Hei!
Oon aika kiinnostunut sukunimeni taustoista. Sukuamme on tutkittukin melko paljon (no, n. 1600-1700-luvulle asti, jolloin 1. Remes tiettävästi tuli Suomeen Saksasta). Mutta edelleenkään minulla ei ole tiedossa, mistä sana Remes tulee ja mitä se tarkoittaa.
Suomen Remesten ensimmäinen edustaja oli kai nimeltään jotain sellaista kuin Jöns Remex/Remez/Remeks/Remeksinen. Hän oli varakas ja tuli Saksasta Kiuruvedelle, osti sieltä maatilan ja menestyi hyvin. Tämä tapahtui siis tietojeni mukaan n. 1600-1700-luvulla.
Etsittyäni nimellä Remes tietoa googlella useita kertoja olen löytänyt Remeksiä (tismalleen samalla tavalla kirjoitettuna) USA:sta, Meksikosta, Espanjasta, jne.
Eli nimi on hyvinkin kansainvälinen, näillä ihmisillä ei nimittäin tietojeni mukaan ole mitään suomalaistaustaa.
Luulisin olevan aika erikoista, että nimen kirjoitusasu on samanlainen näissä kaikissa maissa. Eniten Remeksiä on tietääkseni Suomessa, muistaakseni n. 10 000 tai sinne päin.
Eräs venäläinen oli sanonut Remes-sanan tuovan hänelle mieleen venäjän kielen vanhan sanan "remeslo" tms, joka tarkoitti "mestaria" tai "ammattimiestä" omalla alallaan. Mutta kuitenkaan Venäjällä en tiedä olleen Remeksiä, eikä sukumme tietojemme mukaan tule Venäjältä.
Voisiko nimi sitten liittyä keskieurooppalaiseen jokeen Rheims? Entä antiikin Romulus ja REMUS? Vai onko tällä palstalla joku, jolla olisi selitys nimemme alkuperästä ja merkityksestä.
Olen kiitollinen jos joku vastaa asiallisesti.
Nimestä Remes
11
3556
Vastaukset
- ~Remes~
http://www.genealogia.fi/nimet/nimi53s.htm
Tässä jotain, mutta ei tarpeeksi.. - ~Remes~
http://www.ancestry.com/search/SurnamePage.aspx?html=b&ln=Remes&sourcecode=13304
Tuolla aika jännä kartta. Eli Remes-perheiden lukumäärä USA:ssa vuonna 1920. Eikös sinne silloin mennyt suomalaisia juuri noille alueille.. varmaan siis kuitenkin suomalaista perää. - Turust
Olisikohan savolaisuudella jotain osuutta valtavaan mielikuvitukseen Remes nimisten piällysmiesten alkuperään.
- hehe.
Mutta toivoisin että joku ihan oikeasti valaisisi asiaa.. Kieltämättä nuo olettamukset ovat vähintäänkin typeriä, mutta kun mitään selitystä nimen alkuperälle en tiedä. :/ Sukututkimusta en siis todellakaan ole ennen harrastanut, joten antakaa anteeksi tämä epätieteellisyys..
- Vaistusta asiaasi
hehe. kirjoitti:
Mutta toivoisin että joku ihan oikeasti valaisisi asiaa.. Kieltämättä nuo olettamukset ovat vähintäänkin typeriä, mutta kun mitään selitystä nimen alkuperälle en tiedä. :/ Sukututkimusta en siis todellakaan ole ennen harrastanut, joten antakaa anteeksi tämä epätieteellisyys..
Ylenpänä on annettuna sinulle linkki, jossa on sukunimistä yleistietoa. Kävin katsomassa ja kyllä siitä saat vähän valaistusta kysymykseesi.
- Kuningaskalastaja
Siis se lintu. Nimi tulee jostakin etelävenäjältä. Remeksen suvun vaakunassakin on ko. lintu kuvattuna.
- ~Remes~
Mitenhän ensimmäinen Remes Suomessa sitten tuli Saksasta? Selitys oli minulle ihan uusi, kiitos.
- Remez-Remesov
~Remes~ kirjoitti:
Mitenhän ensimmäinen Remes Suomessa sitten tuli Saksasta? Selitys oli minulle ihan uusi, kiitos.
Remeksien toinen haara tulee Venäjältä.
Nimistä Remez, Remesov jne...
Lieneekö näillä sukuhaaroilla tekemistä keskenään, en muista. - sepporemes
Remesten sukuvaakunassa on kiuru, joka tulee Kiuruvedetä. Remez on venäjää ja tarkoittaa pussitiaista.Latinaksi remes on joka soutaa/soutaja
- sepporemes
Remesten suvun vaakunassa on kiuru eikä kuningaskalastaja! Kiuru tule Kiuruvedestä!
- seppo r
Remeksiä ei ole Suomessa 10000, kuten esitetty. Oikeampi lukumäärä on alle 2000. Ensimmäinen Remes esiintyy v.1541 Rantasalmen Tuusmäen kylässä.Ihanus oli nimensä ja sieltä ovat Remekset levittäytyneet laajalti Suomen alueelle. Tarkkaa tietoa ei ole mistä Remes tuli Rantasalmelle. Itse veikkaan Ranskaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463202Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232738- 442553
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871505- 391330
- 821199