Mitä käsky älä tapa tarkoittaa?

Anonyymi

"Älä tapa!"
on selvä käsky, mutta se koskee kaikkea tappamista. Ei siinä puhuta lainkaan esimerkiksi toisen lajitoverin tappamisesta.
Eläimen tappaminen on siis syntiä, oli eläin sitten suuri tai hyvin mitättömän oloinen, vaikkapa hyttynen.
Kun tapat eläimen, tapat samalla luojasi luoman ja silloin tapat luojan silmäterän ja jotain hänessä.
Esimerkiksi viha on jo sinänsä tappamista. Vihalla kun on aina jokin kohde.
Oletko sinä uskova sittenkin taparikollinen ja tappaja?

89

1209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itse asiassa käsky näyttää alkujaan tarkoittaneen: älä tapa toista juutalaista, ellei hän ole tehnyt jotain sellaista, mistä on säädetty rangaistukseksi tapetuksi tuleminen.

      Muiden heimojen jäsenten tappaminen ei Vanhassa testamentissa yleensä ollut ollenkaan paha asia, vaan joskus jopa suotavaa.

      • Anonyymi

        Tuo ei pidä paikkaansa.

      • Anonyymi

        Jeesuksen mukaan jos vihaat toista ihmistä on sama kuin tappaisit tämän. Jeesus piti vihaa murhan veroisena rikoksena.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen mukaan jos vihaat toista ihmistä on sama kuin tappaisit tämän. Jeesus piti vihaa murhan veroisena rikoksena.

        Sitten hänen moraalinsa on varsin noudattamiskelvoton. Viha on toki pahasta, ja toivon että Jeesus tarkoitti että vihalla on paha tapa muuttua henkirikoksiksi, mutta en juuri nyt pääse häneltä kysymään että tarkoittiko.

        Sen toisen ihmisen kannalta tietysti aika iso ero, tapetaanko vai vihataanko vain kiehuvassa kuupassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen mukaan jos vihaat toista ihmistä on sama kuin tappaisit tämän. Jeesus piti vihaa murhan veroisena rikoksena.

        "Anonyymi
        2021-01-14 12:11:35
        Jeesuksen mukaan jos vihaat toista ihmistä on sama kuin tappaisit tämän. Jeesus piti vihaa murhan veroisena rikoksena".
        ------------
        Huippua eli tästä lähtien kaikki vihapeirsut ovatkin
        Murhaajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei pidä paikkaansa.

        Herra auttoi usein tappamisessa mm, Jerikon muurien luhistumisessa,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anonyymi
        2021-01-14 12:11:35
        Jeesuksen mukaan jos vihaat toista ihmistä on sama kuin tappaisit tämän. Jeesus piti vihaa murhan veroisena rikoksena".
        ------------
        Huippua eli tästä lähtien kaikki vihapeirsut ovatkin
        Murhaajia.

        tappamalla jumalattomia, estettiin, etteivät he päässeet hallitsemaan Jumalan poikia, eli uskovaisia

      • Anonyymi

        "Älä tapa!"

        Eikös siinä alkukielessä ole kyse futuurista?
        "Sinä et tule tappamaan".

    • Anonyymi

      Kaksinaismoralismista kaksi eri esimerkkiä

      Totuus 1: Abortissa tapetaan ihmisalku.

      Totuus 2:
      Länsimainen demokratia kieltää ihmisen tappamisen.

      • Anonyymi

        Lääketiede pelastaa yhä pienempiä vauvoja. Vielä 100v sitten naiset synnytti lapsia, jotka kuolivat aikaisin tai keskenmenoja paljon. Mummoni 22 kertaa raskaana, joista vain 9 jäi eloon aikuiseksi.

        Ne jotka syntyvät, eivät saa samaa elämää kaikkien kanssa. Moni lapsi joutuu huonoon elämään.

        Alkio ei ole vielä mitään, muistuttaa lähinnä sammakkoa. Kertokaan minulle kuka muistaa jotain ajasta kun oli 1 vuotias? Tai edes 2?

        Vaikka (kuten arvaan tämänkin tarkoittavan, että abortti tulisi kieltää) abortti kiellettäisiin (mitä en ikinä halua), se ei tarkoita, etteikö niitä tehtäisi. Kielto on lisännyt aborttien määrää ja emme edes saa niitä tilastoitua, koska ne tehdään salassa.

        Kun ajattelemme tässä "naista", se ei tarkoita, että kaikki ovat samanlaisia. Usein naisen oma elämäkin on vaikea ja usein myös alkoholisoitunut tai huumeinen.

        Kun abortti on vapaaehtoinen, me pääsemme keskustelemaan raskaana olevan kanssa ja vaikuttamaan tulevaan. Eli me voimme vaikuttaa siihen, että haluaako nainen abortin.

        Ja se on korvaamaton asia se.

        Tiedän yhden tapauksen abortista ja se tuli syrjähypyn tuloksena. Jos abortti ei olisi onnistunut, olisi se aiheuttanut muiden jo elossa olevien lasten hylkäyksen ja avioeron.

        Tilanteet voivat olla todella hankalia ratkaista.

        "Kun abortti on vapaaehtoinen, me pääsemme keskustelemaan raskaana olevan kanssa ja vaikuttamaan tulevaan. Eli me voimme vaikuttaa siihen, että haluaako nainen abortin."

        Niin kauan kuin emme pääse kysymään siltä syntymättömältä lapselta mitä hän haluaa, abortti ei voi olla vapaaehtoinen.

        Et taida ymmärtää lukemaasi?

        Abortteja tehdään vaikka ne kiellettäisiin. Suomessa aborttien määrä on laskenut koko ajan. Se oli huipussaan kun ne olivat kiellettyjä.

        Kysy siltä siittiösolulta seuraavan kerran kun itsetyydyttelet, että haluaako se ulos vai jäädä sisään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääketiede pelastaa yhä pienempiä vauvoja. Vielä 100v sitten naiset synnytti lapsia, jotka kuolivat aikaisin tai keskenmenoja paljon. Mummoni 22 kertaa raskaana, joista vain 9 jäi eloon aikuiseksi.

        Ne jotka syntyvät, eivät saa samaa elämää kaikkien kanssa. Moni lapsi joutuu huonoon elämään.

        Alkio ei ole vielä mitään, muistuttaa lähinnä sammakkoa. Kertokaan minulle kuka muistaa jotain ajasta kun oli 1 vuotias? Tai edes 2?

        Vaikka (kuten arvaan tämänkin tarkoittavan, että abortti tulisi kieltää) abortti kiellettäisiin (mitä en ikinä halua), se ei tarkoita, etteikö niitä tehtäisi. Kielto on lisännyt aborttien määrää ja emme edes saa niitä tilastoitua, koska ne tehdään salassa.

        Kun ajattelemme tässä "naista", se ei tarkoita, että kaikki ovat samanlaisia. Usein naisen oma elämäkin on vaikea ja usein myös alkoholisoitunut tai huumeinen.

        Kun abortti on vapaaehtoinen, me pääsemme keskustelemaan raskaana olevan kanssa ja vaikuttamaan tulevaan. Eli me voimme vaikuttaa siihen, että haluaako nainen abortin.

        Ja se on korvaamaton asia se.

        Tiedän yhden tapauksen abortista ja se tuli syrjähypyn tuloksena. Jos abortti ei olisi onnistunut, olisi se aiheuttanut muiden jo elossa olevien lasten hylkäyksen ja avioeron.

        Tilanteet voivat olla todella hankalia ratkaista.

        HYLKÄYKSEN? hopo, hopo, lapsi olisi syönyt samassa pöydässä kuin muutkin lapset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida ymmärtää lukemaasi?

        Abortteja tehdään vaikka ne kiellettäisiin. Suomessa aborttien määrä on laskenut koko ajan. Se oli huipussaan kun ne olivat kiellettyjä.

        Kysy siltä siittiösolulta seuraavan kerran kun itsetyydyttelet, että haluaako se ulos vai jäädä sisään?

        Jumala antaa kaikille lapsille nimen, että tuomipäivänä enkelit kantavat hänet niskasta tuomiopaikalle, ja syyttävät häntä tietyn nimisen lapsen murhasta. ÄITI VIEDÄÄN POLTETTAVAKSI

    • Anonyymi

      Adventistit murhanhimoisia.
      Vrt. sunnuntaipedonmerkki kuolemaa toivovat.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö. Pedon merkistä varoitetaan siksi, että te ETTE kuolisi sen takia.

    • Lakien ja asetusten säätäjien ei tarvitse itse noudattaa lakia tai asetuksiaan?
      Tämä tulee hyvin selväksi Raamatun tarinoissa, joissa Jahve-niminen koston, vihan ja kiivauden perikuva ei noudattanut omia asetuksiaan ja lakejaan, vaan sähelsi mielensä mukaan mm. tappaen ja tapattaen ihmisiä ja elämiä sekä ohimennen pani paksuksi erään toisen miehen kihlatun neitsyeen.

      Myös Suomen valtion lakeja ja asetuksia rustaavat elimet kuten valtiopäivät sekä siellä lakeja säätävät ja itse vallassa kulloinkin oleva tasavaltamme presidentti ovat lain yläpuolella ja siksi heidän ei tarvitse välittää omista säätämistään laeista tai asetuksista hevon paskaa?
      Näin se homma Raamatun mukaan pitäisi mennä?

      • Anonyymi

        Eikä tuo vielä riitä, vaan se Jahve odottaa kieli pitkällä, milloin pääsee lahtaamaan vääräuskoiset ja ne, jotka ovat kuuluneet väärään lahkoon. Adventistithan kuuluvat ainoaan oikeaan lahkoon ja ovat Jahven lahtauksen ulkopuolella, koska siinä lahkossa osataan tehdä Raamatun tulkintoja sekä noudattaa 28 opinkohtaa ja tulkita sen Jahven kulloistakin mielentilaa oikein?

        Ei pidä paikkaansa. Sinä valehtelet Jumalasta.

      • Anonyymi

        Juuri, adventtiairut. Luojana HÄnellä on valta tappaa syntiä tekevän sielun.
        Eli odota vain, tietoisena palkasta. Ei pidä valittaa, olla typerä, aivoton, jossa ruumis tulee kärsimään tyhmästä päästä.
        SE, mitä ajassa pahatat luomiskuntaa ja se tuomiolla tulee näkyviin, jos armoon et ole turvautunut ja alkanut elää - elämälle myönteisenä, en tule itkemään sen sielun kuoleman vuoksi, joka tuli karsimisen jälkeen on oksana polttamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tuo vielä riitä, vaan se Jahve odottaa kieli pitkällä, milloin pääsee lahtaamaan vääräuskoiset ja ne, jotka ovat kuuluneet väärään lahkoon. Adventistithan kuuluvat ainoaan oikeaan lahkoon ja ovat Jahven lahtauksen ulkopuolella, koska siinä lahkossa osataan tehdä Raamatun tulkintoja sekä noudattaa 28 opinkohtaa ja tulkita sen Jahven kulloistakin mielentilaa oikein?

        Sinä ihannoit maailmaa ja sen sotia - iankaikkisesti eläväksi ja siinä paratiisissasi kylpisit onnesta. Onneksi tuomiot tulevat saattamaan maailman teoistaan tilille. Sinä siinä mukana, koska et ymmärrä tervettä mielentilaa.
        Panettelet adventisteja, mutta he opinkohtineenkin ovat pyhempiä, kuin teitin päivittäiset kuolaten puhutut puheet. Siitähän te tilin teettekin.

        "Panettelet adventisteja, mutta he opinkohtineenkin ovat pyhempiä, kuin teitin päivittäiset kuolaten puhutut puheet. Siitähän te tilin teettekin."

        Kyllä se olette kuule te uskonharhaiset, jotka teette tiliä nimenomaan pötypuheillanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tuo vielä riitä, vaan se Jahve odottaa kieli pitkällä, milloin pääsee lahtaamaan vääräuskoiset ja ne, jotka ovat kuuluneet väärään lahkoon. Adventistithan kuuluvat ainoaan oikeaan lahkoon ja ovat Jahven lahtauksen ulkopuolella, koska siinä lahkossa osataan tehdä Raamatun tulkintoja sekä noudattaa 28 opinkohtaa ja tulkita sen Jahven kulloistakin mielentilaa oikein?

        "Adventistithan kuuluvat ainoaan oikeaan lahkoon ja ovat Jahven lahtauksen ulkopuolella"

        Kyllä ne ovat kuule kaikki nämä "Ilmestysmajan telttakuntalaiset", jotka on menossa sinne taivaaseen jatkamaan keskinäisiä tappeluitaan.

      • Anonyymi

        "Näin se homma Raamatun mukaan pitäisi mennä?"

        No eikö se muka sitten mene niin?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tuo vielä riitä, vaan se Jahve odottaa kieli pitkällä, milloin pääsee lahtaamaan vääräuskoiset ja ne, jotka ovat kuuluneet väärään lahkoon. Adventistithan kuuluvat ainoaan oikeaan lahkoon ja ovat Jahven lahtauksen ulkopuolella, koska siinä lahkossa osataan tehdä Raamatun tulkintoja sekä noudattaa 28 opinkohtaa ja tulkita sen Jahven kulloistakin mielentilaa oikein?

        jESAJA kutsuu adventti pastoreita murhaajiksi, sillä pastorit puhuvat valhetta ja vilppiä, kastamalla synnin tuntoon tulleet isän pojan ja pyhän hengen mukaan, , vaikka heillä ei ole ruumista eikä heitä ole piesty, herjattu, tai ei heile ole asetettu pistävä piikki kruunua päähän. Adventisti pastorit eivät kasta Jeesuksen nimeen, vaan sanovat Vanhurskaalle ja voimalliselle kuningaalle`` Sinä kelvoton, sinä et hallitse tätä kastetilaisuutta vaan , katolisten asettamat henget! Heidän mielestään, Jeesus vihaa oikeutta, eikä ole sovelias hallitsemaan kastetilaisuutta, koska pahantekijänähän hänet tuomittiin. Juutalaisetkin sanoivat Pilatukselle `` Ei meillä ole Jeesus nimistä Kuningasta, vie pois!! Adventistit ovat ottaneet saman käytännön. Adventistien mielestä, Jeesus kärsi pahantekijänä, eikä hänen silmänsä kelpaa valvomaan adventistien elämää ja töitä, ja vaikka hän näkee kaikki heidän askeleensa, on adventistit hiljaa hänestä kun kasteitten aika on. Adventistit eivät halua, että kastetilaisuutta pääse ristinpuussa ollut ´´ jumalaton ihminen´´, ei kukaan niistä jotka on kansalle paulana (ansana). Mutta totuus on`` Ei tarvitse kauan Jumalan ihmistä tarkata, ennenkuin tämän on astuttava tuomiolle hänen eteensä!!´´ Koska Jumalan lapsilla on liha ja veri, tuli hänkin yhtälailla niistä osalliseksi Heb 10: 5, että Hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla on kuolema vallassaan , nimittäin perkeleen, joka on asettanut henkien kasteen murhaamista varten, koska heillä ei ole iankaikkista elämää vallassaan kuten Jeesuksella on Matt 1: 21 , Ef 1: 7, Jeesus on tullut lailliseksi teurastetuksi, ja ostanut verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansan heimoista! Ilm 5: 9 Tämän todistuksen takia adventti pastorit murhataan Jeesuksen tullessa ja heidän kastamansa ihmiset Suomessa ja ulkomailla, Jes 1; 21 ( murhamiehet) Eivät murhaajat peri Jumalan valtakuntaa. Kolminaisuuden kaste, johtaa spiritismin sokkeloihin. Nyt elämme maailman aikojen lopulla! Benkku

    • Anonyymi

      Oikeastaan siinä sanotaan, älä murhaa. Murha on laiton tappaminen. Eis.m eläimiä on ollut oikeaus tappaa, jolloin se ei ole murha.

      • Anonyymi

        Missä siinä Raamatussa puhutaan murhasta tuon käskyn yhteydessä?
        Minun Raamatussa ei mainita mitään murhasta.
        Ei missään, vaan se on jonkun pellen harhoja ja päiväunia.
        Käsky kuuluu näin:
        "ÄLÄ TAPA"

      • Anonyymi

        Ai että eläimiä on oikeus tapaa?
        Taidat olla rikollinen.
        Suomen laki kieltää eläimien tappamisen yksiselitteisesti.
        Tapa koira tai kissa. Mitähän virkavalta sinuun suhtautuisi?
        Edes metsästyslupa ei anna tappaa villieläintä, ellei sitten ole laissa erikseen määrätty metsästyskausi.
        Koetahan mennä ampumaan vaikkapa joutsen, vaikka olisikin metsästyskausi, miten mahtaa sinulle käydä?

        Ei "jahve" ketään tapa vaan pahuuden vallassa olevat ihmiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei "jahve" ketään tapa vaan pahuuden vallassa olevat ihmiset.

        Jahve ei mukamas tapa. Miksi valehtelet? Saatko siitä tyydytystä?

        Jer. 13:14 "Ja minä murskaan heidät, toisen toistansa vastaan, sekä isät että lapset, sanoo Herra. Minä en sääli, en säästä enkä armahda, niin että jättäisin heidät hävittämättä."
        1. Sam. 15:3 "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."
        Naah. 1:2,6 "Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen ... Kuka seisoo hänen tuimuutensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa hehkua? Hänen vihastuksensa vuotaa niinkuin tuli, ja kalliot halkeilevat hänen edessänsä.
        Jer. 19:9 "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa...
        Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä siinä Raamatussa puhutaan murhasta tuon käskyn yhteydessä?
        Minun Raamatussa ei mainita mitään murhasta.
        Ei missään, vaan se on jonkun pellen harhoja ja päiväunia.
        Käsky kuuluu näin:
        "ÄLÄ TAPA"

        No niin. Siinäpä onkin taas yksi käännösvirhe. Oikea teksti kuuluu:

        Älä trə·ṣāḥ. Tämä heprean sana ei tarkoita tappamista mutta mitä se sitten tarkoittaa, ei ole aivan varma. Ehkä murhaaminen  olisi lähinnä sanan trə·ṣāḥ oikeaa merkitystä mutta se voi myös tarkoittaa yhteisön olemassaolon vaurioittamista jollakin tavoin.
        Sellaisen teon tekemistä, jonka ansiosta uskovaisten yhteisö joko ei enää toimi taikka selkeästi kärsii. Käskyn merkitys ei ole oikeastaan ollenkaan selvä mutta tappamista se ei kiellä, sillä hepreassa on oma sana tappamiselle ja se ei ole tresah.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että eläimiä on oikeus tapaa?
        Taidat olla rikollinen.
        Suomen laki kieltää eläimien tappamisen yksiselitteisesti.
        Tapa koira tai kissa. Mitähän virkavalta sinuun suhtautuisi?
        Edes metsästyslupa ei anna tappaa villieläintä, ellei sitten ole laissa erikseen määrätty metsästyskausi.
        Koetahan mennä ampumaan vaikkapa joutsen, vaikka olisikin metsästyskausi, miten mahtaa sinulle käydä?

        "Tapa koira tai kissa. Mitähän virkavalta sinuun suhtautuisi?"

        Onpahan noita koiria tullut lopetettua kolme kappaletta. Eipä ole kukaan perään kysellyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jahve ei mukamas tapa. Miksi valehtelet? Saatko siitä tyydytystä?

        Jer. 13:14 "Ja minä murskaan heidät, toisen toistansa vastaan, sekä isät että lapset, sanoo Herra. Minä en sääli, en säästä enkä armahda, niin että jättäisin heidät hävittämättä."
        1. Sam. 15:3 "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."
        Naah. 1:2,6 "Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen ... Kuka seisoo hänen tuimuutensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa hehkua? Hänen vihastuksensa vuotaa niinkuin tuli, ja kalliot halkeilevat hänen edessänsä.
        Jer. 19:9 "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa...
        Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

        Et ole sitten koskaan ajatellut, että kyse oli oikeudenmukaisen kuolemantuomion täytäntöönpanosta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että eläimiä on oikeus tapaa?
        Taidat olla rikollinen.
        Suomen laki kieltää eläimien tappamisen yksiselitteisesti.
        Tapa koira tai kissa. Mitähän virkavalta sinuun suhtautuisi?
        Edes metsästyslupa ei anna tappaa villieläintä, ellei sitten ole laissa erikseen määrätty metsästyskausi.
        Koetahan mennä ampumaan vaikkapa joutsen, vaikka olisikin metsästyskausi, miten mahtaa sinulle käydä?

        Kumman valitset, annat hiirien juosta talosi seinä- ja kattorakenteissa ja syömässä sähköjohtoja aiheuttaen oikosulun ja tulipalon ja muutat itse telttaan asumaan vai käytät rotanmyrkkyä tappamaan nuo tuholaiset? Pahimmassa tapauksessa joudut maksumieheksi vielä naapuritalonkin palamiseen.

        Järki käteen!

        Entäpä jos kerrostalossa, jossa asut, havaitaan luteita. Koko taloyhtiö on myrkytettävä, koska luteet syövät ihmisten lihaa öisin ja saastuttavat elintarvikkeita. Sinäkö olet estämässä tuon myrkytyksen oman asunto-osakkeesi kohdalla aiheuttaen jatkuvan uudelleen tartuttamisen koko taloyhtiölle ja maksat siitä mieluummin tuhansia euroja, kun sinut todetaan syypääksi kustannuksiin, kun ludekantaa ei saada taloyhtiöstä pois?

        Järki käteen.

        Typerä jakkaamisesi ei johda mihinkään, vaan esiintuo saastaisen sydämesi. _Se näkyy huultesi puheesta. Eli sokeako olet, kun et näe sydämesi tilaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jahve ei mukamas tapa. Miksi valehtelet? Saatko siitä tyydytystä?

        Jer. 13:14 "Ja minä murskaan heidät, toisen toistansa vastaan, sekä isät että lapset, sanoo Herra. Minä en sääli, en säästä enkä armahda, niin että jättäisin heidät hävittämättä."
        1. Sam. 15:3 "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."
        Naah. 1:2,6 "Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen ... Kuka seisoo hänen tuimuutensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa hehkua? Hänen vihastuksensa vuotaa niinkuin tuli, ja kalliot halkeilevat hänen edessänsä.
        Jer. 19:9 "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa...
        Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

        Kirjoittelepa kokonaisuuksia, miksi tuomiot kävi kohdalle.

        Onhan se tärkeä puhua Jumalan vihasta, "orge" - vihaa tarkoittava sana. Siitä saadaan kiinnityskohta lopun ajan tapahtumiin. Jaaha, sana ahdistus on meidän tunnetilan ilmaisu ko. tilanteeseen.
        Kun julistetaan tuomiota, joka tappaa syntiä tekevän sielun, se on tiedon valo hyvän ja pahan väliseen tarkasteluun. Hyväähän ei tarvitse tuomita, vaan paha ja silloin pahassa tullaan meidän alueelle.
        Hyvälle ilmaistaan raamatussa lupaus, se on Jumalaan uskovalle ja se on evankeliumi.
        Evankeliumi on sanana siitä voitosta - jossa paha on voitettu.
        Ja siinä katse on Messiaassa, Jeesuksessa. Eiköhän näissä palasissa löydy syy siihen sielun tappamiseen ja syy on meidän pahuus. Olemme pimeyden hengen sokeuttama, tappajia, varkaita, pahattajia kaikki tyynni. Jos evankeliumia ei olisi, niin maailma olisi aivan mieletön tänään, eli meidät tuntien, helvetti olisi jo tosi.
        Mutta, evankeliumi tuo toivon ja mielenmuutoksen jo tässä ja nyt elämään.
        Evankeliumi tälle pahattajalle on todella armo, koska tuomio mielenmuutoksessa, parannuksessa, veren merkin tähden menee ohi.
        Kuoleman enkeli, jonka ota on synti, - ei tavoita.

        Siksi vanhanliiton opetus kun sitä laajemmin haluaa tarkastaa, käy syntiä kohti siten, että paha tapetaan.
        Se on varjokuva - lopun aikaan, paha tapetaan. Jumala tappaa Luojana luotunsa, ettei se elämä eläisi iankaikkisena vaan Pyhä saatetaan voittoon.

        Me voimme tarkastella ajassa hedelmiämme, mitä jätämme jälkeen, emme voi puolustaa lihaa, sitä sairasta maailmaa, eli oikeus on sen tuhoon oikeutettu.
        Siksi tuomion julistuksen jälkeen, kuvaus taivaasta, eli tuonpuoleisuudesta on se, että ne vanhimmat lausuvat Pyhä, Pyhä, Pyhä, se on tunnustus siihen, että nyt on oikeus saattanut luomakunnan kohdalleen.

        Jumala ei ole -määrännyt- meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen. Sen voi jankkaajat painaa mieleensä, eli kuulitteko? Meitä ei ole määrätty vihaan, kokemaan Jumalan vihaa.
        Huomaa sanat! Emme ole - tästä maailmasta - tai maailmassa, johon Jumalan viha lankeaa. Siis valinnasta on kyse. Teidän valinnasta ja meidän valinnasta.

        Kun valitsette oikein, niin Paavalikin mainitsee -autuaallisesta toivosta -!
        So. Kuningaskunta-kokemuksemme, se on vastaanottamisen arvoinen ja se alkaa Jumalan täyteydessä. Messias palaa - Kuninkaana.

        Kun puhutte tuomioista, taposta - Jumalantuomiosta, sen esikuvallisuus puhuu teille elämän ja kuoleman asiaa.

        Surmataanhan tosin uskovia - uskonsa tähden, kun kuuliaisuudessa elävät Jumalan sanalle. Se kuolema tapahtuu alttarin äärellä, vr.t Kain ja Aabel, ja Abelin veri huusi maasta. Se huusi otollisuutta, koska Herra kuuli sen. Otollisuus on mieluisa.
        Herralle mieluisa on Elämänkirjaan merkityt. He eivät koe toista kuolemaa, ei ole pelkoa siitä, että surmataan ruumis, mutta Jumala herättää omansa.
        Mieluisien sielua ei tapeta, vaan he saavat ylösnousemusruumiin, eli iankaikkisen elämän armolahjan.

        Niin, paha, heille ei valtakunta mieluisa, ei Jumala ole mieluisa, ei sen periaatteet, mittapuuta ja käytöskään ei kerro sitä, että haluaisivat olla Jumalalle mieluisia, siksi he ovat panettelijoita, Jumalan vihollisia, kuoleman omia. Joille Jumalan valtakunta ei ole mieluisa, ei heidän elämäkään ole heidän mielestään arvollinen iankaikkiseen elämään vaan ovat rakastuneet tähän katoavaan maailmaan.

        Heidät surmataan. Mutta, Jumalan tahto olisi elämä, mutta liha ei taivu siihen maailmassa, ellei se alistu sydämestään oikeudenmukaisuuteen.
        Siksi sanan tarkastelun kautta, me emme luule, että Jumala toisi suoraan rauhaa maanpäälle, koska te ette halua rauhaa, siksi sota on tullut, hän on tuonut sodan, ja sen ymmärtäminen tämän kautta, avaa mielen. On hyvän ja pahanvälinen taistelu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä siinä Raamatussa puhutaan murhasta tuon käskyn yhteydessä?
        Minun Raamatussa ei mainita mitään murhasta.
        Ei missään, vaan se on jonkun pellen harhoja ja päiväunia.
        Käsky kuuluu näin:
        "ÄLÄ TAPA"

        > Minun Raamatussa ei mainita mitään murhasta.

        Sinulla ei sitten ole niin tarkka käännös. Esim. useissa englanninkielisissä tuo on tarkemmin ja siellä lukee murder, minkä luulisi kyllä olevan selvä jo pelkästä kontekstista käsin myös.

        "Hyväähän ei tarvitse tuomita, vaan paha ja silloin pahassa tullaan meidän alueelle...syy on meidän pahuus. Olemme pimeyden hengen sokeuttama, tappajia, varkaita, pahattajia kaikki tyynni...meidät tuntien, helvetti olisi jo tosi...Siksi vanhanliiton opetus kun sitä laajemmin haluaa tarkastaa, käy syntiä kohti siten, että paha tapetaan.
        Se on varjokuva - lopun aikaan, paha tapetaan. Jumala tappaa Luojana luotunsa...Me voimme tarkastella ajassa hedelmiämme, mitä jätämme jälkeen, emme voi puolustaa...sitä sairasta maailmaa"

        Virkistävää, että kristitty puhuu edes joskus totta :D

        "ei ole pelkoa siitä, että surmataan ruumis"

        Löytyi vielä lisää tervejärkistä puhetta!

        Toisaalta taas, kannattaako tuollaisia itsestäänselvyyksiä ladella...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se tärkeä puhua Jumalan vihasta, "orge" - vihaa tarkoittava sana. Siitä saadaan kiinnityskohta lopun ajan tapahtumiin. Jaaha, sana ahdistus on meidän tunnetilan ilmaisu ko. tilanteeseen.
        Kun julistetaan tuomiota, joka tappaa syntiä tekevän sielun, se on tiedon valo hyvän ja pahan väliseen tarkasteluun. Hyväähän ei tarvitse tuomita, vaan paha ja silloin pahassa tullaan meidän alueelle.
        Hyvälle ilmaistaan raamatussa lupaus, se on Jumalaan uskovalle ja se on evankeliumi.
        Evankeliumi on sanana siitä voitosta - jossa paha on voitettu.
        Ja siinä katse on Messiaassa, Jeesuksessa. Eiköhän näissä palasissa löydy syy siihen sielun tappamiseen ja syy on meidän pahuus. Olemme pimeyden hengen sokeuttama, tappajia, varkaita, pahattajia kaikki tyynni. Jos evankeliumia ei olisi, niin maailma olisi aivan mieletön tänään, eli meidät tuntien, helvetti olisi jo tosi.
        Mutta, evankeliumi tuo toivon ja mielenmuutoksen jo tässä ja nyt elämään.
        Evankeliumi tälle pahattajalle on todella armo, koska tuomio mielenmuutoksessa, parannuksessa, veren merkin tähden menee ohi.
        Kuoleman enkeli, jonka ota on synti, - ei tavoita.

        Siksi vanhanliiton opetus kun sitä laajemmin haluaa tarkastaa, käy syntiä kohti siten, että paha tapetaan.
        Se on varjokuva - lopun aikaan, paha tapetaan. Jumala tappaa Luojana luotunsa, ettei se elämä eläisi iankaikkisena vaan Pyhä saatetaan voittoon.

        Me voimme tarkastella ajassa hedelmiämme, mitä jätämme jälkeen, emme voi puolustaa lihaa, sitä sairasta maailmaa, eli oikeus on sen tuhoon oikeutettu.
        Siksi tuomion julistuksen jälkeen, kuvaus taivaasta, eli tuonpuoleisuudesta on se, että ne vanhimmat lausuvat Pyhä, Pyhä, Pyhä, se on tunnustus siihen, että nyt on oikeus saattanut luomakunnan kohdalleen.

        Jumala ei ole -määrännyt- meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen. Sen voi jankkaajat painaa mieleensä, eli kuulitteko? Meitä ei ole määrätty vihaan, kokemaan Jumalan vihaa.
        Huomaa sanat! Emme ole - tästä maailmasta - tai maailmassa, johon Jumalan viha lankeaa. Siis valinnasta on kyse. Teidän valinnasta ja meidän valinnasta.

        Kun valitsette oikein, niin Paavalikin mainitsee -autuaallisesta toivosta -!
        So. Kuningaskunta-kokemuksemme, se on vastaanottamisen arvoinen ja se alkaa Jumalan täyteydessä. Messias palaa - Kuninkaana.

        Kun puhutte tuomioista, taposta - Jumalantuomiosta, sen esikuvallisuus puhuu teille elämän ja kuoleman asiaa.

        Surmataanhan tosin uskovia - uskonsa tähden, kun kuuliaisuudessa elävät Jumalan sanalle. Se kuolema tapahtuu alttarin äärellä, vr.t Kain ja Aabel, ja Abelin veri huusi maasta. Se huusi otollisuutta, koska Herra kuuli sen. Otollisuus on mieluisa.
        Herralle mieluisa on Elämänkirjaan merkityt. He eivät koe toista kuolemaa, ei ole pelkoa siitä, että surmataan ruumis, mutta Jumala herättää omansa.
        Mieluisien sielua ei tapeta, vaan he saavat ylösnousemusruumiin, eli iankaikkisen elämän armolahjan.

        Niin, paha, heille ei valtakunta mieluisa, ei Jumala ole mieluisa, ei sen periaatteet, mittapuuta ja käytöskään ei kerro sitä, että haluaisivat olla Jumalalle mieluisia, siksi he ovat panettelijoita, Jumalan vihollisia, kuoleman omia. Joille Jumalan valtakunta ei ole mieluisa, ei heidän elämäkään ole heidän mielestään arvollinen iankaikkiseen elämään vaan ovat rakastuneet tähän katoavaan maailmaan.

        Heidät surmataan. Mutta, Jumalan tahto olisi elämä, mutta liha ei taivu siihen maailmassa, ellei se alistu sydämestään oikeudenmukaisuuteen.
        Siksi sanan tarkastelun kautta, me emme luule, että Jumala toisi suoraan rauhaa maanpäälle, koska te ette halua rauhaa, siksi sota on tullut, hän on tuonut sodan, ja sen ymmärtäminen tämän kautta, avaa mielen. On hyvän ja pahanvälinen taistelu.

        Jahve tarkoittaa ´´ minä olen´´ eli kyseessä on Jeesus., joka tuli ABRAHANIN luo, joka oli vieraan varainen ja palvelija teurasti vasikan, Ja sitten yhdessä pohdittiin mitä tehdään Sodomalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä siinä Raamatussa puhutaan murhasta tuon käskyn yhteydessä?
        Minun Raamatussa ei mainita mitään murhasta.
        Ei missään, vaan se on jonkun pellen harhoja ja päiväunia.
        Käsky kuuluu näin:
        "ÄLÄ TAPA"

        Katso vaikka eri kääännöksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumman valitset, annat hiirien juosta talosi seinä- ja kattorakenteissa ja syömässä sähköjohtoja aiheuttaen oikosulun ja tulipalon ja muutat itse telttaan asumaan vai käytät rotanmyrkkyä tappamaan nuo tuholaiset? Pahimmassa tapauksessa joudut maksumieheksi vielä naapuritalonkin palamiseen.

        Järki käteen!

        Tuholaismyrkkyjä levitetään surutta pelloille -"kasvinsuojelun nimissä".
        NÄin tapetaan tuholaisia.
        Mutta tapetaan myös hyödyllisiä eliöitä esim juuri noiden tuholaisten luontaisia vihollisia, jotka normaalisti pitävät tuholaiskannat kurissa.

    • Anonyymi

      Raamatussa lukee että jumala on tietyt kaksi ja nelijalkaiset laiduntavat eläimet ihmisien ruokailu käyttöön mutta ateisti aloittaja ei tätä tunne.

      • Anonyymi

        Älä tapa on selvästi sanottu ja se kielto koskee niin ihmisiä kuin eläimiäkin.
        Ei siinä erotella ihmistä ja eläintä.
        KAIKKI TAPPAMINEN on kielletty.
        Jumala on puhaltanut elämän hengen niin ihmiseen kuin eläimeen ja jos tapat, niin tapat myös Jumalan puhaltaman hengen.

        Nyt on vaan niin, että hepreakielellä kuudes käsky ei kuulu: älä tapa. Lähempänä oikeaa käännöstä on älä murhaa. Mutta menepä sinä sinne lastenluokalle kysymään tätiltä, että miksi nuo tuhmat tuolla netissä puhuu puppua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä tapa on selvästi sanottu ja se kielto koskee niin ihmisiä kuin eläimiäkin.
        Ei siinä erotella ihmistä ja eläintä.
        KAIKKI TAPPAMINEN on kielletty.
        Jumala on puhaltanut elämän hengen niin ihmiseen kuin eläimeen ja jos tapat, niin tapat myös Jumalan puhaltaman hengen.

        Ja mikään ei tappanut niin kuin uskontoa ja varsinkin kristinusko!

        Ihminen ei olisi selviytynyt keräilykulttuurissa jos ei syönyt eläimiä tai kaloja. Tällä tavalla ei koko kristinuskoa olisi edes syntynyt.

        Raamattu on käännetty useaan kertaan. Tuskin edes tutkijat ovat yhtämieltä, sitä mikäkin sana siellä alunperin on tarkoittanut. Keräämisvaiheessa ja varsinkin Nikean kokouksessa riideltiin verisesti, mitä hyväksyttiin mukaan ja mitä ei. Paikalla oli vain miehet, ei yhtään naista. Onko siis siksi tämä "jumala" Mies eli Isä? Ja hänen (ainoa siis ainoa) lapsensa Poika eli Mies?

        On sekin "antoi ainoan poikansa" jo ihme käännös? Naurettu aina sille, onko: "Ainoan talon iso tyttö vai Ison talon ainoa tyttö" jne.

        Se on aika ihme jo sinänsä ,sillä nainen synnyttää kaikki lapset, miehetkin? Rationaalisempaa olisi, että me kutsumme häntä "Äidiksi".

        Ja tarvitseeko tosiaan tämä jumala sukupuolen?

        Joten, en lähtisi vakuuttumaan tästä "tappaa" termistäkään. Tappaa kun voi myös henkisen osan eli sen kristinuskon?

        Ja abortista sen verran, että mielipidettä ei saisi kysyä mieheltä. Nimittäin jos mies synnyttäisi, olisi abortit 100%. Eikä sitä ikinä kiellettäisi lailla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä tapa on selvästi sanottu ja se kielto koskee niin ihmisiä kuin eläimiäkin.
        Ei siinä erotella ihmistä ja eläintä.
        KAIKKI TAPPAMINEN on kielletty.
        Jumala on puhaltanut elämän hengen niin ihmiseen kuin eläimeen ja jos tapat, niin tapat myös Jumalan puhaltaman hengen.

        Kumman valitset, annat hiirien juosta talosi seinä- ja kattorakenteissa ja syömässä sähköjohtoja aiheuttaen oikosulun ja tulipalon ja muutat itse telttaan asumaan vai käytät rotanmyrkkyä tappamaan nuo tuholaiset? Pahimmassa tapauksessa joudut maksumieheksi vielä naapuritalonkin palamiseen.

        Entäpä jos kerrostalossa, jossa asut, havaitaan luteita. Koko taloyhtiö on myrkytettävä, koska luteet syövät ihmisten lihaa öisin ja saastuttavat elintarvikkeita. Sinäkö olet estämässä tuon myrkytyksen oman asunto-osakkeesi kohdalla aiheuttaen jatkuvan uudelleen tartuttamisen koko taloyhtiölle ja maksat siitä mieluummin tuhansia euroja, kun sinut todetaan syypääksi kustannuksiin, kun ludekantaa ei saada taloyhtiöstä pois?

        Järki käteen!!!

    • Anonyymi

      Jos sinä syöt kuollutta eläintä, niin ethän sinä syyllisty silloin tappamiseen.
      Suomessa lihakaupassa harvoin vastaan juoksee elävä lehmän paisti tai makkara?
      Vastuun saavat kantaa teurastajat ja lahtarit.

    • Anonyymi

      Minä olen jo kauan aikaa sitten lopettanut tappamisen. En tapa hyttystä, enkä pienintäkään elämää.
      Jos saan kehooni bakteerin tai viruksen, niin en tapa sitäkään. Antaa valkosolujeni ja vastustuskykyni hoitaa se puoli.
      Tappaminen on synti ja en tee siksi sitä.

      • Anonyymi

        "Antaa valkosolujeni ja vastustuskykyni hoitaa se puoli."

        Eli loppujen lopuksi sinä sittenkin olet se, jonka johdosta jokin elämä loppuu. Eikö kannattaisi lopettaa oma elämänsä, ettei vain tulisi vahingossa tapettua bakteereita tai vaikkapa muurahaisia metsässä kulkiessaan?

        En kulje metsässä. En myöskään autoile.
        Istun kotona ja teen päivisin etätöitä. Iltaisin katson TV:tä. Tilaan myös kaikki ruuat kotiin sekä muut tarvittavat tavarat. En siis käy missään kaupoilla.
        En ole käynyt kotini ulkopuolella kymmeneen vuoteen.
        Elämä on silti rikasta ja antoisaa.

      • Anonyymi

        "Antaa valkosolujeni ja vastustuskykyni hoitaa se puoli."

        Sinä tekopyhä olet siis o s a l l i n e n bakteerien ja virusten tappamiseen, kun sallit valkosolujesi tehdä likaisen työn puolestasi!

        Olet yhtä syyllinen niiden tappamiseen kuin valkosolusi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kulje metsässä. En myöskään autoile.
        Istun kotona ja teen päivisin etätöitä. Iltaisin katson TV:tä. Tilaan myös kaikki ruuat kotiin sekä muut tarvittavat tavarat. En siis käy missään kaupoilla.
        En ole käynyt kotini ulkopuolella kymmeneen vuoteen.
        Elämä on silti rikasta ja antoisaa.

        "En ole käynyt kotini ulkopuolella kymmeneen vuoteen."

        Teet siis tarkoituksella hidasta itseMURHAA!

        Olet murhaaja!!!

    • Anonyymi

      Mitä nyt tappamisesta kannattaa murehtia kun edellinen sukupolvi elänyt sen ihannoinnissa kuka tapannut enemmän ryssiä. Suurimmat sankarit ovat niitä, jotka olivat lahdanneet heitä eniten. Eikä siitä kansallissodastakaan ole kovin kauan kun ei muuta huvia ollut niin tapettiin toisiamme. Ei siinä paljon kyselty Jumalan käskyjä siitä, että saako tappaa vai ei.

      Ja kaikki kansakunnat ovat varustautuneet siihen että koska tahansa voi alkaa sama rytinä.

      Ja me mietimme voiko kissan tai koiran tappaa. Voi hyvää päivää.

    • Anonyymi

      Älä tapa käsky ei koske meitä adventisteja. Jahve oli tappaja ja hän on meidän esimerkkimme.
      Muista pyhittää lepopäiväkäsky on ainoa käsky, jota pyrimme noudattamaan.
      Asioita kun on priorisoitava pastorinkin näkökulmasta.
      Yhtenä päivänä viikossa on vietävä rahaa kirkkoon, että pastorikin pääsee sinne autollaan ja voi hankkia itselleen kesäasunnon ja pelit ja vehkeet.
      Lepopäivä on rahansiirtopäivä.

    • Anonyymi

      Avaus on palstan tunnetun häirikön ja trollin provo. Ateistin käsialaa.

      Käsky "Älä tapa!" on samankaltlainen kuin Suomen rikoslain ilman oikeutettua syytä tapahtuvan hengen riistämisen kielto. Sen käskyn rikkominen on tahallisuudesta riippuen eriasteista: kuoleman tuottamus, törkeä kuolemantuottamus, tappo ja eriasteiset murhat (USA:n lait ja oikeusistuin).

      Mooseksen laissa (evp) ja Tanakhissa käskettiin tappaa tiettyjä käskyjä rikkoneet Israelin kansalaiset ja uhriksi tai ruoaksi tarkoitetut eläimet. Joissakin Yhdysvaltojen osavaltioiden laeissa on vielä kuolemanrangaistus tuomiona esimerkiksi ensimmäisen asteen murhista. Kuolemanrangaistuksen tuomitseminen ja täytäntöön paneminen eivät ole tietenkään "Älä tapa!" käskyä vastaan. Eläimiä on ollut ihmisten aina lupa tappaa ravinnoksi ja hyötykäyttöä varten tai itsepuolustukseksi.

      Toisen ihmisen surmaaminen itsepuolustuksessa ei ole rangaistava teko, ellei ole käytetty kohtuutonta voimaa tilanteen vakavuuteen nähden. Toinen ihminen on lupa surmata, jos hän uhkaa muiden terveyttä ja henkeä: on esimerkiksi tekemässä joukkomurhaa tai terrori-iskua. Tällöin hengen riistänyt henkilö on sankari, ei rikollinen, joka tuomittaisiin "taposta". Poliisi ja turvallisuudesta vastuussa olevat viranomaiset joutuvat käyttämään joskus kuolettavaa voimaa suojellessaan kansalaistensa turvallisuutta ja henkeä.

      Käsky "Älä tapa!" ei estä tappamista sotatilanteessa. Sotatilanteessa edellytetään vihollisen surmaamista ja jos joku kieltäytyy käyttämästä asetta, niin hänet voidaan joissakin valtioissa tuomita silloin sotarikoksesta. Suomessa totalikieltäytyjiä rangaistiin aiemmin vankeudella Jehovan todistajia lukuun ottamatta, jotka saivat erioikeuden virheellisen Raamatun tulkinnan johdosta ja muita kieltäytyjiä kohdeltiin eriarvoisesti ja syrjivästi. Nyt tämä epäkohta laissa on poistettu.

      Mooseksen laissa otetaan huomioon tilanteita, joissa toinen ihminen saa surmansa vahingossa: esimerkiksi kirveen terä irtoaa työtä tehtäessä ja osuu toista päähän, niin että tämä kuolee saamaansa vammaan. Tällöin työmiestä ei surmata "Älä tapa!" käskyn rikkomisesta. Hänen oli mahdollista mennä turvakaupunkiin, jossa verenkostajalla ei ollut oikeutta ottaa hänen henkeään.

      Toki tämä laki on alkukantainen ja typerä (vaikea toteuttaa ja aiheuttaa kohtuutonta vaivaa ja ongelmia onnettomuuden aiheuttaneelle osapuolelle perheineen), mutta on se kuitenkin tyhjää parempi ja osoittaa lain säätäjillä olleen alkeellinen oikeustaju. Toki Mooseksen lain monet tappamiseen kehottavat käskyt osoittavat säätäjien olleen sadisteja, sovinisteja ja rasisteja.

      Opetus tässä on se, että "Älä tapa!" käsky on universaali ja osana useimpien uskontojen ja kulttuurien (kansojen) lainsäädäntöä. Jopa kivikautisissa metsästäjä-keräilijäyhteisöissä noudatettiin tätä käskyä, mutta naapurikylän ja -heimon tykö oli tapana tehdä ryöstöretkiä, raiskata naiset ja ottaa heidät seksiorjiksi, varastaa käyttöesineet, ruoka ja aseet ja tappaa kaikki kiinni saadut miespuolet. Näin on osoitettu se, että ihmisen väkivalta, seksirikokset, tappaminen ja murhat eivät ole saaneet alkuaa maanviljelystä, korkeakulttuureista (Mesopotamia ja hedelmällinen puolikuu) tai kirjauskonnoista. Ne ovat ihmisen evoluution tulosta.

      Ihminen on raaka peto, joka on syntynyt tappamaan. Ihmisen proaktiivista aggressiota säätelevät kulttuurievoluution mukanaan tuomat uskonnot lain käskyineen ja modernin ajan humanismi, joka kieltää ilman oikeutta tapahtuvan toisen ihmisen vahingoittamisen ja hengen riiston. Tässä kehityksessä on merkittävässä roolissa YK:n Ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948.

      Sen laatijoista suurin osa tuli nimeltään kristityistä maista ja allekirjoittajien joukosta (julistuksen hyväksyneistä) puuttuivat ateistiset Neuvostoliitto ja itäblokin maat sekää useimmat muslimivaltiot. Näissä on jatkettu ihmisoikeuksien rikkomista, mikä ilmenee mm. sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamisena sekä epäoikeudenmukaisin perustein tapahtuneena vainona, vankeutena, omaisuuden riistona, karkoituksina ja eriuskoisten ja toisinajattelevin tappamisena.

      • Anonyymi

        Paitsi, että kauhea selittely vaikka Vanha testamentti ei alkukielellä sano älä tapa.

    • Anonyymi

      palstalla panettelijoilla elää henki, mikä panettelijoilla on.
      Jeesustakin he kiusasivat. Toivat rikkoneen naisen ja ei näillä panettelijoilla ollut tarkoitus edistää raamattua, vaan syyttää Jeesusta vääristä raamatun tulkinnoista.
      Jeesus ei lähtenyt näitten panettelijoiden matkaan, vaan riisui heidät aseista.
      Joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.

      Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?" Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä". (Joh 8:3-7)

      Eli tämä palstan jankkaaminen on samasta pimeyden lähteestä.

      Jos Jeesus olisi jotain muuta sanonut - jankkaajat olisivat ottaneet siitä aiheen ja jatkaneet lihansa pönkittämistä, eikä siinä olisi ollut mitään tarkoitushakuisuuttakaan, että tehtäisiin Sanan mukaan.

      • Anonyymi

        Eli sinusta kenenkään uskovan ei ole hyvä tietää, mitä älä tapa käsky oikeasti merkitsee?

      • Anonyymi

        "palstalla panettelijoilla elää henki, mikä panettelijoilla on.
        Jeesustakin he kiusasivat. Toivat rikkoneen naisen ja ei näillä panettelijoilla ollut tarkoitus edistää raamattua, vaan syyttää Jeesusta vääristä raamatun tulkinnoista.
        Jeesus ei lähtenyt näitten panettelijoiden matkaan, vaan riisui heidät aseista."

        Harhaisia pösilöitä nämä kristinuskonharhaiset.
        Yksikään palstan panettelija ei ole kiusannut Jeesusta, eikä ole syyttänyt Jeesusta vääristä raamatun tulkinnoista. Jeesus ei myöskään ole riisunut yhtäkään palstan panettelijaa aseista.
        Kristinuskonharhaiset kuvittelevat itseään Jeesuksiksi!

        "Joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven."

        Ei ole tapana heitellä ketään kivillä. Tällainen brutaali ja sivistymätön toiminta kuuluu teidän hörhöjen maailmaan.

    • Anonyymi

      "Älä tapa " käsky ei pölvästien ja lahkojen aivo-orjien selittelyillä muutu miksikään.
      Se on yksiselitteinen käsky olla tappamatta mitään elollista, jotka Jumala on luonut ja joihin hän on puhaltanut elämän henkensä.

      Tappaminen on samalla Jumalan henkäyksen tappamista ja halveksimista. Se ei kuitenkaan yllätä, että lahkojen ja kirkkokuntien aivo-orjat eivät halua noudattaa edes tuotakaan käskyä, kun eivät noudata mitään muutakaan.

      • Anonyymi

        Näin sanoo ihminen, joka ei tunne Raamattua. Ja asia menee toisinkin päin. Vaikka Jumala määräsi tappamaan tietyistä lain rikkomisista, ihmiset kieltäytyivät tappamasta, esimerkkinä nyt sitten vaikkapa Eelin pappisperhe. Juutalaiset rabbit kieltäytyivät myöhemmin Jumalan määräämistä tappamisista vielä enemmän.

    • Anonyymi

      Jokaisella elollisella on maailmassamme jokin tehtävä ja tarkoitus. Kun eläimiä tapetaan sukupuuttoon ja hyönteisiä torjutaan myrkyillä, kärsii siitä aina myös ihminen ja koko ekosysteemi.
      Tappaminen vaikuttaa myös luonnon tasapainoon ja järkyttää sitä niin, että se vaikuttaa myös ihmisten elämään planeetallamme.
      Tätä tietysti uskovaisetkaan eivät halua aina ymmärtää, koska tappamisesta on tullut niin arkipäiväistä toimintaa.
      Yksi Jumalan käsky on jälleen tyystin hyljätty myös uskovaisten keskuudessa.

    • Anonyymi

      Sinänsä hassua että sodassa voi tappaa, mutta siinä on silti tietyt säännöt ja sotarikokset. Pitää osata tappaa oikealla tavalla. Eikö olisi paljon viisaampaa olla tappamatta kokonaan. Luoda sellaiset sotalait, että ei tapeta toisia millään tavalla. Ei sopivalla eikä sopimattomalla tavalla, ei jalkaväkimiinoilla ei kaasulla eikä rynnäkkökiväärillä.

      Toisaalta sitten vaikka on hirveitä sotarikoksia, niin voidaan pudottaaa pari atomipommia suurkaupunkeihin siviilien surmaksi. Eikä kukaan kauhistele tai tuomitse, vaan tutkitaan, että olipa paukku ja vielä aika ikävät jälkivaikutukset tuleville sukupolville.

    • Anonyymi

      Ihmisen moraali on tavallaan aivan järjetön. Juutalaisten polttamista kauhistellaan ja siitä on tullut symbooli sodan julmuudelle, mutta sitten ei ole mitään väliä vaikka pari suurkaupungin siviilit tapeetaan eikä niillä miljoonilla muilla uhreilla joita sota vaati. Mekin samassa sodassa Sakan puolella olleina teemme omista tappajista sotasankareita, kun niin paljon yksi mies ennätti tappaa. Samoja ihmisiä ne kaikki kuolleet kuitenkin ovat olleet ja jos joidenkin tappaminen on kauheaa, aivan hirveää ja suuri sotarikos, niin aivan samalla tavalla pitäisi jokaisen muunkin ihmisen kohdalla olla. Ei pitäisi olla sopivalla tavalla kuolleita ja uhreja joiden tappamisesta iloitaan ja hurrataan sekä mielenkiinnolla tutkitaan että millainen pamaus tulee kun pudotetaan uudenlainen atomipommi ihmisten päälle, jotka eivät tiedä sotaa olevankaan.

    • Anonyymi

      Älä ota pataan niin, meneekö se rikki?

    • Anonyymi

      Älä tapa!
      Julkaistu: 13 tammikuun, 2021 | Kirjoittanut: jumalanvaltakuntablog

      https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/01/13/ala-tapa/

      ”Älä tapa!” käskyn tulkintaa

      Jotkut eläinten oikeuksia ajavat ihmiset kuten Leena Vilkka (Yle uutiset 31.12.2020 klo 18, Areena ajasta 14:50 eteenpin) tulkitsevat virheellisesti Raamattua käskyn ”Älä tapa!” kohdalla. He sanovat, että käsky kieltää myös eläinten tappamisen: ei vain ihmisten tappamista. Raamatun mukaan eläimet on kuitenkin lupa tappaa ja käyttää ravinnoksi (tai muuten vain hyödyksi: eläimet ovat ihmisten valtaan annetut). Jumalan on antanut lisäksi käskyt uhrata eläimiä itselleen Mooseksen laissa. Jumala ei ole tässä asiassa ristiriitainen, sillä tappamisen kielto ulottuu vain ihmisiin, ei eläimiin. (1Moos 9:1-7)

      Monilla ateisteilla on niin ikään tapana tulkita virheellisesti Raamattua yleensä ja käskyä ”Älä tapa!” He sanovat Raamatun olevan ristiriitainen, koska Jumala antaa tämän jälkeen Israelille käskyjä tappaa viholliskansat ja on säätänyt israelilaisille kuolemanrangaistuksen monien Mooseksen lain käskyjen rikkomisesta. Ristiriitaa ei todellisuudessa ole, sillä käsky ”Älä tapa!” kieltää ainoastaan ”oikeudettoman hengen riistämisen” toiselta ihmiseltä. Kun Israelin tuomarit ja kansa panivat täytäntöön kuolemanrangaistuksen, niin he toimivat silloin Jumalan käskystä ja tekivät hänen tahtonsa eikä se ollut ristiriidassa ”murhaamisen” kieltävän käskyn kanssa.

      Näin siis vanhan liiton aikana. Uuden liiton aikakaudella kristittyjen mielipiteet ovat jakautuneet tappamisen kieltävän käskyn tulkitsemisen suhteen. Toiset ovat olleet sitä mieltä, että tuomareilla ja pyöveleillä on ”Jumalan palvelijoina” oikeus panna täytäntöön kuolemanrangaistus silloin, kun he edustavat laillista esivaltaa. (Room 12:17-13:5) Käsky ”Älä tapa!” ei koske myöskään sotatilaa: silloin on lupa ja jopa velvollisuus tappaa, vaikka olisi kristitty Jumalan lapsi. Toiset ovat kieltäytyneet kokonaan aseellisesta palveluksesta ja viroista, joissa on pitänyt tuomita tiettyihin rikokseen syyllistyneitä kuolemaan ja panna tuomio täytäntöön. Tämä johti 1500-luvun rauhaisat anabaptistit vankilaan, sillä se katsottiin niskuroinniksi ja kapinaksi esivaltaa vastaan.

      Nykyään on esimerkiksi Suomessa mahdollisuus kieltäytyä aseellisesta palveluksesta ja suorittaa sen sijaan siviilipalvelus. Sellaisissa maissa, joissa ei ole yleistä asevelvollisuutta, ei kristityillä ole ollut ongelmaa tämän asian kanssa. He ovat voineet valita ammatin, jossa ei tarvitse tuomita tai tappaa ketään. Monet kristityt ovat silti eri mieltä ja hyväksyvät ”oikeutetun” surmaamisen osana toimivaa ja demokraattista yhteiskuntaa. Ongelmia tuottaa korkeintaan sotatila: osa rajaa tappavan voiman käytön puolustussotaan, osa on valmis surmaamaan myös maan hyökätessä toista maata vastaan, kunhan hyökkäykselle on hyvät moraaliset perustelut. Oli esimerkiksi oikein sotia Saksaa ja Japania vastaan.

      Nykyaikaisessa sodankäynnissä ongelmaksi muodostuu siviilien vahingoittaminen ja tappaminen. Pommituksissa ja tykistön tulituksessa kuolee väkisin siviilejä, samoin sissisodassa, kaupunkitaisteluissa ja alueilla, joilla on vaikea erottaa taistelijoita siviileistä. Tällaisia ovat erityisesti muslimien asuttamat alueet, joilla jihadistit eivät erotu aina siviileistä, koska heillä ei ole sotilasasua. Oman ongelmansa muodostavat Isis-taistelijoiden kaltaisten soturien vaimot ja lapset, jotka osallistuvat välillä taisteluihin, mutta saattavat piilottaa aseensa ja tekeytyä siviileiksi jäätyään alakynteen ”vihollisen” vallatessa heidän leirinsä ja asuinsijansa taajamissa. Vaikka näitä ei surmattaisi aseettomina, niin heidät tulisi silti tuomita sotarikoksista ja vangita oikeuskäsittelyn ajaksi. Sodankäynnissä on kansainvälisesti hyväksytyt säännöt, joiden rikkomisesta voi joutua sotaoikeuteen. Jotkut Balkanin sodan vastulliset komentajat on tuomittu kansainvälisessä tuomioistuimessa ja niin myös Rwandan tutsien kansanmurhaan syyllistyneet hutukapinalliset.

      Vaikka sotivien kansojen ja valtioiden omassa lainsäädännössä on käskyn ”Älä tapa!” mukaan säädetty rangaistavaksi siviileihin kohdistuvat oikeudettomat surmat (tappo, murha, kansanmurha), niin on silti lupa tappaa toinen ihminen ”oikeutetusta syystä” kuten sodassa, oikeuslaitoksen palveluksessa, pyövelinä tai poliisivoimissa. Tällöin tappaminen on lain käskyjen noudattamista sen sijaan, että se olisi lain rikkomista. Saman periaatteen mukaan myös Mooseksen laissa on yleinen ilman oikeutta tapahtuvan tappamisen kielto ja erikseen rangaistukset sen käskyn rikkomisesta (henki hengestä). Ja tämän lisäksi on käskyjä eläinten tappamiseen ja rikollisten tuomitsemiseen kuolemalla sekä sotalait, jotka käskevät tappaa viholliset tietyissä tilanteissa ja antavat yleensä luvan surmaamiseen sotatilanteessa. Mooseksen laissa ja nykyisissä laeissa on tässä asiassa samankaltaisuutta. Toki Mooseksen laki on paljon huonompi moraaliltaan kuin länsimaiden lainsäädäntö rangaistuksineen.

      • Anonyymi

        Jumalanvaltakunta blogin kannattaisi tutustua viimeaikaisiin hepreankielen tutkimuksiin, niin tietäisi mistä puhuu sen sijaan, että kirjoittelee ympäripyöreitä.

      • Anonyymi

        Monet anabaptistit itse asiassa teloitettiin, koska katolinen, luterilainen, kalvinistinen ja reformoitu kirkko pitivät heitä harhaoppisina. Jeesukseen uskovien kristittyjen vainot, omaisuuden ryöstö, maastakarkotus, vankeus ja tappaminen osoittavat, että katolinen kirkon johtajat ja uskonpuhdistajat eivät ole olleet aitoja Jumalan lapsia, sillä Jumalasta syntynyt ei voi kohdella toista Jumalasta syntynyttä tai yleensä ketään ihmistä tuolla tavalla. Niinpä Jumalan sana tuomitsee näihin hirveisiin tekoihin syylliset itsensä kadotukseen sen sijaan, että heidän tappamansa Jeesukseen uskovat kristityt olisivat sinne joutuneet. On selvää, että kastajaliikkeen jäsenet eivät voineet palvella asevoimissa, tuomareina tai pyöveleinä siitäkään syystä, että he olisivat joutuneet vangitsemaan ja surmaamaan omia veljiään.

        Uskovien kristittyjen ei tietenkään tarvitse osallistua millään tavalla muiden tappamiseen länsimaiden kaltaisissa demokratioissa tai muuallkaan. Aina on mahdollista kieltäytyä aseellisesta palveluksesta. Suomessa on nykyään mahdollisuus kieltäytyä aseellisesta palveluksesta ja suorittaa sen sijaan siviilipalvelus tai kieltäytyä siitäkin. Sellaisissa maissa, joissa ei ole yleistä asevelvollisuutta, ei kristityillä ole ollut ongelmaa tämän asian kanssa. He ovat voineet valita ammatin, jossa ei tarvitse tuomita tai tappaa ketään. Monet kristityt ovat silti eri mieltä ja hyväksyvät ”oikeutetun” surmaamisen osana toimivaa ja demokraattista yhteiskuntaa. Ongelmia tuottaa korkeintaan sotatila: osa rajaa kuolettavan voiman käytön puolustussotaan, osa on valmis surmaamaan vihollisia myös maan hyökätessä toista maata vastaan, kunhan hyökkäykselle on hyvät moraaliset perustelut. Oli esimerkiksi oikein sotia Saksaa ja Japania vastaan toisessa maailmansodassa.

    • Anonyymi

      Käsky ”Älä tapa!” on samankaltainen kuin Suomen rikoslain ilman oikeutettua syytä tapahtuvan hengen riistämisen kielto. Sen käskyn rikkominen on tahallisuudesta riippuen eriasteista: kuoleman tuottamus, törkeä kuolemantuottamus, tappo ja eriasteiset murhat. Yhdysvalloissa murhaksi tulkitaan kaikki vakavien rikosten seurauksena aiheutuneet kuolemat (felony murder rule); kolmannen asteen murha vastaa kutakuinkin Suomen kuolemantuottamusta. Vakavin on ensimmäisen asteen murha ja toisen asteen murhaa vastaa ”tappo”. Suomessa on uutena nimikkeenä otettu käyttöön ”terroristisessa tarkoituksessa tehdyt murhat”, joista on tuomittu tähän mennessä vain muslimeja: ns. valkoinen terrorismi (äärioikeiston terrorismi) ja äärivasemmiston terrorismi ovat harvinaista eivätkä ole vielä johtaneet tämän lain soveltamiseen.

      Mooseksen lain sotalait ja siviililait – mukaan lukien rikoslaki rangaistuksineen – eivät kuulu uuteen liittoon. Uudessa liitossa noudatetaan vain rakkauden kaksoiskäskyä ja niiden kanssa yhteensopivia muita käskyjä Mooseksen laista ja yleensä Tanakhista. (Apt 15:28-29; 1Tess 4:1-12; Matt 22:36-40) Näiden lisäksi on säädetty uuteen liittoon joitakin omia määräyksiä koskien seurakunnan palvelijoita ja kristityn elämää. Oikeudeton tappaminen ja toisten ihmisten vahingoittaminen ilman oikeutta on kiellettyä, mutta rankaisijana ei toimi vanhan liiton tapaan seurakunta vaan maallinen esivalta. (Room 12:7-13:11) Se on ”Jumalan palvelija eikä turhaan miekkaa kanna” silloin, kun se toimii Jumalan hyvän moraalilain mukaan. Mooseksen lain tappokäskyjen noudattaminen olisi syntiä uuden liiton Jumalan lapselle.

      Raamatun tulkinnassa on siis erotettava toisistaan vanha ja uusi liitto. Uusi liitto on kumonnut vanhan, niin että vanhan liiton käskyt eivät ole enää voimassa muuten kuin ne harvat poikkeukset, jotka on sanottu uuden liiton puolella. (Apt 15:28-29) Niidenkin kohdalla on annettu myönnytyksiä epäjumalille uhratun lihan syömisen kieltoon: lihaa on lupa syödä, kunhan ei osallistu epäjumalien palvelemiseen ja uhrimenoihin. Veren syömisen kielto on edelleen voimassa kristityille, mutta suuri osa kristityistä ei ymmärrä tätä ja syö kaikkea tietämättä sen olevan vahingollista terveydelle. Näin oli erityisesti ennen modernin tieteen saavutuksia elintarvikkeiden käsittelyssä, minkä ansiosta veressä kulkevien tautien aiheuttajien vahingot on saatu minimoitua.

      Mooseksen laki on armoton kohdissa, joissa on säädetty rangaistukset sen käskyjen rikkomisesta. Vaihtoehdoksi ei tarjota uuden liiton tapaan parannusta (mielenmuutosta) ja anteeksiantoa: rangaistus on ainoa vaihtoehto. Ei uudessakaan liitossa ole tarkoitus korvata siviililakeja armolla, niin että rikoksen tekijät selviäisivät rangaistuksetta ja saisivat jatkaa pahan tekemistä. Jo aiemmin on todettu, että rikollisten tuomitseminen jätetään uudessa liitossa esivallan tehtäväksi. (Room 12:17-13:5) Jos esivalta on säätänyt esimerkiksi kansanmurhista, joukkomurhista, terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista ja yleensä murhista kuolemanrangaistuksen, niin Raamatun mukaan se on oikein, kunhan syyllisyydestä ei ole epäselvyyttä. Kun joku jää verekseltään kiinni itse teosta, niin hänet olisi lupa tappaa Raamatun mukaan.

      Mooseksen lain monet käskyt ovat väärämieliset, epäoikeudenmukaiset ja raa’at. Ne käskevät tappamaan ihmisen teoista, jotka eivät terveen ihmisen oikeustajun mukaan ole edes pahoja tai eivät ainakaan niin pahoja, että kuolemanrangaistus olisi niistä oikea tuomio. Kuolema on säädetty mm. sapatin rikkomisesta, vanhempien kiroamisesta tai lyömisestä, Jumalan kiroamisesta, epäjumalien palvelemisesta (vääräuskoisuudesta), yhdynnästä kuukautisten aikana, aviorikoksesta, sukurutsasta ja homoseksuaalisuudesta. Jos oma poika on irstailija ja juomari, niin hänet tulee tappaa. (5Moos 21:18-21) Tällaisten tappokäskyjen noudattaminen on väärin kaikkina aikoina, joten Mooseksen laki on tältä osin selvästi ihmisten kirjoittama: ne ovat ihmisten käskyjä ja ihmisten sanoja, eivät Jumalan käskyjä ja Jumalan sanaa, ellei Jumala sitten ole paha ja väärämielinen. Kristittyjen on valittava näiden kahden vaihtoehdon väliltä: joko heidän jumalansa on paha ja tuomitsee väärin tai sitten Mooseksen lain ”huonot käskyt” (Hes 20:25) ovat ihmisten käskyjä, eivät Jumalan. Ne kuvastavat joko lain kirjoittaneiden ihmisten luontoa, oikeustajua ja moraalia tai Jumalan. Kumman valitset?

    • Anonyymi

      Kuolemanrangaistus on edelleen käytössä joissakin Yhdysvaltain osavaltioissa. Se ei ole siis suoraan väärin Raamatun mukaan, kunhan syyllisyydestä ei ole epäselvyyttä. Euroopasta kuolemanrangaistus on poistettu, mutta sen käyttöönotto uudelleen ei olisi Jumalan lain käskyjä vastaan edes uudessa liitossa, koska Paavali piti esivaltaa ”Jumalan palvelijana” ja ”miekan kantaminen” (käyttäminen) ei ole väärin, kun sitä käytetään oikein ja Jumalan tahdon mukaan. Ei olisi ”syntiä”, jos Anders Breivikin kaltaiset itse teosta kiinni saadut terroristit ja joukkomurhaajat surmattaisiin sen sijaan, että annetaan heidän elää hyvissä oloissa länsimaiden vankiloissa. Myös sarjamurhaajat joutaisi hävittää, sillä kaikki nämä syövät veronmaksajien rahoja suuria summia. Ne voitaisiin käyttää vankien elättämisen sijaan hyödyllisempään tarkoitukseen.

      Kristityt uskovaiset eivät pääosin hyväksy Suomessa kuolemanrangaistusta. Perusteluna evankeliiset (herätyskristilliset) käyttävät sitä, että murhaan syyllistynyt saa aikaa parannuksen tekoon ja voi pelastua. Jumala itse antaa tätä aikaa mielenmuutokseen ja mahdollistaa siten syntien anteeksisaamisen ja ikuisen elämän pahimpiin synteihin syyllistyneille. Esimerkiksi otetaan Paavali, joka hyväksyi Stefanuksen kivittämisen ja vartioi kivittäjien vaatteita kivityksen aikana. Kun Paavali näki taivaallisen ilmestyksen Damaskon tiellä, niin hän muuttui ja entisestä väkivallan tekijästä tuli rauhan lähettiläs ja ihmisoikeuksien puolustaja. Tästä voitaisiin väitellä tovi, mutta sanotaan nyt vain se, että nykyisen käsityksen mukaan Paavali rikkoin monin tavoin ihmisoikeuksia vielä uskovana kristittynä (mm. naisen asema ja orjuus).

      Paavali ei kelpaa esimerkiksi siitä, miten henkirikoksiin syyllistyviä on oikeus kohdella uudessa liitossa. Paavali ei rikkonut teollaan tietoisesti lakia vaan luuli noudattavansa sitä, koska piti juutalaisten fariseusten tavoin Mooseksen lakia sitovana ja se antoi vallan tuomita oman kansan rikolliset kuolemaan, vaikka Rooman laki kielsi sen. Apostolien teoissa surmataan Jaakob, Johanneksen veli, mutta Jeesusta ei olisi ollut lupa kivittää kapinasta Roomaa vastaan. Likainen työ jätettiin roomalaisille ja pakanoille, jotka palvelivat Rooman armeijassa. Kun nykyään tuomitaan terroristeja ja muita murhaan syyllistyneitä, niin he ovat rikkoneet tietoisesti omaan maansa lakeja vastaan. Niinpä heidät on oikein tuomita maan lainsäädännön mukaan vaikka kuolemaan, jos se rangaistus on käytössä. Raamatun kirjoitukset eivät sitä kiellä.

      • Anonyymi

        Huomaa tässä se, että Jumala kohtelee ja tuomitsee ihmisiä eri tavalla vanhan ja uuden liiton aikana. Vanhan liiton aikana ei annettu aikaa parannuksen tekoon ja mahdollisuutta välttyä kuolemantuomiolta anteeksisaamisen kautta. Jos nykyään käy niin, että esimerkiksi henkirikokseen syyllistynyt vanki saa elää kauan ja tulee uskoon vankilassa, niin hänen mahdollisuutensa pelastua olivat paljon paremmat kuin vanhan liiton aikana samoista rikoksista kuolemaan tuomituilla vangeilla. Näin tapahtuisi edelleen Israelissa, jos sen päättäjät ja lainsäätäjät olisivat uuden liiton Jumalan seurakunnan jäseniä. Hekään eivät noudattaisi Mooseksen lakia vaan olisivat velvolliset vaeltamaan uuden liiton armon hengessä.

        Uudessa liitossa ja pyhässä hengessä vaeltava ei saa panna täytäntöön Mooseksen lain kaikkia huonoja käskyjä, joista osa käskee tappaa käskyn rikkojan. Sapatin rikkomisesta ja haureudesta ei tulisi tuomita kuolemaan, mutta henkirikokset ovat universaalisti tuomittavia ja niissä tapauksissa kuolemanrangaistus voisi sopia myös uuden liiton Jumalan seurakunnalle ja hengelliselle Israelille. Se, löytyisikö käskylle lainsäätäjiä ja tuomareita langettamaan tuomion ja pyöveleitä toteuttamaan rangaistukset, on sitten toinen asia. Luulen, että silloin päädyttäisiin elinkautiseen tai joka tapauksessa hyvin pitkään vankeusrangaistukseen henkirikoksiin syyllistyneiden kohdalla. Ei se murhaajan rankaiseminen kuolemalla silti väärin olisi.

    • Anonyymi

      Eläimiä on tietysti lupa tappaa kaikkina aikoina. Raamatun jumala antoi eläimet ravinnoksi tosin vasta Nooan ajan tulvan jälkeen, mutta koska luomismyytit ja tulvakertomus ovat satua, niin niitä ei pidä käyttää lakien ja oikeustajun pohjana. (1Moos 9:1-5) On yleensä väärin rangaista syyttömiä toisen tekemästä synnistä, mutta niin Jumala tekee, kun on langettanut hirveät kiroukset ja säätänyt kuoleman rangaistuksena yhden ainoan ihmisen – Aatamin – synnistä. Jumala on tämän sadun mukaan syyllinen viattomien kärsimykseen ja kuolemaan. Jos Jumala ei olisi rangaissut ihmiskuntaa (kaikkia Aatamin jälkeläisiä), niin maailmassa ei olisi kärsimystä ja kuolemaa: ei onnettomuuksia, luonnonkatastrofeja, myrkyllisiä ja vahingollisia eliöitä, petoja, vammaisuutta ja sairauksia.

      Satuja ei pidä tulkita kirjaimellisesti, joten ihminen evoluution tuottamana petona on ”syntynyt tappamaan” ja eläimet ovat meille ”laillista” ravintoa. Eläimiä tulee silti kohdella mahdollisuuksien mukaan hyvin eikä niille ole lupa tuottaa aiheetonta kärsimystä nykyisen lainsäädännön mukaan. Vain sadistit nauttivat eläinten kiduttamisesta, mutta terveen oikeustajun omaava ei sellaiseen syyllisty: hyvän ihmisen teot ja tavat ovat hyviä, mutta pahan pahoja. (Matt 12:33-37)

      Eläinten hyötykäyttö ei rajoitu ravinnon hankkimiseen. Eläimistä saadaan paljon muutakin hyödyllistä: vaatteita (villa), nahkaa, luuta ja lääketeollisuuden tarvitsemia aineita sekä elimiä. Turkistarhaus ja eläinten hyödyntäminen monin eri tavoin on oikein, kunhan ei aiheuteta tarpeetonta tai kohtuutonta kärsimystä eläimille. Ihmiset ja eläimet ovat eri arvossa terveen oikeustajun omaavilla ihmisillä. Vain oikeustajultaan vääristynyt ihminen pitää tuomittavana eläinten surmaamisen ja hyötykäytön. Sellainen kieltää ihmisen evoluution: ihminen on saalistava peto evoluution tuloksena. Meitä ei ole luotu kasvissyöjiksi eikä Raamattukaan kiellä meiltä eläinravintoa kasvisten ohella. Profeetat, Jeesus ja apostolit söivät lihaa (kalaa, lammasta, nautakarjaa,…) eikä se vihastuttanut Herraa.

      Eläinten tappaminen on luvallista myös ihmisten suojelemiseksi niitä vastaan. Jos pedot ovat vaaraksi ihmisille tai karjalle, niin ne on lupa tappaa tai nukuttaa ja siirtää toiselle alueelle. Jos hirvieläimet ja muu riista aiheuttavat paljon liikennekuolemia, on kannan harventaminen hyvin perusteltua ja järkevää. Suomessa myönnetään kaatolupia vuosittain eri määrä ja se perustuu tarkkaan kannan seurantaan. Tämä kaikki on hyvää ja oikein ”meidän Jumalamme” silmissä eikä mikään tästä riko Raamatun kirjoitusten antamia käskyjä ja ohjeita vastaan.

    • Anonyymi

      Ihmisen on lupa puolustaa itseään ja muita ihmisiä myös väkivaltaisesti tai uhkaavasti käyttäytyviä muita ihmisiä vastaan. Poliisilla ja sotilailla on tarkat ohjeet voimankäytön mitoituksesta eri tilanteissa. Jos he käyttävät liiallista voimaa, niin he joutuvat vastaamaan siitä syyttäjän edessä. Niinpä poliisin kynnys aseen käyttöön on esimerkiksi Suomessa korkea. Yhdysvalloissa liipaisinsormi on turhankin löysässä etenkin poliisien kohdatessa mustaihoisia epäiltyjä. Asetta on silti lupa käyttää jopa kuolettavasti, kun sen avulla suojellaan muita ihmisiä ja puolustetaan itseä. Tämä sama oikeus on jokaisella ihmisellä: myös siviilillä on oikeus puolustaa itseään ja surmata muita uhkaavat tai terroritekoja tekevät ihmiset. Heitä ei tuomita silloin ”taposta” vaan palkitaan sankareina. Terve oikeustaju hyväksyy kuolettavan voimankäytön sitä vaativissa tilanteissa eikä Jumalakaan sitä tuomitse vaan antaa siihen oikeutuksen Raamatun kirjoitusten kautta.

      On myös tilanteita, joissa ihminen menettää henkensä toisen ihmisen toiminnan seurauksena, mutta kyseessä on vahinko. (vrt. turvakaupungit niille, jotka ovat tappaneet vahingossa toisen israelilaisen, 4Moos 35) Tällaisia ovat erilaiset tapaturmat ja yleisin niistä on liikenneonnettomuus. Ellei kukaan ole syyllistynyt liikenteen vaarantamiseen rikkomalla liikennesääntöjä, niin ketään ei rangaista, vaikka joku kuolisi onnettomuudessa. Jos sääntöjä on rikottu, niin siitä tuomitaan Suomessa joko kuolemantuottamuksesta, taposta tai murhasta teon tarkoituksellisuus ja tekotapa huomioon ottamalla. Työssä, kotiaskareissa ja harrastuksissa kuolee tapaturmissa vuosittain monia ihmisiä. Jokainen tapaus tutkitaan tarkoin ja jos syynä on tuottamuksellinen huolimattomuus tai turvallisuusmääräysten rikkominen, niin se on rangaistava teko.

      Rajanvetäminen tässä on vaikeaa, mistä syystä vastuualueita pyritään jakamaan jo ennalta oikein. Esimerkiksi kadulla liukastuminen voidaan pitää katujen kunnossapidosta vastaavan syynä; samoin jään ja lumen tippuminen katolta tiellä liikkuvien päälle on taloyhtiön kunnossapidosta huolehtivien vastuulla. Työpaikoilla vastuullisia ovat turvapäälliköt isoissa yrityksissä ja pienissä vastuu on työnjohtajalla tai yrittäjällä. Sääntöjä ja turvamääräyksiä on elämän jokaiselle osa-alueelle töissä ja vapaa-ajalla, niin että on pyritty turvaamaan jokaisen ihmisen oikeudet ja on säädetty samalla vastuut ja velvollisuudet, joiden laiminlyönnistä rangaistaan oikeusvaltion periaatteiden mukaan. Nykyinen lainsäädäntö on tältä osin paljon kehittyneempi ja parempi kuin Mooseksen lain monet patriarkaalisesti ja pappisvaltaa puolustavat käskyt.

    • Anonyymi

      ”Älä tapa!” käsky on universaali ja osana useimpien uskontojen, kulttuurien ja kansojen lainsäädäntöä. Jopa kivikautisissa metsästäjä-keräilijäyhteisöissä noudatettiin tätä käskyä, mutta naapurikylän ja -heimon tykö oli tapana tehdä ryöstöretkiä, raiskata naiset ja ottaa heidät seksiorjiksi, varastaa käyttöesineet, ruoka ja aseet ja tappaa kaikki kiinni saadut miespuolet. Käsky ”Älä tapa!” rajoittui kivikautisissa yhteisöissä vain omaan ryhmään: kilpailevan ryhmän miespuolet oli lupa tappaa ja myös ne naiset, jotka eivät ikänsä tai terveytensä puolesta kelvanneet seksiorjiksi (jalkavaimoiksi). Näin on osoitettu se, että ihmisen väkivalta, seksirikokset, tappaminen ja murhat eivät ole saaneet alkuaan maanviljelystä, korkeakulttuureista (Mesopotamia ja hedelmällinen puolikuu) tai kirjauskonnoista. Ne ovat ihmisen evoluution tulosta. Monet ateistit valehtelevat sanoessaan, että tappaminen ja sodat ovat uskontojen syytä.

      Ihminen on raaka peto, joka on syntynyt tappamaan. Ihmisen proaktiivista aggressiota säätelevät ja rajoittavat kulttuurievoluution mukanaan tuomat uskonnot lain käskyineen ja modernin ajan humanismi, joka kieltää ilman oikeutta tapahtuvan toisen ihmisen vahingoittamisen ja hengen riiston. Tässä kehityksessä on merkittävässä roolissa YK:n Ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948. Sen laatijoista suurin ryhmä tuli nimeltään kristityistä maista ja allekirjoittajien joukosta (julistuksen hyväksyneistä) puuttuivat ateistiset Neuvostoliitto ja itäblokin maat sekä useimmat muslimivaltiot. Näissä on jatkettu ihmisoikeuksien rikkomista, mikä ilmenee mm. sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamisena sekä epäoikeudenmukaisin perustein tapahtuneena vainona, vankeutena, omaisuuden riistona, karkotuksina ja eriuskoisten ja toisinajattelevin tappamisena.

      Vaikka ihmisoikeudet ovat universaaleja eivätkä kumpua mistään uskonnosta, niin moderni kristillisyys tukee ja on ollut laatimassa niitä. Ateisteilla on ollut vähemmän merkitystä ihmisoikeuksien määrittelemisessä ja he ovat kieltäytyneet niitä noudattamasta, sillä kommunististen valtioiden päättäjät ja kansa ovat olleet enimmäkseen ateisteja. Pahimmat ihmisoikeuksia polkeneet valtiot toisen maailmansodan jälkeen ovat olleet totalitaarisia diktatuureja, joiden johto on vastustanut sanan- ja uskonnonvapautta, mikä on johtanut kristittyjen uskovien ja myös muslimien sekä juutalaisten eriarvoiseen kohteluun ja jopa vainoon. Uskontoa harjoittavat ja levittäneet ihmiset on suljettu vankiloihin, keskitysleireille ja jopa tapettu. Tätä kaikkea ovat katsomukseltaan ateistiset ihmiset tehneet, vaikka ei voidakaan suoraan osoittaa ateismin vaikuttaneen hirmutekoja.

      Kun uskontoja vastustetaan ateistisessa hengessä, niin silloin voidaan kuitenkin katsoa ateismin vaikuttavan sitä. Kenellä muulla on motiivi kaikkien uskontojen vastustamiseen kuin antiteisteilla, jotka ovat ateisteja? Teistit kilpailevat keskenään ja sotivat välillä toisiaan vastaan – eriuskoiset ovat toinen toisensa kimpussa – mutta vain antiteistit taistelevat kaikkia uskontoja ja uskovia vastaan, ja he ovat ateisteja. Näin ollen on osoitettu se, että myös ateismi voi johtaa ja on johtanut uskovien vainoihin, mikä tekee siitä ääri-ilmiönä yhtä vaarallisen kuin uskonnoista. Ateisteilla ei ole mitään syytä tai oikeutta kerskata omalla ”humaanilla ateismillaan”, kun ateismin historia on etenkin kristittyjen uskovien veren tahraama ja se huutaa maasta ”anteeksiantoa” toisin kuin ateistit, jotka ovat valmiit kostamaan menneiden vuosisatojen nimikristittyjen pahat teot nykyään eläville maltillisille kristityille.

      https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2021/01/13/ala-tapa/

      Jumalan valtakuntablogin artikkelissa on hyödyllisiä linkkejä, joista pääset tutustumaan esitettyjen väitteiden takana olevia tiedostoja ja muita artikkeleita.

    • Anonyymi

      Mitä käsky 'älä tapa' tarkoittaa?

      Sitä, ettei saa tappaa MITÄÄN Luojan luomaa.
      Sitä se tarkoittaa.

    • Anonyymi

      Huvittava on tuokin käsky, kun käskyn Antaja ei itse kykene sitä noudattamaan...

      Keskiajalla katolisuuden piirissä kehiteltiin sijaisuhrioppi, jonka mukaan Kristus riippui ristillä ihmiskunnan SIJAISkärsijänä Jumalan rangaistuksen kohteena, jotta Jumala voisi armahtaa niitä, jotka uskovat Jeesukseen. Ja alajuonteena tähän sijaisuhrioppiin liitetään usein ajatus "parannuksen teosta", jolla saadaan (eli ostetaan) Jumalan armo osakseen.
      Jumala toisin sanoen valutti "vanhurskaan" vihansa Poikansa päälle, kun Poika vastavuoroisesti antoi vapaaehtoisesti henkensä ihmiskunnan "edestä" uhrina syntien anteeksiantamuksen lunnaiksi.

      Oppi on perkeleellinen monella eri tapaa. Se ensinnäkin tekee Jumalasta skitsofreenisen ja verenhimoisen Kostaja-Tuomarin, joka on lepytettävissä ainoastaan täydellisellä ihmisuhrilla, ja loppujen lopuksi tämäkään ei riitä; vaikka Pojan tulisi kaiken järjen mukaan olla KOKO ihmiskunnan Sijaiskärsijä, Hänen uhrinsa riittää tosiasiassa ainoastaan niiden syntien sovittamiseksi, jotka "vastaanottavat uskossa" tämän uhrin aikaansaaman EHDOLLISEN armotarjouksen Jumalan puolelta. Eli Jumala arvostaa Poikansa uhria niin vähän, että se kelpaa ainoastaan juridisen vaihdannan välineeksi, johon tulee vedota, jotta yksilöihminen saisi syntinsä anteeksi. Jollei kukaan ihmiskunnasta katuisi ja "tekisi totista parannusta" ja anoisi Jumalalta armoa Pojan uhriin vedoten, kukaan ei pelastuisi. Periaatteessa Jeesuksen antama uhri ei näin ollen poikkea olennaisesti Vanhan testamentin eläinuhreista.

      Lisäksi tämä Kostaja-Tuomari on siitä omituinen tapaus, että voidakseen antaa anteeksi Hänen tulee ENSIN saada rangaista. Koko anteeksiantamisen idea heittää tämän kahelin kohdalla häränpyllyä. Ihmisten todellisuuteen siirrettynä se tarkoittaisi sitä, että ollaksemme JUMALAN KALTAISIA meidän tulee anteeksiantamisemme edellytyksenä aina saada ensiksi rangaista meitä rikkonutta osapuolta (tai tuon osapuolen valitsemaa "sijaisuhria"). Eli jos joku vaikkapa lyö meitä, meidän on ensiksi lyötävä TAKAISIN, ENNEN KUIN voimme antaa anteeksi! (Mitä ihmeen anteeksiannettavaa sellaisessa tilanteessa enää jää?) Tällaiseen "jumalisuuteen" meitä ei kuitenkaan Uudessa testamentissa kehoteta, vaan meitä kehotetaan yksinkertaisesti antamaan anteeksi. Eli olemaan miljooona kertaa kahelijumalaa parempia.

      Ja omituista tässä koko kuviossa on se, että Jeesus koko ihmiskunnan syntien tähden ristiinnaulittuna SIJAISkärsijänä ei joutunut iankaikkiseen helvettiin, kun taas tämän uhrin aikaansaaman armotarjouksen hylkäävät joutuvat. Millä tavoin Jeesus sitten edusti koko ihmiskuntaa SIJAISUHRINA, jos Hänen kohtaamansa "rangaistus" oli täysin erilainen kuin niiden, jotka eivät hänen aikaansaamastaan anteeksisaamisen mahdollisuudesta kostu?

      Summa summarum: sijaisuhrioppi tekee Jumalasta mielipuolisen ja kostonhimoisen sadisti-Tuomarin, jonka on kostonhimoisesta raivotaudistaan parantuakseen tapatettava oma Poikansa, mutta jonka oikeustaju on sen verran vinoutunut, että Hän pitää Poikansa uhria niin mitättömänä, että ainoastaan vähemmistö ihmiskunnasta välttyy iankaikkiselta helvetiltä - ja tuon vähemmistön on sitten kohtuullista kutsua tätä kahelia hullua "armolliseksi ja ihmisiä rakastavaksi Isäksi".

      LISÄYS: Muslimien Allah on tällaisen jalomielitautisen sekoboltsin rinnalla ihan järkevä tapaus. Tämä hullu ei tyydy yhteen tuomioon, vaan hänen tulee saada tuomita ihmiskunnan enemmistön synneistä KAHDESTI.

    • Anonyymi

      Valheesi ei hetkauta.

    • Anonyymi

      Tuollainen tarkoittaisi että esim. tuota viirustakaan ei saisi tappaa, koska hän on elävä olento.

      • Anonyymi

        Hengittääkö virus mielestäsi?
        Kaikki joissa on Jumalan antama HENKÄYS. Jumala puhalsi elämän hengen kaikkeen hengittävään elämänmuotoon. Niitä kaikkia elollisia 'älä tapa' käsky koskee.

    • Anonyymi

      Älä tapa on ollut myös muodossa "älä tapa syytöntä". Näin ollen ihmisillä ja yhteisöillä on oikeus on oikeus itsepuolustuksen, myös aseellisesti. Mikä on ase? Myös Internetiä ja disinformaatiota voi käyttää aseina.

    • Anonyymi

      Poliisi älä tapa poliisi, jätä yksi auki hulluus puhelin jalja poikki hulluutta ei kannata Pulkkinen sukuun jatkaa

    • Anonyymi

      Entäs se, kun meidän hallitus tappaa omaa kansaansa nälkään, lääkkeiden ja hoidon puutteeseen ja asunnottomana pakkaseen. Ja hallituksessa ovat mukana kristilliset.

    • Anonyymi

      Mistähän tuon kukaan tietää oikeasti mitä tuolla ikivanhalla sadulla tarkoitetaan. Nuo tekstit on niin moneen kertaan käännetty ties mistä eksoottisista ja menneistä kielistä ja lisäksi eri vuosikymmeninä muutettu ja käännetty kenellekin sopivaksi, eli aivan sama mitä satukirjassa kerrotaan.

      • Anonyymi

        Väitteesi on kaikki valhetta.

    • Anonyymi

      Hyvä kysymys. Kyllä sillä varmaan tarkoitetaan, ettei ihminen saa tappaa toisia ihmisiä. Jos hän niin tekee, hän tekee yhden pahimmista synneistä, mitä voi olla. Toki se on edelleen myös rikoslaissa pahimpia rikoksia.

      Täällä vajavaisessa maailmassa ihmisen sallitaan syövän lihaa ja kalaa, mikä tarkoittaa myös eläimen tappamista. Se on sallittua, eikä lähtökohtaisesti ole syntiä, jos tämä tehdään kaikkien lakien ja asetusten mukaisesti. mahdollisimman vähän kärsimystä aiheuttaen, ammattitaidolla ja eläimiä kunnioittaen. Tätäkin on toki rikottu jo aikojen alusta. Jos ihminen on tappanut toisia ihmisiäkin, kyllä hän aiheuttaa toki kärsimystä myös muille elollisille. Sehän on selvää. Väärin se kuitenkin on ja paha synti, jos näin tapahtuu.

      Voi hyvin!

    • Älä tapa koskee vain ihmisiä.
      Luomakunta eläimet on alistettu ihmisen valtaan ,kuten raamattu ilmoittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe