kalanpurkitus

olisin kiinostunut kalanpurkituksesta vehkeet on tarvittais maustereseptejä ja keittoaikoja jos on kokemusta aiheesta olisin kiitollinen tiedoista tarviiko kalaan olla joku säilöntä aine
34273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muikkuja olen purkitellut muutamana syksynä. Painekeittimellä olemme keittäneet tunnin 120 asteessa jäähtyisaika päälle (painekeitintä ei auta avata ennen kuin lämpötila on tippunut alle sadan asteen). Kaikkiiaan yhteen annoksen kypsyttämiseen (40 purkkia) menee vähintään 3 - 4 tuntia. Kaadamme purkkia päälle saunapdassa kuumennetun veden, siitä lämmön ja paineen nosto kaasupolttimella 120 asteeseen vie tunnin, tunti varsinaista keittoa ja vähintään tunti jäähdyttelyä. Usein jätämme satsin jäähtymään yöksi ennen kuin avaamme keittimen.

Jos keität avokattilassa tai padassa, on kiehutusaika reilusti pidempi, vähintään 4 tuntia kiehuvassa vedessä.

Liemireseptejä lienee jokaisella keittäjällä omansa (itse pistän punkkua, öljyä, tomaattipyrettä ja murskaa, suolaa, pippuria, reilusti sipulia ja muita mausteita), tarkkaa sekoitussuhdetta en muista ja resepti on mökillä. Mutta vuosia sitä säädettiin ennenkuin mieleine löytyi.

Joskus ollaan purkitettu kevuesti savustettuja muikkuja, mainion makuisia, kannattaa kokeilla.

Säilöntäaineita ei tarvita, pöpöt tapetaan riittävän pitkällä keittolla ja tiivis kansi takaa, että uusia ei pääse sisään. Purkit säilyvät vuosia käyttökelpoisina. Tärkein välinen on hyvin toimiva purkituskone. Kansien pitää ehdottomasti sulkeutua hyvin.

Äänestä
  • Tuo mainitsemasi 120 astetta keittolämpönä on ehdoton, sillä vain tuossa lämmössä kuolee ruokamyrkytystä aiheuttava bakteeri.

    120 asteen keittolämpöön pääsee vain hyvällä painekeittimellä, ei muuripadalla.

    Varastoinnin aikana pullistuneet purkit on elintarvikkeeksi kelpaamattomia ja hävitettävä.

    Elä nyt vain juttujani usko, mutta kysy asiaa paremmin tuntevilta.

    Äänestä

  • joka olisi hyvin toimiva ja tietysti edullinen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


painekattila kirjoitti:

olisin kiinostunut kalanpurkituksesta vehkeet on tarvittais maustereseptejä ja keittoaikoja jos on kokemusta aiheesta olisin kiitollinen tiedoista tarviiko kalaan olla joku säilöntä aine

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu