Miksi moni nainen haluaa rikkoa toisten

perheen ja viedä lapsilta isän? Se ei ole vielä täällä selvinnyt, siitä ei kukaan ole maininnut sanaa vaikka kysytty on. Kukaan ei kehtaa kertoa miski rikkoi toisten perheen. Onhan se hävettävää kun muuakta ei miestä saa niin pitää hajottaa toisten perhe.
Sitten vielä syytetään lapsia siitä että siksi isä lähti kun eivät kestäneet lapsiaan. Järkyttävää soopaa täällä. Vähän samanlaisia kuin Trumppi, mieli järkkyy ja tahtoo valtaa ja vain hänen tekohnsa on oikein vaikka muut sanoisi mitä. Mieli se on joka reistaa naikkosilla.

Jos siitä saisi sanktioita, vaikka kymppitonnin sakot, niin suomessa olisi ehjiä perheitä lähes kaikki. Mutta kun ei saa mitään rangaistusta, niin sama ihminen rikkoo useita perheitä, ja se on hänestä kivaa. Jotain elämäntyötä mistä suttura muistetaan.
3182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä, että rikkoi meidän perheen.

Kamalan akan kanssa elin. Akka lemusi ja pieri.

Suttura tuli ja vei minut ja lapset.

Kiitän joka päivä sutturaa.

Äänestä
  • Hyvä, että rikkoi meidän perheen.

    Kamalan ukon kanssa elin. Ukko lemusi ja pieri.

    Häntäheikki tuli ja vei minut ja lapset.

    Kiitän joka päivä häntäheikkiä siitä.

    Äänestä

Miksi niin moni mies haluaa rikkoa toisten perheen ja viedä lapsilta äidin? Se ei ole vielä täällä selvinnyt, siitä ei kukaan ole maininnut sanaa vaikka kysytty on. Kukaan ei kehtaa kertoa miski rikkoi toisten perheen. Onhan se hävettävää kun muuakta ei naista saa niin pitää hajottaa toisten perhe.
Sitten vielä syytetään lapsia siitä että siksi äiti lähti kun eivät kestäneet lapsiaan. Järkyttävää soopaa täällä. Vähän samanlaisia kuin Trumppi, mieli järkkyy ja tahtoo valtaa ja vain hänen tekohnsa on oikein vaikka muut sanoisi mitä. Mieli se on joka reistaa miekkosilla.

Jos siitä saisi sanktioita, vaikka kymppitonnin sakot, niin suomessa olisi ehjiä perheitä lähes kaikki. Mutta kun ei saa mitään rangaistusta, niin sama ihminen rikkoo useita perheitä, ja se on hänestä kivaa. Jotain elämäntyötä mistä häntähessua muisteta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

perheen ja viedä lapsilta isän? Se ei ole vielä täällä selvinnyt, siitä ei kukaan ole maininnut sanaa vaikka kysytty on. Kukaan ei kehtaa kertoa miski rikkoi toisten perheen. Onhan se hävettävää kun muuakta ei miestä saa niin pitää hajottaa toisten perhe.
Sitten vielä syytetään lapsia siitä että siksi isä lähti kun eivät kestäneet lapsiaan. Järkyttävää soopaa täällä. Vähän samanlaisia kuin Trumppi, mieli järkkyy ja tahtoo valtaa ja vain hänen tekohnsa on oikein vaikka muut sanoisi mitä. Mieli se on joka reistaa naikkosilla.

Jos siitä saisi sanktioita, vaikka kymppitonnin sakot, niin suomessa olisi ehjiä perheitä lähes kaikki. Mutta kun ei saa mitään rangaistusta, niin sama ihminen rikkoo useita perheitä, ja se on hänestä kivaa. Jotain elämäntyötä mistä suttura muistetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu