JALONHELMI

Lehtitietojen mukaan Jalonhelmi saa uuden yrittäjän.
Yrittäjä on nuori ja energinen, joten luulen hänen onnistuvan tehtävässään.
Eka virhe (suuri sellainen) tulee siitä, että aikoo säilyttää entisen nimen.
On täysin virheellinen luulo että Jalonhelmi nimellä olisi myönteinen vaikutus asiakasmääriin.
Kun ohikulkeva asiakas käy joka toinen kerta nykkimässä "remontin takia" suljettua ovea, niin miksi hän ei jäisi jo suoraan tepsalle tai ajaisi Jalonniemeen.
Paikalliset ovat hylänneet jo ko paikan ajat sitten.
Kun tuossa pyysi työkavereita kahville, niin kukaan ei aikonut lähteä Jalonhelmeen.
Syynä oli edellinen omistaja.
Palvelun taso ja ystävällisyys täytyy parantua huomattavasti ja tyhjät kiellot pois.
MUTTA TOIVOTAN TODELLA ONNEA UUDELLE YRITTÄJÄLLE ja jospa minäkin
voisin pistäytyä siellä aina silloin tällöin.
543537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Mitä nimeä ehdotat, joka olisi parempi?

Äänestä
  • Esson parlamentti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esson parlamentti.

    Esson aikaan paikka oli kiva ja suosittu. Niihin aikoihin ei ole ikinä paluuta. Ei lähellekkään.

    Äänestä

Kyllä samaa mieltä. Ei tule onnistumaan!!

Äänestä
  • Ei se omena kauas puusta putoa. Alussa niiiiin tekohymyä ja palvelua. Sitten menee hermo työmäärään ja huonoon tuottoon ja suu onkin norsun.....la. tulee ohjetta taustajoukoilta ja sitten suunta taas, että ovet auki miten sattuu kuten nämä ylimieliset edeltäjät teki

    Äänestä

  • Esso ei ole mikään nimi. Parlamenttiporukka karkottaa paljon asiakkaita, eikä tuo juurikaan tuloja. Tyhmä idea!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esso ei ole mikään nimi. Parlamenttiporukka karkottaa paljon asiakkaita, eikä tuo juurikaan tuloja. Tyhmä idea!

    Siksipä en käy tb:llä enää.

    Äänestä

Mikähän lienee Suomussalmen vanhin huoltoasema? Missä ne autot tankattiin 60-v sitten?

Äänestä
  • Soapi siinä kahvikupin ja toisenkin myyvä että saapi Isälle vuokran maksettua.

    Äänestä

  • Riihiluoma piti Essoa ainakin 60 luvun alussa Ämmässä! Tais olla siinä ristauksessa mistä vanhalle asemalle kääntyy tie.

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Riihiluoma piti Essoa ainakin 60 luvun alussa Ämmässä! Tais olla siinä ristauksessa mistä vanhalle asemalle kääntyy tie.

    Muistan sen Esson, siihen aikaan jäteöljyt laskettiin suoraan jokeen, oli se näky. Mietin, että oliskos kirkonkylän puolella ollut huoltoasemaa ennen sotia, varmaan oli?

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Riihiluoma piti Essoa ainakin 60 luvun alussa Ämmässä! Tais olla siinä ristauksessa mistä vanhalle asemalle kääntyy tie.

    Juu, eipä kehtaa onkia siitä öljylammesta. Oli muuten siivokasta touhua.

    Äänestä

Sano kehdessä että matkailijoiden " suosima " nimi paikalla. Joo samaa mieltä. Ois kannattanu nimi vaihtaa. No. Uusi yrittäjä puhui vain matkailijoista joten ei sinne paikallisten tyhjätaskujen tarte mennä. Niihän ne teki edellisetkin omistajat.

Äänestä
  • Eipä sitä oo ku räkäluutu taskussa nykyään. Perstaskut on ommeltu kiinni. Kortti soppii rintataskuun.

    Äänestä

Eipä sitä muuta ole kuin tuulen pyyhkimä takapuoli.

Äänestä

On se perkule kumma homma tuo räkyttäminen!
Paikka ei ole vielä edes auki, kun alkaa tuo jonninjoutava uikutus ja valitus! Nostan olematonta hattuani uudelle yrittäjälle ja työnantajalle. Menkääpä itse kokeilemaan yrittäjyyttä. Veikkaan, että jää kokeiluasteelle....niin tuo kirjoitusten taso paljastaa sen. Tsemppiä!

Äänestä
  • Mikä kohta kirjoituksissa paljastaa alhaisen kokeilutason?

    Äänestä

  • Totuuksiahan nuo näkyy olevan kaikki tyynni

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuuksiahan nuo näkyy olevan kaikki tyynni

    Mitkä ovat totuuksia?

    Äänestä

Pieni vinkki uudelle yrittäjälle.
Älä ikinä koskaan milloinkaan tule tänne kaunaisille paskanjauhantasivuille.
Jos jostakin syystä vahingossa joudutkin, niin älä ikinä ota kantaa tahi jkommentoi mitään, sillä se on sama kuin heittäisi bensaa liekkeihin.
Paljon onnea uudelle yrittäjälle!

Äänestä
  • Niinhän teki entinen yrittäjä.......

    Äänestä

  • Varmasti tulen. Ja olen tullutkin!!

    Äänestä

  • Hyvä neuvo. Täällä palstalla kirjottelevat ne hypernegatiiviset ihmiset, jotka omilla työpaikoillaan myrkyttävät työilmapiirin jatkuvalla valituksella, mikään ei oo koskaan hyvin. Asioista ei keskustella suoraan työkaverin kanssa, vaan pari samanhenkistä pitää pystypalaveria keskenään ja haukutaan selän takana ja sittempä kirjotellaan paskaa tännekin palstalle. Stana Suomi ei nouse elättejä haalimalla, vaan tällaisten yrittäjien toimesta, jotka työllistävät.

    Äänestä

Omituiselta tuntui lehtijutussa kun sanoi että on valmis tekemään yhteistyötä kunnan muiden yrittäjien kanssa ja ottakaa rohkeasti yhteyttä eikö hänen itsensä pitäisi olla aloitteellinen ja ottaa muihin yhteyttä jos yhteistyötä tekevinään.

Äänestä
  • Jaaa jooo.. mitähän kahvinkupin myyjällä on järkeä hakea paikallisten yrittäjien almuja. Ei ne monta euroa jos ees ollenkaan. Outoa

    Äänestä

  • Taitaa uudella yrittäjällä olla sekaisin jo alussa nuo yhteistyökuvioita yrittäjien .

    Äänestä

Kiitos Jalonhelmi entisestä ainakin! Aina olemme siinä poikenneet pohjoisen reissulla.

Äänestä
  • Kiitos itsellesi. Käväse uuden omistajan Jalonhelmessäkin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos itsellesi. Käväse uuden omistajan Jalonhelmessäkin!

    Varmasti tulemme käymään jos vielä pohjoiseen jaksamme lähteä syksyllä.
    Hyvää jatkoa Teille!

    Äänestä

Miksi pittää alakaa mollaamaan nuorta yrittäjää heti alakujaa?

Äänestä
  • Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja on huudettu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja on huudettu

    Liekkö uusi yrittäjä vielä liiemmalti mehtään huuvellu, tuskinpa vaen.

    Äänestä

Miksi pitää tosiaan mollata jotain ihmistä joka haluaaa yrittää täällä ja elättää itsensä, ja varmaan palkkaa töihin työntekijöitä, tarpeeksi moni nuori on jo muuttanut pois etelään.

Äänestä
  • Käyvvään ensin maistiaisissa ja jos on hyvvää niin sitte kehutaan ja jos on pahhaa niin ei mennä toista kertaa.

    Äänestä

Tuleeko nyt Nesteellekin kahvitarjoilut, kun se on se on uusissa käsissä. Heh..Nesteen parlamentille olis tilat.

Äänestä
  • Kuulin, että tulee Nesteelle kahvio ja Tokmannille myös. Joten on sitä kilpailua ainakin. Valinnanvaraa minne kahville. Jos kysyy esim vierailta tai työkavereilta, että minne mennään kahville niin ei se Jalonhelmi oo ollu kyllä esillä.

    Äänestä

  • Mitä ne on nämä !parlamentit" joille pitäisi ilmaiset tilat paskanpuhumista ja juoroiluo varten järjesteä. Menkeä Niskanselälle läöryömään ihmisten haetolta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä ne on nämä !parlamentit" joille pitäisi ilmaiset tilat paskanpuhumista ja juoroiluo varten järjesteä. Menkeä Niskanselälle läöryömään ihmisten haetolta!

    Eläpä Esa aena patista meitä menemään jäille vaekka uppovvaa jalat ja hukutaan kuolleiksi.

    Äänestä

Superilla halvat kahvit, eurolla kahvi käntty.

Äänestä
  • Joo niin on. Monasti on tullu käytyä ja hyvät kahvit ja pullat. Ei oo punalappusia niin kuin jossakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo niin on. Monasti on tullu käytyä ja hyvät kahvit ja pullat. Ei oo punalappusia niin kuin jossakin.

    Onko mersut kaikilla alla (??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko mersut kaikilla alla (??

    Ei ole kun itäblokki

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole kun itäblokki

    Niin on ajat muutuneet. Ei oo enää mersuja alla heh

    Äänestä

  • Muutapa sieltä ei halavalla saa.

    Äänestä

  • Eipä siellä muuta halapaa ookkaan.

    Äänestä

Puoleen hintaan kinkkuja

Äänestä
  • Tuleeko seksilelut ym myyntiin häh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuleeko seksilelut ym myyntiin häh

    Myytiin loppuun alle tunnissa. Et kerinnyt.!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myytiin loppuun alle tunnissa. Et kerinnyt.!

    Varsinkin ne hieromasauvat, joissa on tuttu viinan ja pierun tuoksu, ja lisätehosteena humalaisen örinää taustalla, lysmää heti käytössä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myytiin loppuun alle tunnissa. Et kerinnyt.!

    Tuleekohan lisää ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuleekohan lisää ?

    Onko mersu alla vai onko pitänyt jo harvempaa ottaa alle höh hoh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuleekohan lisää ?

    Ei tule lisää! Pitää itse hieroa itseään!

    Äänestä

Entinen omistaja siirtyy kakkumyyntiin

Äänestä
  • Joo se onkin oikein hyvä pisnes näillä kylillä
    Voi hyvää päivää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lehtitietojen mukaan Jalonhelmi saa uuden yrittäjän.
Yrittäjä on nuori ja energinen, joten luulen hänen onnistuvan tehtävässään.
Eka virhe (suuri sellainen) tulee siitä, että aikoo säilyttää entisen nimen.
On täysin virheellinen luulo että Jalonhelmi nimellä olisi myönteinen vaikutus asiakasmääriin.
Kun ohikulkeva asiakas käy joka toinen kerta nykkimässä "remontin takia" suljettua ovea, niin miksi hän ei jäisi jo suoraan tepsalle tai ajaisi Jalonniemeen.
Paikalliset ovat hylänneet jo ko paikan ajat sitten.
Kun tuossa pyysi työkavereita kahville, niin kukaan ei aikonut lähteä Jalonhelmeen.
Syynä oli edellinen omistaja.
Palvelun taso ja ystävällisyys täytyy parantua huomattavasti ja tyhjät kiellot pois.
MUTTA TOIVOTAN TODELLA ONNEA UUDELLE YRITTÄJÄLLE ja jospa minäkin
voisin pistäytyä siellä aina silloin tällöin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu