*Kauppis* ~lukekaa~

Ajattelin kouluttaa itseni Merkonomiksi. Ja se tapahtuu kolmessa vuodessa. (siis yleensä) Nyt haluiasin kysyä KAIKILTA jotka opiskelevat kyseiseen ammattiin, että kuinka pitkiä koulupäivät ovat? (suunnilleen, monesta moneen) Onko koulussa kivaa, siis asiat mielenkiintoisia? Käytetäänkö paljon tietokoneita? (entä jos ei tie tietokoneista mtn :(

Kiitos vastauksista :D
131897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

meillä oli ykkösellä n38h/viikko.
Koneita käytettiin.
Opiskelu oli tappavan tylsää. Asiat eivät todellakaan olleet mielenkiintoisia.
Paikka oli aivan erilainen kun luulin.
Lopetin kauppiksen ensimmäisen vuoden jälkeen.

Äänestä

Ainakin meillä yksi oppitunti kestää 90 min. ja se on kidutusta. Näin ei tietenkään ole joka koulussa. Pisimmillään koulupäivä 8-15.30, joskus on ollut yhtenä päivänä viikossa puoli viiteen asti. Tietokoneita käytetään aika paljon, riippuu siitäkin mihin suuntautuu. Opiskelu on tylsää eikä siitä oikeastaan ole mtn hyötyä töiden saannin kannalta, myyjäksi ym. pääsee ilman koulutustakin...

Äänestä

Koulupäivät on aivan sairaan pitkiä, mulla oli eka vuonna melkeen joka päivä kaheksasta neljään. Ala on monipuolinen ja paljon laajempi mitä data-tutkinto. Opiskeleu on kuitenkin erittäin raskasta, kaikki aineet on teoriaa.Jos haet ja pääsetkin niin kannattaa ottaa tosissaan muuten jää heti jälkeen.

Äänestä
  • Jos ala oikeasti kiinnostaa niin kannattaa lähteä opiskelemaan merkonomiks, vaikka ei kovin arvostettu koulutus enää olekaan, mutta kuka käskee jäämään merkonomiks.
    Ite valmistuin keväällä 2004.. ekana ja tokanavuonna oli välillä tosi rankkoja jaksoja. Joka päivä tyyliin 8-16.. ja muutama jakso oli täynnä vaan paria ainetta. Sitä sit istuttiin ja kuunneltiin 8tuntia putkeen markkinoiden ihmeellistä maailmaa. Välillä meinas päästä itku niin oppilailta ku opettajaltakin.
    Helppojakin jaksoja oli..jotain muutaman tunnin koulupäiviä ja niihin vaikutti myös se mitä oli ottanu vapaasti valittaviks aineiks.
    Tietokonetta käytettiin yllättävän paljon. Melkein jokaisen aineen kohdalla..paitsi nyt matikka tai kielet, mutta usein enkun kursseillakin kirjoteltiin aineet koneella.
    Ite oon sitä mieltä, että kauppiksesta valmistuu löysäilemälläkin, mutta hyvien papereiden eteen siellä joutuu kyllä tekemään rajusti töitä.
    Ite en koulun käytyä vähättele kauppista ollenkaan..se on raskaampaa ku ite alottaessa uskoin. Kunnialla selvittiin ja työpaikkakin heti valmistuttua.. Ja merkonomin tutkinto on hyvä pohja ihan alalle kuin alalle.
    Onnea opiskeluihin.. :) toivottavasti ala on mieleinen ja opiskeluaineet.

    Äänestä

opiskelen merkonomiksi aikuiskoulutuksena. Lähijaksot -n.1 viikko kuukaudessa- koulua 8.30-15.30 ja loput sitten etäopiskelua. Meillä on oppimistehtäviä ja ryhmätöitä paljon, mutta on ihan perinteisiäkin tunteja. Mä oon ainakin tykänny tähän asti. Vähän reilu vuos olis vielä jäljellä (siis kahdesta vuodesta). Tietokoneita käytetään paljon, mikä on hyvä kun kuuluu vähän työn luonteeseenkin. Ei hätiä, ei meinkää luokalta kaikki osannu tietokoneita ennestään käyttää, kyllä siinä oppii. Helpottaa tietenkin, jos kotona on oma.
Tsemppiä.

