Hellurei!
Olen muutamassa kerrostalo tai rivitalo kaksioon. Ajatuksena on uuden asunnon lisäksi hankkia koira, se on ollut jo monta vuotta haaveena ja nyt elämäntilanne on se, että haaveen pystyy toteuttamaan.
Koiran koolla ei ole merkitystä(toki ajatellen kerrostalo ja rivitalo kaksiota), turkin tulisi olla suht helppohoitoinen: pesu shampoolla ja/tai hoitoaineella sekä harjaus.
Koira tulisi seuraksi ja lenkkikaveriksi, 3-4 kertaa päivässä ulos, säällä kuin säällä, lenkkien pituus vaihtelee 30min-3h, riippuen miten minulla on sinä päivänä/sillä hetkellä aikaa. Eli koiran ei tulisi olla mikään hyperaktiivinen.
Muita lemmikkejä minulla ei ole, mutta ystävillä ja tutuilla on, lapsia ei ole itsellä, mutta tuttavapiirissä on. Eli aikuisia, lapsia ja toisia eläimiä käy säännöllisesti kylässä.
Koira saisi kuria ja rakkautta tasapainoisesti.
Te ketkä asutte kerrostalossa tai rivitalossa, jos teillä on koira(toki useampikin) niin mikä rotu? Saa toki kaikki halukkaat vastata.
Kiitos! :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kannattaa tutustua eri rotuihin ja niiden ominaisuuksiin vaikkapa täältä:
https://www.hankikoira.fi/