Minusta koulujen pitäisi kuljettaa lapset kouluun ja takasin varsinkin talevella. Taksin pitäisi hakea kaikki lapset kotoonta koulun pihalle, on kauheeta kun pitää tuolla rämpiä lumessa ja tuiskussa. Kurjaa että vanhempien on sitten pakko kuljettaa lapset aamuin illoin, vaikka on pakko käydä koulua. Kouloun kuuluu ostaa myös talvi vaatteet.
Me ratkaistiin niin että anottiin parin kuukauden loma etei tarvi tuonne lumeen mennä. Kun lumi sulaa keväällä niin sitten voimme viedä itse jo autolla, me ei kuluteta talvirenkait aiksi että pkko kouluun pitää viedä, koulun kuuluu hoitaa kuljetukset kaikille.
Tai sitten opettajat voisivat ajella hakemassa lapset ja palauttaa, se voisi kuulua opettajien työhön sillä heillä on niin lyhyet päivät ja kuitenkin palkka jumalattoman korkea, jopa kesällä pitkä loma ja rahaa tippuu silti.
Lumi ei ole normaalia ihmisen elämää, se on haitaksi ja kun ei viitsi ostaa talvivaatteita kun on pakko mennä kouluun niin koulun pitää hoitaa ne.
Muutoin me ollaa ainakin lomalla. Aloitimme tänään.
Miehe i kävi kaupassa ja toi parin kuukauden ruuat ja osti toisenpakastin jääkaapin ettei ruoka lopu. Asiat hoituu netissä jotenmihinkään ei tarvi mennä. Lumiyhtiö hoitaa pihamme aurauksen onneksi. On rankkaa, ei kukaan suomalainen tykkää lumesta kaikki vihaa talvea. Se on kauhea vuodenaika kerrassaan.
Kaikki on sitä ieltä että jos koulu ei hoida lasten kuljetusta niin koululaiset ovat lomalla. Näin se on.
Lumi ongelma koulumatkoilla
4
163
Vastaukset 4
- Anonyymi
Älä valita. Ennenvanhaan kouluun oli kymmenen kilometriä matkaa ja sinne hiihdettiin suksilla kesät talvet.
- Anonyymi
Unohdat. että meno oli myös jyrkkää ylämäkeä koko matka mennen tullen ja lisäksi joutui vähän väliä hätistelemään suksisauvalla susia loitommalle. Ja lisävaivana oli vielä mennen tullen 30 m/s vastatuuli - jos sattui olemaan poikkeuksellisen tyyntä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdat. että meno oli myös jyrkkää ylämäkeä koko matka mennen tullen ja lisäksi joutui vähän väliä hätistelemään suksisauvalla susia loitommalle. Ja lisävaivana oli vielä mennen tullen 30 m/s vastatuuli - jos sattui olemaan poikkeuksellisen tyyntä.
No onneksi meillä on vajaa 600 m kouluun joten kyllä me se ilomielein kuskataann mennen tullen, ei ole mitään järkeä antaa lasten kulkea talvisin koulumatkaa. Johan kaikki vaatteet kastuu ja menee pilalle tuollasessa lumessa. Mutta ihan hyvä idea pitää parin kk lomaa, ei kukaan fiksu vanhempi l aita omia lapsia kulkemaa talvisn koulumatkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdat. että meno oli myös jyrkkää ylämäkeä koko matka mennen tullen ja lisäksi joutui vähän väliä hätistelemään suksisauvalla susia loitommalle. Ja lisävaivana oli vielä mennen tullen 30 m/s vastatuuli - jos sattui olemaan poikkeuksellisen tyyntä.
Muistatko ne päivät, kun aurinko vielä kaiken lisäksi paistoi silmiin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561