Minun vanhempani olivat todellisia kitupiikkejä eläessään, säästivät säästämästä päästyään. Olin kymmenen vuotta /- 100-vuotiaiden sairaiden, dementoituneiden vanhusten omaishoitaja. Täällä kaikki tietävät, että täyttä helvettiähän se on, parhaimmillaankin raskasta ja likaista työtä vuorotta.
Onnellisesti sain lopulta äitinikin reilu vuosi sitten haudan lepoon. Perunkirjoitusten yhteydessä todettiin, että rahaa on kadonnut. Sisareni ilmoitti kirjoitukseen saaneensa isältä 150 tuhatta markkaa ja muuten selvinneensä ilman vanhusten tukea . Jälkeenpäin löytyi 60 tuhannen edestä pankkisiirtoja äidin tililtä siskolle. Hän raivostui, kun lähetin hänelle kopiot. Aiemmin isä oli ostanut siskolle yksiön Helsingistä. Taloyhtiö kuitenkin heitti hänet ulos ja otti asunnon haltuunsa rikollisen elämäntapansa vuoksi. Tyttären yksin jätetyn muutaman kuukauden ikäisen vauvan naapurit toimittivat lastenkotiin. Äiti oli antanut rahat uuteen Mersuun, kun sisko aloitti taksisuharina.
Veli sai uuden OK-talon, kaksi uutta autoa, kymmenkunta käytettyä autoa, moottoripyöriä, Hirvas 450 veneen 75 hv Yamaha -moottorin, isomman matkaveneen, Espanjan asunnon,... mutta mikään ei riittänyt. Vuosilta 2009-2011 löysin isän tiliotteet. Tililtä oli kadonnut selittämättömästi 60 tuhatta euroa. Muita tiliotteita ei ole, mutta minä voin vain kuvitella, paljonko aiemmin on rahaa kadonnut.
On minullekin tarjottu: maalaistalo, vanha vuokraparakki, rahaa... Mutta sanoin aina, että ehdin kyllä saada. Olin aiemmin saanut kaksion kaupungin laidalta, kiitti isä! Minä pärjäsin itse, joten en asioita sen kummemmin pohtinut.
Totuus alkoi valjeta, kun äidin kuoleman jälkeen ELÄKKEENI PIENENI, KOSKA OLIN OLLUT OMAISHOITAJA. Valitin asiasta, mutta ei auttanut. Laki on laki, vaikka olisi kuinka epäoikeudenmukainen. Sorry, Olaus Petri. Tuomarin ohjeet: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan."
Jotta tuskani määrä täyttyisi, veli siskon houkuttelemana palkkasi asianajan ja nyt MINUA SYYTETÄÄN VELJEN DEMENTOITUNEILTA VANHUKSILTA VARASTAMIEN KYMMENIEN JOPA YLI SADAN TUHANNEN VARASTAMISESTA.
Äidillä oli laiton Smith&Wesson -revolveri. Se on kadonnut. Pian saatte varmaan lukea lehdestä, mistä luodit löytyivät.
Kuinkas sitten kävikään? Minäkö varas?
Anonyymi
1
180
Vastaukset
- Anonyymi
Vetää ihan sanattomaksi tämä kirjoitus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745139Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025951SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32115629Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369121Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla828451Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!306463