Myö-liike on vaikuttanut positiivisesti Lappeenrannan päätöksentekoon

Anonyymi

Sitoutumattomien tunkeutuminen valtuustoon ja lautakuntiin myö-liikkeen ansiosta on ollut positiivinen asia. Se todetaan tutkijoiden suusta ja poliitikkojen suusta, kun poliittisen ilmapiirin arvioidaan hyväksi ja parantuneen. Puolueiden välinen kissa-hiiri-leikki on ollut vähäisempää ja on keskitytty enemmän asioihin.

Hyvän kierrettä pitää jatkaa. Toivottavasti keväällä on paljon sitoutumattomia ehdokkaita, jotka ovat valmiita käyttämään maalaisjärkeä ja äänestämään aina omantunnon mukaan. Sitä päätöksenteko kaipaa. Henkilöiden nimien perästä pitää jättää pois puoluetunnukset. Jokainen edustaja edustaa kaikkia kaupunkilaisia, ei pelkästään sitä sidosryhmää, jonka papereissa oli ehdokkaana. Sitä on sananvapaus. Sitä on liittymisen vapaus. Sitä on demokratia. Ei voi tietää, kuka on edustajaa äänestänyt. Siksi pitää edustaa kaikkia. Kesken kauden voi vaihtaa valtuustoryhmää ja silti on edustaja, koska valtakirja on henkilökohtainen. Sitä ei pidä antaa minkään puolueen käyttöön. Lappeenrannan päätöksenteko ei kaipaa ohjausta puolueiden pääkonttoreista Helsingistä. Pitää käyttää maalaisjärkeä ja äänestää omantunnon mukaan. Sitä valitsijat edellyttävät.

Miten saadaan mahdollisimman monta sitoutumatonta valtuustoon? Siten, että ehdokkaita on paljon ja lisäksi pienien puolueiden tulee tehdä tekninen vaaliliitto, että äänien yhteismäärä olisi mahdollisimman suuri. Sitä kautta aukeaa paljon valtuustopaikkoja. Sitä kautta suuret puolueet jäävät toiseksi ja kolmanneksi. Sitä kautta tulevaisuuden päätöksentekoilmapiiri on nykyistäkin parempi. Silloin jokainen edustaja tuntee voivansa vaikuttaa.

6

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Päättäjien mielestä myönteiseen päätöksentekoilmapiiriin vaikuttavat etenkin avoimuus ja vaikutusmahdollisuudet. Päättäjien arviot oman kuntansa tilanteesta korreloivat kuntalaisten kunta-arvioiden kanssa. Siis avoimuus ja vaikutusmahdollisuudet.

      Jos Anneli Kiljunen sanoo, että me sdp:ssä olemme sitä mieltä, että... niin se ei ole avointa eikä kuvasta vaikutusmahdollisuuksista. Sillä osoitetaan, että olisi yksi mielipide ja kaikki ovat samaa mieltä, Se ei ole kuitenkaan tilanne, vaan voi olla, että enemmistö on sitä mieltä, mitä Anneli sanoo, mutta osa on toista mieltä ja jotkut voivat olla kolmatta mieltä. Puolueiden omien jäseniensä mielipiteiden vaimentaminen vähentää avoimuutta ja vaikutusmahdollisuuksia.

      Hyvä päätäksentekoilmapiiri syntyy avoimuudesta ja vaikutusmahdollisuudesta.

    • Anonyymi

      Äänestän ehdottomasti sitoutumatonta tulevissa vaaleissa. Päätöksenteossa ei tarvita mitään puolueohjausta ja kaupunkilaisjärkeä.

      Sitoutumattomille pitkä lista ja tekninen vaalilitto kaikkien pienpuolueiden kesken takaa paljon valtuustopaikkoja.

      Terve maalaisjärki ja äänestäminen oman tunnon mukaan on järkiteko ja demokratiaa.

      • Anonyymi

        Mitä sitoutumaton tekee lentokentän kanssa ?


    • Anonyymi

      Myö-liike liittoutui kokoomuksen kanssa ja äänestää kokoomuksen ehdotusten ja esitysten puolesta. Aloittaja on ilmiselvästi kokoomuksen kannattaja.

    • Anonyymi

      Äänestän Persua.
      Heidänkin riveistään löytyy sellaisia, jotka eivät puoluekuria kumartele, eikä PS sitä juuri muutenkaan käytä. Maalaisjärjen käyttö on siis sallittua.

      Bonuksena tulee vielä suurempi läpimenomahdollisuus.
      Extrabonuksena kaikenlaisten piiperöiden peppukipu.

    • Anonyymi

      Sitoutumattomat äänestävät omantunnon mukaan, ei jonkun puolueen mukaisesti. On häpeäksi antaa oma valtakirjansa jonkun puolueen käyttöön. Se on äänestäjille pyllistämistä.

      Meillä voi Lappeenrannassa olla asiat paljon paremmin kuin Suomessa keskimäärin. Ei tarvitse tyytyä siihen, mitä Arkadianmäellä päätetään. Meillä on omat asiat ja itsenäinen valta päättää parhain päin. Sen takia puolueiden ohjaus on huono idea. Olemme itsenäinen kaupunki. Oma näkökulma, viisaita ajatuksia. Voimme olla Suomen paras. Maalaisjärki ja omantunnon mukainen päättäminen kaikki yhdessä on avain hyviin ratkaisuihin. Eniten vapaasti äänestäen saanutta kannatusta voittakoon. Se edustaa kuntalaisten mielipidettä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      112
      1362
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      76
      1059
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      933
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      916
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe