Suomi suunnittelee tuovansa kotiin lisää kansalaisiaan al-Holin pakolaisleiriltä Pohjois-Syyriasta, uutisoi Sveriges Radio. Joulukuussa kuusi lasta ja kaksi naista tuotiin leiriltä valtion avustamina Suomeen. Kerta oli ensimmäinen, kun valtio oli mukana aikuisten palautuksissa leiriltä.
Leirillä on yhä 15 lasta ja viisi aikuista, jotka ovat Suomen kansalaisia. SR:n mukaan viranomaisilla on aikomus tuoda lopulta myös heidät Suomeen.
Ulkoministeriön erityisedustaja Jussi Tanner sanoo SR:n haastattelussa, että siitä voisi muodostua pitkällä tähtäimellä turvallisuusriski, jos leiriläisiä ei palautettaisi Suomeen.
− On naiivia ajatella, että esimerkiksi suomalaiset lapset leirillä vain katoaisivat sinne eivätkä koskaan tulisi takaisin. Uskon, että he tulevat takaisin ennemmin tai myöhemmin. Me voimme valita, miten ja milloin se tapahtuu.
Al-Holin leirillä on tuhansia eurooppalaisia, jotka ovat toimineet terroristijärjestö Isisin palveluksessa.
Ruotsissa pohditaan parhaillaan, mitä leirillä yhä olevien maan kansalaisten kanssa tulisi toimia. Sisäministeri Mikael Damberg (sd.) on todennut, että Isisin tekemiin rikoksiin osallistuneet asetetaan syytteeseen Syyriassa kurdihallinnon toimesta. Jussi Tannerin mukaan tähän liittyy riskejä.
− Koillis-Syyriassa ei esimerkiksi ole ollut kunnollista rikoslakia, hän sanoo.
Mitä mieltä olit artikkelista?
Ruotsissa puhutaan: Suomi aikoo kotiuttaa lisää ISIS-taistelijoita
7
78
Vastaukset 7
On lapsellista ajatella myös, että nämä äidit aloittaisivat normaalin äidin elämän ja jättäisivät tuon koko touhun..
- Anonyymi
Niin, totta.
- Anonyymi
Sinne vaa suoraan Ilta - Sanomiin :)
- Anonyymi
Hyvä olisi, että kotoutettaisiin Ohisalon naapuriin kaikki maahanmuuttajat, pois lukien työperäinen.
Ei kuluisi kauaakaan, kun olisi pullat uunissa ja iloisia vauva uutisia, synnyttyään hieman ihmeteltäisiin suklaasimmuja ja mustaa kiharaa pörröä, ristimä nimeksi jihadistiset etu nimet.
Uskontonsa mukaan islamistien kuuluu käyttää kristittyjä hyväkseen, ohisalosta en tiedä, mihin uskoo, utopiaan...? - Anonyymi
Hallitus teki päätöksen al-Holista vuosisi sitten, muistatte mitä Marin totesi, äidit tuodaan jos lapsen etu vaatii, Kurdit ilmoittaut ettei lapsia eroteta äideistään.
Teille näkyy olevan joku päähänpintymä jostain henkilösä liittyen al-Holiin.
Ei epäilystäkään ettei loppujakaan tuoda, tilanne ollut selvä vuoden mutta ei teille. - Anonyymi
on tehty valtavan suurta tyhmyyttä suomen hallituksessa,
piittaamatta suomen tulevaisuudesta ja turvallisuudesta,
aivan käsittämätöntä toimintaa suomelle vastuullisilta
MUKA VASTUULLISILTA mistereiltä - Anonyymi
Paras hallitus mitä suomella voi olla, kourallinen al-Holista ei turvallisuus riski, ovat jatkuvan tarkkailun alla.
Yhteiskunnasta löytyy turvallisuus uhkia kun 16 vuotiaatkin murhaajia, äärioikealta vasara tappajia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471896
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3191324Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.175946Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.264684- 33611
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12611- 257603
- 191563
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen20512- 42492