180 päivän lähtölaskenta on alkanut

180 päivän lähtölaskenta alkoi:

Filmintuottaja James Fox on tänään lähettänyt viestin jonka mukaan presidentti Trump on sunnuntaina allekirjoittanutt 5.593-sivuisen lakiehdotuksen liittyen COVID-19 viruksen torjuntaan ja valtion budjettiin.

Ufopiireissä odotettu asia oli mukana laskiehdotuksessa ”komiteamietintökommenttina” ja James Foxin mukaan tämä allekirjoitus aloittaa nyt sen 180-päivän lähtölaskennan josta aikaisemmin on kerrottu USA:n laivaston ufohavaintojen yhteydessä.

Senaattihan oli aikaisemmin tänä vuonna lähettänyt kongressille PM:n jonka mukaan

” Tiedusteluviraston johtaja yhteistyössä puolustusministerin ja muiden virastojen johtajien kanssa 180 päivän sisällä ( presidentin allekirjoituksesta) toimittaa raportin UAP-ilmiöstä kongressin tiedustelu-ja asevoimien komiteoille.”

Foxin mukaan tuo 180 päivän lähtölaskenta on siis nyt alkanut Trumpin allekirjoituspäivästä laskien.
B.Borg

59

553

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämän raportin sisältömäärittelyhän oli aika ovela, mitä siihen kuuluu ja mitä ei.

    • Anonyymi

      Näyttää vähän siltä ettei se ollutkaan kärpänen tuulilasissa ;)

      • Anonyymi

        Olet nyt hakoteillä. Kärpänen oli koneen etulasin eteen muodostuvassa ilma kuplassa missä kärpänen voi lentää huoneilman kaltaisissa olosuhteissa. Toisessa hävittäjätyypissä oli kyse kahdesta tähtäimestä, eli Hornetissa. Tiettävästi on korjauslistalla ettei voi vahingossa kytkeä päälle kahta tähtäintä. Pentagonissa on tutkinta meneillään miten on mahdollista että ylintä johtoa ei tiedotettu tästä ja uutinen pääsi ulos ”ufona”.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä seuraavista kolmesta oli lähteenä kertomuksellesi:
        a) eräs nasan professori?
        b) tutut hornet-lentäjät suomesta?
        c) Paroni Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausenin sadut?

        Onko tämä nyt niin vaikea ymmärtää? Mikä tahansa luonnollinen selitys on todennäköisempi kuin epäluonnollinen valonnopeutta rikkova ufo. Ei sitä tarvitse miten todistaa, sehän on ihan samalla viivalla kuin väite että oli ufo. Eihän sitekään ole mitenkään todistettu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järjen puhuminen lestapojulle on sama kuin katselisi youtubesta apinaa rullaluistelemassa.
        Se on hauskaa ja hellyttävää katsella, mutta ei siitä ole mitään hyötyä apinalle.

        Lestapoju soittaa viulua Titanicin kannella nyt viimeistä vuottaan. Sitten on huonojen selityksien aika ohi ja yksi asia on varmaa. -Mikään valtias ei tule tempaisemaan teitä yhtään mihinkään.

        Menette uskontonne kanssa pohjaan tai modernisoitte uskontoanne vastaamaan todellista maailmaa, universumia, tiedettä ja faktoja.

        Todellisuus ja realimaailma muodostuu kokonaisuudesta. Ei valituista paloista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä seuraavista kolmesta oli lähteenä kertomuksellesi:
        a) eräs nasan professori?
        b) tutut hornet-lentäjät suomesta?
        c) Paroni Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausenin sadut?

        B ja tätini Jyväskylästä, Herra antaa hänenle näkyjä.

    • Anonyymi

      Tai venus, säähavaintopallo jne...

      • Anonyymi

        Jenkkilässä oli tapaus missä viralliseksi selitykseksi annettiin Venus. Kun sitten todistettiin että kyseisenä ajankohtana Venus oli horisontin takana, niin sitten sanottiin että tapauksen ajankohta on kirjattu väärin. Kyllä skeptikko aina selityksen keksii.

        Ja ufostelijan äly ei riitä ja siksi ei keksi mitään selitystä ja siksi uskoo kaiken missä ei ole järjen hiventäkään eli mitä järjettömämpi juttu sen ufouskottavampi se on. Amen.

        Olemattomaksi todistettu Venus on siis uskiksen mielestä parempi selitys kuin se ettei tiedä?

        Linjasi on mikä tahansa ”luonnollinen” selitys on parempi vaikka olisi täysin järjetön. Us laivasto jahtaa venusta tai säähavaintopalloa ja Pentagon raportoi tämän?

        Antoiko Herra tämän näyn sinulle?

    • Anonyymi

      Onko tämä se suuri Disclosure?

      • AATIP -projekti jatkuu edelleen. Pentagon myönsi tämän. On selvää että siellä ollaan laivaston toimesta edelleen päivittäin tekemässä havaintoja. Elizondo ei ole enää sen projektin johdossa.

        Eivät ne luovu tuosta projektista niin kauan kuin siitä saadaan uutta tietoa. Toinen asia on sitten paljonko kongressi ja asevoimat antaa tietoa ulos vai tuleeko klassinen julistus "ei vaaraa kansalliselle turvallisuudelle"

        Aiemmat paljastukset aiheutti kuitenkin sen että nyt he eivät pääse tästä olan kohautuksella vaan kansa ja lehdistö vaativat enemmän.

        Elämme mielenkiintoisia aikoja. Voidaan vaan ihmetellä tällä hetkellä mitä ne tictacit oikein siellä meressä puuhaa. Tuskin ne siellä huvikseen sukeltelee ja lentelee.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        AATIP -projekti jatkuu edelleen. Pentagon myönsi tämän. On selvää että siellä ollaan laivaston toimesta edelleen päivittäin tekemässä havaintoja. Elizondo ei ole enää sen projektin johdossa.

        Eivät ne luovu tuosta projektista niin kauan kuin siitä saadaan uutta tietoa. Toinen asia on sitten paljonko kongressi ja asevoimat antaa tietoa ulos vai tuleeko klassinen julistus "ei vaaraa kansalliselle turvallisuudelle"

        Aiemmat paljastukset aiheutti kuitenkin sen että nyt he eivät pääse tästä olan kohautuksella vaan kansa ja lehdistö vaativat enemmän.

        Elämme mielenkiintoisia aikoja. Voidaan vaan ihmetellä tällä hetkellä mitä ne tictacit oikein siellä meressä puuhaa. Tuskin ne siellä huvikseen sukeltelee ja lentelee.

        Pidättele vaan hengitystäsi jännityksessä niin kauan kuin kykenet.
        Tuollaisten jännittäjien tulisi tietää jo hyvissä ajoin viimeinkin, että
        ei sieltä mitään jännittävää ja kummallista koskaan ole tulossa
        ilmoille kuten ei ennenkään tähän asti. Täysi floppi ei ole muille
        mikään yllätys jos sitä edes sinne asti jaksaa seurata. Seinäkellon tikitys
        onkin valtavan mielenkiintoista seurattavaa joillekin kaiken valveillaolon ajan
        ympäri vuoden.

        Voi, teitä naiiveja lapsenmielisiä nenästävedettäviä hölmöjä! Menkääpä
        välillä ulos raittiiseen ilmaan, niin näivettyneet ja luutuneet aivonne
        saavat edes kerran jotain uusia ideoita yksiputkiseen ja sairaaseen
        ajatustapaanne.

        Oikeata puhetta.
        Aivan viimeaikoina on taas esiintynyt eräs jokavuotinen ilmiö jolla on todistettavia näköhavaintoja ylenmäärin ympäri maailman. Asiasta on runsaasti aitoja valokuvia ja silminnäkijähavaintoja niin Venäjällä kuin USA:ssakin. Joissakin maissa taas se on leimattu suoraan humpuukiksi. Kenties jo tällä vuosikymmenellä saamme lopullisen todistuksen sille, että joulupukki on olemassa eikä ole pelkästään lapsenuskoisten harhanäkyjä.

        Odotelkaamme jännityksellä mitä tiede paljastaa tästä usein toistuvasta ilmiöstä.
        Sääli kuitenkin, että Elizondo ei ole enää sen projektin johdossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidättele vaan hengitystäsi jännityksessä niin kauan kuin kykenet.
        Tuollaisten jännittäjien tulisi tietää jo hyvissä ajoin viimeinkin, että
        ei sieltä mitään jännittävää ja kummallista koskaan ole tulossa
        ilmoille kuten ei ennenkään tähän asti. Täysi floppi ei ole muille
        mikään yllätys jos sitä edes sinne asti jaksaa seurata. Seinäkellon tikitys
        onkin valtavan mielenkiintoista seurattavaa joillekin kaiken valveillaolon ajan
        ympäri vuoden.

        Voi, teitä naiiveja lapsenmielisiä nenästävedettäviä hölmöjä! Menkääpä
        välillä ulos raittiiseen ilmaan, niin näivettyneet ja luutuneet aivonne
        saavat edes kerran jotain uusia ideoita yksiputkiseen ja sairaaseen
        ajatustapaanne.

        Jopas tulee raas raivokkaan pelokkaan ala-arvoista tekstiä suoraan lakeuksilta.
        Onko siis Pentagon, US Navy ja AATIP:n väki sairaita naiiveja lapsenmielisiä nenästävedettäviä hölmöjä, joiden pitäisi mennä välillä ulos raittiiseen ilmaan, niin näivettyneet ja luutuneet aivonsa saavat edes kerran jotain uusia ideoita yksiputkiseen ja sairaaseen ajatustapaansa?

        Katsos kun tässä on nyt vain siteerattu heitä ja heidän tutkimuksiaan sekä maailmanlaajuista uutisointia tästä, kuten Borgin linkittämä uutinen esimerkiksi.
        Kyse ei ole "meistä lapsenmielisistä" vaan sensaatiomaisesta uutisesta. Uutisesta joka saa sinunlaisesi tutisemaan pelosta ja epäuskosta.

        Vaan eipä nämä uutiset katoa eikä lopu vaikka kuinka nakkelisit herjojasi. Niiden merkitys vaan lisääntyy koska huomammee näiden uutisten järkyttävän ääriuskovaisia.

        Tyypillistä toimintaa kun joku asettaa asiat oikeisiin suhteisiinsa ja aisoihinsa, niin koukku saa raivarin ja kirjoittaa anonyyminä itseään puolustavan kirjoituksen näppäimistö väristen. Pysy vaan sillä uskontoja solvaavalla ja Hitlereitä ylistävällä linjallasi. Se pukee sinua oikein hyvin.
        Sitäpaitsi ei täällä kukaan ole moittinut Nasaa tai Pentagonia yms. Ymmärsin tuon ylemmän kirjoituksen paremminkin naureskelevan teikäläisten tapaisille
        höynäytetyille ufouskiksille. Siis varsinaisille uskovaisille. Jos itse olet traumatisoitunut lisäksi lestadiolaisuudestasi, et siitä saarnaamalla tai muita haukkumalla saa ketään vakuuttuneeksi etkä käännytetyksi edes ufouskontoon.

        Hohhoijaah, kerro nyt edes yksikin sensaatiomainen ja konkreettinen uutinen ufomaailmasta. En ole nähnyt vielä yhtään sellaiseksi mainittavaa juhannuksen jälkeen. Vapisen ihan jäykkänä jo etukäteen varmasti vielä ensi juhannuksenakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidättele vaan hengitystäsi jännityksessä niin kauan kuin kykenet.
        Tuollaisten jännittäjien tulisi tietää jo hyvissä ajoin viimeinkin, että
        ei sieltä mitään jännittävää ja kummallista koskaan ole tulossa
        ilmoille kuten ei ennenkään tähän asti. Täysi floppi ei ole muille
        mikään yllätys jos sitä edes sinne asti jaksaa seurata. Seinäkellon tikitys
        onkin valtavan mielenkiintoista seurattavaa joillekin kaiken valveillaolon ajan
        ympäri vuoden.

        Voi, teitä naiiveja lapsenmielisiä nenästävedettäviä hölmöjä! Menkääpä
        välillä ulos raittiiseen ilmaan, niin näivettyneet ja luutuneet aivonne
        saavat edes kerran jotain uusia ideoita yksiputkiseen ja sairaaseen
        ajatustapaanne.

        Taidat tuntea minun tädin Jyväskylästä? Nimittäin soitan aina hänelle jos palstalla alkaa olla liian todentuntuisia ufojuttuja. Hän osaa niin hyvin selittää asiat. Kuten miten kärpänen voi lentää 2 machia? Hän sanoi että kyllä minäkin lentäisin hävittäjä ahdistelisi takana!

        Jos tilanne on todella paha, teen Pizza mamman ufo pizzan niin sen jälkeen aivoista katoaa veri mahaan ja tulee levollinen olo.

        Minusta aina voi sanoa pöh ja nauraa päälle - niinkuin sinä. Kyllähän ufot olisivat Raamatussa mainittuna jos niitä olisi Herran valtakunnassa.

        Oletko lahkolaisia kuten minäkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillistä toimintaa kun joku asettaa asiat oikeisiin suhteisiinsa ja aisoihinsa, niin koukku saa raivarin ja kirjoittaa anonyyminä itseään puolustavan kirjoituksen näppäimistö väristen. Pysy vaan sillä uskontoja solvaavalla ja Hitlereitä ylistävällä linjallasi. Se pukee sinua oikein hyvin.
        Sitäpaitsi ei täällä kukaan ole moittinut Nasaa tai Pentagonia yms. Ymmärsin tuon ylemmän kirjoituksen paremminkin naureskelevan teikäläisten tapaisille
        höynäytetyille ufouskiksille. Siis varsinaisille uskovaisille. Jos itse olet traumatisoitunut lisäksi lestadiolaisuudestasi, et siitä saarnaamalla tai muita haukkumalla saa ketään vakuuttuneeksi etkä käännytetyksi edes ufouskontoon.

        Hohhoijaah, kerro nyt edes yksikin sensaatiomainen ja konkreettinen uutinen ufomaailmasta. En ole nähnyt vielä yhtään sellaiseksi mainittavaa juhannuksen jälkeen. Vapisen ihan jäykkänä jo etukäteen varmasti vielä ensi juhannuksenakin.

        Olet uskovainen. Kerronpa sinulle, uskonnot muuttuvat ja kuolevat ihmisten mukana.

        Muuttumaton usko on täydellinen harhakuva, anakronismia parhaimmillaan. Kristityt kävisivät keskenään uskonsotia jos olisi aikakone - niin paljon ne ovat muuttuneet. Ei sinällään, hajallaan usko on ollut myös samassa ajassa ja väärinuskovat ovat saaneet pahimillaan kuolla ja usein itse asiassa.

        Toinen asia, nykytieteen valossa elämän edellytykset ovat sääntö universumissa. Lukee Raamatussa ihan mitä vaan.

        Ensimmäiset kaikille kelpaavat todisteet eivät tule lautasista vaan muusta havaintodatasta tieteellisen prosessin kautta. Silloinkaan osa kristityistä kieltää sen.

        En näe mitään syytä miksi ateisti roikkuisi täällä ilkkumassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillistä toimintaa kun joku asettaa asiat oikeisiin suhteisiinsa ja aisoihinsa, niin koukku saa raivarin ja kirjoittaa anonyyminä itseään puolustavan kirjoituksen näppäimistö väristen. Pysy vaan sillä uskontoja solvaavalla ja Hitlereitä ylistävällä linjallasi. Se pukee sinua oikein hyvin.
        Sitäpaitsi ei täällä kukaan ole moittinut Nasaa tai Pentagonia yms. Ymmärsin tuon ylemmän kirjoituksen paremminkin naureskelevan teikäläisten tapaisille
        höynäytetyille ufouskiksille. Siis varsinaisille uskovaisille. Jos itse olet traumatisoitunut lisäksi lestadiolaisuudestasi, et siitä saarnaamalla tai muita haukkumalla saa ketään vakuuttuneeksi etkä käännytetyksi edes ufouskontoon.

        Hohhoijaah, kerro nyt edes yksikin sensaatiomainen ja konkreettinen uutinen ufomaailmasta. En ole nähnyt vielä yhtään sellaiseksi mainittavaa juhannuksen jälkeen. Vapisen ihan jäykkänä jo etukäteen varmasti vielä ensi juhannuksenakin.

        Kova on jeesususkosi. Juuri Pentagonin uutinen on sensaatio. Voit toki rukoilla että raportti antaa tuloksen kärpänen ja kaksoistähtäin. Tiedän myös tädin Jyväskylästä, joka osaa lohduttaa jos usko loppuu kesken.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Koukulla menee nykyään niin paaaljon aikaa koppalakin lipan lankkaamiseen ja eturaajan presiisoikeaoppisesti neljänkymmenenviiden asteen kulmaan hailauttamiseen, jottei se nyt kerkeä niinkään paljon ufoista ja alieneista jaarittelemaan, mutta jahka saanut hinkattua riittävästi, niin sittä pasahtaa.
      Jäämmekin odottamaan jännityksellä, mistä uhvotaltrikki seuraavaksi sujahtaa . .

      • Uskonnot voivat olla kauniita, rakentavia, turvaa antavia, empaattisia, opettavaisia, avartavia, ymmärtäväisiä ja vapauttavia.

        Mutta tuo sinun uskontosi vaikuttaa ahdistavalta ja pakkomielteiseltä vihauskonnolta, jolla ei ole totuuden eikä rehellisyyden kanssa mitään tekemistä. Mielipuolista ja sekasortoista panikointia sinänsä hyvin yksinkertaisten ja hyvin todistettujen asioiden äärellä.

        Nykyään on tarjolla kaikenlaisia auttavia puhelimia, kuntoutusta ja terapiaa. Ei ole pojankaan häpeä hakeutua turvakotiin ja hakea sieltä käsin apua. Ole oman elämäsi herra äläkä toisten narri, koska uskosi selvästi huojuu ja horjuu.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Uskonnot voivat olla kauniita, rakentavia, turvaa antavia, empaattisia, opettavaisia, avartavia, ymmärtäväisiä ja vapauttavia.

        Mutta tuo sinun uskontosi vaikuttaa ahdistavalta ja pakkomielteiseltä vihauskonnolta, jolla ei ole totuuden eikä rehellisyyden kanssa mitään tekemistä. Mielipuolista ja sekasortoista panikointia sinänsä hyvin yksinkertaisten ja hyvin todistettujen asioiden äärellä.

        Nykyään on tarjolla kaikenlaisia auttavia puhelimia, kuntoutusta ja terapiaa. Ei ole pojankaan häpeä hakeutua turvakotiin ja hakea sieltä käsin apua. Ole oman elämäsi herra äläkä toisten narri, koska uskosi selvästi huojuu ja horjuu.

        Kantsiis vähän miettiä ensin mitä (raivo)päissään näppäilee ettei tule ylilyöntivirheitä kuteen eräällä usein tulee:
        HeIIäkoukku
        Eilen 23.33
        Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kantsiis vähän miettiä ensin mitä (raivo)päissään näppäilee ettei tule ylilyöntivirheitä kuteen eräällä usein tulee:
        HeIIäkoukku
        Eilen 23.33
        Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

        Skeptikon viimeinen keino silmienmuljauttelun jälkeen, viestien poisto.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kantsiis vähän miettiä ensin mitä (raivo)päissään näppäilee ettei tule ylilyöntivirheitä kuteen eräällä usein tulee:
        HeIIäkoukku
        Eilen 23.33
        Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

        Ei ole minun viestejäni ainakaan poistunut.

        Autoin syystalvella erästä naapurin naista / kaveriani pääsemään turvaan väkivaltaiselta pähkähullulta mieheltä joka on ilmiselvästi myös psykopaattinen narsisti ja patologinen valehtelija.

        Turvakodissa ollessaan nainen rauhoittui ja hoidettiin asiansa kuntoon lähestymiskieltoineen.

        Mies sai yhteyden kuitenkin ja kertoi tulleensa uskoon. Nainen otti takaisin ja sama meno jatkui. Tällä kertaa nainen ei päässyt viemään edes roskapussia ilman vahtimista. Pääsi karkaamaan taas kun mies nukahti lääkkeiden avulla.

        Sama homma uudelleen. Tällä kertaa mies kertoi tavanneensa Jeesuksen ja valaistuneensa. Ei mennyt paluusta kuin viikko niin mies uhkasi mestata naisen jos laittaa mitään viestiä kenellekään.

        Uusi pakomatka alkoi ja uusi paluu yhteen. Nyt ovat kuulema olleet kuukauden taas kahdestaan sisätiloissa ilman yhteyttä ulkomaailmaan. Roskapussinkin saa kuulema viedä siten että mies katsoo ikkunasta kengät valmiina jaloissa takaa-ajoon.

        Rakkaus on suuri ja Jeesus pelasti siis heidätkin 8)

        Jos uskonnolla tavoitellaan valtaa, kunniaa ja auktoriteettiasemaa, manipuloidaan, tuomitaan, uhkaillaan, rangaistaan ja määräillään, niin se ei ole uskonto vaan se on silloin pahuuuden asialla, orjuuttamista ja sadismia.

        Oikealla opetuksella annetaan yksilölle työvälineet jolla hän löytää oman tiensä, onnen ja vapauden, eikä kulje orjana toisten viitoittamaa polkua jos se ei tunnu hänelle itselleen oikealta.

    • Anonyymi

      AATIP- ohjelma = vakoiluohjelma. Mielenkiintoinen todellakin tuo 180p. Mikä sitten onkaan taas selitys kun sieltä ei mitään ufo paljastuksia tule ? Ehkä usa navy haluaa prassailla jollain muulla teknologian saavutuksellaan kuin uusimmalla tutkajärjestelmällä. On siinä venäjä ja kiina taas ihmeissään.

      • USA:n väestö on pyöreästi 4% maailman väestöstä mutta heidän valtionvelkansa on 32% koko maailman valtionveloista. He eivät tule selviämään veloistaan ilman velkojen anteeksiantoa tai maailmansotaa.

        Heidän asevoimien budjettinsa on suurempi kuin koko muulla maailmalla yhteensä. Joukkojaan oli Obaman aikaan sijoitettuna 171 maahan (maailmassa on 200 valtiota)

        Suomeksi sanottuna he pyörittävät maailmaa valtavalla ja kasvavalla velkarahalla aseillaan uhkaillen. Kaatelevat hallituksia ja asettelevat omia suosikkejaan tilalle.

        Trump tunnusti ensimmäisenä USA:n presidenttinä etteivät he ole Lähi-Idässä demokratiaa viemässä, vaan ryöstöretkellä. Haluavat hallita sekä Eurooppaa, Afrikkaa että Lähi-Itää. Vihoitellen Venäjälle ja kilvoitellen Aasian, etenkin Kiinan kanssa.

        Kukaan länsimainen rahvas ei tiedä totuutta Kiinasta, Venäjästä, Pohjois-Koreasta, Israelista, Saudi-Arabiasta ja monesta muusta, ja jos tietääkin niin hän ei saa ääntään kuuluville. Siitä pitää huolen valtamediat.

        USA:n puolustusministeriö hallinnoi ja omistaa AATIP -projektin. Se päättää mitä sillä tehdään, mitä julkaistaan ja mitä ei. Jos tarkoitus oli salata tuo projekti, niin on kummallista ettei ketään syväkurkkua ole pidätetty tai syytetty tietovuodoista, salaisen materiaalin vuotamisista jne. On monta lakia joilla olisi voitu tuomita vuotajat.

        Siitäpä voi päätellä että USA halusikin vuotaa nämä vuodetut tiedot. Haluaako se vuotaa lisää, vaiko viedä huomiota, saada apua vai tunnustella näin maailman mielipidettä aiheeseen, jää nähtäväksi.

        Onhan se mahdollista että kuittaavat taas että ei uhkaa kansalliselle turvallisuudelle, mutta Fravorin, Elizondon ja muiden mukaan lisää paljastuksia on luvassa.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        USA:n väestö on pyöreästi 4% maailman väestöstä mutta heidän valtionvelkansa on 32% koko maailman valtionveloista. He eivät tule selviämään veloistaan ilman velkojen anteeksiantoa tai maailmansotaa.

        No meillä on maailman harvennushakkuut nyt menossa. Tulevaisuus kertoo kuka tästä hyötyy eniten eli follow the money. Sitten päästään jäljille kuka järjesti korona ja ilmastohysterian, pakolaisaallot ja muut hulluudet. Hallituksemme vetää lonkkaa kun pitäisi organisoida rokotuksia, tai tässä menee vuoteen 2032 ennenkuin kaikki on rokotettu ja sitten käy niin että sinä aikana on kerennyt tulla jo rokotteelle immuuneja mutantteja ja kaikki alkaa alusta uudelleen ja uudelleen. Jälkeen ei ole varaa jäädä.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        USA:n väestö on pyöreästi 4% maailman väestöstä mutta heidän valtionvelkansa on 32% koko maailman valtionveloista. He eivät tule selviämään veloistaan ilman velkojen anteeksiantoa tai maailmansotaa.

        Heidän asevoimien budjettinsa on suurempi kuin koko muulla maailmalla yhteensä. Joukkojaan oli Obaman aikaan sijoitettuna 171 maahan (maailmassa on 200 valtiota)

        Suomeksi sanottuna he pyörittävät maailmaa valtavalla ja kasvavalla velkarahalla aseillaan uhkaillen. Kaatelevat hallituksia ja asettelevat omia suosikkejaan tilalle.

        Trump tunnusti ensimmäisenä USA:n presidenttinä etteivät he ole Lähi-Idässä demokratiaa viemässä, vaan ryöstöretkellä. Haluavat hallita sekä Eurooppaa, Afrikkaa että Lähi-Itää. Vihoitellen Venäjälle ja kilvoitellen Aasian, etenkin Kiinan kanssa.

        Kukaan länsimainen rahvas ei tiedä totuutta Kiinasta, Venäjästä, Pohjois-Koreasta, Israelista, Saudi-Arabiasta ja monesta muusta, ja jos tietääkin niin hän ei saa ääntään kuuluville. Siitä pitää huolen valtamediat.

        USA:n puolustusministeriö hallinnoi ja omistaa AATIP -projektin. Se päättää mitä sillä tehdään, mitä julkaistaan ja mitä ei. Jos tarkoitus oli salata tuo projekti, niin on kummallista ettei ketään syväkurkkua ole pidätetty tai syytetty tietovuodoista, salaisen materiaalin vuotamisista jne. On monta lakia joilla olisi voitu tuomita vuotajat.

        Siitäpä voi päätellä että USA halusikin vuotaa nämä vuodetut tiedot. Haluaako se vuotaa lisää, vaiko viedä huomiota, saada apua vai tunnustella näin maailman mielipidettä aiheeseen, jää nähtäväksi.

        Onhan se mahdollista että kuittaavat taas että ei uhkaa kansalliselle turvallisuudelle, mutta Fravorin, Elizondon ja muiden mukaan lisää paljastuksia on luvassa.

        Katselin ohjelmaa jossa johtavassa asemassa olevaa miestä haastateltiin. Mies tokaisi, jos jättää kertomatta niin se ei ole valehtelemista. Hän jatkoi vielä, että näinhän paljon tehdään.

        Jos ja kun päättäjät jättävät asioita kertomatta, joista syntyy vahinkoa, ja jotka sitten myöhemmin paljastuvat, niin mitenkäs luulette luottamukselle käyvän.
        Kuinka kauan jotkut voivat kuvitella tilanteen jatkuvan tällaisena.
        Kansalaiset näkevät ja kuvaavat asioita, ja tiedottavat näistä päättäjille jotka eivät sitten ole kuulevinaan heitä.

        Uudenvuodenpuheessa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, mainitsi uuden kohtaamisen, taitekohdan ja että vanhaan ei kannata ripustautua.
        Tuo on tietenkin lukijasta / kuulijasta kiinni kuinka haluaa tulkita Niinistön sanomaa.

        Voinhan minä tulkita asian vaikka niin, että jos tuon todisteita esiin vieraasta älystä niin teitä on nyt sitten hieman alustettu tähän. Väistämätöntä ei voi väistää.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        USA:n väestö on pyöreästi 4% maailman väestöstä mutta heidän valtionvelkansa on 32% koko maailman valtionveloista. He eivät tule selviämään veloistaan ilman velkojen anteeksiantoa tai maailmansotaa.

        Heidän asevoimien budjettinsa on suurempi kuin koko muulla maailmalla yhteensä. Joukkojaan oli Obaman aikaan sijoitettuna 171 maahan (maailmassa on 200 valtiota)

        Suomeksi sanottuna he pyörittävät maailmaa valtavalla ja kasvavalla velkarahalla aseillaan uhkaillen. Kaatelevat hallituksia ja asettelevat omia suosikkejaan tilalle.

        Trump tunnusti ensimmäisenä USA:n presidenttinä etteivät he ole Lähi-Idässä demokratiaa viemässä, vaan ryöstöretkellä. Haluavat hallita sekä Eurooppaa, Afrikkaa että Lähi-Itää. Vihoitellen Venäjälle ja kilvoitellen Aasian, etenkin Kiinan kanssa.

        Kukaan länsimainen rahvas ei tiedä totuutta Kiinasta, Venäjästä, Pohjois-Koreasta, Israelista, Saudi-Arabiasta ja monesta muusta, ja jos tietääkin niin hän ei saa ääntään kuuluville. Siitä pitää huolen valtamediat.

        USA:n puolustusministeriö hallinnoi ja omistaa AATIP -projektin. Se päättää mitä sillä tehdään, mitä julkaistaan ja mitä ei. Jos tarkoitus oli salata tuo projekti, niin on kummallista ettei ketään syväkurkkua ole pidätetty tai syytetty tietovuodoista, salaisen materiaalin vuotamisista jne. On monta lakia joilla olisi voitu tuomita vuotajat.

        Siitäpä voi päätellä että USA halusikin vuotaa nämä vuodetut tiedot. Haluaako se vuotaa lisää, vaiko viedä huomiota, saada apua vai tunnustella näin maailman mielipidettä aiheeseen, jää nähtäväksi.

        Onhan se mahdollista että kuittaavat taas että ei uhkaa kansalliselle turvallisuudelle, mutta Fravorin, Elizondon ja muiden mukaan lisää paljastuksia on luvassa.

        Mikä on se totuus Kiinasta ja Venäjästä mitä ei tiedetä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on se totuus Kiinasta ja Venäjästä mitä ei tiedetä?

        Minä sanoisin että se totuus Kiinasta ja Venäjästä on se että ne eivät ole niin pahoja diktatuureja kuin annetaan meillä ymmärtää. Niissä molemmissa on huippuosaajia, teknologiaa ja ne tuottaa enemmän esimerkiksi insinöörejä kuin koko muu maailma yhteensä. Niissä on suuret ja monikulttuuriset kansat molemmissa, eikä niitä voida hallita samalla tavalla kuin jotakin pientä homogeenistä maata.
        Länsimaita matkien Kiina teki nousunsa ja nyt sitä ei länsimaat heille enää soisi. Ahkeraa kansaa.

      • Anonyymi

        Pentagon jo kertonut paljon, he eivät tiedä mitä ne ovat ja se kertoo jo paljon. Se takia laatumedia on ollut kiinnostunut.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        USA:n väestö on pyöreästi 4% maailman väestöstä mutta heidän valtionvelkansa on 32% koko maailman valtionveloista. He eivät tule selviämään veloistaan ilman velkojen anteeksiantoa tai maailmansotaa.

        Heidän asevoimien budjettinsa on suurempi kuin koko muulla maailmalla yhteensä. Joukkojaan oli Obaman aikaan sijoitettuna 171 maahan (maailmassa on 200 valtiota)

        Suomeksi sanottuna he pyörittävät maailmaa valtavalla ja kasvavalla velkarahalla aseillaan uhkaillen. Kaatelevat hallituksia ja asettelevat omia suosikkejaan tilalle.

        Trump tunnusti ensimmäisenä USA:n presidenttinä etteivät he ole Lähi-Idässä demokratiaa viemässä, vaan ryöstöretkellä. Haluavat hallita sekä Eurooppaa, Afrikkaa että Lähi-Itää. Vihoitellen Venäjälle ja kilvoitellen Aasian, etenkin Kiinan kanssa.

        Kukaan länsimainen rahvas ei tiedä totuutta Kiinasta, Venäjästä, Pohjois-Koreasta, Israelista, Saudi-Arabiasta ja monesta muusta, ja jos tietääkin niin hän ei saa ääntään kuuluville. Siitä pitää huolen valtamediat.

        USA:n puolustusministeriö hallinnoi ja omistaa AATIP -projektin. Se päättää mitä sillä tehdään, mitä julkaistaan ja mitä ei. Jos tarkoitus oli salata tuo projekti, niin on kummallista ettei ketään syväkurkkua ole pidätetty tai syytetty tietovuodoista, salaisen materiaalin vuotamisista jne. On monta lakia joilla olisi voitu tuomita vuotajat.

        Siitäpä voi päätellä että USA halusikin vuotaa nämä vuodetut tiedot. Haluaako se vuotaa lisää, vaiko viedä huomiota, saada apua vai tunnustella näin maailman mielipidettä aiheeseen, jää nähtäväksi.

        Onhan se mahdollista että kuittaavat taas että ei uhkaa kansalliselle turvallisuudelle, mutta Fravorin, Elizondon ja muiden mukaan lisää paljastuksia on luvassa.

        Persut ja muut Putinin sylikoirat ääntävät räyh-räyh aina kun Fuhrer käskee, ja hänhän käskee, kuten yllä näemme.
        Mitään ulkoavaruuden alieneita sun muita kakkiaisia ei maan päällä tietenkään talsi, mutta sen sijaan näissä ääripihalla toikkaroivissa uhvohurskaissa löytyy kyllä jos jonkin sortin stunttaajaa fiktioita varten.
        Harkinnut pestiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä sanoisin että se totuus Kiinasta ja Venäjästä on se että ne eivät ole niin pahoja diktatuureja kuin annetaan meillä ymmärtää. Niissä molemmissa on huippuosaajia, teknologiaa ja ne tuottaa enemmän esimerkiksi insinöörejä kuin koko muu maailma yhteensä. Niissä on suuret ja monikulttuuriset kansat molemmissa, eikä niitä voida hallita samalla tavalla kuin jotakin pientä homogeenistä maata.
        Länsimaita matkien Kiina teki nousunsa ja nyt sitä ei länsimaat heille enää soisi. Ahkeraa kansaa.

        Noin paksu propaganda löyhkää kaapelia pitkinkin.
        Epäilemättä Kremlin kortteeraaja aplodeeraa uskollista renkiä uutterasta työstään. Taputitaputi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ja muut Putinin sylikoirat ääntävät räyh-räyh aina kun Fuhrer käskee, ja hänhän käskee, kuten yllä näemme.
        Mitään ulkoavaruuden alieneita sun muita kakkiaisia ei maan päällä tietenkään talsi, mutta sen sijaan näissä ääripihalla toikkaroivissa uhvohurskaissa löytyy kyllä jos jonkin sortin stunttaajaa fiktioita varten.
        Harkinnut pestiä?

        En tiedä onko teidät aivopesty vai miten ette näe mihin punavihervasemmisto propagandallaan tähtää Suomessa ja koko Euroopassa? Se tähtää juuri siihen mistä syyttelette Hitleriä, perussuomalaisia ja Putinia eli sananvapauden rajoittamiseen ja totalitaariseen vasemmistodiktatuuriin jossa toisinajattelijat teljetään vankiloihin.
        Jos tilanne joskus eskaloituu sisällissodaksi saakka, niin etukäteen on tiedossa kelle siinä kahakassa jaetaan hopeiset mitalit.

    • Anonyymi

      Hörhökoukku ei vieläkään ymmärrä. AATIP- ohjelma on olevinaan salainen mutta aivan tarkoituksella se ei sitä ole. AATIP on propagandaa. Miksi ohjelma sitten ylipäätänsä on ? No silloin sille voidaan myöntää rahaa.

      • Anonyymi

        Se on juuri näin.

      • Anonyymi

        Tuo oli älyttömintä mitä olen täältä lukenut mutta hyvin linjassa aiemmille väitöksillesi jotka ovat niin sanottuja aivopieruja.

        Mikä seuraavista oli lähteenä kertomuksellesi:
        a) eräs nasan professori?
        b) tutut hornet-lentäjät suomesta?
        c) Paroni Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausenin sadut?
        d) Roswellin ufokahvilasta johtuva harmitus?
        e) Seppo Sapatti, urkuri

      • AATIP ei ole sama asia kuin US Navy, eikä sama asia kuin Pentagon. Pentagon perusti ja rahoitti kyseisen tutkimuksen tutkimaan ufoilmiöitä. Teki sen syystä että sellaista tarvittiin lisääntyneiden ufohavaintojen vuoksi.

        AATIP- ohjelman yksi osa-alue on laivaston havaintojen tutkiminen. Havaitsijat niissä ovat laivaston väkeä maalla, merellä ja ilmassa. Niistä AATIP sitten raportoi toimeksiantajalleen Pentagonille.

        Sittemmin jotkut laivaston havaintoja tehneet lentäjät ja tutkijat ovat siirtyneet yksityisen ufotutkimuksen pariin mutta tekevät edelleen yhteistyötä AATIP:n kanssa.

        Jotakin on tekeillä ja se paljastunee varsin pian, mitä on tekeillä. Maailma muuttuu rajusti lähivuosina muutenkin kuin ufoilmiön osalta.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        AATIP ei ole sama asia kuin US Navy, eikä sama asia kuin Pentagon. Pentagon perusti ja rahoitti kyseisen tutkimuksen tutkimaan ufoilmiöitä. Teki sen syystä että sellaista tarvittiin lisääntyneiden ufohavaintojen vuoksi.

        AATIP- ohjelman yksi osa-alue on laivaston havaintojen tutkiminen. Havaitsijat niissä ovat laivaston väkeä maalla, merellä ja ilmassa. Niistä AATIP sitten raportoi toimeksiantajalleen Pentagonille.

        Sittemmin jotkut laivaston havaintoja tehneet lentäjät ja tutkijat ovat siirtyneet yksityisen ufotutkimuksen pariin mutta tekevät edelleen yhteistyötä AATIP:n kanssa.

        Jotakin on tekeillä ja se paljastunee varsin pian, mitä on tekeillä. Maailma muuttuu rajusti lähivuosina muutenkin kuin ufoilmiön osalta.

        Pitäydy sitten tuossa uskossa mutta noin se ei ole vaikka niin annetaankin ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo oli älyttömintä mitä olen täältä lukenut mutta hyvin linjassa aiemmille väitöksillesi jotka ovat niin sanottuja aivopieruja.

        Mikä seuraavista oli lähteenä kertomuksellesi:
        a) eräs nasan professori?
        b) tutut hornet-lentäjät suomesta?
        c) Paroni Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausenin sadut?
        d) Roswellin ufokahvilasta johtuva harmitus?
        e) Seppo Sapatti, urkuri

        f) Fakta

    • Anonyymi

      Se salainen ufo-tutkimus ei ole Pentagonin alaisuudessa joten saa nähdä tuleeko sen organisaation nimi julki raportissa. Se olis jo kova juttu.

      • Anonyymi

        "Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on aiemmin kertonut kertonut UFO-ohjelman rahoituksen päättyneen vuonna 2012. Ohjelmassa työskentelevien mukaan sen toiminta on kuitenkin jatkunut koko ajan, laivaston erikoisyksikön The Office of Naval Intelligencen (ONI) alla. Salaisiksi luokiteltujen ohjelmien rajoitteista johtuen työntekijät joutuvat esittämään näkemyksiään ilman konkreettista todistusaineistoa.
        Ohjelmassa asiantuntijana työskennelleen astrofyysikko Eric W. Davisin mukaan osa tutkitusta aineistosta osoittautui alkuperältään tuntemattomaksi. Hän kertoo antaneensa puolustusministeriölle lausunnon viimeksi maaliskuussa liittyen ”laitteisiin, joita ei ole tehty maapallolla”.

        Lähde: The New York TImes.

        USA:n budjetista katoaa miljarditolkulla rahaa joka vuosi jonnekin pimeisiin operaatioihin.
        Käyttävät alihankkijoita joista löytyy parhaat osaajat. Esimerkiksi Skunk Works on Lockheed Martin -suunnitteluyhtiö Advanced Development Programsin aiempi peitenimi, nykyään virallinen aputoiminimi.
        Siinä on ollut jo nimen suunnittelussa mukana huumorintajua. Logonsa skunkki kun on mustavalkoinen eläin ja se haisee, kuten osa heidän operaatioistaankin. Kuolinvuodepaljastuksia on tehty ja siellä ollaan vahvasti tutkimassa ufotekniikkaakin.
        Niihin voi uskoa tai sitten ei. Nykyisten tietojen valossa ne ovat uskottavampia kuin aiemmin.

    • Anonyymi

      Kuinka mones lähtölaskenta ufotutkimuksen historiassa tämä mahtaa olla? Jo vuosikymmeniä suuret paljastukset ovat olleet aivan nurkan takana?

      • Anonyymi

        Suuri paljastus tuli jo 2019. Menikö se sinulta ohi? USA myönsi ufoilmiön todelliseksi ja myönsi salaisen tutkimusohjelmankin samaan syssyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri paljastus tuli jo 2019. Menikö se sinulta ohi? USA myönsi ufoilmiön todelliseksi ja myönsi salaisen tutkimusohjelmankin samaan syssyyn.

        Ei dronit ja kalibrointi ole suuri paljastus. Lue näitä toteen näytettyjä faktoja vai menikö se sinulta ohi ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei dronit ja kalibrointi ole suuri paljastus. Lue näitä toteen näytettyjä faktoja vai menikö se sinulta ohi ?

        No niin Jeesusmies. Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.

        Sinulla on kalibrointivirhe ja droneja, pysy siinä uskossasi äläkä pelkää olematonta. Kukaan ei uhkaa sinua eikä Kaikkivaltiastasi Jumalaa. Kaikkivaltiastahan ei edes voi uhmata, tai hän ei olisi kaikkivaltias.

        Pentagonin, US Navyn, lentäjien, tutkaoperaattoreiden, ufotutkijoiden, tiedemiesten ja AATIPin virallinen kantaa on edelleenkin ettei tiedetä mistä ne tictacit tulee, mitä ne on ja miten ne voi liikkua fysiikan lakien vastaisesti.

        Vahvin teoria on ettei ne ole tästä maailmasta, koska ihmiskunnalla ei ole sellaisiin pystyviä laitteita.

        Höpsis. Tuo kanta on vain sinun pääkopassasi. Tulisit järkiisi.

    • Anonyymi

      Nämä uhvohöpinät muistuttavat yllättävän paljon Jeesuksen morsianten ja sulhojen aivan varmuutta toisen tulemuksen osalta kun tosiasissa kummassakaan tarussa ei ole päätä eikä häntääkään.
      Putinin peppupaapojuus näyttää vielä jostain syystä yhdistävän näitä kahden opin harhaluuloisia.
      Saatte minun puolestani uskoa mitä haluatte, mutta älkää nyt uhvohurskaat sentään olettako meidän tervejärkisten retkahtavan valehteluunne.

      • Anonyymi

        Na näin kehtasi taas kirjoittaa ratakiskon pätkä, jolla on tosiasioita voimakkaammat uskomukset.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "...started a 180-day countdown for the Pentagon and spy agencies to say what they know about UFOs.

        The provision received very little attention, in part because it wasn’t included in the text of the 5,593-page legislation, but as a “committee comment” attached to the annual intelligence authorization act, which was rolled into the massive bill."

      • Anonyymi

        Johan ne julkastiin muutama päivä sitten. Ja vielä toteamuksella että ei siellä ollut ensimmäistäkään oikeata alieniä. Ainoastaan sivutolkulla sutattuja nimiä pois koska kukaan ei halunnut omaa nimeään näkyville tuollaisessa hömppätutkimuksessa.
        Mitä sieltä vielä joku höhlä odottaa lisää? Samoja suttusia pyyhittyjä sivujako ototat? Eihän ne ketään kiinnosta.
        Eiköhän ne ufot olleet sitten siinä. The case closed. Amen. Laulakaa tonttu-ukkojen vahtiparaati lopuksi!

        Tästä linkistä todella mielenkiintoista ja aitoa ainesta:

        https://www.nsa.gov/Portals/70/documents/news-features/declassified-documents/ufo/comint_part_a.pdf

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossahan ei ole kuin 25 raflaavinta sivua vain. Joku varmaankin löytää linkin siihen koko aineistoon missä on kai 25 000 sivua täyttä faktaa.

        Intomielisimmät voivat alkaa tutustumaan koko aineistoon seuraavista linkeistä.
        Eiköhän niistä selviä jo koko homman alku ja juuri kun vaan lukuintoa riittää. Ja kelläpä ei
        riittäis jos on oikea ja harras ufointoilija! Sivujakin taitaa olla huomattavasti enemmänkin kuin tuo 25 000 sivua!

        https://documents2.theblackvault.com/documents/cia/CIAUFOCD-FULL-UNTOUCHED.zip

        https://documents2.theblackvault.com/documents/cia/CIAUFOCD-FULL-CONVERTED.zip

        CIA UFO Collection CD-ROM Contents –

        https://documents2.theblackvault.com/documents/cia/CIAUFOCD-FULL-CONVERTED.zip

        https://documents2.theblackvault.com/documents/cia/ufos/C05515688.pdf

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan ne julkastiin muutama päivä sitten. Ja vielä toteamuksella että ei siellä ollut ensimmäistäkään oikeata alieniä. Ainoastaan sivutolkulla sutattuja nimiä pois koska kukaan ei halunnut omaa nimeään näkyville tuollaisessa hömppätutkimuksessa.
        Mitä sieltä vielä joku höhlä odottaa lisää? Samoja suttusia pyyhittyjä sivujako ototat? Eihän ne ketään kiinnosta.
        Eiköhän ne ufot olleet sitten siinä. The case closed. Amen. Laulakaa tonttu-ukkojen vahtiparaati lopuksi!

        Kirjoitus on arvotonta roskaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4853
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4613
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      621
      4220
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3197
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2721
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2223
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      223
      2196
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      348
      2168
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1807
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe