Rasvamaksa on Suomen yleisin maksasairaus

Anonyymi

Tissuttelu vaarantaa terveyden – nämä 10 asiaa tapahtuvat, kun lakkaat juomasta
Eilen klo 18:00
Maailman terveysjärjestön mukaan alkoholin käytöllä on yhteyksiä ainakin 60 sairauteen. Erityisen haitallista se on ikääntyville, joiden elimistö ei kestä sitä kuten nuoremmilla.
Osa alkoholin aiheuttamista fyysisistä haitoista ja muutoksista katoaa muutamissa viikoissa.Osa alkoholin aiheuttamista fyysisistä haitoista ja muutoksista katoaa muutamissa viikoissa.
Osa alkoholin aiheuttamista fyysisistä haitoista ja muutoksista katoaa muutamissa viikoissa. ADOBE STOCK/AOP
Ikääntyvien alkoholinkäyttö on lisääntynyt. Alkoholinperäisten sairauksien lisääntymisen lisäksi se näkyy myös kuolleisuustilastoissa: kymmenen viime vuoden aikana 65 vuotta täyttäneiden miesten ja naisten alkoholikuolemien lukumäärä on kasvanut, kun taas nuorempien ikäryhmien alkoholin käyttö ja alkoholikuolemat ovat vähentyneet.

A-klinikka Oy:n ylilääkäri Kaarlo Simojoen mukaan ikääntyvillä alkoholin haitat muodostuvat nopeasti.

– Ikääntyessä elimistön nestepitoisuus pienenee ja aineenvaihdunta hidastuu, mikä voimistaa alkoholin vaikutusta. Yli 60-vuotiaan elimistö ei kestä alkoholia samalla tavalla kuin puolta nuoremman, Simojoki toteaa.

– Alkoholi vaikuttaa monin tavoin toimintakykyyn. Se häiritsee muistin toimintaa ja voi pahentaa muistisairauden oireita. Alkoholi vaikuttaa myös tasapainoon ja lisää siten tapaturmariskiä. Toistuvien kaatumisten, muistiongelmien, sydänoireiden ja neurologisten oireiden taustalla saattaa olla alkoholin ja lääkkeiden yhteis- tai ongelmakäyttöä.

Simojoki sanoo, että erilaisia oireita, kuten kaatumisia ja muistikatkoja, tulkitaan helposti vanhuudesta johtuviksi.

– Ikään on helppo vedota, vaikka todellinen syy löytyisikin alkoholista. Siitä luopuminen vaikuttaa välittömästi terveyteen ja pienentää sairastumisriskiä moniin vakaviin sairauksiin.

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/0f83be0a-e7e8-42f9-93da-bdbf62885921

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikös rasvamaksa voi tulla ruoasta ja riittävästä sokeristakin?

      Kyllä voi. Varsinkin sokerista makeansyöjille.

    • Anonyymi

      Hyvä asiallinen muistutus, ajankohtainen etenkin näin pyhien jälkeen.
      Helposti kertyy useita alkoholiannoksia kerralla ruuan kyytipojaksi avatuista viinipulloista ja saunaoluista, vaikka varsinaisia väkeviä ei nauttisikaan. Tipaton tammikuu on hyvä idea myös, siinä näkee mitä alkoholin käytön lopettaminen saa aikaan jo ulkonäössä saati terveydessä. Sen havaittuaan voikin lopettaa kokonaan. Raikas vesi on parempaa!

      • Anonyymi

        Rasvamaksa näkyy magneettikuvassa.
        Maksasairaudet etenevät salakavalasti . Rasvamaksasta pääsee eroon,
        mutta jos ei hoksaa ajoissa, se voi muuttua kirroosiksi. Kirroosi ei parane,
        se on etenevä maksasairaus, joka johtaa kuolemaan.
        Se ei "ilmoittele" itsestään etukäteen. Se kehittyy useimmiten vuosikymmenien juomisen tuloksena, mutta voi nuorena saada alkunsa yhdestäkin rajusta ryyppykaudesta.


    • Anonyymi

      Jos olet sokerikoukussa, pyri eroon siitä hyvän sään aikana!

    • Anonyymi

      Rasvamaksa näkyy magneettikuvassa.
      Maksasairaudet etenevät salakavalasti . Rasvamaksasta pääsee eroon,
      mutta jos ei hoksaa ajoissa, se voi muuttua kirroosiksi. Kirroosi ei parane,
      se on etenevä maksasairaus, joka johtaa kuolemaan.
      Se ei "ilmoittele" itsestään etukäteen. Se kehittyy useimmiten vuosikymmenien juomisen tuloksena, mutta voi nuorena saada alkunsa yhdestäkin rajusta ryyppykaudesta.


      Olin 67v ikäinen kun muussa yhteysessä keskivartaloni magnetoitiin ja tietokonetopografisoitiin muutamaan kertaan.
      Ainoa löydös oli leikkausrajoille laajentunut vatsavaltimo ja sekin ilmeni tavallisessa röntgenissä. Uskoin ponnistelukieltoa muutaman viikon mutta sitten hölläsin.
      Olen käynyt pari kertaa tarkistamassa tilanteen.

      Nyt 77v ikäisenä, ja vaimoni ollessa kalkkiviivoilla, en näe mitään syytä muuttaa elämäntapojani muuten kuin vaimoni sairauden vuoksi.




      Kommentoi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1582
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1349
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1192
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1169
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      38
      1020
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      818
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      805
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      686
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      182
      676
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      634
    Aihe