Kivat ihmiset ja vähemmän kivat ihmiset

Jälkkäri-istuja

On kivoja ihmisiä, joiden kanssa on ihan hienoa olla tekemisissä. Kivoilla ihmisillä on luonteva juttelutaito. He osaavat jutella sekä vakavia asioita että hauskoja asioita. Heidän huumorinsa on todella omaa tuotantoa. Usein he ovat persoonallisia oman tien kulkijoita, mutta heillä on myös loistava kyky toisten ihmisten huomioimiseen.

Valitettavasti on myös sellaisia, jotka yrittävät "viihdyttää" toisia kaksimielisten vitsien pakkosyötöllä ja muilla tyhmillä hölpötyksillä, ja kuvittelevat, että niin epämiellyttävällä käytöksellä voi tehdä vaikutuksen toisiin ihmisiin.

99

278

    Vastaukset 99

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luontevat ihmiset ovat mukavia. Ei ole pakko olla hauska ihminen.
      Ulkoa opeteltujen vitsien kuunteleminen on mitä ikävystyttävintä,
      kun vitsejäkään ei ole kuin kolme perustyyppiä ja kaikki muut on muunnelmia
      niistä.

      Mitä vitseihin tulee älykäs tilannehuumori, tilannekomiikka on aika hyvää,
      britit osaavat sen.

      Luontevuus on mukavaa ihmisessä. Onko se sitä,
      että on oma itsensä eikä yritä olla väkisin muuta ?

      Silloin toinenkin voi rauhassa olla oma itsensä, eikä tarvitse alkaa yrittää kiemurrella tilanteesta pois.

      • Anonyymi

        ...ja me itsehän olemme just niitä mukavia ja luontevia ihmisiä - eiköhän suurin osa ihmisistä kuvittele kuuluvansa tuohon mukavien kategoriaan. Silti kukaan ei tule kaikkien kanssa toimeen ja jokaisella mellä on huonot puolemme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ano 20:47

        Ai sun kanssa ei tule kukaan toimeen ? Sori sitten. Mun kanssa tulee.
        Olen se kuunteleva osapuoli.. Kaikki tykkäävät puhua omista asioistaan.
        Mulla ei ole niin suurta tarvetta. Kuuntelen mieluummin.

        Puolet ihmisistä on sellaisia. Puhuvat paapattavat omaan tarpeeseensa
        ja sitten sanovat "Nyt täytyy mennä, nähdään ! Hei !"

        Ei tule mieleenkään kysyä vastavuoroisesti: "Mitä sulle kuuluu?"

        En odotakaan sellaista. Kuuntelen puhetulvan yrittämättäkään
        "päästä itse ääneen".

        Onhan mulla pari ystävää vuorovaikutteista ja toisenkin huomioivaa juttelua varten.

      • Anonyymi00083

        Intoa pitää olla et jaksaa.

      • Anonyymi00116

        MOI LAITA VIESTI MINULLE OLEN 56-VUOTIAS NAINEN JA HUHTIKUUSSA SYNTYNYT OTA PIAN YHTYTTÄ T MARITA MARKKULA

      • Anonyymi00117

        MOI LAITA VIESTI MINULLE OLEN 56- VUOTIAS NAINEN OLEN HORROS KOOPISSA HÄRKÄ MIKÄ SINÄ OLET HORROSPISSA MINKÄ IKÄINEN SINÄ OLET MINÄ OLEN KEVÄLLÄ SYNTYNYT ON KIVA KUN OLISI KAVEREITA T MARITA MARKKULA

    • Anonyymi

      Tolokun ihmiset

      ja sitten persereiät. Mä niinkuin jaan ihmiset noihin katekorioihin. Ensivaikutelma ja pitemmänkin päälle käyttäytyminen voi olla pelkkää ulkokuorta. Sosiaalinen, ystävällinen, kohtelias ja "kiva" ihminen voi kyllä ihan hyvin kuulua ryhmään persereiät. Ja pikkasen ynseän oloinen, tyhmiä juttujakin kertova ja töykeä tyyppi saataa useinkin olla oikeinkin tolkku heebo.

      Mä luotan kyllä aika paljon vaistoon noissa asioissa ja kokemukseen. Mutta todellinen asian laita paljastuu useinkin vasta pitemmän ajan kuluessa. Sanotaan vaikka, usein sattunut pettymyksiä, harvemmin sitten iloisempia yllätyksiä. Mutta ihan pian ei parane tehdä raakaa jakoa, se vaatii pikkasen tutustumista, muutakin kuin perskännit saunassa. Pitääpi päästä syvemmille vesille, elikkäs jotenkin saada ihminen avautumaan ja jättämään teatteri pois. Se tapahtuu tiukoissa paikoissa, jokin isompi tragedia, käytännön toiminta, usein äkillinen draama.

      Mua just tympii paljon toi teatteri mihin törmää aivan liikaa, joskus tuntuu, kuin ois keskellä jotain hiton sirkus esitystä. Vaan, siis, takahuoneessa ja esityksen jatkoilla alkaa totuus tulla esiin.

      On niitä tolokun ihmisiä, turhan usein tietenkin törmää persereikiin. Musta alkanut tuntuu, kumpiakin suunnalleen sama määrä, kun tiukasti jakaa. On ihmisiä, joita tuntenut ikäni ja jotka ok ja sitten aika hitosti niitä, joitten kans ollut hetken tekemisissä, joita ei olis alunprinkään pitänyt tavata. Jostain syystä nämät jälkimmäiset ilmaantuu turhan usein kuvioihin jostain katakombeistaan.

      Joop, ihmisen tutustuminen vaatii aikaa, usein se on hukkaan heitettyä, ei aina. Mutta aloituksessa sä oikeestaan luonnehdit ihmistä, johon ei ehkä kannatta tuhlata liikaa energiaa, kyseessä potentiaalinen persereikäkanditaatti.

      =DW=

      • Anonyymi

        Parasta keittiöpsykologiaa pitkästä aikaa...se onko näin onkin sitten aivan toinen juttu.

      • Anonyymi

        Joissakin maakunnissa ihmisten elämä on enimmäkseen teatteria ja teeskentelyä, kulissien ylläpitoa.
        Terveisin: Puolireuho

      • Anonyymi

        tolokun pölökyn ja mulukun immeiset sanotaan savossa päin.

      • Anonyymi

        tolokun pölökyn ja mulukun immeiset sanotaan savossa päin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tolokun pölökyn ja mulukun immeiset sanotaan savossa päin.

        Sen alueen murteesta ei saa selvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen alueen murteesta ei saa selvää.

        Ei saa selvää, vaan kuulostaa hauskalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei saa selvää, vaan kuulostaa hauskalta.

        Stand uppia luonnostaan ilman että tarvitsee esittää mitään :D Lähes jokainen savolainen on kävelevä stand up. (kilpaherjannalla sanottuna; savolaiset vastaan karjalaiset, tamperelaiset vastaan turkulaiset jne)

      • Anonyymi00086

        Tolkuissaan ollaan.

    • Anonyymi

      Minulla ei ole ystäviä. Lapsuuteni ystävät ovat kuolleet tai alkoholisoituneet. Matkanvarrelta mukaan tulleet ovat sitten aikanaan häipyneet.

      Ehkä syynä on itsenäisyyteni. En tarvitse sparraajia, enkä muiden mielipiteitä. Ajattelen ja toimin nopeasti. En osaa pohtia tai ihmetellä asioita, mitä keskusteluksi kutsutaan. En muistele menneitä tai haaveile tulevia. Elän tässä ja nyt ja nautin elämästä. Enkä oikein voi kenellekään sanoa, kuinka ihanaa elämä onkaan.

      • Anonyymi

        Eli olet kylmän kalskea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli olet kylmän kalskea.

        Missä mielessä? Siinäkö, etten jaksa jauhaa?

        Täytin viisikymmentä joitakin vuosia sitten ja pari ”ystävää” suutahti siitä, kun en ”juhliin” kutsunut. En ehkä muistanut mainita, että mitään ”juhlia” ei edes ollut. Luulivat vain.

        ”Kylmyyttäkö” sitten lie, etten itsestään selviä asioita jauha?

      • Anonyymi

        Ei mullakaan ole lapsuuden ystäviä. Juu olen minäkin helvetin älykäs, mutta on helvetin älykästä hommata itselleen tuttavapiiri. Vaikka uskoo, että tietää itse kaiken tarpeellisen, niin jollakulla saattaa silti olla parempia näkökulmia. Sitä kutsutaan teamworkingiksi, jos et ole sitä ennen kuullut.

        Ihmisen on ihan hyvä olla yksin, mutta on ihan hyvä myös kuulua johonkin.

        Lapset kyllä on ja tuttavia sopivasti, muttei sellaisia, mitä ystäviksi sanottaisiin. Jokapäiväistä lätinää tietysti on, muttei mitään sen ihmeempiä. En tarvitse ”parempia näkökulmia”. Elämä on helppo elettäväksi, vaikka ei koskaan ollutkaan turvallista tai onnellista. Itse olen tavoitteeni toteuttanut ja haaveista totta tehnyt. Ilman mitään sen ihmeempiä näkökulmia.

        Ja nyt on hyvä näin!

      • Anonyymi00091

        Kyllä vain.

    • Anonyymi

      Luulen että on helpompi olla se mukava jos on saanut tai joutunut olemaan monenlaisten ihmisten kanssa, nuorten, vanhojen, koulutettujen, kouluttamattomien, terveiden, sairaiden, jopa eri sukupuolisuuntautuneiden. Silloin pystyy kohtelemaan vain juttelu- seurustelukaverina, eikä mieti mitään muuta. Oman mukavuuden tietää siitä, jäävätkö ihmiset juttelemaan kauppareissulla tai soittavatko ja pyytävät tapahtumiin tai vaikka lenkille. Itseni kanssa jäädään kyllä tarinoimaan pitkäksikin aikaa, mutta vakituisempaa menokaveria toivoisin, heitä on vain lyhyeksi aikaa löytynyt elämän varrella. Vaikka itse soitan, joko heille ei aika sovi tai eivät muuten piittaa olla mun kaa.
      Osallistun ryhmiin, sinne tykätään ottaa osallistujia mukaan, suosin niitä, ei tarvii ajatella pitääkö minua joku mukavavana. Maksan jäsenmaksun ja toimin joukossa. Se riittää nykyisin mainiosta. En tarvitse paita-pers-ystäviä.

      • Anonyymi

        On aika vaarallista kategorisoida muita ihmisiä.
        Siinä kun useimmiten käy niin, että itsens ylentää.
        Ei sosiaalinen elämä ole Valintalossa liikkumista.
        Mikä tekee elämästä mielenkiintoisen: erilaiset ihmiset.
        Ihmisen kypsyyttä osoittaa erilaisuuden sieto.
        Sen verran on eroja, että on läheiset ja small-talk-ihmiset.
        Muistelo: työyhteisössä oli ihmisiä, jotka varoittivat jostain henkilöstä.
        Jotkut uskoivat varoittajat olivat juoruilijoita ja pahanpuhujia.
        Yleensä juuri nuo moititut ihmiset kiinnostivat eli halusin itse ottaa selvää, millaisia.
        Yleensähän oli kyse aivan tavallisista ihmisistä ei ihmishirviöistä.
        Eli minusta sellaisen auktoriteettiasenteen ottaneet muita painavat ihmiset ja ikäänkuin kanssakäymisen määräilikät ovat vastenmielisiä.
        Beng
        Mikä on aloituksen tendenssi?

        Joissakin työyhteisöissä juoruilijoita, on. Minä olen aina ottanut sen asenteen, että en tee ihmisistä mitään päätelmiä jonninjoutavien juorujen perusteella, vaan keskustelen niiden juorujen kohteeksi joutuneiden henkilöiden kanssa asiallisesti.
        Terveisin: Puolireuho

      • Anonyymi00089

        Mainion hemmon kommentti.

    • Enempi naisten juttuja.
      Jos ihmisellä on rahaa ja valtaa, niin kyllä sen seura kelpaa, julkisuuskaan ei pahitteeksi ole. Tämä arvio on naisten suhtautumisesta miespuolisiin kulkijoihin.
      Naisten keskinäisistä kemioista ei ole kokemusta, se on varmaan vaikeempi juttu.
      Miesten välillä on yksinkertaisempaa.
      Kunhan on sinnepäin samalla aaltopituudella, niin ei sen kummempaa.

      • Anonyymi

        Nainen on susi toiselle naiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nainen on susi toiselle naiselle.

        Ehkä sinä, mutta älä yleistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä sinä, mutta älä yleistä.

        Ei saa yleistää, koska monenlaisia ihmisiä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei saa yleistää, koska monenlaisia ihmisiä on.

        No mutta: Näin se vaan yleisesti ottaen on.

      • Anonyymi

        No mutta minähän olenkin mies luonnoltani. Hyvin riittää sinnepäin samalla aalloilla oleminen, ei tarvii syvällisiä tonkia. Miesten rahaa en halua missään nimessä, suorastaan inhottaa drinkin tarjoajat, jos menen viinilasilliselleni paikalliseen. Yleensä sanon tarjoajalle. Juttele siinä jos huvittaa, otin rahaa taskuun omiksi tarpeiksi. Valtakaan ei kiinnosta julkisuudesta puhumattakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta: Näin se vaan yleisesti ottaen on.

        Ei ole. Vain sinun mielestäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Vain sinun mielestäsi.

        Onpas, vaikka sinun mielestäsi näin ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpas, vaikka sinun mielestäsi näin ei ole.

        Kaikilla on oma mielipiteensä kaikesta.

      • Anonyymi00090
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikilla on oma mielipiteensä kaikesta.

        Muttei aina.

      • Anonyymi00120
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta: Näin se vaan yleisesti ottaen on.

        Otetaan !

    • Anonyymi

      Minä otaksun olevani sellainen vähemmän kiva ihminen, mutta ei haittaa:
      Vittuilu virkistää mukavasti, olenpa saanut muutamia naispuoleisia työkavereitä itkeä tihrustamaan...

      • Anonyymi

        Sadisti siis.

      • Anonyymi

        Joka työpaikalla on yksi v*ttumainen ilmanpilaaja, joku idiootti, joka katsoo oikeudekseen
        toteuttaa sairasta luonnettaan pilaamalla muitten joka ikisen työpäivän
        pelkästään näyttämällä naamansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sadisti siis.

        SIKOJA, SOVINISTI-SIKOKA:han tuollaiset ovat olleet muuksi muuttumatta.
        Saattaa kyllä olla niin, että hän heitti tuon kommentin mustalla huumorilla?
        Itsekin saattaisin innostua sellaiseen vaikka en ole paha tapaus. Olen vain mustan huumorin suurkuluttaja.

    • Anonyymi

      Näinhän se on.
      Lyhyesti sanottuna me ihmiset olemme eriluonteiset.
      Kukin etsii itselleen oman aaltopituisen ystävän tai ystäviä.

      Heikunkeikku

      • Anonyymi

        Mihin niitä "ystäviä" tarvitaan?

    • Anonyymi

      Miksi luotaantyöntävä rasvaisten vitsien kertoja tai v*ttuilija kouluta itseään
      fiksummaksi ihmiseksi, että kykenisi tulemaan paremmin toimeen ihmisten kanssa ?
      Ei kai niin toope ole kukaan etteikö huomaisi, ettei ihmisten kanssa "skulaa"
      hyvin ?

      • Anonyymi

        Aina on skitsoja, jotka nauttii kärsimysten tuottamisesta toisille tavalla tai toisella.
        Ei ne halua muuttua, ne nauttii siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina on skitsoja, jotka nauttii kärsimysten tuottamisesta toisille tavalla tai toisella.
        Ei ne halua muuttua, ne nauttii siitä.

        Narsistit ja psykopaatit montun reunalle ja niskalaukaus. Siinä tie parempaan elämään.

      • On olemassa epämiellyttäviä tyyppejä, jotka eivät tajua, että heidän rasvaiset vitsit ja lisäksi mahdollisesti levottomat käytöstavat ovat rasittavia. Kaiken huippu on, kun jotkut sellaiset tyypit jopa kääntävät asian niin päin, että he ovat "suosittuja". Harmi vaan, jos työpaikalle sattuu sellainen tyyppi, varsinkin silloin, kun siitä työpaikasta muut lähtevät, mutta ääliö-tyyppi roikkuu samassa työpaikassa ikuisesti, eikä vielä eläkeikään tullessakaan halua häipyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistit ja psykopaatit montun reunalle ja niskalaukaus. Siinä tie parempaan elämään.

        Peukutan sinun kommenttiasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistit ja psykopaatit montun reunalle ja niskalaukaus. Siinä tie parempaan elämään.

        Miten kuvittelet olevasi paree? - Nm. Tutki itseäsi

      • Anonyymi
        Jälkkäri-istuja kirjoitti:

        On olemassa epämiellyttäviä tyyppejä, jotka eivät tajua, että heidän rasvaiset vitsit ja lisäksi mahdollisesti levottomat käytöstavat ovat rasittavia. Kaiken huippu on, kun jotkut sellaiset tyypit jopa kääntävät asian niin päin, että he ovat "suosittuja". Harmi vaan, jos työpaikalle sattuu sellainen tyyppi, varsinkin silloin, kun siitä työpaikasta muut lähtevät, mutta ääliö-tyyppi roikkuu samassa työpaikassa ikuisesti, eikä vielä eläkeikään tullessakaan halua häipyä.

        Jotkut ei "näe" eikä epäile itseään koskaan. Huonojen vitsien kertojillekin nauretaan
        joskus väkinäisesti, kun ei haluta loukata heitä. Ihan liikaa on joutunut kuulemaan
        huonoja vitsejä.
        On ollut vastapainoksi monia kivojakin tyyppejä työpaikalla, jossa oli kuitenkin pakko
        olla, huonoa huumoria edustavia ei päässyt karkuun.

