Ennustuksia ja faktoja

Anonyymi

Juttelin vanhan tuttavani kanssa lomamatkailusta. Arvelin, että entiseen, jossa Kanariallekin matkustettiin halpalentoyhtiöiden kyydeillä alle satasen per sivu, ole paluuta ja mikään ei palaa täysin entiselleen. Tuttavani, joka on asunut eläkkeellä kymmenkunta vuotta Espanjassa, uskoi, että koronakauden päätyttyä kaikki lomamatkailuun tottuneet pistävät haisemaan koska rahaa on sääsrtynyt, ja lentoyhtiöt saavat homman toimimaan koska raha on silloin löysässä. Kilpailu hoitaa tuttavani mielestä asiat myös niin, että lentojen hinnat eivät ole merkittävästi korkempia kuin ennen koronaa. Koska en tunne asiaa, niin pyydän kommennteja, mielipiteitä ja perusteluja mielipiteiden tueksi.

66

915

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuttavasi saattaa hyvinkin olla oikeassa. Matkailuun tottuneet varmasti lähtevät reissuun heti, kun se on mahdollista ja jos heillä on siihen varaa. Korona on nimittäin lomauttanut ja tehnyt työttömiksi melkoisen määrän ihmisiä, eikä ainakaan kaikilla heillä ole rahaa matkailuun tuhlattavaksi.

      Jos uusia viruksia ei tule, tai jotakin vastaavaa katastrofaalista, lomailu alkanee uudestaan, mutta pienemmällä voluumilla kuin ennen koronaa. Ennustan, että hotelleja jää vajaakäyttöön ja lentoyhtiöillä ei ole aikoihin käyttöä kaikille koneilleen.

    • Anonyymi

      Oma ennustukseni on, että dynaamiset ja varakkaat Inglesiin suuntaavat vähemmistöjen edustajat ottavat kaupungin haltuun heti matkailun vapauduttua normaaliksi. Nytkin henlentelevät yksityiskoneella jatkuvasti Inglesiin ja takaisin saadakseen nautinnon jonka tarjoaa vain Inglesin kaltainen huippusuosittu matkakohde.. vpisivathan he toki matkustaa Inglesiin jatkossakin omilla koneillaan mutta jos he valtaavat reittilennot ei mukaan mahdu kitisevä vanhuksia. Näin meno itse matkakohteessa on nautinnollisemmalta ilman tuomitsevia ja närkästyneitä katseita kuten nyt. Kyllä tämä taas tästä lähtee ja poika rakkaus kukoistaa tolkun ihmisille.

      • Anonyymi

        Kiitos tästä tulevaisuutta ennustavasta kommentista. Toivon vilpittömästi että olet oikeassa. Ingles tulee olemaan täydellinen lomakohde tuon jälkeen.

      • Anonyymi

        Inglesin vähemmistöä ovat lapsiperheet ja nuoriso, joten tuskin sinne suunnataan jos matkat ja lennot kovin kalliita ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Inglesin vähemmistöä ovat lapsiperheet ja nuoriso, joten tuskin sinne suunnataan jos matkat ja lennot kovin kalliita ovat.

        Tarkoitin vähemmistöä jolla on varaa tehdä mitä haluaa. Hintojen noustessa kun ei enää tule kuin tuttuja vastaan Inglesissä.

    • Anonyymi

      On ihan mahoton aloitus taas. Ihan on mahotonta. Ihan on.

      • Anonyymi

        On mahotonta.

    • Anonyymi

      Kanarialla on toistaiseksi aika vähän koronatartuntoja. Tilanne pysyy varmaankin samanlaisena niin kauan kuin Kanarialle tulee turisteja maista, joissa ei ole runsaasti koronaa.

      Jos Kanarialle alkaa tulla paljon turisteja esimerkiksi Britanniasta ja Saksasta, he tietysti tuovat koronan mukanaan, ellei maahantulijoiden terveydentilaa valvota ja sairastuneita estetä saapumasta. Korona ei ole kadonnut maailmasta minnekään, eikä katoakaan ennen kuin kaikki ovat saaneet tehokkaan rokotteen.

      • Anonyymi

        Ihan mahotonta taas. Älkää matkustako jos pelottaa noin mahotonttomasti. Ihan mahotonta on. Olisihan se pitänyt arvata.

    • Anonyymi

      Suoraan sanoen riippuu Norwegianista ja sen kohtalosta,sillä on ollut niitä halpoja suoria lentoja kanarialle,pitää toivoa että se vielä nousee pohjalta pinnalle

      • Anonyymi

        Hei juuri katselin Norwegian lentoja ,suoria lentoja Suomesta ei ole.Tukholman kautta löytyy 1.50 minuuttia odotus Tukholmassa ja matka jatkuu Las Palmasiin .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei juuri katselin Norwegian lentoja ,suoria lentoja Suomesta ei ole.Tukholman kautta löytyy 1.50 minuuttia odotus Tukholmassa ja matka jatkuu Las Palmasiin .

        Yksityis koneella pääsee. Vuokrattu vain oman jetin ja maailma on avoin. Vai eikö köyhillä ole varaa moiseen. Buhahahahaa mitä luusereita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksityis koneella pääsee. Vuokrattu vain oman jetin ja maailma on avoin. Vai eikö köyhillä ole varaa moiseen. Buhahahahaa mitä luusereita.

        "Yksityis koneella pääsee."

        Mutta ei opi vaikeita yhdyssanoja! Kehottaisin nyt aluksi hankkimaan vaikkapa yksityisfillarin, ja kun isän jakamat viikkorahat iän myötä nousevat, siihen erillisen sähkömoottorin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Yksityis koneella pääsee."

        Mutta ei opi vaikeita yhdyssanoja! Kehottaisin nyt aluksi hankkimaan vaikkapa yksityisfillarin, ja kun isän jakamat viikkorahat iän myötä nousevat, siihen erillisen sähkömoottorin.

        Kiitosta vaan mutten tarvitse enää fillaria. Sillä pääsee huonosti kanarialle. Toki ymmärrän jos sinä joudut sellaista käyttämään surkeassa elämässäsi. Minä menen kanarialle yksityis koneella olit mitä mieltä tahansa. Se on yksityis kone sen takia että se on yksityinen ja lentokone joka ei kuulu mitenkään köyhien elämään. Sori jos et sitä ymmärrä.

        "Minä menen kanarialle yksityis koneella olit mitä mieltä tahansa."

        Lentele sinä yksityiskoneellasi ympäri maailmaa, mutta käy jossakin vaiheessa peruskoulu loppuun. Kun kasvat aikuiseksi, on noloa, jos et osaa kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Sen takia sinne ei juuri tulla nyt kun Saksasta ja Britanniasta tulee koneita aivan jatkuvasti.

    • Anonyymi

      Norwegian ja Finnair ovat jo luopuneet kanariasta tämän talven osalta ja vasta sitten lokakuussa tuttuun tapaan taas aloitellaan suorat lennot

      • Anonyymi

        "lokakuussa tuttuun tapaan taas aloitellaan suorat lennot"

        Toivotaan niin! Tosin en menisi lyömään vetoa asiasta vieläkään. Koronan pitää kadota kaikista niistä maista, joista turisteja Kanarialle tulee. Muussa tapauksessa pandemia saattaa päästä uudestaan irti, varsinkin jos rokotettuja ei ole kaikissa maissa tarpeeksi.

        Viimeisin kirjoitus on asiaa. Lisäksi vielä, että rokotteen tehosta ei ole varmuutta. Etenkään nyt kun valmistajien antamia ohjeita ei noudateta ja jätetään tehostepiikki antamatta.
        Maailmalta kuuluu jo, että rokotettuja olisi sairastunut. Kaiken kukkuraksi virus muuntautuu kaiken aikaa. Mikään nyt ei ole niin varmaa kuin epävarma.
        Onnellisia ovat he jotka ovat ehtineet matkustelemaan ja näkemään paljon. Siihen kun ei hetikohta päästäkään.

        Kun tätä kommentoijaa lukee, niin ymmärtää mitä "fake news" tarkoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tätä kommentoijaa lukee, niin ymmärtää mitä "fake news" tarkoittaa.

        Mitä feikkiä tuossa muka oli?
        Joka uutisia seuraa, niin tietää ettei korona ole ihan helpoimmin ja nopeimmin kukistettava virus.
        Vuoden se on piinannut maailmaa ja uutta muunnosta pukkaa.
        Tosin ääriryhmiäkin on, jotka väittävät ko. tautia pelkäksi vouhotukseksi eivätkä halua käyttää maskia, tai ottaa rokotusta.
        He ovat niitä "fake news" uhreja.

    • Anonyymi

      Joo kyllä halpojen lentojen aika on ohi.mutta matkustelu on vapaaehtoista pitää tehdä valintoja kuinka haluaa elää vanhuuttansa.täällä inglesissä esim varmasti pitää paremmin lääkärit loitolla kun mieli pysyy virkeänä ja liikkuminen tulee kuin luonnostaan.ruoka on edullista mutta asuntojen hinnat ovat korkeita ne eivät halpene mutta kun on esim 5 kk täällä ja Suomessa pienet asuinkulut kyllä täällä ihan hyvin elää vaikka ei miljonääriksi ole syntynyt.täällä on ollut hyvä talvi ei mitään paniikkia koronasta tms.ihmisiä toki vähän mutta sekään ei ole haitta.kaikki on kuitenkin itsestä kiinni kenen naaman eteen menee.maskeja pidetään hyvin.mukavaa talvea kaikille missä sitten olettekin

      • Anonyymi

        Kiitos Inglesin kuulumisista! Tottahan tuo on, että liikkuminen on kesäkamppeissa ja lenkkareissa helpompaa kuin talvitamineissa. Se on meillä nyt ainoa asia jota Kanarialta kaivataan.
        Meidän talvikohde oli vuosia PdlC. Siellä on ollut nyt sateisempaa ja koleampaa monen lämpimän ja kuivan talven jälkeen.

        Törkykalliita vuokriakaan ei ole ikävä.
        On oma kaunis, lämmin ja tilava koti kaikilla mukavuuksilla ja sauna tekee hyvää!
        Myös suomalainen ruoka maistuu, eikä ole juuri sen kalliimpaa kuin Krutsissa. Ottaen huomioon, että syömme paljon lohta joka siellä oli hurjissa hinnoissa Suomeen verrattuna. Samoin kuin vihannekset ja hedelmät, joita täällä saa huomattavasti edullisemmin. Huippua on tietysti kotimaiset marjat joita tuli syksyllä kerättyä runsain määrin.

        Huomaamme, että talvestakin voi nauttia ja lumityöt otetaan liikunnan kannalta.
        Mitä koronaan tulee, odotamme omaa rokotusvuoroa kaikessa rauhassa.
        Reissuun ei tee mieli pandemia-aikana ja muuntautuvan viruksen nujertaminen ottaa aikaa.

        Hyvää alkanutta vuotta kaikille, pysytään terveinä!

    • Anonyymi

      Veikkaan, että kolmen vuoden päästä tilanne on sama, kuin ennen koronaa. Lentokalustoa on maissa valtavasti, ne on saatava ilmaan ja tuottamaan rahaa.

      • Anonyymi

        Noin on arviot, että 3-4 v. menee paluuseen.

      • Anonyymi

        Huonompi homma koneille maata maassa vuositolkulla. Vaatii paljon huoltohommia. Sitten ei mekaanikoilta työt lopu.

    • Anonyymi

      Nyt ei ole koronan päivitystä tullut yli kahteen vuorokauteen Kanarialta. Rajoituksia on lisätty ja ainakin Teneriffalla on saattanut Briteistä tullut herkästi tarttuva muunnos päästä vauhtiin. Uutisissa Boris Johnsson sanoi jo muutama päivä sitten, että kotoa saa poistua vain lain sallimissa tapauksissa. Koneita kuitenkin lentää aivan jatkuvasti Kanarialle.

      • Anonyymi

        Ollaankin tässä ihmetelty miten Puerto dl Cruzissa talvehtivat ystävät ovat muuttuneet niin hiljaisiksi. Ilo kadonnut?
        Ehkä rajoitukset ja yksin tai kahdestaan olo latistaa mielialoja. Kun ei voi oikein muuta kuin ruokakaupassa käydä ja parvekkeella istuskella. Sääkin ollut tällä kaudella viileää ja sateista. Varmaan huoli sairastumisesta pelottaa enemmän siellä kuin kotimaassa.
        Jotkut tulisivat jo Suomeen jos olisi suoria lentoja, yms.

        Onneksi Ingles elää ja voi hyvin. Ei jälkeäkään mummujen hiljaisuudesta sillä juhlat poikain kesken Yumbossa jatkuvat normaaliin tapaan iltaisin. Porukkaa riittää hyvin ja jokaiselle löytyy seuraa jos sitä tekevi mieli. Lisääkin porukkaa olisi tulossa mutta lentojen vähyys pitää heidät kotona. Tämä aika on tahtojen taistoa ja uskon poikarakkauden voitttavan mummoilupelon ihan pian. Sitten riemu repeää.

        Yumbo on aika hiljainen paikka. Koronarajoitukset ovat täälläkin ja niitä valvontaan ahkerasti. Ihmiset osaavat käyttäytyä ja noudattaa sääntöjä olipa ikä, sukupuol tai suuntautuminen mikä tahansa. Ainoastaan apukoulutasoiset eli tontos niitä rikkovat. Terveys on tärkeintä.

        Käyt varmaan Jumbossa Vantaalla. Inglesissä lähes saman niminen paikka on juhlijoiden paratiisi missä toden totta osataan käyttäytyä. Enemmän siellä on eloa ja elämää kuin jossain sateisessa krutsissa tai Vantaalla missä sinä lomailet. Kato rahalla saa ja pääsee mihin haluaa.

      • Anonyymi

        Onko sulla joku mutteri löysällä päässäsi. Matkustelisit joskus niin tietäisit enemmän. En ole tuon edellisen kirjoittaja mutta asun talvet inglesissä ja tiedän edellisen kirjoittajan puhuvan totta. Ehkei kaikista meistä pidäkään tulla aikuisia jos se tarkoittaa tuollaista ilkeyttä ja jälkeenjääneisyyttä. Kehtaatko edes hävetä aikuinen ihminen.

        Poika ei ole katsonut kamerasta sitä, että Inglesin Jumbo on todella hiljainen. Hiljaisemmaksi vielä tuli viime yönä alkavilla uusilla rajoituksilla, kuten ulkonaliikkumiskiellolla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla joku mutteri löysällä päässäsi. Matkustelisit joskus niin tietäisit enemmän. En ole tuon edellisen kirjoittaja mutta asun talvet inglesissä ja tiedän edellisen kirjoittajan puhuvan totta. Ehkei kaikista meistä pidäkään tulla aikuisia jos se tarkoittaa tuollaista ilkeyttä ja jälkeenjääneisyyttä. Kehtaatko edes hävetä aikuinen ihminen.

        No nyt vasta huvittaakin, ymmärtänet sitten aikuisiällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt vasta huvittaakin, ymmärtänet sitten aikuisiällä.

        Keskustelun taso on muuttunut vuosien kuluessa. Nykyään vastataan asialliseenkin kysymykseen epäasiallisesti. Aiemmin se meni: " Onko Inglesissä polkupyörävuokraamoita?" No on, ainakin Casbahin ostoskeskuksessa. Siellä on hyvä palvelu ja kympillä saa ajella kaksi päivää." Nykyisin: " Onko Inglesissä polkupyörävuokraamoita?" No etkö, taulapää, osaa kävellä ? Kyllä meikäläisellä on vara ajaa taksilla komeiden nuorten miesten kanssa. Pysy kotonasi Jakomäessä kun sinulla ei ole rahaa lomailuun ja polkupyörailystäkin vain haaveilet".
        Ajat muuttuvat, some muuttaa käytöstavat.

    • Anonyymi

      Mitkä ne Inglesin sateenkaaripaikat ovat? Nimet ja osoitteet esille kiitos eikä pelkkiä tyhjiä vihjauksia. Rakastetaan ja ollaan rakastettuja. Rakkaus on suurin.

    • Anonyymi

      Koneet eivät katoa mihinkään, mutta toiminnan käynnistämistä hidastaa kelpuutuksia omaavien lentäjien määrä.

      • Anonyymi

        Kun on tarpeeksi rahaa löytyy yksityiskone ja lentäjä helposti. Money talks, bullshit walks sanonta pätee tässäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on tarpeeksi rahaa löytyy yksityiskone ja lentäjä helposti. Money talks, bullshit walks sanonta pätee tässäkin.

        Millä koneella Kanarialle lennät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on tarpeeksi rahaa löytyy yksityiskone ja lentäjä helposti. Money talks, bullshit walks sanonta pätee tässäkin.

        Onko sulla kaunis vaimo ja mersu????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla kaunis vaimo ja mersu????

        Molemmat löytyy. Köyhät on naurettavia.

      • Anonyymi

        Kyllä tuo oli viime kerralla Bahia hotellissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on tarpeeksi rahaa löytyy yksityiskone ja lentäjä helposti. Money talks, bullshit walks sanonta pätee tässäkin.

        Mersu löytyy. Sillä mennään. Köyhät ei pääse. Naurettavaa katkeruutta. Menen Amerikkaan ja sitten Kanarialle. Ei ole köyhiltä pois mun matkat. 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla kaunis vaimo ja mersu????

        Ei ole mutta komea poikaystävä löytyy kyllä. Autoa minulla ei ole kun sillä ajaminen tuhoaa maailman ilmaston. Vastuullisuutta kun pitää meidän kaikkien noudattaa. Siksi lennän inglesiin aina yksityiskoneella. Ei pilaa köyhät ilmastoani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mutta komea poikaystävä löytyy kyllä. Autoa minulla ei ole kun sillä ajaminen tuhoaa maailman ilmaston. Vastuullisuutta kun pitää meidän kaikkien noudattaa. Siksi lennän inglesiin aina yksityiskoneella. Ei pilaa köyhät ilmastoani.

        Juurikin näin. Ei inglesin kiihkeässä tunnelmassa tarvitse autoa. Eikä kyllä kotimaassakin kun julkisilla pääsee joka paikkaan. Taas oli inglesissä kiihkeät sala bileet salaisessa paikassa poikain kanssa. Huh huh mitä menoa.

      • Anonyymi

        Varmaakin varmemmin noin.

      • Anonyymi

        Voi pojat jos tietäisitte. Tämä poika on Inglesissä koeajanut tuomitsemanne tyypin eikä pienuudesta ole puhettakaan. Parasta kyytiä mitä minä olen saanut ja kyytiä on tullut vastaan otettua. Tulkaa Inglesiin koeajamaan tuo mahtisalko niin tajuatte mistä puhun. Huikea tyyppi.

        Juu "kyytiäpä" hyvinnii "kyytiä" euroopan pienimmällä ja mualiman toiseks pienimmällä. et sillee vuan.

      • Anonyymi

        Luultavasti Donaltilla on kans ihan pieni se , koska suuta on kuin harakalla persusta. Joten kompleksi on .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luultavasti Donaltilla on kans ihan pieni se , koska suuta on kuin harakalla persusta. Joten kompleksi on .

        onko dolald duckin meikäläisiä ???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko dolald duckin meikäläisiä ???

        On tietenkin. Eikö se nyt ole jo selvää...

      • Anonyymi

        Joka leuhkii ja isottelee omistaa kaikkein pienimmän pelin. Tuo on vanha totuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka leuhkii ja isottelee omistaa kaikkein pienimmän pelin. Tuo on vanha totuus.

        Ihan mahotonta taas. Ihan mahotonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan mahotonta taas. Ihan mahotonta.

        Ihan mahoton se tosiaan on. Suorastaan mahdottoman ihana. Mahdottoman ihanaa taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan mahoton se tosiaan on. Suorastaan mahdottoman ihana. Mahdottoman ihanaa taas.

        Mahdottoman ihana se on. Ihan mahdottoman ihana. Ihananpaa mahotonta on mahotonta ihannoida. Ihanaa kertakaikkiaan mahdottoman ihanaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin. Ei inglesin kiihkeässä tunnelmassa tarvitse autoa. Eikä kyllä kotimaassakin kun julkisilla pääsee joka paikkaan. Taas oli inglesissä kiihkeät sala bileet salaisessa paikassa poikain kanssa. Huh huh mitä menoa.

        Auto on ihan turha, junalla pääsee....suklaajunalla.

    • Anonyymi

      Nuo ns. "ravintola-arvostelut" oli ainoa syy lukea tätä palstaa usean vuoden ajan.
      Mitään järkeähän niissä ei ollut, mutta ihmisella on erilaisia tapoja viihdyttää itseään. Ei niitä kukaan tosissaan voinut ottaa. Olipahan hauska lukea. Kaikki tällaiset keskustelupalstat on kuihtumassa pois. Ei se ole pelkästään tämän palstan ongelma. Facebook on vienyt kilpailussa voiton. Toinen Kanariansaarien palstahan jo lopetti. Kertoilehan don Luis jos satut lukemaan. Sinun juttuja oli mukava lukea silloin vuosia sitten.

      • Anonyymi

        Kaikki fiksut kirjoittajat ovat häipyneet palstalta.....hups, paljastinpa itseni epäfiksuksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki fiksut kirjoittajat ovat häipyneet palstalta.....hups, paljastinpa itseni epäfiksuksi.

        Kaikki häipyneet ja meitä oli monta.
        Jos nykyisin joku asiapitoisesti kirjoittaa, kirjoitus alta aikayksikön katoaa. Lässytykset jää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki häipyneet ja meitä oli monta.
        Jos nykyisin joku asiapitoisesti kirjoittaa, kirjoitus alta aikayksikön katoaa. Lässytykset jää.

        Joo se on jännä et noi lässyjutut, kuten köyhien mollaaminen, yksityislentokoneella kruisailu, poikarakkauskirjoitukset jäävät, ja asialliset poistuvat alta aikayksikön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo se on jännä et noi lässyjutut, kuten köyhien mollaaminen, yksityislentokoneella kruisailu, poikarakkauskirjoitukset jäävät, ja asialliset poistuvat alta aikayksikön.

        Mitenhän se on mahdollista? Aivan älyttömiä juttuja jää ja mielenkiintoista ja tärkeää keskustelua poistetaan.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä!
      " Kertoilehan don Luis jos satut lukemaan. Sinun juttuja oli mukava lukea silloin vuosia sitten."
      Kaveri vastaili jopa yksittäisiin kysymyksiin ja häneltä sai OIKEAA, kaunistelematonta, infoa. Ja uusia ideoita ja kohteita.
      Kiitos don Luis!

      • Anonyymi

        Kuka on don Luis, en oo kuullukkaan.

    Ketjusta on poistettu 116 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      77
      2727
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      281
      1559
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1497
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1351
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      399
      1321
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      394
      1260
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1007
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      929
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      321
      832
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      822
    Aihe