Jari Aarniolle tehtiin oikeusmurha

Anonyymi

Suomen oikeuslaitos syylistyi törkeään oikeusmurhaan pari viikkoa sitten, kun Helsingin huumepoliisin entinen johtaja tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta, jossa hän ei ollut edes osallisena. Sen perusteella että hän oli mahdollisesti tietoinen todennäköisesti tapahtuvasta murhayrityksestä erästä turkkilaista rikollista vastaan ja ei syyttäjien mielestä tehnyt riittäviä toimenpiteitä estääkseen murhan. Toki Aarnio on kiistänyt edes tietäneensä asiasta. Ja elinkautinen vankeustuomio murhasta, johon hän ei ole edes osallinen. Eli ts. aikeusmurha.
Missä on oikeudenmukaisuus? Vertailuna 90-luvulla tapahtunut nuoren tytön murha, jossa tekijä sai vain muutaman vuoden ja sekin puolitettiin ensikertalaisuuden tähden.
Tapasin kerran yhden suomalaisen Saksassa asuvan miehen, joka sanoi paenneensa Saksaan Suomen epäoikeudenmukaista oikeusjärjestelmää. Ja että Saksassa yleisesti naureskellaan Suomen oudoille oikeustuomioille.
Varmaan naurunaihetta oli siinäkin, kun 2010-luvun alussa Helsingissä raiskattiin mafiaan kuulunut prostituoitu, jonka tekijät saivat monen vuoden vankeustuomion. Mitenhän muuten prostituoidun voi raiskata? Vertailuna tähänkin, se halpamainen tosiasia, että yleensä raiskauksista, eivät sen tekijät saa juuri minkäänlaista rangaistusta. Toisinaan jopa raiskausilmoituksen tehdyttä naista itseään aletaan syytellä.
Suomea on pidertty sivistysvaltiona ja hyvässä maineessa. Tähänkö se sitten kaatuu, että annetaan rikollisille päätäntävalta myös oikeusasioissa.
Esim. Jari Aarnion elinkautinen pitäisi hetimiten kumota ja vieläpä runsaiden anteeksipyytelyjen kera.
Ja eikö hälytyskellot rupee kilkattamaan siitä, että Jari Aarnion on kerrottu 2000 ja 2010-luvuilla olleen rikollisjärjestöjen ykkäpitämän murhalistan aivan kärkisijoilla, jopa NUMERO YKKÖSENÄ.
Ja miksi muuten Suomen oikeusjärjestelmässä on niin paljon vapaamuurareita?

24

1513

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käsittämätön tuomio. Huumeongelma on pahentunut vauhdilla Aarnion pidättämisen jälkeen. Kaipa hän osasi aikanaan tehdä jotakin oikein, jopa paremmin kuin asiasta nykyisin vastuussa olevat.

      • Anonyymi

        Niin on. Urpo kiistää vieläkin kaiken pommi iskua myöten. kaikki muut valehtelee. Porvoon talon rahat voitti nopassa ja Vilhusen kanssa sattui vain olemaan bestiksii Ruotsinlaivalta. LAVASTUSTA! FAKE NEWS!Tosi Asia mies joka hommas viattomat linnaan ettei vilhusen kavereiden sinne pitäny. Monikohan istuu nytkin toisen kakkua?


    • Anonyymi

      Sellaista se on Suomessa oikeudenkäyttö

    • Anonyymi

      Murhasta tuomio, vaikka ei murhannut.

      • Anonyymi

        "todennäköisin syin"


    • Anonyymi

      Missä ovat vastaavat syytteet esimiehiä vastaan, kun eivät valvoneet?

      • Anonyymi

        todennäköisesti ei ole aihetta epäillä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        todennäköisesti ei ole aihetta epäillä

        Ajatusrikoksien lähteellä on joka aamu kuhinaa.
        Aamun kirkas Auer koittaa...


    • Anonyymi

      Ehdottomasti Aarnio vapaaksi, hassiksen kilohinta on nousut melkein tuplaten, kun aarnion kamaa ei ole tarjolla. Sitäpaitsi kama pörisi paremmin kuin kilpailijoiden moska.

    • Anonyymi

      Käsittämätön tuomio

      • Anonyymi

        Oikeusmurha nimityskin on vaikea hyväksyä.
        Murdock ja Max Mosley myös aikoinaan painivat tässä hakkeroinnin oikeutuksestakin kiistellystä tasapainiottelussa.


    • Anonyymi

      Jarin omia sepitelmiä, että oli jonkun listan kärkipäässä. Ei olisi muuten valittu vuoden poliisiksi. Vapaamuurareihin se ei päässyt. Oli liian kova roisto jopa niiden mielestä, mikä on jo aika kova saavutus

      • Anonyymi

        "Kuorkkikuskin" sepitelmä eilen klo 20:02


    • Anonyymi

      Itke annulisti itke, onneksi ei kaikkia rikollisia vapauteta ja makseta tapporahaa kuten pedomurhaaja auerskalle.

    • Anonyymi

      Nyt meni ei vain sormi suuhun, vaan koko nyrkki.
      Itke, annulisti, itke?
      Älä itke äitini, älä äitikulta...

      Vielä niitä honkia humisee, siellä Suomen salomailla...
      Olen kyll joskus tunnustanut tai leuhkinut että meidän perhe on metsämafioososukua
      Mutta nyt joku on ottanut liian kirjaimellisesti käskyt tutustua biodiversiteettiin tai johonkin filosofian skolastiikkakoulukuntaan.
      En ymmärrä.

      • Anonyymi

        Sitäpaitsi Liisa Jaakonsaari on tunnustanut tolloutensa, kun ei tajunnut Balzarin rikollista mielenlaatua.
        Kehtaattekin minua orjanmyytiportaan edustajaa puolustavan,hyi.


      • Anonyymi

        Kuinka pitkä porttikielto hullusirpalla minfoon tällä kertaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka pitkä porttikielto hullusirpalla minfoon tällä kertaa?

        Sirpa kuoli muutama kuukausi sitten.


    • Anonyymi

      Hovioikeus on kumonnut Aarnion murhatuomion.

    • Anonyymi

      Hovioikeus on vapauttanut Aarnion syytöksistä ! Jes !
      Huippu juttu.
      Olisi naurattanut käräjäoikeuden tuomio jos ei olisi ollut kyseessä Aarnion oikeusturva ja elämä.
      Aina kannattaa valittaa hovioikeuteen jos kyseessä vakavasta vaarasta ,ettei saa rehellistä lopputulosta.
      Rikollisten todistukset eivät ole päteviä koska heillä ei ole vastuuta sanomisistaan .
      Onnea Jarille ,uuteen elämään ja siihen mitä tulee tekemään loppuelämänsä .

      • Anonyymi

        Hovioikeuteen kannattaa valittaa myös silloin, jos rehellinen tuomio ei miellytä.


    • Anonyymi

      Nyt päästään taas valehtelun syvimpään rotkoon kun kahta Aarnion alaista, poliisia, syytetään valehtelusta.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      PUHUT NYT SUOMEN MAFIAN PÄÄLLIKÖSTÄ. Voit saada hänen ukot ovelle. Heillä logona miekka. Kaikilla aseet. varo puheitasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1632
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      842
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      131
      594
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      68
      536
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe