Silmien salamointi ja ufot

Anonyymi

On useita tutkimuksia missä todistetaan 95% ufo havainnoista silmien salamoinniksi. Lisäksi haluan mainita Jaakko Närvän tutkimuksen missä todistetaan ufot uskonnoksi.

46

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On toki ja sitten on Vetelin Esson kahvipuolen myyjän kaimalta kuultu vahvistus vielä että eräs salainen anonyymi nasan proffa on erään lähteen kaverin serkun mukaan vahvistanut mainitut teoriat erään kovinkin merkittävän arvovaltaisen lehden sisäsivuilla siinä oikeassa alakulmassa.

      Terveisin varaktorin pikku apostolit (VPA)

    • Anonyymi

      Haluan lisätä vielä RLL todistukset. Hän tunsi enemmän korkea-arvoisia kenraaleja mitä armeijassa oli vääpeleitä.

    • Anonyymi

      Kyllä siinä silmissä salamoi, kun pieni vihreä mies tepastelee vastaan.

      • Anonyymi

        Ylimainion Niilo kaateli vanhoja naisia hengen voimalla. Tosin vanhoilta videoilta näkee että hän tuuppaa ne otsasta nurin ihan tavallisella fyysisellä väkivallalla. Onni onnettomuudessa että siellä oli sielunveljet ottamassa kiinni ettei sipuli kolahtanut parkettiin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tuo vouhkaaminen on Jeesuksesta lähtöisin niin eroan kyllä kirkosta... saatanallista menoa.
        https://www.youtube.com/watch?v=phvpFNUx5Hg

        Mitä kummaa, eikö Saatana muka ollutkaan Herra Sebaotin luoma Lucifer noin ensalkuunsa?
        Itsehän se tämä Hän antoi Perskutarallaalle vallan hallita maailman ääriä, ja nyt sinä syntisäkki syytät siitä omaa seurakuntaasi.

    • Anonyymi

      Onko taas jollakin ymmärtämisen vaikeuksia? Närvä toteaa tutkimuksessaan että maltillinen ufotutkimus sisältää uskonnollisia piirteitä. Se on aivan eri asia kuin uskonto.

      Haastattelussa mainittu ufotutkija itse:

      -Olet kirjoittanut väitöskirjan ufoista. Mikä sai sinut ryhtymään tämänlaiseen projektiin?

      No, sitä olen itsekin ihmetellyt, aikamoinen hommahan se oli. Olen vain ollut syvästi kiinnostunut ufoista ja kokenut aiheen tutkimisen tärkeäksi. Voisi puhua intohimosta – tai ehkä jonkun asteisesta pakkomielteestä. Minusta on tuntunut, että ufoilmiöön liittyy jotakin hyvin tärkeää.

      -Miten alkujaan kiinnostuit ufoista?

      Aihe oli minulle tuttua jo lapsuudessa vanhempieni kiinnostuksen myötä paranormaaliin, ufoihin ja maailmankatsomuksellisiin asioihin.

      -Mitkä ovat mielestäsi vakuuttavimpia ufotapauksia?

      Ufoilmiön todellisuuden todistamisen kannalta ei mielestäni ei ole kovin järkevää nimetä yhtä tai muutamaa vakuuttavinta ufotapausta. Vakuuttavia ufotapauksia on useita, mutta mikään niistä ei ole ylivoimainen ja sellaisenaan täysin selkeä todiste. Vakuuttavia tapauksia täytyy analysoida kokonaisuutena, tuoden tietysti silloin esille joitakin tapauksia esimerkkeinä. Tärkeää on huomata se, mitkä piirteet tekevät kyseisenlaisista havainnoista todenmukaisia ja mikä painoarvo lukuisilla tällaisilla havainnoilla on yhdessä.

      • Anonyymi

        Tylsää...
        Kiinnostavampaa olisi olla widdutohtori!

    • Anonyymi

      Narva toteaa Radio Suomen haastattelussa.

      ”Minua kiinnostaa uskontojen synty. Uskontoa leimaa se että mitään opin kappaletta ei voi palauttaa reaalimaailman empriisesti todistettuun tieteelliseen tutkimustulokseen.

      Juuri tämä kytkee ufo-uskon uskontojen syntyyn ja saamme reaalisesti todistaa kuinka uskonto syntyy ja ketkä ottavat uskonnollisen johdon, apostolien ja varhaisen seurakunnan roolin.

      Tämän avulla ymmärrämme enemmän itsestämme. Tieteen näkökulmasta ei voi väittää että olisi muuta elämää kuin mitä tunnemme maassa”.

      • Anonyymi

        Irroittelit lauseet asiayhteydestä ja muokkasit sopivaksi itsellesi. Pysy lujana uskossasi veli! Älä anna sen horjua! Närvä on uskontotieteilijä mutta myös ufologi ja ufouskovainen.

        Miten niin irrotti? Joka sana on keksitty.

    • Anonyymi

      Närvä on oikeassa. Ufot on uskonto. Se on myös perimmäinen sanoma.

      • Anonyymi

        Narva on tiettävästi tullut uskoon ja hylännyt ufot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narva on tiettävästi tullut uskoon ja hylännyt ufot.

        Tuo menee jo rienauksen puolelle. Tutkija ei koskaan voi olla uskovainen. Uskovainen on vain uskovainen ja hyväksyy vain uskontoaan tukevat asiat. Kaiken muun uskovainen unohtaa ja sulkee silmänsä. Ovat sen verran naiiveja että kuvittelevat realimaailman katoavan jos ei suostu siihen tutustumaan. Strutsit toimivat samoin. Strutsi laittaa päänsä pensaaseen ja luulee ettei sitä voi nähdä kun sekään ei näe.

        Jokaiseen kristilliseen lahkoon löytyy luonnontieteen tohtoritutkija tai professori mikä kieltää osan tieteen tuloksista uskon vastaisina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narva on tiettävästi tullut uskoon ja hylännyt ufot.

        Eikös se siinä tapauksessa hylännyt uskonkin...... ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaiseen kristilliseen lahkoon löytyy luonnontieteen tohtoritutkija tai professori mikä kieltää osan tieteen tuloksista uskon vastaisina.

        Sellainen tutkija on varsin huono tutkija. Ajattele jos vaikkapa käräjäoikeuden tuomarilla olisi tapana aina toteuttaa vain syyttäjän näkemystä? Tai puolustuksen?
        Toteutuisiko oikeus silloin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen tutkija on varsin huono tutkija. Ajattele jos vaikkapa käräjäoikeuden tuomarilla olisi tapana aina toteuttaa vain syyttäjän näkemystä? Tai puolustuksen?
        Toteutuisiko oikeus silloin?

        Sanoa muuta. Tosin vertaus oli huono. Lait ovat ihmisen säätämiå toisin kuin luonnon lait.

    • Anonyymi

      Nyt on oikeaa lähde tietoa. Näin se pitää olla.

    • Anonyymi

      Myös hyvinvoideltujen lahkolaispastorien silmien on havaittu myös voimakkaasti salamoivan, varsinkin äärimmäisen uskonnollisissa kaatamis-sessioissa. Tästä on esimerkkinä taannoinen Niilo, joka yhdellä silmänsä iskulla (eli salamalla) pystyi kaatamaan rivin, jossa oli kolmekymmentä mummoa.

      • Aloitukseen viitaten, on näköjään hengissä vielä nimimerkki kekko123nen, joka aikoinaan jo selitti ufoilmiön johtuvan silmien muljuttelusta.

        Selityksenä se toimii samalla tavalla kuin lasten tiedekysymyksissä oli kysytty mistä tuuli johtuu. Lapsi oli vastannut että tuulee siksi kun puut heiluu. Uskonnot todella usein on myös naiiveja ja lapsekkaita.

        Taitavat mentalistit pystyy menemään siihen alttiina olevien ja "luvan antaneiden" pään sisään. Taitavimmat miltei kenen vaan pään sisään.

        Siihen ei tarvita välttämättä edes mentalistia. Voimakas persoona, karisma ja auktoriteettiasema riittää.

        Suomen laki kieltää auktoriteettiaseman väärinkäytön esimerkiksi sukupuolisuhteissa. Lahkolaiset eivät juurikaan tätä lakia kunnioita, vaan katsovat sen oikeudekseen ja edukseen.

        Myös joissakin abduktioissa ja ufokohtaamisissa on tapahtunut väitetysti telepaattista kommunikointia ja koetettu saada unohtamaan kokemus.

        Hengen täytyy siis olla materiaa, jotta sitä voidaan manipuloida. Jokin toimintamekanismi sillä on koska jos ei olisi, se ei toimisi. Toki täytyy erottaa tässä asiassa ne jotka kuvittelee että se toimii niistä, joille se oikeasti toimii tai on toiminut.

        Feikkejä ja heikompia lajin taitajia kun on myös liikkeellä ja kaiketi suurin osa.

    • Anonyymi

      Loput 5% johtuu siitä, että ihmisillä on vilkas mielikuvitus. Sitä on nähty kaikenlaista menninkäisestä isojalkaan. Kumma kyllä mitään todisteita ei ole onkohan hallitus salaillut?

      • Anonyymi

        Kansantaruja ja satuja ei pidä sekoittaa konkreettisiin havaintoihin. Taruista vaan jutellaan mutta havaintoja havaitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansantaruja ja satuja ei pidä sekoittaa konkreettisiin havaintoihin. Taruista vaan jutellaan mutta havaintoja havaitaan.

        Kyllä ne ovat olleet ihan samalla tavalla konkreettisia kokemuksia. Niin ufoistakin vain jutellaan ei ole ensimmäistäkään todistetta ole vielä ilmaantunut. Voit olla varma, että uutisissa olisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne ovat olleet ihan samalla tavalla konkreettisia kokemuksia. Niin ufoistakin vain jutellaan ei ole ensimmäistäkään todistetta ole vielä ilmaantunut. Voit olla varma, että uutisissa olisi.

        Kyllä nämä on olleet kaikissa mahdollisissa uutisissa.
        "Jopa presidentti Trump on ylpeillyt sillä, että tietää Roswellista ”erittäin kiinnostavia asioita”.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/48c8650a-0509-4c0d-824c-a5169b331292
        "Puolustusministeriö Pentagon julkaisi tapauksesta videoita tämän vuoden huhtikuussa. Pentagon myönsi, että ei tiedä mistä oli kyse ja vahvisti, että videot ovat sen lentäjien kuvaamia"

        Ohjelmaa vuoteen 2017 johtanut Luis Elizondo kertoo, että ohjelmalla on hallussaan materiaaleja, jotka ovat tuntematonta alkuperää. Ne ovat peräisin maahan pudonneista ”joistakin”.
        Materiaalit, kenties metalliset, ovat sellaisia, että ihminen ei olisi niitä pystynyt tekemään.

        Lisää luvassa.

        Trump onkin mitä uskottavin ihminen? Minusta hän käyttäytyy kovasti samaan tapaan kuin joku dementikko. Turha näillä jutuilla on satuilla nämä uskomukset ovat tunnetusti muuttuneet ihmisen teknisen kehityksen myötä. Mitään todisteita ei ole se on näille uskomuksille tyypillistä. Puhetta kyllä riittää ja se todistaa uskovaisten mielestä ihan tarpeeksi.

        Muutama päivä sitten lestadiolainen väitti täällä että koska Trump ei usko ufoihin niin niitä ei ole ja nyt on kelkka taas toisinpäin.

    • Anonyymi

      Presidentti Barack Obaman lentäjänä presidentinvaalikanpanjan aikana toimineella miehellä oli salamoinut silmät ufon näkemisen jälkeen 26 vuotta. Kohtaamisen sattui vuonna 1989, mutta pystyi puhumaan asiasta vasta vuonna 2015. Nimenomaan juuri tuontyyppinen "silmien salamointi" lienee tyypillistä...

      https://www.uudenajansarastus.fi/presidentti-barack-obama-ja-ufot/

    • Nimimerkki "Anonyymi" kirjoittaa että " On useita tutkimuksia missä todistetaan 95% ufo havainnoista silmien salamoinniksi."
      Koska kerään teokseeni "Tiedemiehet ja ufot" tietoja siitä mitä tiede on sanonut ufoista,niin pyytäisin että kerrot mistä tutkimuksista nyt on kyse.Onko sinulla linkkejä?

      • Anonyymi

        Ei ole ennenkään ollut linkkejä jaossa tuolla asioita ja tekstejä ylösalaisin mullinmallin kääntelevällä vääntelevällä ja niitä sikinsokin pyörittelevällä valehtelevalla takinkääntäjällä olemassa. Heittelee aivan hatusta noita juttujaan puolustaessaan raamatullista äärinäkemystään ufojen olemattomuudesta sivuuttaen kaiken muun ja koettaen estää koko aiheen käsittelyn.

        Hyvää kirjaprojektia sinulle! Olet tehnyt hyvää työtä suomalaisen ufotutkimuksen ja kirjallisuuden eteen! Kiitos!

      • Anonyymi

        Ei tarvita linkkejä, koska mikä tahansa väite myös todistamaton luonnollinen selitys on parempi kuin ei luonnollinen. Siksi vastaus on salamointi tai kärpänen. Se on katos helppoa olla skeptikko.

        " On useita tutkimuksia missä todistetaan 95% ufo havainnoista silmien salamoinniksi."

        Ahaa että siis ei olekaan olemassa useita tutkimuksia missä todistetaan 95% ufohavainnoista silmien salamoinniksi?

        Kysymykseksi jää sitten enää että miksi valehtelit sitten että on?

        Totta kai niitä. Jos ottaa tieteellisen lähtökohdan, voi tarjota mitä tahansa mahdollista luonnollista selitystä.

      • Anonyymi

        Hienoa että teet kirjaa. Kommettina ja tiedät varmaan itsekin että helpompi lähetysmistapa olisi ”tiede ja elämän mahdollisuus muualla universumissa”.

        Nykytieteen valossa meidän tunteman elämän edellytykset ovat pikemmin sääntö kuin poikkeus. Siten tuohon saisi helpommin aineistoa.

        Kun samaisilta kysyy onko täällä vierailtu, suut hiljenevät tai saat vastatauksen meidän tunteman fysiikan mukaan valonopeuden rajoista ja madonreijistä ei moni lähde avoimesti puhumaan ufoilmiön puolustajina.

        Jonkin verran tutkimuksia voi löytyä ihmistieteistä ufokokemuksista, niissä ei sanota etteikö kokemus tuntuisi todelta kokijalle mutta se on eri asia kuin erilaisen poissulkevan päättelyketjun kautta väittää ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin todeta sen olleen muulta tullut alus. Tuo on jounalismia mutta ei tiedettä.

        Kirjassa toki olla lopussa erittelyä miksi nykytieteen perusteella ei voi väittää ufojen olevan muualta. Jotkut tiedemiehet voisivat kyllä mielellään avoimesti kertoa minkä tyyppiset - tällä hetkellä hypoteettiset - luonnonlait tai menetelmät olisivat sitä mahdollistavia - jos annetaan tilaisuus neutraalisti spekuloida ilman että tiedemiehen pitäisi ottaa kantaa suoraan vierailuihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedemiehet ottaa kantaa aktiivisesti nykyään tunnustaen avoimesti ettemme tunne avaruuden, ajan ja painovoiman rakennetta jotka kaikki ovat yksi ja sama asia.

        Kaikkitietävyyden aikakausi on ohi.

        Multiversumien kannalla alkaa olla liki kaikki kuten myös kvanttikenttäteorioiden. Alkaa olla suorastaan ilmeistä että tässä seikkaillaan ulottuvuuksien äärellä, jossa ajalla ja paikalla ei ole väliä. Kaikki on tässä ja nyt. Menneisyys ja nyt. Ehkä myös tulevaisuus.

      • Anonyymi

        Muuta kirjan nimeksi "Tiedemiehet ja elämä maailmankaikkeudessa". Ufo havainnot ovat yhdenlaisia havaintoja elämästä maailmankaikkeudessa. Kokemukset jumalasta, enkeleistä, hemkiolennoista jne ovat toisenlaisia havaintoja elämästä maailmankaikkeudessa, kuolemanrajakokemukset kolmannenlaisia. Tiedemiesten yhteistyö henkimaailman kanssa on jo neljättä sorttia.

        Meedio- ja kanavointiyhteydet muukalaisiin saattavat jo olla "tutkimus ja tiede" -näkökulman raja-alueella, samoin myösvaltiollisten organisaatioiden ja muukalaisten salatut, paljastetut ja julkivuodetut suhteet.

        "Tiedemiehet ja ufot" tietoja siitä mitä tiede on sanonut ufoista,

        Mitä tuohon kaikkea sotkemaan, pysyy vain ufoissa, Borgin linja on hyvä.
        Borgin kirjasta tulee ilmeisesti eräänlainen "merkkipaalu".

        On eri mitä tiede sanoo kuin se mitä tiede tietää. Kun kaikki on niin kaupallista ja halutaan muuttaa rahaksi, niin silloin salaamiselta ei vältytä.

        Nythän Borgin kirja tulee sitten paljastamaan mitä kerrottiin ja tulevaisuus paljastaa mitä jo todellisuudessa tiedettiin.

      • HeIIäkoukku

        "On eri mitä tiede sanoo kuin se mitä tiede tietää" -Juuri noin. Samoin tekee hallitukset, yhtiöt, tutkimuslaitokset, armeijat, järjestöt ja muut instanssit.

        Liikesalaisuuksia ei kutsuttaisi salaisuuksiksi jos ne olisivat julkista tietoa. Tietovuotaja syyllistyy rikokseen, jos lupaa tiedon jakamiseen ei ole.

        Markkintalous, talous ja kansallinen turvallisuus kulkevat käsi kädessä.

        USA:lla on hallussaan "ufo"materiaalia. Se on todistettu juttu. Se mitä he ovat saaneet siitä selville, on salaisuus ja saas nähdä kuinka kauan. Jos siitä on heille hyötyä, he hakevat sille patenttisuojan ja yksinoikeudet.

        Missäpäin maailmaa tahansa on väitetty olleen ufocrash tai merkittävä havainto, -sinne kiiruhtaa maailmanpoliisi USA paikalle.

        Teoriassa jos Suomeen putoisi ufoalus, niin USA ottaisi sen haltuunsa. Meillä ei olisi mitään keinoja estää sitä. Sieltä tulisi sopivasti keppiä ja porkkanaa ja meidän pari poliitikkoa hihkuisi että "hei me tienataan tällä"

        Kuten Michio Kaku totesi niin nyt meillä on tieteellisesti mitattavaa dataa, raporttia, videota ja kuvaa joista saadaan tieteellisiä mittaustuloksia ja voidaan tehdä päätelmiä.
        Tilanne on siis muuttunut. Tätä seikkaa ei ole aiemmin tunnustettu julkisesti.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        "...usalla hallussaan ufo-materiaalia..." Kysyn samanlailla kuten esim. Borg, onko sinulla linkkejä ?

      • Anonyymi

        Kun minulla näkökentässä alkoi näkyä sahakuvioista hyvin kirkasta valoilmiötä,pelästyin todella ja myöhemmin ilmestyi tumma piste,mikä lienee oire verkkokalvon irtoamisesta ,kirkkaat salamoinnikin ovat merkki silmän vaurioista.Mentävä heti silmälääkäriin!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      HellaKulju on taas pahasti pihalla kuin lumiukko.

      • Kohdistetut perustelut ja lähdetiedot ovat aina tervetullutta kritiikkiä. Muutoin tuo on vain munatonta huutelua anonyymiltä pelleltä.

        Edelleenkään en ole ikinä ollut missään järjestäytyneessä "ufotoiminnassa" mukana enkä tunne ketään henkilökohtaisesti näistä nimiltä mainituista tutkimusjohtajista enkä jäsenistä.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Kohdistetut perustelut ja lähdetiedot ovat aina tervetullutta kritiikkiä. Muutoin tuo on vain munatonta huutelua anonyymiltä pelleltä.

        Edelleenkään en ole ikinä ollut missään järjestäytyneessä "ufotoiminnassa" mukana enkä tunne ketään henkilökohtaisesti näistä nimiltä mainituista tutkimusjohtajista enkä jäsenistä.

        HellaKulju on taas pahasti pihalla kuin lumiukko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HellaKulju on taas pahasti pihalla kuin lumiukko.

        Uskotko Jeesukseen?

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe