Nyt kun on paljon ollut puhetta lasten kotihoidosta ja siitä miten se on se parempi vaihtoehto, haluaisin esittää eriävän mielipiteen!
Tuntuu, että monet tekevät lapsia ihan vaan, että saisivat olla kotona, menemättä ns. palkallisiin töihin. Kaiket päivät ollaan kotosalla, ei käydä ulkona, ei askarrella lapsen ( tai lasten ) kanssa, ei käydä kyläilemässä...
Sitten kun tulee eskarin tai koulun aika, onkin lapsella sopeutumista! Aamulla pitääkin nousta tiettyyn aikaan, ei saa lojua puoleen päivään, syödään tiettyyn aikaan ja sitä ruokaa, mitä tarjotaan, ei haeta pizzaa tai tehdä ranskalaisia, ulkonakin pitäisi olla ja liikkua ja mikä pahinta; pitäisi oppia ottamaan muita nuomioon ja odottamaan vuoroaan sekä jakamaan tavaroita ja ihmisiä!! Kauheaa huomata, ettei kaikki olekaan vain juuri häntä varten!
Sitten nämä lapset alkavat oireilla ja käyttäytyä häiritsevästi kaikkia muita lapsia kohtaan, ja koko ryhmä kärsii!
Tiedän, että saan varmasti kirjoituksestani äkäistä palautetta vannoutuneilta kotiäideiltä, mutta en haluakaan tässä yleistääkaikkien lapsiaan kotona hoitavien käyttäytvän näin.
Varmasti suurin osa kotiäideistä käy lapsen kanssa kerhoissa ja puistoissa, joissa tämä tutustuu muihin lapsiin, on sisaruksia, käydään ulkoilemassa, hiihtämässä yms. ja harjoitellaan käden taitoja.
Mutta tuntuu joskus, että juuri nämä "laiskat" kotiäidit ovat niitä, jotka kovimpaan ääneen kritisoivat meitä, jotka olemme vieneet lapsemme vuoden ikäisinä hoitoon!
Minä olen ollut tyytyväinen lapseni saamaan päivähoitoon, ensin pph:lla ja sitten pk:ssa. Ja vaikka minulla on se päävastuu kasvatuksesta, uskon, että ammattilaiset ovat olleet suurena apuna opettamassa lapselleni tärkeitä taitoja!

Vastaukset 6
Vanhimmat
tästäkö syystä veit omasi pienenä hoitoon, et jaksanut olla lapsen kanssa kotona tekemässä noita juttuja, vai pelkäsitkö tulevasi kuvailemaksesi äidiksi?
Luetellut syyt niitä niin eikö ole hyvä asia huomata että en ole kotiäiti tyyppiä,ja viedä se lapsi päivähoitoon.Eli ei oikeastaan mitään pahaa kirjoituksessa,vaan paljon täyttä asiaa kuitenkin"se on toinen juttu se että tarvitseeko lapsi tosiaan niin paljon virikkeitä?ja harva varmasti makoo koko päivän,mutta tunnen minäkin näitä ja sitä en kyllä aina ymmärrä että vaikka äiti on kotona 2.vuotiaan kanssa,ja isä vaikka 7-16 töissä,niin isän on vuoro ryhtyä tosi hommiin 16 jälkeen/kauppaa,siivota,pyykätä,iltapesut jne.
Mutta oma mielipiteeni on kyllä hyvin vahvasti että ei ainakaan alle 2.vuotiasta hoitoon paitsi jos on esim:vanhempien sairautta tms:syynä.lapsi joka ei oikeastaan puhu tai kävele niin kyllä se paikka koti on hyvä.Tämä minun mielipiteeni ja pärjää sillä vähälläkin rahalla jonkin aikaa!
Riippuu täysin lapsesta, kumpi on parempi (pk/kotihoito).Lapsi on oma persoonansa jo pienenä. Yleensäkin on tyhmää keskustella ja syytellä koko aiheesta. "Laiskat äidit" eivät ole yhtään sen aktiivisempia, vaikka lapsi olisikin pk:ssa. Kyse on kokoajan siitä, tekeekö asioita lapsensa parhaaksi. Jokainen äiti tietää kyllä.
Se riippuu todellakin lapsesta, äidistä, jopa isästäkin, puhumattakaan taloudellisesta tilanteesta jne. Tämä lapsen hoitokysymys on yleensäkin asia, josta voi toki esittää kärkeviäkin mielipiteitä, mutta ne on vain mielipiteitä. Ei kukaan, varsinkaan keskustelupalstalla, voi tuomita toisen elämäntapaa lastenhoidon suhteen. Itse olin lapsena miltei syntymästä lähtien päiväkodissa. Omat lapseni olen hoitanut kotona (seurakunnan kerhossa ovat ennen kouluun menoa olleet). En silti tuomitse tai sen kummemmin ylistä kumpaakaan elämänmuotoa. En ole mikään "einstein" ja tokkopa lapsistanikaan sellaisia koskaan kehkeytyy. Silti on pärjätty ja tulevaisuus tuo tullessaan sen minkä se on tuodakseen.
Pitkästä aikaa täällä puhutaan asiaa.
Ei kotiin jääminen ole automaattisesti merkki hyvästä vanhemmuudesta saati sitten töihinkään palaaminen vastaavasti huonosta. Tärkeintä on, että sekä isä että äiti osaavat tehdä oikeat ratkaisut ja tarvittaessa joustaa niistä, jos valinta osoittautuukin vääräksi.