Jari Aarniolle tehtiin oikeusmurha

Anonyymi

Suomen oikeuslaitos syylistyi törkeään oikeusmurhaan pari viikkoa sitten, kun Helsingin huumepoliisin entinen johtaja tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta, jossa hän ei ollut edes osallisena. Sen perusteella että hän oli mahdollisesti tietoinen todennäköisesti tapahtuvasta murhayrityksestä erästä turkkilaista rikollista vastaan ja ei syyttäjien mielestä tehnyt riittäviä toimenpiteitä estääkseen murhan. Toki Aarnio on kiistänyt edes tietäneensä asiasta. Ja elinkautinen vankeustuomio murhasta, johon hän ei ole edes osallinen. Eli ts. aikeusmurha.
Missä on oikeudenmukaisuus? Vertailuna 90-luvulla tapahtunut nuoren tytön murha, jossa tekijä sai vain muutaman vuoden ja sekin puolitettiin ensikertalaisuuden tähden.
Tapasin kerran yhden suomalaisen Saksassa asuvan miehen, joka sanoi paenneensa Saksaan Suomen epäoikeudenmukaista oikeusjärjestelmää. Ja että Saksassa yleisesti naureskellaan Suomen oudoille oikeustuomioille.
Varmaan naurunaihetta oli siinäkin, kun 2010-luvun alussa Helsingissä raiskattiin mafiaan kuulunut prostituoitu, jonka tekijät saivat monen vuoden vankeustuomion. Mitenhän muuten prostituoidun voi raiskata? Vertailuna tähänkin, se halpamainen tosiasia, että yleensä raiskauksista, eivät sen tekijät saa juuri minkäänlaista rangaistusta. Toisinaan jopa raiskausilmoituksen tehdyttä naista itseään aletaan syytellä.
Suomea on pidertty sivistysvaltiona ja hyvässä maineessa. Tähänkö se sitten kaatuu, että annetaan rikollisille päätäntävalta myös oikeusasioissa.
Esim. Jari Aarnion elinkautinen pitäisi hetimiten kumota ja vieläpä runsaiden anteeksipyytelyjen kera.
Ja eikö hälytyskellot rupee kilkattamaan siitä, että Jari Aarnion on kerrottu 2000 ja 2010-luvuilla olleen rikollisjärjestöjen ykkäpitämän murhalistan aivan kärkisijoilla, jopa NUMERO YKKÖSENÄ.
Ja miksi muuten Suomen oikeusjärjestelmässä on niin paljon vapaamuurareita?

0

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        179
        1702
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        109
        903
      3. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        745
      4. Mitä mieltä olet?

        Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
        Ikävä
        97
        666
      5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        207
        644
      6. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        133
        618
      7. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        566
      8. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        548
      9. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        546
      10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        16
        522
      Aihe