinen koulu- ja työpaikkakiusaajaluonne, joka hakee itselleen ja larsleviläisille trollauksilleen huomioita keinolla millä hyvänsä. Valkko on opettanut, että häpeä on paras opettaja; kun häpeä ja oma ahneus ja tyhmyys on tullut tiedostetuksi, on AINA syytä nauraa yhdessä. Valkko ammentaa oppinsa sekä buddhalaisuudesta että larsleviläisyydestä. Elämä on kärsimystä, ja jos joillakin on painolastia harteillaan runsaasti, Valkko mielellään antaa myös omistaan kannettavaksi.

        Eräs ongelma yhdessä nauramisessa on siinä, että Valkko nauraa muille ja muut nauravat hänelle ja hänen kustannuksellaan. Ehkä edelliset tavat kuitenkin ovat osa yhdessä nauramista, joka pidentää ikää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tietoa. Se tiedetään, että Valkko on narsistinen ja omahyväinen koulu- ja työpaikkakiusaajaluonne, joka hakee itselleen ja larsleviläisille trollauksilleen huomioita keinolla millä hyvänsä. Valkko on opettanut, että häpeä on paras opettaja; kun häpeä ja oma ahneus ja tyhmyys on tullut tiedostetuksi, on AINA syytä nauraa yhdessä. Valkko ammentaa oppinsa sekä buddhalaisuudesta että larsleviläisyydestä. Elämä on kärsimystä, ja jos joillakin on painolastia harteillaan runsaasti, Valkko mielellään antaa myös omistaan kannettavaksi.

        Eräs ongelma yhdessä nauramisessa on siinä, että Valkko nauraa muille ja muut nauravat hänelle ja hänen kustannuksellaan. Ehkä edelliset tavat kuitenkin ovat osa yhdessä nauramista, joka pidentää ikää.

        "Se tiedetään, että Valkko on narsistinen ja omahyväinen koulu- ja työpaikkakiusaajaluonne, joka hakee itselleen ja larsleviläisille trollauksilleen huomioita keinolla millä hyvänsä. "

        Katsohan kuule peiliin !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Se tiedetään, että Valkko on narsistinen ja omahyväinen koulu- ja työpaikkakiusaajaluonne, joka hakee itselleen ja larsleviläisille trollauksilleen huomioita keinolla millä hyvänsä. "

        Katsohan kuule peiliin !

        Valkko, Valkko! Sinähän olet aina luvannut kirjoittaa sinisellä nikillä. Nauretaan yhdessä. ;)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Se tiedetään, että Valkko on narsistinen ja omahyväinen koulu- ja työpaikkakiusaajaluonne, joka hakee itselleen ja larsleviläisille trollauksilleen huomioita keinolla millä hyvänsä. "

        Katsohan kuule peiliin !

        || Elämä on kärsimystä, ja jos joillakin on painolastia harteillaan runsaasti, Valkko mielellään antaa myös omistaan kannettavaksi. ||

        Valkku tuki kaikkia Winkkarin jäseniä tasapuolisesti, sillä hän lupasi postimaksun hinnalla tummelia manillaköyteen. Valkku totesi jatkoksi, että oli vain oikeus ja kohtuus, että nimet, osoitteet, pankkitilitiedot ja henkilötunnukset myytiin kaikille halukkaille, sillä viranomaisella ei ollut muuta mahdollisuutta.

        Turha on syyttää peiliä, jos naama on vino.


    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 61
      986
    2. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      57
      961
    3. 93
      807
    4. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      51
      748
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      41
      649
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      616
    7. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      560
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      49
      558
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      555
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      543
    Aihe