Äänestä

Koulupäivät ihan samalaisia kun muissakin 2.asteen
oppilaitoksissa eli sellaisia normaaleita n. 8-15
eli jotain 30-35h viikossa. joskus jotain
erillaisia jaksoja.. PALJON tietotekniikkaa. ja
kaikki opetetaan perusteista alkaen.


Mutta kannattaa mennä kauppikseen? suurinosa
kauppiksen käynneistä jatkaa koulunkäyntiä tai
vaihtaa alaa.. Se on hyvin turha koulutus ja
toisaalta hyvä pohja moneen.. Kyllä sä pääsen
myymään muillakin koulutuksilla..

Äänestä
  • arvotettu ammatti on merkonomi, jos vaan hyvät paperit saa ensin.

    Äänestä

  • "Se on hyvin turha koulutus ja
    toisaalta hyvä pohja moneen.. Kyllä sä pääsen
    myymään muillakin koulutuksilla.."

    Tuo oli hyvinkin totta. Jos et meinaa mennä lukioon ja sieltä hakea kauppakorkeaan, on merkonomin tutkinto hyvä perustutkinto sen perustietojen kannalta. Kaupallisessa koulutuksessa opetettavat asiat on muutenkin hyvä hallita vaikkei alalle aikoisikaan. Joten jos et lukioon halua, eikä ammatti ole vielä selvillä, hae kauppikseen.

    Äänestä

itse opiskelen IB-merkonomiksi,eli kansaivälien merkonomitutkinto.Meillä päivät ovat 8-16 tai hiukan lyhyempiä,päivien pituus riippuu valinaisten aineiden määrästä ja muista kursseista.Minulla ainakin on ollut mukavaa täällä.Ei voi muuta kuin suositella.Tietokoneita käytetään koulussani paljon,se on monesti puuduttavaa.Minua ainakaan ei haitannut vaikka en tiennyt koneista mitään tullessani tänne,kouluissa on kuitenkin yleensä hyvät aloittelijanperuskurssit.

Äänestä

Itse valmistun ylioppilas-merkonomisi ensikuussa ja voin sanoa että kivaa on ollut. Päivät ei ole ollut mielestäni kovin rankkoja, tietysti riippuu opettajista. Välillä oli neljään ja välillä oli 10-12 päiviä. Paljon töistä oli etätöitä, eli ei olla tunnilla vaan palautetaan opettajan antama tehtävä (yleensä ryhmätyö. Jos kiinostusta riittää, suosittelen kaksoistutkintoa. Ei ole sen rankempaa kuin normaali tutkintokaan, yhtä pitkiä päiviä meillä on. Tietokoneitä käytetään paljon, mutta niihin kyllä perehdytetään hyvin. varsinkin ekana vuonna on käytännön opetusta, miten käytetään eri ohjelmia ja nettiä.

Äänestä
  • Niin no, kaksoistutkinnon eteen joutuu kyllä mielestäni tekemään enemmän töitä. Ensimmäinen vuosi oli siedettävä, 35-40h/vko, toisena vuonna sai paiskia enemmän duunia, 40h/vko ja kolmas vuosi meni leppoisimmin(30-35h/vko). Päivien pituuteen ja raskauteen vaikuttaa eniten valinnaisten määrä ja itse opintolinja. Taloushallintolaisena sain lukea joissain jaksoissa 9h/vko kirjanpitoa muita matemaattisia aineita.
    Yo-opintoja suorittavan kannattaa vielä ottaa iltalukiosta kursseja, joka sitten nostaa opiskeluiden määrää. Yo-opinnot korvaavat osan kaupallisista aineista ja sitä ruotsia ja matikkaa sitten päntätään, ainakin meillä, klo 13.00-16.15 eli loppupäivästä silmät ristissä.

    Pari kertaa viikossa kolmen jakson aikana opiskelin ensin 8-16.00 kauppiksessa ja illalla 90 min iltalukiossa. Tämän kaiken lisäksi olin vielä pari iltaa viikossa töissä kassalla, jotta voisin elää itsenäisesti poissa äidin ja isin helmoista. Työharjoittelut sitten tietysti palkatta...
    Valmistun noin kuukauden päästä ristiriitaisin tuntein. Halusin opiskella kaikkea tuota ja nyt mietin, oliko se sen väärti. Alasta saa hyvät perustiedot jatkokoulutusta ajatellen ja varsinkin jo keskinkertaisista yo-merkonomin papereista.

    Kannattaa myös miettiä todella valitsemaansa linjaa ja sen tarjoamia työmahdollisuuksia. Valtaosa haluaa opiskella markkinointia, toiset taas tietohallintoa, jotkut retailia, mutta ehdottomasti parhaiten töitä saa taloushallinnon opiskelija.

    Äänestä

  • kauppislainen kirjoitti:

    Niin no, kaksoistutkinnon eteen joutuu kyllä mielestäni tekemään enemmän töitä. Ensimmäinen vuosi oli siedettävä, 35-40h/vko, toisena vuonna sai paiskia enemmän duunia, 40h/vko ja kolmas vuosi meni leppoisimmin(30-35h/vko). Päivien pituuteen ja raskauteen vaikuttaa eniten valinnaisten määrä ja itse opintolinja. Taloushallintolaisena sain lukea joissain jaksoissa 9h/vko kirjanpitoa muita matemaattisia aineita.
    Yo-opintoja suorittavan kannattaa vielä ottaa iltalukiosta kursseja, joka sitten nostaa opiskeluiden määrää. Yo-opinnot korvaavat osan kaupallisista aineista ja sitä ruotsia ja matikkaa sitten päntätään, ainakin meillä, klo 13.00-16.15 eli loppupäivästä silmät ristissä.

    Pari kertaa viikossa kolmen jakson aikana opiskelin ensin 8-16.00 kauppiksessa ja illalla 90 min iltalukiossa. Tämän kaiken lisäksi olin vielä pari iltaa viikossa töissä kassalla, jotta voisin elää itsenäisesti poissa äidin ja isin helmoista. Työharjoittelut sitten tietysti palkatta...
    Valmistun noin kuukauden päästä ristiriitaisin tuntein. Halusin opiskella kaikkea tuota ja nyt mietin, oliko se sen väärti. Alasta saa hyvät perustiedot jatkokoulutusta ajatellen ja varsinkin jo keskinkertaisista yo-merkonomin papereista.

    Kannattaa myös miettiä todella valitsemaansa linjaa ja sen tarjoamia työmahdollisuuksia. Valtaosa haluaa opiskella markkinointia, toiset taas tietohallintoa, jotkut retailia, mutta ehdottomasti parhaiten töitä saa taloushallinnon opiskelija.

    onko totta että taloushallinnon puolen käy niin on paremmat mahikset saada töitä verrattuna muihin merkonomi koultuksen suuntautumisaloihin?
    Itse opiskelen just taloushallintoa ja vuosi olis opintoja suunnilleen jäljellä. Lukion ja yotutkinnon kävin heti peruskoulun jälkeen, sit paiskin töitä ja aattelin lähtee merkonomiks opiskeleeen. Opiskelu on mukavaa ollut ja tuntuu että tää on mun alani.

    Äänestä

Valmistuin viime keväänä kauppiksesta. Se oli aluksi tylsää mutta oli se sitten loppujen lopuksi kiinnostavaa. meillä oli myös noin 38 tuntia viikossa mutta se on varmaan ihan kolukohtainen että miten ne tunnit pidetään. Meillä oli sitten toisena vuonna erikoistuminen jossa sai valita että ottaako taloushallinnon eli kirjanpitoa vai asiakaspalvelua ja markkinointia. Mää kokeilin ensin taloushallintoa mutta sitten ei riittänyt laskutaito ja vaihdoin asiakaspalveluun ja markkinointiin. Se oli todella mukavaa ja vapaampaa. Tietokoneita käytettiin lähes päivittäin. Sen oppi todella nopeesti ja siitä on muuten ollut myöhemmin apua vaikka en ole ollut valmistumisen jälkeen ollut päivääkään sen alan töissä. Töitä on vaikeaa saada, mutta onneksi voi taas opiskella jotain muuta ja itse opiskelen nyt hoitoalaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikkumyy kirjoitti:

Ajattelin kouluttaa itseni Merkonomiksi. Ja se tapahtuu kolmessa vuodessa. (siis yleensä) Nyt haluiasin kysyä KAIKILTA jotka opiskelevat kyseiseen ammattiin, että kuinka pitkiä koulupäivät ovat? (suunnilleen, monesta moneen) Onko koulussa kivaa, siis asiat mielenkiintoisia? Käytetäänkö paljon tietokoneita? (entä jos ei tie tietokoneista mtn :(

Kiitos vastauksista :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu