Monta jo hukkunut ja pelastettukin.
Pitäisihän se nyt tietää, kun ei pakkasia ole etelämmässä juurikaan vielä ollut, että jäät eivät kestä.
Turhia kuolemia, sanoisin.
Toinen juttu. Lumimyräkkä tulossa, liikennekaaosta povataan.
Eipä ole pakko enää minnekään lähteä autolla.
Mikä hinku heikoille jäille?
12
122
Vastaukset 12
- Anonyymi
Joskus vaan pakko lähteä lumimyräkkäänkin, mutta ei heikoille jäille.
- Anonyymi
Ehkä se että lähdetään jäälle ... on joillekin keino oikaista ja lyhentää sitä välimatkaa ...mutta aikas tyhmää kuitenkin kun ne jäät ovat vielä heikkoja...
mimmimum-..mi - Anonyymi
No, kesti se viime vuonnakin;)
Just, epäilen, että rantuuksilla asuvat ja kalastavat ovat monina vuosina tähän aikaan
vahvoilla jäillä käyneet jo verkoilla haukea ja matikkaa hakemassa
ja jos heikolle jäälle on satanut lunta päälle ei malta tuuralla testata jäätä kun syvemmälle jalkautuu.
Muistan kyllä, kun joskus oli suorastaan työ päästä työpaikalle, kun oikein oli pyryttänyt.
Jäällä olen autolla ollut vaan liukkaan kelin koulutuksessa, taitaa olla jo melkein 30 vuotta siitä ajasta.- Anonyymi
Eilen luin, että 84 vuotias ikämies oli lähtenyt potkurilla Tuusulanjärven jäälle,.pudoten avantoon, mutta onneksi oli päässyt itse pois avannosta jäälle, josta pelastuslaitos nouti talviuimarin talteen.
Anonyymi kirjoitti:
Eilen luin, että 84 vuotias ikämies oli lähtenyt potkurilla Tuusulanjärven jäälle,.pudoten avantoon, mutta onneksi oli päässyt itse pois avannosta jäälle, josta pelastuslaitos nouti talviuimarin talteen.
Aika pappa, kun tuossa iässä kykenee itse ylös jäistä nousemaan.
- Anonyymi
Aamulla on lähdettävä liikenteesen vaikka vanhoja pappojo sataisi (yleensä sanotaa että vaikka vanhoja mummoja sataisi), pitää viedä auto fixaukseen, jousi rikki ja auto ei mennyt katsastuksesta läpi , rahan menoa tietää.. :( .
Jäälle minä en menisi isosta rahastakaan vielä, sillä Kuopionkin korkeudella on jo uitu jäissä, anikka täällä ..etelässä.
Pirre Luin lehdestä, että kun lunta sataa päälle, niin jää ei kovetu, vaan siellä on sellaista höttöä alla.
- Anonyymi
Petollisia ovat järvien jäät, merestä puhumattakaan. Kumma juttu, kun pitää työnäytyä aikuisten ihmisten, tuntuu siltä kuin osa olisi vieraantunut tai ei ole koskaan ollut oikeaa suhtautumista luontoon.
Lisäksi on kädetöntä ja uusavutonta porukkaa. Anonyymi kirjoitti:
Petollisia ovat järvien jäät, merestä puhumattakaan. Kumma juttu, kun pitää työnäytyä aikuisten ihmisten, tuntuu siltä kuin osa olisi vieraantunut tai ei ole koskaan ollut oikeaa suhtautumista luontoon.
Lisäksi on kädetöntä ja uusavutonta porukkaa.Tuota minäkin ihmettelen.
Luin just tänään, että moottorikelkkojakin on jo ongittu jäistä.
Katselin Ylen sivuilta ihmisten lähettämiä kuvia. Kyllä sitä lunta näkyy olevan reippaasti joka puolella.
Liikennemylläkkääkin on eteläisessä Suomessa. Kyllä on pelastushenkilöillä ja lumensiivoojilla töitä.
On se lokosaa, kun saa vaan täällä kotosalla köllötellä.
Tosin, ei täällä ole paljon lunta satanut, tuulenpuuskat kyllä nurkissa vinkuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 861358
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351081Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19875Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154715Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13700- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja186638Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39548