Joulua hössötetään viikkokausia, mutta eikö vuoden vaihtuminen ole suurempi, kaikista uskonnoista riippumaton tapahtuma? Miksi ei ole mitään sitä varten tehtyä ruokaa, moni syö vain joulukinkun lopuista tehtyä hernesoppaa tai lämmittelee moneen kertaan jo lämmitettyjä laatikoita. Ei ole lahjoja, joulukuusikin jo varisee. Ilotulistusta ja tinanvalua paheksutaan, kun pilaavat ympäristöä.
Vuodenvaihteessa
11
88
Vastaukset
- Anonyymi
Kun katsoo ruokakauppojen mainoksia, niissä tarjotaan nakkeja ja perunasalaattia, samaa kuin vappuna.
Mikä onkaan ongelmasi?
Voit juhlistaa vuodenvaihdetta monin tavoin, kuten perinteisiin kuuluu. Salaatit, nakit, jos et muuta tarjottavaa välitä hankkia, kuohuviinit, tanssi ja laulu, riemukas yhteisolo parhaitten ystävien seurassa. siitä on uudenvuoden juhla tehty.
Onhan sinulla ollut vuosikymmenet aikaa muodostaa oma uudenvuoden perinteesi.
Lahjat kuuluvat jouluun, mutta jos perheessäsi on lapsukaisia kolmannessa tai neljännessä polvessa, voit muistaa heitä lahjoilla.
Nyt on koronan vuoksi juhlimiset hillitympiä kuin ennen, mutta toivotaan, että jo vuoden päästä voit repäistä ystäviesi kanssa ja riemuita vuoden vaihtumista uuteen vanhojen rituaaliesi mukaisesti..- Anonyymi
Eikö tänne voi mistään kirjoittaa, kun se käännetään ongelmaksi. Aika pilkallinen vastaus makriinalta.
Anonyymi kirjoitti:
Eikö tänne voi mistään kirjoittaa, kun se käännetään ongelmaksi. Aika pilkallinen vastaus makriinalta.
Aloitus yritti saada ongelman aikaan, Vastaus on juuri sellainen, kuin mieleni teki kirjoittaa.
Täällä on vähän sellaiset fiilikset nyt.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö tänne voi mistään kirjoittaa, kun se käännetään ongelmaksi. Aika pilkallinen vastaus makriinalta.
Makriina on yksi palstan riidankylväjistä. Arvostelee muiden sanomisia aika usein sapekkaasti ja vähätellen. Toisaalta on olevinaan suvakki.
Katsoo ikänsä sallivan huonon käytöksen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Makriina on yksi palstan riidankylväjistä. Arvostelee muiden sanomisia aika usein sapekkaasti ja vähätellen. Toisaalta on olevinaan suvakki.
Katsoo ikänsä sallivan huonon käytöksen.Suvakki hyväksyy vain kaltaisensa. On helppoa esittää humaania, kun yhteiskunta maksaa viulut monikulttuurisuudesta ja sen lieveilmiöistä. Tavallinen köyhä suomalainen leipäjonossa värjöttelemässä ei kiinnosta, on ihan liian lähelläkin ikävästi katukuvaa rumentamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suvakki hyväksyy vain kaltaisensa. On helppoa esittää humaania, kun yhteiskunta maksaa viulut monikulttuurisuudesta ja sen lieveilmiöistä. Tavallinen köyhä suomalainen leipäjonossa värjöttelemässä ei kiinnosta, on ihan liian lähelläkin ikävästi katukuvaa rumentamassa.
Eikös tuokaan riiviöparka muuta enää keksinyt kuin tarrata vanhaan haukkumanimeen?
Nyt on pahasti vitsit vähissä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suvakki hyväksyy vain kaltaisensa. On helppoa esittää humaania, kun yhteiskunta maksaa viulut monikulttuurisuudesta ja sen lieveilmiöistä. Tavallinen köyhä suomalainen leipäjonossa värjöttelemässä ei kiinnosta, on ihan liian lähelläkin ikävästi katukuvaa rumentamassa.
Onneksi sulla on yhteys nettiin siellä leipäjonossakin., Monessa muussa maassa ei köyhällä ole siihenkään varaa.
- Anonyymi
Vuosihan vaihtuu yleensä jopa kerran vuodessa, mutta taannoin hevosen ruokinta-astiaan tehty hätäsynnytys on sen verran harvinaisempi, että sitä pitää juhlia kunnolla suorastaan useampi viikko adventteineen.
- Anonyymi
Mitä tässä nyt pitäisi olla ? En viitsisi tehdä numeroa.
Hyvää uutta vuotta teillekin.
Lämpimät kiitokset huomioistanne.
Alkakoon tuleva vuosi uusin voimin ja uusin ilon aihein itsekullekin.
Manaamme pois koronan ja sen tuomat lisukkeet.
Uusi aika kaiken muuttaa voi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks595593Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si804360Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut783676Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää623363Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?1023352Persujen kannatusromahdus ilahduttaa
Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.103090- 1112858
En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri642307Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1312280Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti
Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit341831