      • Anonyymi
        Jälkkäri-istuja kirjoitti:

        On olemassa epämiellyttäviä tyyppejä, jotka eivät tajua, että heidän rasvaiset vitsit ja lisäksi mahdollisesti levottomat käytöstavat ovat rasittavia. Kaiken huippu on, kun jotkut sellaiset tyypit jopa kääntävät asian niin päin, että he ovat "suosittuja". Harmi vaan, jos työpaikalle sattuu sellainen tyyppi, varsinkin silloin, kun siitä työpaikasta muut lähtevät, mutta ääliö-tyyppi roikkuu samassa työpaikassa ikuisesti, eikä vielä eläkeikään tullessakaan halua häipyä.

        Jonkun vinkkelistähän sinäkin voit olla ällö ääliö tyyppi.
        Minusta on vaarallista mestaroida noin: olet ikään kuin itse fiksu (vahvasti omasta mielestäsi), normaali ja itse kyhäämältäsi jagarandatuolilta lyöt raipalla joitain ihmisiä sinun memnneisyydestäsi? Onko jokin trauma, mihin aloituksesi perustuu?
        Siis mihin tähtäät? Tendenssi?
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kuvittelet olevasi paree? - Nm. Tutki itseäsi

        Kyllä tähän ikään mennessä tutkittu on mutta mikä on sinun tilanne? Joko akka on tälle päivälle hakattu

      • Anonyymi00119
        Anonyymi kirjoitti:

        Peukutan sinun kommenttiasi.

        ......

    • Anonyymi

      Ensiksi minun on todettava, että oma suhtautumisemme ja käytöksemme ihmisiä kohtaan on kaiken a ja o.
      Sitä saamme, mitä tilaamme.

      Jos osaamme itse jutella luontevasti vakavista ja hauskoista asioista vakavasti tai humoristisesti, niin keskustelukumppanikin uskaltaa tehdä samoin.
      Toisen huomioonottaminen onkin taitolaji, joka hyvin harvoilla on hanskassa. Useimmiten käperrymme itseemme ja omiin näkemyksiimme, joista on tosi vaikeaa ymmärtää vastapuolen mielenmaisemaa.

      Ei kivan ihmisen tarvitse olla viihdyttäjä, vaan hän on henkilö, jonka seurassa saamme olla oma itsemme ja puhua kaikista asioista, jotka koemme tärkeiksi ja jonka seurassa viihdymme.

      On oma valintamme, kenen seurassa viihdymme.

      Vitsit eivät ole mielestäni juuri koskaan huumoria.
      Meillä on oikeus ja mahdollisuus vältellä näitä "vitsiniekkoja".

      Tee sinäkin niin! Häivy paikalta, jos jutut eivät sinua miellytä!
      Tuskinpa kukaan pystyy sinua "pakkosyöttöä" kuuntelemaan.

      kylmätotuus

      • Anonyymi

        Hm..tosikon kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hm..tosikon kommentti.

        "Hm...tosikon kommentti"
        Uteluisuus laskeutui mieleeni ja siksi kysyn, että mikä "kylmätotuuden"
        kommentissa sai ajatuksen, että kommentti oli "tosikon kommentti" ?

        Itse olen ihan samaa mieltä kylmätotuuden kommentin kanssa. Melkein kuin
        minun kirjoittamat lauseet. Usein hänen kirjoituksensa on kuin omista sormistani nypätyt.

        Olen kirjoittanut tänne, että Minä olen tosikko. Kovasti joo olen-olen.
        Siksi tässä utelihdinkin, että mikä tuossa tekstissa tuo "tiedon" et kyseessä olisi tosikon kirjoitus ?
        Kaikkea minäkin kysyn, mutta saanen "kuitennii" kysyä :)
        Heikunkeikku

      • Anonyymi

        Kylmätotuus, ihan k i v a kommentti. Monipuolisesti ajateltu kanssakäymistä. Peukutan !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hm...tosikon kommentti"
        Uteluisuus laskeutui mieleeni ja siksi kysyn, että mikä "kylmätotuuden"
        kommentissa sai ajatuksen, että kommentti oli "tosikon kommentti" ?

        Itse olen ihan samaa mieltä kylmätotuuden kommentin kanssa. Melkein kuin
        minun kirjoittamat lauseet. Usein hänen kirjoituksensa on kuin omista sormistani nypätyt.

        Olen kirjoittanut tänne, että Minä olen tosikko. Kovasti joo olen-olen.
        Siksi tässä utelihdinkin, että mikä tuossa tekstissa tuo "tiedon" et kyseessä olisi tosikon kirjoitus ?
        Kaikkea minäkin kysyn, mutta saanen "kuitennii" kysyä :)
        Heikunkeikku

        "Vitsit eivät ole mielestäni juuri koskaan huumoria."
        Kuinka niin,,tuollatavalla ajatteleva on väistämättä tosikko.

        Ja on tuo tullut kyllä muutenkin mieleen nimimerkin kirjoituksia lueskellessa.
        Äärivasemmistolainen jäykkäniska..ja eihän totaalivasurin elämään vitsit ja huumori kuulu.

        Noh, meitä on moneen junaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hm..tosikon kommentti.

        Kyllä. Tosikko, huumorintajuton konservatiivi joka kuvittelee olevansa jotain parempaa, ymmärtämättä että on täysi tavis. Elää jossain omassa maailmassaan nokka pystyssä. Ystävät ja kaverit laskettavissa yhden käden sormilla.

        Totta. Tuollaisen toisen olen bonjannut nimimerkillä Nm-kirjoittelevan..Uskoo olevansa jonkunlainen oraakkeli?

      • Anonyymi

        Kommentissasi oli kylmäävää totuutta, jota kaikki tattiaivot eivät tajua, koska käsityskyky ui jossain ulapan ulkopuolella. - Nm. Käytöstavattomat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentissasi oli kylmäävää totuutta, jota kaikki tattiaivot eivät tajua, koska käsityskyky ui jossain ulapan ulkopuolella. - Nm. Käytöstavattomat

        Sieltähän se besserwisser pullautti taas "omiaan" kuten tapana on..Oraakkelilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentissasi oli kylmäävää totuutta, jota kaikki tattiaivot eivät tajua, koska käsityskyky ui jossain ulapan ulkopuolella. - Nm. Käytöstavattomat

        Nyt et muistanut laittaa sitä "Älä ota upseerien murheita" vakiotasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vitsit eivät ole mielestäni juuri koskaan huumoria."
        Kuinka niin,,tuollatavalla ajatteleva on väistämättä tosikko.

        Ja on tuo tullut kyllä muutenkin mieleen nimimerkin kirjoituksia lueskellessa.
        Äärivasemmistolainen jäykkäniska..ja eihän totaalivasurin elämään vitsit ja huumori kuulu.

        Noh, meitä on moneen junaan.

        Vitsien kertominen ei kerro muusta kuin muistista. Ei huumorintajusta mitään.
        Oikea humoristi hallitsee tilannekomiikan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentissasi oli kylmäävää totuutta, jota kaikki tattiaivot eivät tajua, koska käsityskyky ui jossain ulapan ulkopuolella. - Nm. Käytöstavattomat

        Vanha "savikiekko" Kainuusta taitaa pyöriä ja rahista anonyyminä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt et muistanut laittaa sitä "Älä ota upseerien murheita" vakiotasi?

        En tietenkään. Kommentti ei ollut sulle tarkoitettu. - Nm. Revi siitä, jos osaat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tietenkään. Kommentti ei ollut sulle tarkoitettu. - Nm. Revi siitä, jos osaat

        Heheheh..toinen "vakiosi" tuo "Revi siitä...
        Maalaistollo ei muuta keksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heheheh..toinen "vakiosi" tuo "Revi siitä...
        Maalaistollo ei muuta keksi.

        Onko sulla jotain muita osaamisalueita kuin toisten kommentointien nälviminen? - Nm. Kaupunkilaiskääpiö(kö?)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla jotain muita osaamisalueita kuin toisten kommentointien nälviminen? - Nm. Kaupunkilaiskääpiö(kö?)

        Itse olet tuota samaa harrastanut jatkuvasti, et vaan näe malkaa omassa silmässäsi.

        Eli, on aivan oikein sinulle pieni kivitys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vitsit eivät ole mielestäni juuri koskaan huumoria."
        Kuinka niin,,tuollatavalla ajatteleva on väistämättä tosikko.

        Ja on tuo tullut kyllä muutenkin mieleen nimimerkin kirjoituksia lueskellessa.
        Äärivasemmistolainen jäykkäniska..ja eihän totaalivasurin elämään vitsit ja huumori kuulu.

        Noh, meitä on moneen junaan.

        Suuret kiitokset kivasta ja humoristisesta kirjoituksestasi!
        Se sai minut hymyilemään leveästi.

        Totta on, että meitä on moneen junaan ja osa jää asemalle.

        Oikein hyvää vuotta 2021 sinulle täältä Savosta!

        kylmätotuus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Tosikko, huumorintajuton konservatiivi joka kuvittelee olevansa jotain parempaa, ymmärtämättä että on täysi tavis. Elää jossain omassa maailmassaan nokka pystyssä. Ystävät ja kaverit laskettavissa yhden käden sormilla.

        Voi sentään alamaiseni. Olenko ylemmyydessäni pahoittanut mielesi tai jättänyt sinut liian vähälle huomiolle?
        Lupaan tehdä parannuksen asiaan luettuani kommenttisi.

        Hyvää vuotta 2021 myös sinulle!

        T. Savon paronitar & hoviväkeni

        kylmätotuus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sentään alamaiseni. Olenko ylemmyydessäni pahoittanut mielesi tai jättänyt sinut liian vähälle huomiolle?
        Lupaan tehdä parannuksen asiaan luettuani kommenttisi.

        Hyvää vuotta 2021 myös sinulle!

        T. Savon paronitar & hoviväkeni

        kylmätotuus

        Onkohan tuo selvän ihmisen kirjoitus? Epäilen promilleja olleen jo vahvasti.
        Kuulostaisi hivenen Niuvanniemen potilaan kirjoitukselta myös?
        Tuollaisillahan on tunnetusti taipumusta nostaa itsensä prinsessoiksi tai paronittariksi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tuo selvän ihmisen kirjoitus? Epäilen promilleja olleen jo vahvasti.
        Kuulostaisi hivenen Niuvanniemen potilaan kirjoitukselta myös?
        Tuollaisillahan on tunnetusti taipumusta nostaa itsensä prinsessoiksi tai paronittariksi..

        "Kellokosken prinsessa" tulee myös mieleen, myös hän oli täysin vakuuttunut olevansa prinsessa..."Kylmätotuus" on sitten paronitar..Heheheh,hheh.
        Tonttu taitaa olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tuo selvän ihmisen kirjoitus? Epäilen promilleja olleen jo vahvasti.
        Kuulostaisi hivenen Niuvanniemen potilaan kirjoitukselta myös?
        Tuollaisillahan on tunnetusti taipumusta nostaa itsensä prinsessoiksi tai paronittariksi..

        Kylmätotuus tuntuu olevan todellinen humoristi. Sitähän sinä tosikkona et voi ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olet tuota samaa harrastanut jatkuvasti, et vaan näe malkaa omassa silmässäsi.

        Eli, on aivan oikein sinulle pieni kivitys.

        Ja mikä sinä kuvittelet olevasi kivittelemään. - Nm. Ketään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mikä sinä kuvittelet olevasi kivittelemään. - Nm. Ketään

        Mikäs itse olet nälvimään muita typerine vakiojuttuinesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs itse olet nälvimään muita typerine vakiojuttuinesi.

        Ja mitä itse kuvittelet tekeväsi? - Nm. Pässi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä itse kuvittelet tekeväsi? - Nm. Pässi

        No antelen sinulle sitä mitä itse jakelet kaikille muille. Landepaukulla mielikuvitus loppuu ennenkuin minulla.

    • Anonyymi

      Aloitus on oikein hyvä. Antaa aihetta ajatteluun !

      • Anonyymi

        Ajattelemisen aihetta antoi Alko (musta-valko-tv:n vanha tietoisku).

    • Anonyymi

      Aloitus antaa hyvää mieltä. Tulee mieleen mukavia ihmisiä.

    • Anonyymi

      Tylsyys alkaa, kun kuivettava huumorintajuton vitsinkertoja saapuu paikalle innoissaan kysyen:
      "Hei, ootteks kuullu tän jutun ?"

      Kaikki on.

      • Anonyymi

        Niin totta. Kaikille ei kannata vitsiä kertoa. Osa niin tyhmiä että pitäisi selittää se juju..
        Ja täällä naukuvat ettei ole huumoria..Hehhhheeh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin totta. Kaikille ei kannata vitsiä kertoa. Osa niin tyhmiä että pitäisi selittää se juju..
        Ja täällä naukuvat ettei ole huumoria..Hehhhheeh.

        Kaikkein tyhmimmät on ne, jotka alkaa selittää vitsejään,
        kun kukaan ei naura,
        tyhmä kun luulee, ettei hänen vitsiään ymmärretty.

      • Anonyymi00085
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkein tyhmimmät on ne, jotka alkaa selittää vitsejään,
        kun kukaan ei naura,
        tyhmä kun luulee, ettei hänen vitsiään ymmärretty.

        Voi meitä tyhmiä....

    • Anonyymi

      Kaveripiiriin on hyvä kuulua ainakin lekuri, hammaslekuri ja- teknikko, lakioppinut, personaltrainer, remonttireiska, kokki, psykologi, kiinteistönvälittäjä, autokauppias, automekaanikko, putkari, sähkäri, taxari, ravintoloitsija, pienkonekorjaaja ja koneurakoitsija .

      Ystävien ammateilla ja varallisuudella ei ole väliä, tärkeintä on sydämensivistys, rehellisyys ja reiluus.

      • Anonyymi

        Menetkö aina ongelman tullen kysymään "apua" ja luonnollisesti ilmaiseksi, eihän "kaverilta" pyydetä rahaa? Noin voisi ajatella luettelemastasi listasta hyvä olla...

      • Anonyymi

        Ja se että ilmaiseksi hoitelevat sinun asiasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menetkö aina ongelman tullen kysymään "apua" ja luonnollisesti ilmaiseksi, eihän "kaverilta" pyydetä rahaa? Noin voisi ajatella luettelemastasi listasta hyvä olla...

        No eihän toki ilmaiseksi, aina pitää leivän osuus jäädä, ilman päällisiä. Osaksi myös vaihtotaloutta, kaverit tarjoaa palveluksia edullisemmin toisilleen, niin kuin minäkin oman ammattialani tietotaitoa. Winwin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eihän toki ilmaiseksi, aina pitää leivän osuus jäädä, ilman päällisiä. Osaksi myös vaihtotaloutta, kaverit tarjoaa palveluksia edullisemmin toisilleen, niin kuin minäkin oman ammattialani tietotaitoa. Winwin.

        Aloitukseen: tuli mieleeni yksi juttu.
        Muistan takavuosina erään henkilön puhuneen kivoista ihmisista eräässä yhteydessä.
        Käytännössä se tarkoitti, ettei sormuksella ollut väliä, saattoi juoda itsensä melkoiseen humalaan ja sitten naida naksutella muiden sormuksellisten kanssa ristiin rastiin.
        Hän ilmaisi kuuluvansa itse kivoihin ihmisiin.
        Beng

      • Anonyymi00106

        Olen täysin samaa mieltä siitä, että sydämensivistys on kaikkien tärkeintä!

      • Anonyymi00107
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitukseen: tuli mieleeni yksi juttu.
        Muistan takavuosina erään henkilön puhuneen kivoista ihmisista eräässä yhteydessä.
        Käytännössä se tarkoitti, ettei sormuksella ollut väliä, saattoi juoda itsensä melkoiseen humalaan ja sitten naida naksutella muiden sormuksellisten kanssa ristiin rastiin.
        Hän ilmaisi kuuluvansa itse kivoihin ihmisiin.
        Beng

        Tuollainen ihminen on kaukana kivasta ihmisestä!

    • Anonyymi00082

      Vähemmän kivat ihmiset on nettihäiriköitä, tuputtavat omaa asiaansa ja trollaavat, esim. syyttävät suomalaisia rasisteiksi.

    • Anonyymi00084

      Onneksi ei ole välttämätöntä olla huonossa seurassa.

    • Anonyymi00087

      Kunhan muistaa pudottaa sen maailman harteiltaan...

    • Anonyymi00088

      Politrukit ja muut yhden asian jankuttajat on ikäviä ihmisiä.

      • Anonyymi00111

        Vihersossut ei osaa mennä pol-palstalle.

    • Anonyymi00105

      Olen samaa mieltä siitä, että jos ikäiseni mies osaa puhua asiasta kuin asiasta, voisin sellaisen miehen haluata ystäväkseni! Olin naimisissa todella vähäpuheisen miehen kanssa aikoinaan ja toista sellaista en enää koskaan jaksa, enkä aio mennä enää koskaan naimisiin! Mutta ei ole mikään kiire löytää uutta ystävää, koska olen voinut todella huonosti kauan ja ensin minun täytyy selvitä niiden vuosien aiheuttamista traumoista! Ja siihen voi mennä aikaa! En ymmärrä niitä, jotka aloittivat projektin mitään minulta kysymättä, hyi teitä!

      • Anonyymi00112

        Syytä itseäsi. Itse valitsit kumppanisi. Joku toinen voi olla hyvinkin onnelllnen
        hänen kanssaan.

      • Anonyymi00118
        Anonyymi00112 kirjoitti:

        Syytä itseäsi. Itse valitsit kumppanisi. Joku toinen voi olla hyvinkin onnelllnen
        hänen kanssaan.

        Itsesyytökset pitää osata tiputtaa pois, eikä kantaa ikuisesti.

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      822
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe