Kaksoiskansalaisuus

Helpottaa rikollista kulkemaan kansalaisuuksiensa välilöä rötöstelemässä.
Mielestäni kaksoiskansalaisuus pitäisi poistaa ja on vaan sen maan kansalaisuus minkä on syntyessään saanut
2202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen enemmän tai vähemmän samaa mieltä. Käsittääkseni myös kasvava joukko ihmisiä esim. Suomessa on alkanut suhtautumaan kaksoiskansalaisuuteen kielteisesti.

Ulkomaillehan voi muuttaa ja siellä voi yleensä varsin helposti asuakin esimerkiksi pysyvän oleskeluluvan avulla pysyvästi ja laajoilla oikeuksilla. Silloin ei välttämättä pääse äänestämään eikä asettumaan vaaleissa ehdokkaaksi, mutta se on loppujen lopuksi aika pieni murhe.

Ajattelen kyllä, että ainakin joissain tapauksissa on hyvä, jos maahan muuttanut ihminen voi anoa ja saada uuden kotimaansa kansalaisuuden. On kuitenkin kyseenalaista tarvitseeko samalla saada säilyttää entinen kansalaisuutensa. Nykyään on jo aika paljon ihmisiä, joilla on kolmen maan tai jopa useamman kansalaisuudet. Jotkut maat kuten, Kypros ja muistaakseni Maltakin, ovat myöntäneet maansa kansalaisuuksia tietyn suuruista rahatukkoa tai maahan tehtyä investointia vastaan. Se on varsin epämääräistä touhua!

Jos ihmisellä on mahdollisuus saada esimerkiksi vanhempiensa syntyperän vuoksi useampi passi, niin voihan sen passin varmasti hankkia vaikka seniori-iässä, jos silloin haluaa kyseiseen maahan muuttaa ja sinne asettua. Esimerkiksi suomalaisen ja kreikkalaisen pariskunnan lapsi hankkisi vasta 65-vuotiaana eläkeläisenä äitinsä syntymämaan Kreikan kansalaisuuden, jos haluaa muuttaa kyseiseen maahan eläkepäivikseen pysyvästi asumaan. Sitä ennen hän olisi tässä kuvitteellisessa esimerkissä elänyt Suomen kansalaisena Suomessa tai vaikka välillä opintojen/töiden perässä muissakin maissa. Kreikan kansalaisuuden ottaminen edellyttäisi siinä tapauksessa Suomen kansalaisuudesta luopumista, mutta voisihan hän Kreikan passillakin matkustaa vaikka joka vuosi Suomeen kesäkuukausiksi. Hän ei vain enää saisi äänestää Suomen vaaleissa. Toisaalta vaikka hän muuttaisi eläkepäiviksi Kreikkaan pysyvästi, niin voisihan hän anoa Kreikkaan pysyvää oleskelulupaa ja asustella siellä Suomen kansalaisena. Tiedän muutamia ulkomaalaisia, jotka ovat asuneet Suomessa kymmeniä vuosia, vaikka heillä ei ole Suomen kansalaisuutta. Ihan hyvin sujuu heidän elämänsä ja he saavat Suomesta mm. tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut. Äänioikeutettuja he eivät kuitenkaan Suomessa ole muuten kuin kunnallisvaaleissa.

Äänestä

Kateellisia vain olette :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Helpottaa rikollista kulkemaan kansalaisuuksiensa välilöä rötöstelemässä.
Mielestäni kaksoiskansalaisuus pitäisi poistaa ja on vaan sen maan kansalaisuus minkä on syntyessään saanut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu