Haluan ulos kaapista

Olen 43 vuotias transvestinen mies. Koen siis vahvaa tarvetta ilmentää naisellisia puolia itsessäni eri tavoin. Tyypillisimmin pukeudun kotona naisten asuihin, saatan myös meikata hyvin kevyesti laittamalla ripsaria ja huulipunaa. Pidän myös perinteisistä sukupuolirooleista, luonnollisesti toimien itse naisen roolissa. Pidän siitä, kun minut huomioidaan ja kohdataan naisena. Naisellisuuteni ei siis ole pelkkä fetissi vaan jotain mitä minusta löytyy runsain mitoin.

Näin miehenä on vain vaikea ilmentää naisellisia piirteitään missään julkisesti. Työni ei sitä salli. Ystäväpiirissänikään en voi itseäni ilmentää. Onnekseni olen saanut seurustella avomielisten naisten kanssa. Nämä naiseni ovat hyväksyneet naisellisuuteni ja kohdanneet sekä kohdelleet minua omana itsenäni. En tiedä missä olisin ilman historiaani.

Nyt kuitenkin olen alkanut kaipaamaan kaltaisteni seuraa. Kaipaisin tulla nähdyksi ja kohdelluksi naisena, jollaiseksi itseni koen. En halua muuttaa sukupuoltani, mutta haluaisin kohdata naisellisuuteni ja tutkia sitä turvallisessa seurassa.

Mistä voisin löytää itselleni ystäviä, ihmisiä, joiden seurassa minun ei tarvitsisi peitellä sitä mitä olen ja koen?
5205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itselläni vähän samanlainen tilanne. Vaikea löytää samankaltaisia.

Äänestä

Riippuu asuinpaikasta. Pääkaupunkiseudulla tilanne lienee helpompi DWC:n järjestäessä säännöllistä toimintaa. Vertaisryhmätoimintaa löytyy myös muualta Suomesta Setan paikallisjärjestöjen puitteissa.

Äänestä
  • DwC:n kotisivulla on kalenteri, jonne merkitään transvestiiteille suunnatut vertaistapahtumat Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Nyt voimakkaiden rajoitusten aikaan siellä merkityistä ovat käytännössä aktiivisina vain chatit.

    Äänestä

Transvestiitti ei ole transihminen siinä mielessä, että tämä ei yleensä koe olevansa väärän sukupuolinen, hän vain pukeutuu vastakkaisten sukupuolen vaatteisiin.

Äänestä
  • Transvestiitti on transihminen. Heihin katsotaan kuuluvan transnaiset, -miehet, ja laaja kirjo muita, jotka tunnistavat itselleen kattokäsitteet muunsukupuolinen tai ei-binääri. Tarkemmin transvestiitit kuuluvat muunsukupuolisten joukkoon samaan ryhmään niiden kanssa, joilla sukupuolikokemus liikkuu sekä miehen että naisen alueella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen 43 vuotias transvestinen mies. Koen siis vahvaa tarvetta ilmentää naisellisia puolia itsessäni eri tavoin. Tyypillisimmin pukeudun kotona naisten asuihin, saatan myös meikata hyvin kevyesti laittamalla ripsaria ja huulipunaa. Pidän myös perinteisistä sukupuolirooleista, luonnollisesti toimien itse naisen roolissa. Pidän siitä, kun minut huomioidaan ja kohdataan naisena. Naisellisuuteni ei siis ole pelkkä fetissi vaan jotain mitä minusta löytyy runsain mitoin.

Näin miehenä on vain vaikea ilmentää naisellisia piirteitään missään julkisesti. Työni ei sitä salli. Ystäväpiirissänikään en voi itseäni ilmentää. Onnekseni olen saanut seurustella avomielisten naisten kanssa. Nämä naiseni ovat hyväksyneet naisellisuuteni ja kohdanneet sekä kohdelleet minua omana itsenäni. En tiedä missä olisin ilman historiaani.

Nyt kuitenkin olen alkanut kaipaamaan kaltaisteni seuraa. Kaipaisin tulla nähdyksi ja kohdelluksi naisena, jollaiseksi itseni koen. En halua muuttaa sukupuoltani, mutta haluaisin kohdata naisellisuuteni ja tutkia sitä turvallisessa seurassa.

Mistä voisin löytää itselleni ystäviä, ihmisiä, joiden seurassa minun ei tarvitsisi peitellä sitä mitä olen ja koen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu