Miehelläni on edellisestä suhteesta 3v poika ja minä odotan meidän ensimmäistä yhteistä lastamme (laskettuun aikaan vajaa viikko).. Olemme aina tulleet pojan kanssa hyvin toimeen ja olemme hyväksyneet toisemme, yhdessä leikitään ja erikoisen ihanalta tuntuu kun hän kurottaa antamaan minulle suukon, halaa tai tulee ihan kylkeen kiinni istumaan :)
Hän tietää että hänestä tulee isoveli, puhumme hänelle asiasta jatkuvasti, jotta hän ymmärtää asian. Emme ole tehneet vauvan tulon vuoksi mitään merkittäviä muutoksia asunnossamme emmekä muutenkaan, jottei poika tuntisi itseään vauvan synnyttyä millään tavalla kakkoseksi.. Nyt tässä parin kolmen kuukauden aikana poika on ruvennut sanomaan minulle että: "Ootko mun kaveri?" ja toistelee sitä koko ajan, hän kertoo myös isälleen että "me ollaan kavereita".
Mutta onkohan hän jollain tavalla epävarma?
Ja kerran kun kerroin hänelle, että vauva tulee pian tuolta masusta pois, hän sanoi että "joo ja sitten se menee sinne takaisin". Täytyi siinä vaiheessa selvittää että eipä se sinne taida takaisin mennä :)
Mielestäni emme kuitenkaan liikaa puhu vauvasta ja puhuminen tapahtuu aina muutenkin jotenkin sillä tyylillä, että me kaikki kolme sitten hoidamme vauvaa jne.
Pelottaa kovasti jos pojasta tulee kauhean mustasukkainen, varsinkin kun hän on meillä vain joka toinen v-loppu.. eipä hänestä varmaan kivalta tunnu lähteä äitinsä luo kun toinen saa jäädä meidän kanssa.. Hän ei koskaan haluaisi lähteä täältä pois, mutta sitten kun hän näkee äitinsä niin on kyllä aina iloinen.
En yritä olla pojalle äiti, hänellä on jo yksi sellainen.. mutta on mielestäni hienoa että me tullaan hyvin toimeen, mieheni on kuitenkin se joka aina viimekädessä päättää, että miten pojan kanssa menetellään.. :)
Joo tässä oli nyt tällänen "sekava" ajatusten tulva, kiitos kun jaksoitte lukea. :) Hyvää kevättä!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuota tuota. Lapsien ajatuksenkulku onkin melko
ongelmallinen, sitä ei tiedä varmaksi mitä tämä
pikku poikanen ajattelee uudesta tulokkaasta :)
Mutta kun tämä pikku ihme sitten syntyy,
luulempa että pojasta tulee ykkös hoitaja :))
Pojalle kannattaa antaa lapsenhoidossa
ns."tärkeitä tehtäviä" ja kehua miten "iso poika
jo osaa, ja näyttää" Jolloin hän pääsee mukaan
juttuihin ja kehuminen saa hänet iloiseksi.
Kyllä se siitä alkaa sujua, ei sitä niin kannata
surra etukäteen. :) Yleensä kaikilla lapsilla on
muutenkin tapana käydä läpi "innostumis"- ja
"mustasukkaisuus"-vaihe, jotka ovat ihan
normaalit ja osoittavat että Lapsi on kypsä
ajattelemaan asiaa monelta kannalta..
Kyllä kaikki hyvin tulee sujumaan ja
Sylillinen onnea vielä kevätvauvan johdosta! :)