Murhaaja vielä kateissa!

Anonyymi

Keskiviikkona 4. lokakuuta 1995 vääksyläinen Liisa Mäkikangas teki arkisia askareitaan.

Iltapäivällä hän kävi ostoksilla ystävänsä kanssa. Mukaan tarttui uusia vaatteita sekä kenkiä. Samalla reissulla Liisa poikkesi myös Lahden torilla.

39-vuotias Liisa oli juuri päässyt jaloilleen synkän ajanjakson jälkeen.

Rankka vuosi
Hänen 14-vuotias poikansa Toni oli kuollut auto-onnettomuudessa aiemmin samana vuonna. Ainoan lapsensa menettänyt Liisa vaipui synkkyyteen. Hän jättäytyi jopa pois tarjoilijan työstään Hotelli Tallukasta.

Kun elämä hiljalleen alkoi vaikuttaa valoisammalta, Liisa palasi töidensä pariin – myös toisen salatumman elinkeinon, josta kaikki läheisetkään eivät tienneet.

Liisa teki tarjoilijan töiden lisäksi vuoroja seksipuhelimessa.

Tuona lokakuisena iltana mistään murheista ei kuitenkaan ollut tietoa. Mukavan päivän päätteeksi Liisan ystävätär poistui tämän asunnolta seitsemän maissa illalla. Liisa jäi yksin kotiinsa ja kaikki vaikutti olevan hyvin.

Seuraavana päivänä eli torstaina Liisan reissuhommia tehnyt miesystävä yritti tavoittaa Liisaa useita kertoja, mutta tuloksetta. Työmatkalla oleva mies soitti Liisan ystävälle, ja pyysi tätä käymään varmuuden vuoksi Liisan asunnolla – josko jotain oli kuitenkin sattunut?

Asunnolla ystävä totesi miehen pahat aavistukset todeksi. Liisa löytyi asunnostaan elottomana. Hänessä näkyi ulkoisen väkivallan merkkejä.

1

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joku voi tietää tai aavistaakin ja toivottavasti ilmoittaa sen viranomaisille! Sairas ihminen täytyy saada vastuuseen hirvittävästä teostaan ja oli se pakkohoito tai linna!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      75
      1400
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      243
      1289
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      1086
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      255
      1068
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      775
    6. 65
      764
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      737
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      718
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      681
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      637
    Aihe