Kaikelle ja kaikille on hintansa.

Anonyymi

Meillä oli neljän tuttavapariskunnan kanssa vuodenvaihteessa aikuisten pyjamakutsut. Miesten pukeutuminen oli vähän niin ja näin , mutta rouvat olivat päättäneet, ilmeisesti yhdessä laittautua viimeisen päälle. Ei kannata tässä yhteydessä kieltää, etteikö alkoholilla olisi ollut osansa juhlissa.
Eräs meistä miehistä sanoi, että kaikki naiset antavat rahasta, jos sitä on vain tarpeeksi paljon. Koska asiasta tuli erimielisyyttä, päätimme aloittaa pelin. Nostaisimme rahapottia pöydällä siihen asti, että joku noista vaimoistamme ottaisi rahat ja harrastaisi seksiä kaikkien neljän miehen kanssa vuorotellen. Kun setelirahoja ei ollut kaikilla, hyväksyimme menettelyn, että jokainen kirjoittaa lapulle nimensä ja summan. Vuorotellen jokainen nokittaisi ja muiden olisi siihen vastattava. Eka kierroksella tuli vain 80,- €, toisella jo 200,-€... kun potissa oli 1080,- yksi naisista nosti kätensä, mutta perui heti kuitenkin tarjouksen hyväksymisen. Seuraavaksi 1280,- ja toinen nainen nosti kätensä ja sanoi, että se on sitten siinä. Rahat pitää olla hänen tilillään maanantaina. Siinä sitten katselimme vierestä, kun naista pantiin vuorotellen. Tuo rouva oli sellainen siro kaunis, minun mielestäni kaunein... ja ei siis ollut minun vaimoni, vaikka häntä olin monta kertaa kannustanut pelin aikana.

11

8857

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vanha vitsi. Kaikki miehet on homoja voisi sanoa. Itse nuorempana olin samassa tilanteessa. Liftasin festareille kun olin myöhästyn kavereiden kyydista. Neljän miehen ryhmä poimi minut autoonsa. Eihän sitä poikaa voi kastumaankaan jättää kun sadekkin on alkamassa. 
      Eka kierroksen kysymys oli hinta sille että otan suihin kaikilta?
      --Löytyi se hinta sillekkin.
      Toinen olikin jo viikonloppu mökillä ja peppu niiden käytössä.   
      --En ehkä ajatellut rahaa. Mutta kunnon sukellus loma etelässä houkutti eka kierroksella.
      Toiseen houkutin oli jo sitten ajatus lomasta eri mantereella. 
      Voi kaiketi sanoa käteisellä on mahtava voima. Muuttaa heteronkin homoksi.

    • Anonyymi

      Siis neljä tuttava pariskuntaa. Tunnette siis kaikki toisenne. Uusitteko koskaan tuota "huutokauppaa"?
      Mitenkäs Rouvan aviomies suhtautui asiaan?

    • Anonyymi

      Tuo huutokauppajuttu on ihan hyvä. Pitää seuraavissa kinkereissä ehdottaa.

      • Anonyymi

        Vittu mitä daijuja akkaa pidetään pilkkanaan


    • Anonyymi

      Ei huono

      • Anonyymi

        Voi sen niinkin sanoa, että kaikki naiset ovat hulluja tai huoria. Jos tarjoaa sikapaljon ja muija hyväksyy niin hän on huora. Ja jos ei esim. sata donaa kelpaa niin hän on todellakin hullu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sen niinkin sanoa, että kaikki naiset ovat hulluja tai huoria. Jos tarjoaa sikapaljon ja muija hyväksyy niin hän on huora. Ja jos ei esim. sata donaa kelpaa niin hän on todellakin hullu.

        Voi sen niinkin sanoa, että kaikki miehet ovat hulluja tai homoja. Jos tarjoaa sikapaljon ja äijä hyväksyy niin hän on homo. Ja jos ei esim. sata donaa kelpaa niin hän on todellakin hullu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sen niinkin sanoa, että kaikki miehet ovat hulluja tai homoja. Jos tarjoaa sikapaljon ja äijä hyväksyy niin hän on homo. Ja jos ei esim. sata donaa kelpaa niin hän on todellakin hullu.

        No olen sitten hullu. Sata tuhatta euroa on sen verran pikkuraha ettei perse nouse edes penkistä vielä sillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sen niinkin sanoa, että kaikki miehet ovat hulluja tai homoja. Jos tarjoaa sikapaljon ja äijä hyväksyy niin hän on homo. Ja jos ei esim. sata donaa kelpaa niin hän on todellakin hullu.

        Moni mies haluu munaa peppuunsa ihan koe mielessä edes kerran.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No olen sitten hullu. Sata tuhatta euroa on sen verran pikkuraha ettei perse nouse edes penkistä vielä sillä.

        Ei tartte nousta. Riittää kun raotat vaan vähän huulias...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni mies haluu munaa peppuunsa ihan koe mielessä edes kerran.

        Raha kun tulee mukaan tulee sellainen jännä isäntä-renki meininki.


    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1382
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      781
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      647
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      321
      616
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      605
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe