Tanssikesä 2022!

Tällä menolla, rokotteita ei saada, jos saadaan 20.000 ihmistä saadaan rokotettua viikossa. Vuoden 2021 lopussa on roketettu n. miljoona ihmistä.
Päättämätön hallitus taas pohtii ja miettii, niin kauan että ollaan jo muuttuneiden koronavirusten kanssa jälkijunassa.
Ainoaksi aseeksi koronaa vastaan jää kaikenlaisten kokoontumisien kieltäminen ja siihen kuluu vuosi 2021 ja kevät 2022.
Ja tämä on tosi!!!!!!!!!!!!!!!!
951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nyt tuntuu siltä, kun lukee hallituksen toimista, että vuosi 2021 menee koronan torppaamiseen. 2022 alkaa vuosikymmenen paras lavatanssivuosi, uudet yhtyeet, uudet musiikkiesitykset, vuoden harjoittelun jälkeen. Nyt treenataan ja kun "kilpailukausi " alkaa olemme iskussa.

Äänestä

Asiaa. Paljon enemmän pitäisi ajoissa tehdä, kuin pohtia ja miettiä.

Äänestä
  • Kyllähän hallitus tekee. Hallitus TOIVOO !
    Hallituksella vastaus melkein joka kysymykseen on, että he toivovat että . . . . .
    Pääministerikin olisi toivonut, että oltaisi saatu rokotteita enempi Suomeen.
    Saatiin vain murto-osa odotetusta.

    Äänestä

Tänn juuri jatkoivat rajoituksia ja ennusteen mukaan vasta puolet suomalaisista on rokotettu tämän 2021 vuoden lopussa.
Joten aloittajan ennustus on käymässä toteen.

Äänestä

Siltä alkaa näyttää. Mutta aivan oikeasti, että mitkä tanssipaikat ja mitkä orkesterit ovat vuonna 2022 toiminnassa??

Nyt koittaa uudelleen 1970-luvun tapahtumat. Suuret ikäluokat kasvoivat ohi tanssiajan, moni lava sulkeutui ja osa pysyvästi. Isoillakin staroilla oli vaikeaa vrt esim Paulaa ja Katri-Helenaa.

Mutta jos hengissä ollaan niin nähdään.

Äänestä
  • Koko lavatanssi ekosysteemi horjuu eloonjäämisen porteilla jos vasta vuonna 2022 tanssitaan.

    Päivän lehdessä THL:n pamppu totesi menevän koko vuosi kun rokotukset saadaan loppuun.

    Sitä ennen useat muusikot, solistit tanssiopet, tanssikerhot, tanssipaikat, vapaaehtoiset järkkärit, palkalla toimivat roudarit ja järkkärit tekevät omia johtopäätöksiä ja lyövät hanskat naulaan. Edes huippunimet eivät ole turvassa koronalta.

    Todella pahalta näyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koko lavatanssi ekosysteemi horjuu eloonjäämisen porteilla jos vasta vuonna 2022 tanssitaan.

    Päivän lehdessä THL:n pamppu totesi menevän koko vuosi kun rokotukset saadaan loppuun.

    Sitä ennen useat muusikot, solistit tanssiopet, tanssikerhot, tanssipaikat, vapaaehtoiset järkkärit, palkalla toimivat roudarit ja järkkärit tekevät omia johtopäätöksiä ja lyövät hanskat naulaan. Edes huippunimet eivät ole turvassa koronalta.

    Todella pahalta näyttää.

    Näyttäs siltä, että riskiryhmäläiset ja iäkkäämmät saavat rokotuksen syksyyn mennessä.
    Sitten nähdään pienissäkin iltapäivätansseissa nimekkäitä esiintyjiä ja orkestereita.

    Äänestä

Homma kääntyy siihen että rokotetut lähtevät/ pääsevät tansseihin ja voivat tartuttaa rokottamattoman. Rokottamattomia ei päästetä ilman rokotustodistusta sisään tanssipaikkaan jne.
Kaikenlaista eriarvoisuutta tulee ruokkimaan tämä vuoden pituinen rokotus- sessio.
Voi helvetti sentään!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Enpä tiedä voiko rokotettu tartuttaa rokottamattoman ?
    Tuo voi kyllä toteutua, että rokotustodistus vaaditaan tansseihin ja kaikkiin yleisötapahtumiin osallistujilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tällä menolla, rokotteita ei saada, jos saadaan 20.000 ihmistä saadaan rokotettua viikossa. Vuoden 2021 lopussa on roketettu n. miljoona ihmistä.
Päättämätön hallitus taas pohtii ja miettii, niin kauan että ollaan jo muuttuneiden koronavirusten kanssa jälkijunassa.
Ainoaksi aseeksi koronaa vastaan jää kaikenlaisten kokoontumisien kieltäminen ja siihen kuluu vuosi 2021 ja kevät 2022.
Ja tämä on tosi!!!!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu