Heräily kolmen viiva neljän aikaan yöllä

Anonyymi

Hei, oon 14 vuotias tyttö ja oon nyt muutama yö peräkkäin kärsiny tämmösestä. Nukahtaminen on vaikeaa ja aina sitä yrittäessä sydän alkaa hakata ja alan hikoilla. Sitten kun tajuan ettei tästä tule mitään niin alan enemmän ahdistua. Viimeyönä sain unta vain noin tunnin, koska nukahdin vasta kahden aikoihin ja heräsin taas kolmen jälkeen. Tänään uni tuli aluksi helpommin, mutta sitten taas heräsin joskus siinä puoli 4 ja yritin jo nukkua ainakin tunnin mutta ei. Kyllä mua väsyttää mutta ei uni tule. Johtuuko tämä stressistä? Koulussa on paljon esitelmiä joita pitää tehdä vaikka ne ovat ihan hyvällä mallilla jo. Masennus? Ahdistus? Minulla ei ole diagnosoitu mitään, mutta vähitellen alkaa tuntua että pitäisi käydä jossain. Ainakin tiedän että yliajattelen tosi paljon ja se on ollut ongelma pitkään. Puhelinta olen ennemmin käyttänyt joka ilta ennen nukkumista eikä ole ollut mitään ongelmia nukahtaa sen jälkeen. Yleensä se auttaa rentoutumaan, koska juttelen rakkaille ihmisille. Kerroin jo isille tästä, mutta sanoi vain sen olevan puhelimen vika. Siis se että herään jotenkin aina puoli neljän aikoihin enkä saa enää unta ahdistuksen takia on puhelimen syytä? Kerronko tästä? kenelle? hankinko apua? Vai oonko vaan liian nuori eikä mulla voi olla mitään vakavaa ja ylireagoinko vaan? en usko.

3

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen ymmärtänyt että tuo kello neljän heräily tapahtuu sen vuoksi, että elimistö alkaa valmistautumaan tulevaan heräämiseen, siis maapallon vuorokausirytmiin sidottuna, riippumatta juurikaan siitä, oletko nukkunut siinä vaiheessa tunnin vai kuusi tuntia. Elimistö alkaa muuttamaan hormoonitoimintojaan ja olikohan niin, että tuohon aikaan on kehon lämpötilankin alhaisimmillaan.

      Nyt jos uni on kovin pinnallista, nuo muutokset jotka elimistössä tapahtuu, herättävät ihmisen, eikä uni enää tule. Olen itsekin kärsinyt tuosta jo vuosia, olen toki hieman sinua iäkäämpi, 53v.

      Ikäisellesi voi myös alkava murrosikä ja sen tuomat muutokset vaikuttaa tuohon samaan nukkumisongelmaan, jossa voi olla useampi kuin yksi vaikuttava tekijä.

      Minulla tuo nukkuminen on ollut kehnoa jo 20 vuotta, mutta löysin itseltäni raudanpuutoksen, aika vakavankin, pyörryin jo pariin kertaan sen vuoksi. Luin "kaiken" aiheesta mitä löysin ja se näyttää aiheuttavan vakaviakin uniongelmia ihmisille, joten toivon kovasti että saisin oman nukkumiseni tokenemaan sillä, että syön rautaa. Pitkähkö prosessi, sitä pitää syödä melkein vuosi että saan tasot sellaisisi kuin ne pitää olla.

      https://builder.esasoppi.fi/raudanpuute/vaikeasti-tunnistettavia-raudanpuutteen-oireita/

      Tuossa on linkki raudanpuute sivustolle. Oli pakko laittaa tuo kun luin että sydämesi hakkaa ja hikoilet. En sano että sinulla on tuo, mutta ainakin muutama oire täsmää tuohon listaan.

      Jos tuota raudan puutosta alkaa epäilemään niin sitä kannattaa sitten alkaa selvittämään ferritiinitasojen mittaamisella. Lääkärit tuppaa katsomaan niitä viitearvoja turhan positiivisesti, eli mittauksessa kaikki alle 80 saatavat tulokset voi olla raudanpuutetta, vaikka alaraja on vedetty johonkin 15 paikkeille, joka on aivan liian alhaalla.

      Mitä sinun sitten kannattaisi tehdä? Lääkäreistä ei taida paljon olla apua asian kanssa, valitettavasti. Tarjoavat todennäköisesti nukahtamis- ja/tai unilääkettä, eikä sitä alkuperäistä ongelmaa selvitetä koskaan.

      Oma-alotteisuus taitaa olla nyt valttia. Koita tehdä havaintoja itsestäsi ja nukkumisestasi että mikä vaikuttaa asiaan ja mikä ei. Juotko teetä/kahvia, liikunnan merkitys nukkumiseen, erilaisten ruoka-aineiden vaikutus, ruoka-aikojen vaikutus ym ym. Ja onko muita oireita kuin huono nukkuminen.

      Kannattaa myös googlettaa ja lukea aiheesta niin paljon kuin vain jaksaa. Tieto ei haittaa koskaan.

      https://anna.fi/hyvinvointi/nain-selatat-unettomuuden-6-uutta-vinkkia-huippuasiantuntijalta

      Tuolla on muutama esimerkki vitamiineista ja hivenaineista jotka voivat aiheuttaa uniongelmia. Vaikka tuolla mainitaan B12-vitamiini, on mielestäni kaikki B-vitamiinit oleellisia nukkumisessa, ne kun vaikuttavat hermostomme toimintaan.

      Tämä vuodenaikakin (pimeys) voi sekottaa nukkumisen rytmin. Itselläni on nukkuminen aivan sekaisin joulu- ja tammikuun. Kesällä on samantapaista ongelmaa liiallisen valon vuoksi.

      Tuollainen ei välttämättä selviä ihan samantien, mutta kun opiskelee itseään, saattaa löytää syitä nukkumisongelmaan ja myös keinoja, miten pärjätä asioiden kanssa. Asia ei välttämättä ratkea ihan muutamassa kuukaudessa, joten vaaditaan hyviä hermoja ja sitä, että muistaa levätä silloin kun siihen on tarvetta. Tarkoitan siis sitä, että jos ei ole saanut nukuttua riittävästi, niin lepäilee sitten muuten ja ottaa vähän rauhallisemmin.

      Jos uni jää jatkuvasti liian vähäiseksi, ihminen voi mennä aika väsyneeseen kuntoon, itselläkin on kokemusta aiheesta kun sain nukuttua kolme kuukautta putkeen vain noin 3-4 tuntia per vrk, aloin olla itselleni ja ympäristölleni vaaraksi (autolla ajaminen).

      Ja sitten vielä se, että uniongelma voi koostua monesta pienemmästä ongelmasta jotka kokonaisuudessaan aiheuttavat sen nukkumisongelman. Itselläni on ainakin raudanpuute ja vuodenaikavaihtelut yhdessä se syy, miksi en saa nukuttua kunnolla.

      Joten sinnikkyyttä ehkä vaaditaan asian kanssa. Kaikkea hyvää sinulle !

      • Anonyymi

        Ajatus raudanpuutteesta on mainio, nimittäin raudanpuute on hyvin yleistä, etenkin hyvin nuorilla ja meillä vaihdevuosi-ikäisillä naisilla. Asian voisi helposti selvittää laboratoriotestillä. Lyhyt rautakuuri on turvallinen ilman laboratoriokokeitakin (pitäisi mitata ferritiiniarvot, koska hemoglobiini ei kerro koko totuutta, ja kaikki lääkärit eivät halua määrätä ferritiinitutkimuksia).

        Muuten en kannata, että lyhytaikaista oireilua aletaan heti hoitaa sairautena. Nimittäin pelkkä unettomuuden pelko voi saada aikaan uniongelman. Olen itse keski-ikäinen ja sairaseläkkeellä, ja ajoittaisia huonounisuuden öitä tai jaksoja lukuun ottamatta nukun hyvin. Eli unettomuutta ei pidä alkaa pelätä, tai unettomuuden pelko alkaa hallita elämää.


    • Anonyymi

      Muutaman yön huono nukkuminen ei vielä ole haitallista, eikä sen vuoksi tarvitse mitään diagnoosia. Oikeasti syynä voi olla vain se, että olet herkkä ja sinulla on paineita. Älä tee ongelmaa sellaisesta, joka ei ole ongelma. Todennäköisesti nukut pian, koska olet riittävän väsynyt.

      Luonnonmukaisista lääkkeistä voit kysyä apteekista tai luontaistuotekaupasta vaikka melatoniini- tai valeriaanavalmistetta. Kysy, jos vanhempasi haluaisivat jotain sellaista hankkia sinulle.

      Nuoren ihmisen ei pidä käyttää älylaitteita ennen nukkumaan menoa. On tosin hankalaa välttää niitä, koska niihin syntyy riippuvuus. Näytön valon siniset aallonpituudet haittaavat unta. Vanhemmalla ihmisellä silmä suodattaa nämä pituudet pois, mutta nuorilla ne pääsevät vaikuttamaan aivoihin.

      Jos olet nk. herkkäuninen, niin kannattaa jatkossa miettiä, miten nukahtaminen käy helpoimmalla, eli millaiset elintavat tukevat hyvää unta. Kannattaa miettiä asioita kokonaisuutena: miten on hyvä liikkua ja mihin aikaan, mitä tavoittelet opinnoissasi ja miten tavoitteisiisi pääset jne. Eli yleisesti asioita, jotka ovat terveydelle hyväksi ja joilla vältät tarpeetonta stressiä. Jonkin meditaatio- tai rentoutuskeinon opettelu saattaisi olla hyödyllistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe