Minulla olis trans ihmisille mielenkiintoinen kysymys. Eli jos esimerkiksi miehen vartaloon syntynyt transu tykkää alunperin naisista. Mutta sitten jos hän korjaa sukupuolensa naiseksi niin tykkääkö hän senkin jälkeen naisista vaan muuttuuko seksuaalinen mieltymys miehiin?
Muuttuuko sukupuolen korjaamisen myötä seksuaalinen mieltymys?
19
202
Vastaukset
- Anonyymi
Helppo vastaus olisi, ettei tietenkään muutu, mutta monilla on kyllä muuttunut. Varsinkin transmiehille iskee testohoidon aloituksen yhteydessä usein homoseksuaalinen vaihe, joka tosin saattaa olla ohimenevää ja liittyy itseensä tutustumiseen.
- Anonyymi
Ensinnäkin vähän asiallisempi kirjoitustyyli! Mitä tarkoitat tuolla loukkaavalla transuttelulla?
Kyllä transsukupuolisen henkilön seksuaalinen suuntaus säilyy kutakuinkin samanlaisena. Ennen korjausprosessia voi joutua piilottamaan kokemansa todellisen seksuaalisen suuntautumisen. Joko kieltäytymällä kokonaan seksuaalisesta toiminnasta tai esittämällä muiden odottamaa roolia. Tutkimuksia asiasta ei ole tehty, mutta jonkinnäköinen arvio on että homoseksuaalisuutta esiintyy transsukupuolisissa enemmän kuin cis-sukupuolisissa.- Anonyymi
Transu=Transsukupuolinen joten ei siinä ole mitään loukkaavaa. Eri puolilla Suomea käytetään vain erilaisia murre sanoja. Vähän samaan tyyliin kuin mies ja ukko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Transu=Transsukupuolinen joten ei siinä ole mitään loukkaavaa. Eri puolilla Suomea käytetään vain erilaisia murre sanoja. Vähän samaan tyyliin kuin mies ja ukko.
Transu-sanaa on käytetty todella kauan, kun taas transsukupuolinen-sana keksittiin n.20 vuotta sitten, sitä ennen sana oli transseksuaali. Transu tarkoitti alunperin transvestiittia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Transu=Transsukupuolinen joten ei siinä ole mitään loukkaavaa. Eri puolilla Suomea käytetään vain erilaisia murre sanoja. Vähän samaan tyyliin kuin mies ja ukko.
Et siis varmaankaan pidä loukkaavana nee*** kun se on vanha suomenkieltä. Jos joku haukkumasana ei ole mielestäsi loukkaava, fiksu ihminen osaa välttää silti sellaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et siis varmaankaan pidä loukkaavana nee*** kun se on vanha suomenkieltä. Jos joku haukkumasana ei ole mielestäsi loukkaava, fiksu ihminen osaa välttää silti sellaisia.
Kylläpä täällä taas punavihreys kukoistaa.
- Anonyymi
Jokohan niitä Ladypoikia Suomessa ??? :D
- Anonyymi
Ei ole vielä, mutta laivalastillinen olisi tulossa huhtikuun alkupuolella. Hyödynnä nyt nopean varaajan etu! Parhaat viedään käsistä!
- Anonyymi
Ei seksuaaliseen suuntaukseen sukupuolenkorjaus vaikuta. Koin aina olevani lesbo ja nainen ja nyt kun olen käynyt kaikki hoidot läpi niin olen edelleen puhtaasti lesbo.
- Anonyymi
Mutta, etkös nyt koe olevasi mies identiteetiltäsi? Ja siten heteroseksuaalinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta, etkös nyt koe olevasi mies identiteetiltäsi? Ja siten heteroseksuaalinen?
Ai ihminen, joka korjasi sukupuolensa naiseks?
- Anonyymi
Voi vaikuttaakin. Osa ennen prosessia kiinnostuneita näennäisesti vastakkaisesta sukupuolesta, koska näennäistä sukupuoltaan inhoaa. Prosessin jälkeen sitä on sitten vapaa tuntemaan ihan mitä vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta, etkös nyt koe olevasi mies identiteetiltäsi? Ja siten heteroseksuaalinen?
Vaihdoin miehestä naiseksi joten en.
Voi se muuttua, ihan kuten seksuaalisuus voi läpi elämän.
- Anonyymi
Ei muutu. Hetero pysyy heterona ja homo pysyy homona.
- Anonyymi
Paitsi, että joillain on kyllä omien sanojensa mukaan muuttunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi, että joillain on kyllä omien sanojensa mukaan muuttunut.
Ei välttämättä muutu silloinkaan, mutta ulkopuolisen silmin näyttää siltä että olisi muuttunut kun korjausprosessi on käyty läpi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei välttämättä muutu silloinkaan, mutta ulkopuolisen silmin näyttää siltä että olisi muuttunut kun korjausprosessi on käyty läpi.
Ulkopuolisen silmiin näyttää siltä, että toinen kiinnostui vaan naisista ja nyt miehistä, mutta oikeasti mikään ei muuttunut?
- Anonyymi
Ihminen tykkää itsestään ilmankin. Näppylän poisto kasvoista ei juuri auta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!10012008Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1079076Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1285069Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei834301- 1024281
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka504214Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti73953Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113739Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden403623Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle313585