Mistä hyvä asianajaja? ( lapsen kaltoinkohtelu)

Anonyymi

Suositelkaa miehelle hyvää asianajaja huoltajuus asioihin Uusimaalta.

Minun miehella on 8v lapsi ja äidistä on tehty rikosilmoitus lapsen kaltoinkohtelusta.
Olemme miehen kanssa ollut yhdessä melkein 6 vuotta ja olen koko sen ajan nähnyt miten äiti ei huolehti lapsen terveydestä. Lapsella aina pienet kengät (2-3 kokoa pienemmät, vaatteet 3-5 kokoa pienemmät) Äidille sanottu vuosia, mutta ei kuuntele.

Äiti on myös agressiivinen ja halua tapella julkisilla paikoilla, ei voi kysyä mitään lapseen liittyvä, muuten saa raivareita ja huutele ja halua lyödä.
Ainakin 5x kun halusi vetää minun miestä turpaan ja myös minua.

2v siten oli lapsella pahanäköinen kynsisieni varpaaissa (äidille kertoimme melkein vuosi ja sanoi vaan, että ei ole mitään) siihen asti kun lapsella tuli 6v tarkastus. Siellä lääkäri huomasi(marraskuussa)ja lähetti labran( maaliskuussa). Enneen labra aloitetti vahva lääkitys 3kk (aiheutti kivuliaita vatsakipuja, lapsi ei pystynyt öisin nukkumaan), koska kynsisieni menii todella pahaksi. Melkein kaikki kynnet keltaiset ja paksut. Lasta hävetti ja hän oli aina sukissa (aina samat kengät, myös koko kesän lenkkarit jalassa, pienet kengät)

Näistä pienistä kengistä on nyt lapsella jalkaongelmia.
Minä huomasin, että lapsi laaha jalkoja kun kävele kengissä ja varpaat ovat muuttunneet. Kaatuile usein ja nilkkaa väänty.
Varaasin ajan jalkaterapeutille ja sieltä siten tulos, että lapsella alkava vaivasenluu, 2-5 varpaaita ovat vasaravarpaaita, varpaanlihakset ovat yliaktiivisia ja toiset jalkalihakset aliaktiiviset (tärkeät lihakset kävelyvarten), tulevaisuus voi olla kivulias.
Tarvitse 3x viikossa jaloille venytyksia, harjotuksia ja hieronta.
Äiti ei ole mitenkään kiinnostunut tästä. Naura vaan asialle.
Lapsi itki terapeutilla, että äiti ei osta minulle isompia kenkiä koska sano, että kengät ei ole todellakin pienet. Kun sano, että sattu, siten äiti ei kuuntele.
Lapsi myös tahra housihin ja vatsaongelmat ovat ollut jo 3v asti. Äiti taas sano, että ei ole mitään ja hän huolehti lapsesta hyvin.
Äänitys lapsesta puhelimessa missä itke hysteerisesti (hän ei tiedä nauhoituksesta) ja kerto, että kotona myös kakka housuihin ja siten äiti saa raivareita.

Lastensuojelu tietoinen ja ne ei tee mitään. Vuosia taisteltu heidän kanssa. Missä se lapsen etu??? Lastensuojelu sanoi tästä hoidosta, että hän voi kertoa äidille minkälaisia venytyksia ja harjotuksia pitäisi tehdä. HALLOO 😡

Aa ja äiti sanoi, että voi lapselle osta uudet kengät meidän mielirauhaksi (se oli siten kun kerroin, että kävimme jalkaterapeutilla). Enneen sitä kun viestitelin ja kerroin, että lapsella pienet talvikengät 2cm pienemmät kun hänen jalka ja kävely sattuu. Ei vastanneet mitään, lapsen kipu ei kiinnosta, meidän mielirauha vaan.

Äiti ei anna meillä osta kenkiä lapselle, mitään isän ostettua hän ei voi viedä kotiin. Ei syntymäpäivä lahjoja, joululahjoja ei mitään.

Olen niin väsynyt tästä. Minulla 3 lasta (1 lapsi miehen kanssa yhteinen) ja niin sattuu nähdä lasta kärsimässä.

Pitkä juttu (ei ole suomalainen, varmasti paljon virheeitä) pahoittelut. Toivottavasti löydettään hyvä asianajaja ja mies saa sen yksihuoltajuuden

27

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luulisi koulussakin huomattu jotain? Oletteko sinne olleet yhteydessä?

      • Anonyymi

        Yhteydenotot estetty- ja salattu vastoin Avi:n päätöstä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteydenotot estetty- ja salattu vastoin Avi:n päätöstä

        Eikö isä saa tietoja lapsestaan.

    • Anonyymi

      Annan hyvän asianajajan nimen viestillä, mihin lähetän?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        [email protected]. Kiitos

        Viesti lähetetty

      • Anonyymi

    • Koulussa ei ole huomattu mitään. Ei siellä kuka lapsen jalkoja katsele. Kun äiti itsekin ei huoma mitään.
      Kuukauden jälkeen uudestaan lääkärille ja kun ei ole parantunut, siten 150€ pohjalliset kenkiin

    • Anonyymi

      Oikeesti kukaan ei tiedä hyvä asianajaja?? Lapsen terveydestä ei hulehti äiti ollenkaan, vain naura asioille mistä ollaan huolissaan.

      • Anonyymi

        Ei hulehdi niin. Naura vaan hän.

    • Anonyymi

      Mahdatko nyt vähän dramatisoida asioita ja liioitella, tai suorastaan valehtelet.
      Ensinnäkin alle kouluikäisillä lapsilla aniharvoin kynsisentä, ja, jos nyt onkin niin tuollaista lääkitystä ei yleensä lapselle anneta, koska lapsen maksa ei sitä kestä.
      Mistä tuo lapsi on tartunnan saanut, yleensä sen saa uimahalleista ja kuntosalien saunoista.
      Miksi te ette osta lapselle kenkiä ja vaatteita, se kuuluu lapsen isälle myös ottaa vastuuta lapsestaan.
      Vaivaisenluut kahdeksan vuotiaalla , heh.
      Tuntuu , että ihan lämpimiksesi kirjoitat tänne satuja

      • Anonyymi

        Isähän maksaa elarit - kengät kuuluu elareihin. Äiti voi maksaa kenkänsä itse tai maksaa elarit, jolla isä sitten huolehtii itsenäisesti lapsestaan huoltajana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isähän maksaa elarit - kengät kuuluu elareihin. Äiti voi maksaa kenkänsä itse tai maksaa elarit, jolla isä sitten huolehtii itsenäisesti lapsestaan huoltajana.

        Niin lapsi saa vaikka kuolla , jollei äiti huolehdi, kun saa elarit , niin maksaja ei puutu mihinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin lapsi saa vaikka kuolla , jollei äiti huolehdi, kun saa elarit , niin maksaja ei puutu mihinkään.

        Niin lapsi saa vaikka kuolla , jollei isä huolehdi, kun saa elarit , niin maksaja ei puutu mihinkään.

      • Anonyymi

        Oletko sinä nyt tosissasi.???Miksi minun pitäisi valehtella täällä ja kysyä hyvä asianajaja nimeä, kun asia ei olisi niin 😱😱😱

        Lapsi on nyt koko sen kehityksen ajan käyttänneet 2-3 kokoa pienempiä kenkiä. Mietti nyt itse mitä jaloille tapahtuu, kun jalka ei pysty kasvamaan.

        Sen kynsisienen takia myös tehty rikosilmoitus. Sen takia olen huolissani lapsesta.

        Lähettä sinun sähköposti, kaikki todisteet minulla näistä asioista mitä kerroin.

        Mikä äiti ei huoma lapsen keltaisia paksuja kynsiä, ja vielä kehtaa sanoa, että se on ok.

        Ja näistä kengistä ja vaatteista, lapsi ei voi viedä kotiin mitään isän ostettuja tavaroita, vaatteita, synttärilahjoja, joululahjoja.

        Täällä hänelle paljon vaatteita, kenkiä ja leulja

        Ei näistä ”suoli” 24 : stä saa mitään apua, tämä on mielipidepalsta ei mikään tiedonhaku palsta , tietoa ja apua täytyy vallan muita medioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei näistä ”suoli” 24 : stä saa mitään apua, tämä on mielipidepalsta ei mikään tiedonhaku palsta , tietoa ja apua täytyy vallan muita medioista.

        Korjaus , löytyy muista medioista.

    • Anonyymi

      Miksi pitää iskee aina niitä joilla on perhe? Eikö nämä lapsettomat,tai ysihuoltaja ja yksineläjät naiset nyt ymmärrä että miehelleä on lapsia jotka kaipaa isää jos hän lähtee? Entä vaimo? Yksin jää elättämään lapsiaan ja mies senkun rellestää ja laiskottetee.
      Olisihan se kiva kun lapset tuntisivat isänsä aikuisensa ettei tarvi äidin sanoa ettei heillä ole isää tai katsella kuvista vierasta miestä joka on heidän isä... vaifkke koskaan ole heidän kanssaan leikkinytkään.
      Lapsettomia ja vapaita mieheiä on pustot kesällä täynnä, sinne vaan iskemään, sieltä kyllä löytyy. Kurjaa kun ette ajattele etttä lapset tarvii sen isän, jos sen viette eikä mies enää halua nähdä lapsiaan niin se syy on vain teidän, ei sen miehen. Eikä varsinkaan lasten ja ex vaimon.

      • Anonyymi

        Tottakai syy ex-vaimon vieraannuttaessaan lapset isästään..

      • Anonyymi

        😱😱😱Ex vaimo petti miestä. Pitäiskö mies olla naisen kanssa kuka mene toisen miehen kanssa metsään tapaamaan. Mies löysi viestit 😱😱😱 Mies oli eronnut enneen kun tavattiin.
        Miten tämä liitty ollenkaan asian mitä kysyin.
        Puhun lapsesta, miten kova huoli on hänestä ja mitä hänen äiti tekee. Ja sinä puhut minulle jotain ihan p...a

        Ottakaa lapsi teille asumaan ja lapsen äiti maksaa elarit ja lapsi käy äitillään jokatoinen viikonloppu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottakaa lapsi teille asumaan ja lapsen äiti maksaa elarit ja lapsi käy äitillään jokatoinen viikonloppu.

        Hyvällä mielellä ottaisimme, ei ole helppoa.
        Lapsi eileen kertoi , että koko sen kahden viikon aikana äiti hieroi kun vain kerran ja sitäkin joku 10 sekuntia. Ei mitään harjoituksia eikä venytyksia jaloille.
        Lapsi teki itselle hieronta , ja sanoi, että hänellä niin hankala elämä. Niin surullista 😞

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottakaa lapsi teille asumaan ja lapsen äiti maksaa elarit ja lapsi käy äitillään jokatoinen viikonloppu.

        Ei lapsi voi olla äidillä yötä- ei isälläkään lapsen edun mukaisena..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvällä mielellä ottaisimme, ei ole helppoa.
        Lapsi eileen kertoi , että koko sen kahden viikon aikana äiti hieroi kun vain kerran ja sitäkin joku 10 sekuntia. Ei mitään harjoituksia eikä venytyksia jaloille.
        Lapsi teki itselle hieronta , ja sanoi, että hänellä niin hankala elämä. Niin surullista 😞

        Luin näitä kirjoituksia ja kyllä todella tuli paha meili .
        Miten te naikkoset voitte kirjoittaa uusperheen lapsissta eli puolisonne lapsista noin törkeitä.
        Lapsilla on äiti useimmiten ja vielä lapsiaan rakastava, välittävä äiti. Saattaa olla muutama poikkeus joukossa, jonka elämä on niin sekaisin, että lapet eivät ole se täkrein asia. Mutta mikä on sitten isä, sitäkin sopisi katsoa. Olette muuttaneet yhteen lasten isän kanssa, isän velvollisuus olisi pitää lapsistaan huolta ei hänen uusikonsa , jos isä jättää lasten huolehtisen uudella naikkosel , onhan luultavasti tehnyt sitä aikaisemmin siinä ydinperheessäkin. Ja tätä ei pidä sallia uusikolle , että alkaa syyttää lasten äiti huonoksi äidiksi ja lapsia milloin takkutukiksi, milloin kasvattamattomiski likaisiksi. Lasten touhut saavat hetkessä vaatteet likaisiksi, sitä vastoi kulunut vaate ei välttämättä ole likainen, vaan kaikilla ei ole rahaa ostaa uusia ja jos on ehät vanha, kyllä se asian ajaa.
        Sitä vastoin teidän uusien naisten ei tulisi omia lapsia mitenkään, vaan laitatte nyt vihdoin tuon isän vastaamaan lapsistaan edes niinä muutamina päivinä kuukaudessa, jotka he siellä isän luona ovat.

        Ei ole lapsia isän luona yli 10 vuoteen näkynyt????

      • Anonyymi

        Ei ole lapsia isän luona yli 10 vuoteen näkynyt????

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5269
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3450
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2850
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      57
      2672
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      172
      2338
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2137
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1889
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1855
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe