Hiljaiseksi on palsta mennyt

Onko tämä useaan otteeseen mainittu "Tuhatnikki" siis poistunut maisemista?
Vai johtuuko kaikki Ylläpidon puolueellisesta poistopolitiikasta?

Taisi käydä lopulta niin, että kommentoinnit loppuivat siihen, että kirjoittajat äänestivät jaloillaan.
Toiset saavat jäitä kesällä, toiset talvella.

Ja pakkohan se on myöntää, että palstan vetovoima on kadonnut.
4391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Syy saattaa olla jatkuvasti ja sitkeästi ikäviä huomautuksia kylvävät osallistujat.
Ovat saaneet osan jo siirtymään muualle.

Äänestä
  • Mikä nämä ikävät huomautukset aiheuttaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä nämä ikävät huomautukset aiheuttaa?

    Ei täällä 80 ole tapahtunut poistoja, jotka olisi koettu epäoikeuden mukaisiksi ?

    Miksi levittelette ympäriinsä kaunojanne, saastuttaen joka tahon riitaisuuksillanne.

    Äänestä

Ei täällä nykyään mitään tuhatnikkejä ole, kun ei ole juuri nikkejäkään.
Kun aikanaan oli nikkipakko, meikäläinen kirjoitteli noin 15 nikillä. Väliin riitelikin itsensä kanssa ja venytti siten ketjuja.

Äänestä
  • Älyttömyyttä löytyykin tosi paljon, ainakin kun tarve vaatii pätemistä keinoilla millä hyvänsä :D
    Olit kai saanut kuulijasi kotona jo kyllästymään, kun rehvastelit täällä tyytyväisenä hölmönä.

    < Juttele sinä vaan, kyllä >,,,,,
    Siit sait!

    Äänestä

joo hiljaista on, nykyään ne mukavat rupattelijat löytyyki hautuumaalta, viime syksynä kuoli useampi palstalainen
eivät kuitenkaan koronaan kuolleet aina uutisoitiin pitkäaikaisen sairauden murtamana,
rauha heidän haudoilleen,
ikävä vaan vaivaa, palsta on nyt hiljainen kun fiksut lahjakaat julkikset on kuoleet alle kasikympisinä,
muutama kiva ukkeli hiukan yli kahdeksan kymmpisenä,
hääki kuoli vanhuuden heikkouteen, kummasti laihtui kuihtui, ,mutta juttelei kuolinpäivänäänki vielä lähiomaisilleen jäähyväiset,

Äänestä

Ketkä ovat palstan magneetit vetovoimassa, Korppis ja Ploma ilman muuta mutta heidän perässään tulee ....?

Äänestä
  • Ploma ja ploma....
    Sinä se vaan jaksat.

    Äänestä

  • Jaa...
    Että oikein palstamagneetteja ovat!
    Mitä ovat itse aina tolkuttaneet, niin persekärpäset ovat heidän perässään.
    Ja mikähän se sellaisia kärpäsiä puoleensa vetää?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ploma ja ploma....
    Sinä se vaan jaksat.

    Talvimorsian karvahatussaan, kyllähän se on jotain. Onnea palomalle!

    1Äänestä

  • Magneetit ? Kaaosmagneetit !

    Äänestä

Eihän täällä koskaan ole isompaa porukkaa ollut.
Samat nikit eri versioilla pyörittävät pientä piiriä.
Lukijamäärät tulevat samojen ihmisten kymmenistä palstakäynneistä.

Äänestä
  • Näinkin.
    Missähän ne palstan magnetofonit nyt heiluvat, kun kukaan ei nyt ahdistele ja saisivat rauhassa pullistella sivistyneisyydellään ja elintasollansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinkin.
    Missähän ne palstan magnetofonit nyt heiluvat, kun kukaan ei nyt ahdistele ja saisivat rauhassa pullistella sivistyneisyydellään ja elintasollansa.

    Hyshys!
    Joka pirua kutsuu...

    Äänestä

Eihän täällä magnetofoneja juuri tarvita, kun tuo roikkuvaposkinen matami ryhtyy siistimään ketjua.
Heh-heh!

Äänestä

Ylläpitoon itkevät narsisti-ilkeilijä-kantelijat alkavat aikuistua ?

Äänestä
  • Vai aikuistuvat! Mikäs siihen muka viittaa?
    Nehän höppänöityvät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai aikuistuvat! Mikäs siihen muka viittaa?
    Nehän höppänöityvät.

    Siitä on todistetta joka päivä hyasintin kohdalla.

    1Äänestä

Kyllä se alkaa hiljaisempaa trolliakin vituttamaan tämä palstan vaitonaisuus.

Äänestä

Ennenkaikkea politiikasta, jollaista ei ennen ole ollut. Valheiden moninkertaistuminen paljastuu.

1Äänestä

Onhan täällä sentään yksi lahjakaskin kirjoittelija. On kirjoitellut meikäläisen korpikansan vaelluksesta viime vuosikymmeninä. Ainakin nikistä päätellen edustaa itsekin tuota kansamme osaa.

1Äänestä
  • Määrä ei korvaa laatua. Sitäpaitsi se kuuluu 70palstalle.

    1Äänestä

Hiljaista hommaahan tämä on.
Jokainen kirjoittelee omassa nurkassaan.

Äänestä
  • Paljo täällä kirjuuttelee vieraan tyylisii 70 palstalta. Mikä ne saakaa hakeutumaa uusiin aluevaltauksii, kun ne toi pinttyneet tavat fölissää.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljo täällä kirjuuttelee vieraan tyylisii 70 palstalta. Mikä ne saakaa hakeutumaa uusiin aluevaltauksii, kun ne toi pinttyneet tavat fölissää.

    Hällä väliä, kun on hellät tunteet - ja vaikka niin ei aina olisikkaan.

    Äänestä

Yhden kirjoittajan uudenvuoden päätös olla vastaamatta trolleille näkyy kyllä. Jää nähtäväksi kauanko päätös pitää.

1Äänestä
  • Sen takiahan täältä on porukat häipyneet, että se itse haluaa jyrätä kaikki,
    nöyrryttää ja mitätöidä. Jo on korkea aika opetella olemaan ihmisiksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen takiahan täältä on porukat häipyneet, että se itse haluaa jyrätä kaikki,
    nöyrryttää ja mitätöidä. Jo on korkea aika opetella olemaan ihmisiksi.

    Parasta olla rupeamatta ärhentelemään ja näyttelemään kulmahampaat, hyvä 22:32..
    Tuolla tavoin osoittaa olevansa aika tosikko.
    Hah-hah-hah-haa!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen takiahan täältä on porukat häipyneet, että se itse haluaa jyrätä kaikki,
    nöyrryttää ja mitätöidä. Jo on korkea aika opetella olemaan ihmisiksi.

    Ehkä jonkun on pakko vihdoin pidättäytyä vainoamasta muita tai saa elinkäisen bannin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä jonkun on pakko vihdoin pidättäytyä vainoamasta muita tai saa elinkäisen bannin.

    Ehkä "joku uhriksi tekeytynyt" onkin ylläpidossa aivan oikein todettu olevan se itse kiusaaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä "joku uhriksi tekeytynyt" onkin ylläpidossa aivan oikein todettu olevan se itse kiusaaja.

    Ei korppis ole ylläpidossa poistamassa viestejä, joten turha luulo. Jokainen voi laittaa viestin sinne ylläpitoon, mikäli on menty liian henkilökohtaisiin asioihin, jota usein on tapahtunut juuri hänen osaltaan, joten ylläpito poistaa mämä viestit.

    Onhan se itsestän selviö, että jotkut ei osaa viestitellä asiallisesti, vaan loukaavasti toista kohtaan ja silloin kyllä ylläpito poistaa ne ilman pyyntöäkin.

    Joten kirjoitellaan sovinnollisesti kaikki. Poistojakin tulisi vähemmän.

    2Äänestä

    Miten satuitkin ss korppista ajattelemaan...? Ei me muut vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten satuitkin ss korppista ajattelemaan...? Ei me muut vaan.

    Ja sinä olet "me muut"?
    Älä viitsi naurattaa. Olen tänään vakavalla tuulella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei korppis ole ylläpidossa poistamassa viestejä, joten turha luulo. Jokainen voi laittaa viestin sinne ylläpitoon, mikäli on menty liian henkilökohtaisiin asioihin, jota usein on tapahtunut juuri hänen osaltaan, joten ylläpito poistaa mämä viestit.

    Onhan se itsestän selviö, että jotkut ei osaa viestitellä asiallisesti, vaan loukaavasti toista kohtaan ja silloin kyllä ylläpito poistaa ne ilman pyyntöäkin.

    Joten kirjoitellaan sovinnollisesti kaikki. Poistojakin tulisi vähemmän.

    Taitaapi olla joku robotti, joka ei edes osaa tulkita viestejä., joka niitä poistelee.

    1Äänestä

  • Väärinkäsitys! Trolleille kannattaa yleensäkin lähes aina vastata.

    Äänestä

Taas niitä napsuu pois. 7 poistettu. Savikiekko rahisee.

Äänestä

Majakka ja Perävaunu kulkevat käsi kädessä toisiaan suojellen.

Äänestä
  • Puolustellen. Toisiinsa takertuneena.

    Äänestä

Sama sadisti täällä.

Äänestä
  • Jep. Kommentteja lähtee. Se siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep. Kommentteja lähtee. Se siitä.

    Korpikansan kirjailija on valloillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korpikansan kirjailija on valloillaan.

    Kyllä on. Tosin vain kolmannes ketjun aloituksista, ei enempää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on. Tosin vain kolmannes ketjun aloituksista, ei enempää

    Mutta joka ketjussa esiintyy asiantuntijana. Varsinkin lääketieteen alalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onko tämä useaan otteeseen mainittu "Tuhatnikki" siis poistunut maisemista?
Vai johtuuko kaikki Ylläpidon puolueellisesta poistopolitiikasta?

Taisi käydä lopulta niin, että kommentoinnit loppuivat siihen, että kirjoittajat äänestivät jaloillaan.
Toiset saavat jäitä kesällä, toiset talvella.

Ja pakkohan se on myöntää, että palstan vetovoima on kadonnut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu