Rakennusten korkeudet ovat tärkeitä

Anonyymi

Isokylän koulu mitattu 83cm liian matalalle.
Vanha 1960 luvulla rakennettu Torkinmäen koulu meinasi tulla 90cm liian korkealle.
Sähkömiehenä menin työmaalle tekemään sähköputkitusta kun piti valaa väestönsuoja joka oli "juhlasalin" alapuolella.
Etsin rakennukselta ns. korkeus paalun vertasin kuvia ja tulin siihen tulokseen, että väestönsuojan korkeus oli "otettu" puurakenteisen "näyttämön" lattiasta.
Mestari taisi vähän hermostua, koska väestönsuojan laudoitukset ja raudoitukset olivat jo valmiiksi tehty, menihän siinä muutama päivä ja yökin kun tötsiä lyhennettiin, kattoa raudoitusta ja oviaukkoja alennettiin, porraskäytävän oviaukot jäi alentamatta ja piikattiin valun jälkeen oikeaan korkeuteen.
Tulihan minusta kuitenkin mestarin "kaveri" ja sain apumiehen koko rakennuksen ajaksi.
Olisi vielä montakin esim. eräs päiväkoti siellä on seinä vieläkin 20cm väärässä paikassa, eikä sitä huomaa koska laitoin valaisimet keskelle käytävää.
Mittamies on tärkein mies sähkömiehen jälkeen kun rakennetaan mittojen mukaan.

24

996

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paikalliselta rakennusvalvonnalta taisi tulla kallis moka, kukahan tuon sotkun maksaa?

      • Anonyymi

        Kaikkea paskaa tänne vedetään. Tuo juttu on jo käsitelty, ja oli aivan hullua nostaa se tälle sivustolle. Tämä ei ole mikään uutisten "toistosivusto", hah. Kuka maksaa ja kuka maksaa. No et ainakaan sinä ikuinen kitisijä. Joten nyt turrvat kiinni. Onko selvä, hah hah haaa!!!...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkea paskaa tänne vedetään. Tuo juttu on jo käsitelty, ja oli aivan hullua nostaa se tälle sivustolle. Tämä ei ole mikään uutisten "toistosivusto", hah. Kuka maksaa ja kuka maksaa. No et ainakaan sinä ikuinen kitisijä. Joten nyt turrvat kiinni. Onko selvä, hah hah haaa!!!...

        Tollo mikä tollo.
        Ihan uusi juttu:
        Kerroin jutussa torkinmäen koulusta, tuskin rakentajista elää enää 5:tä prosenttia muisto heidän työlleen joka on jo purettu ja kuopattu.

        Kannattaisi keskittyä omaan paskaan sitähän on tämäkin palsta kyllästymiseen saakka täynnä.


    • Anonyymi

      Onneksi nämä Koivuhaan betonibunkkeriksikin kutsutut asunnot kestävät ydinsodankin. Vähintään, luultavasti enemmänkin. 😎

    • Anonyymi

      Toheloita rakennusvalvonnassa .

      • Anonyymi

        Tohelo rakentaja... miehet on kuin taaperoita, joiden perässä pitää kulkea ja joka askel ja sana valvoa, kun mitään omaa harkintaa ei ole. Sairaalanmäki esimerkiksi.


    • Anonyymi

      Olishan se lattian liian matalalle rakentamien huomattu viimeistään siinä vaiheessa huomattu, kun seinät ei olisi ylettynyt kattoon saakka, olis ollut sitten hyvin tuulettuva rakennus :)

      • Anonyymi

        Sutta puretaan, eihän sitä tarvitse purkaa muuta kuin seinien osalta, valmis lattia 90cm matalalla sen voisi täyttää lecasoralla ja laittaa koko alueelle varaavan lattialämmityksen.
        Ylijäämä lämpöä voi syöttää kaukolämmöstä tarpeen mukaan.
        Tämä on esitys jota voi vapaasti toteuttaa.
        Toivottavasti ne koulutetut osaamattomat ottavat oppia, tekemällä oppii ei papereista ole muuta kuin harmia. ohmin laki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sutta puretaan, eihän sitä tarvitse purkaa muuta kuin seinien osalta, valmis lattia 90cm matalalla sen voisi täyttää lecasoralla ja laittaa koko alueelle varaavan lattialämmityksen.
        Ylijäämä lämpöä voi syöttää kaukolämmöstä tarpeen mukaan.
        Tämä on esitys jota voi vapaasti toteuttaa.
        Toivottavasti ne koulutetut osaamattomat ottavat oppia, tekemällä oppii ei papereista ole muuta kuin harmia. ohmin laki.

        83cm pyöristin 90cm koska pitää olla varausta ja pelivaraa seuraavaan lattiaan.
        Voisihan tuohon "tyhjään" tilaan löytyä muutakin varavaa massaa, valmiin tyhjän tilan hyödyntämisen käyttämättä jättäminen olisi veronmaksajien rahojen tuhlausta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        83cm pyöristin 90cm koska pitää olla varausta ja pelivaraa seuraavaan lattiaan.
        Voisihan tuohon "tyhjään" tilaan löytyä muutakin varavaa massaa, valmiin tyhjän tilan hyödyntämisen käyttämättä jättäminen olisi veronmaksajien rahojen tuhlausta.

        Edelliseen lisäyksenä.
        Juhlasalin keskelle avattava osa johon voisi tehdä opettajille lämminvesialtaan jossa voisi purkaa tressiä vaativasta ja kovasta työstä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelliseen lisäyksenä.
        Juhlasalin keskelle avattava osa johon voisi tehdä opettajille lämminvesialtaan jossa voisi purkaa tressiä vaativasta ja kovasta työstä.

        Jep onhan siellä muutakin tilaa johon voisi opettajille laittaa porealtaan, nyt on varaa 83cm tyhjää tilaa jonka pitää hyödyntää.
        Tyhmää purkaa ja jättää käyttämättä tilaa josta saadaan säästöä lämpö kustannuksiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep onhan siellä muutakin tilaa johon voisi opettajille laittaa porealtaan, nyt on varaa 83cm tyhjää tilaa jonka pitää hyödyntää.
        Tyhmää purkaa ja jättää käyttämättä tilaa josta saadaan säästöä lämpö kustannuksiin.

        Älkää hajottako vaan jatkaa siitä pohjasta, laittakaa 83cm varaava lämmitystila, lämmityksestä säästöä laskelman mukaan yli puolet.
        Noita varaavia lämmitys pohjia rakenttiin ruotsissa jo vuosikymmeniä sitten, isokylän koulussa "pohjatyöt" ovat jo osittain tehty tarvitaan vain hiukan lisää kustannuksia niin saadaan edullinen lämmitysmuoto.


    • Anonyymi

      Kun kunnalle tehdään tai rakennetaan jotain, niin tärkeintä on että laskutus toimii. Muu on toissijaisempaa.

    • Anonyymi

      Kaupungin virkamiehen virhe .

      • Anonyymi

        Ei vaan rakentajan joka mittasi vanhalla asteikolla?


    • Anonyymi

      Pikkukrapuloissa tehty hommia

      • Anonyymi

        Kyllä tuosta virheestä oli jo aiemmin juttua.Virhe on tapahtahtunut kaupungin virkamiehen toimesta.Nyt koettavat peitellä virhettä ja laittaa syytä urakoitsijalle.Ja missä virhe siellä kaupungin virkamies .


    • Anonyymi

      Keparis jo Biskop sanoo kuka vastaa,ei sanan sijaa.Biskoppi ota vastuu,maksa ja painu helevettiin kaupungin organisaatiosta

      • Anonyymi

        Juuri näin.Pää puskaan piiloon.Törkeää käytöstä virkamieheltä .Verovaroilla maksetaan tälläisten palkat jotka ei ota vastuuta tekemisistään.Ulos ja potku perseeseen .


    • Anonyymi

      Tämä on Kokkolan kaupungin virkamiehen virhe.Se on selvä.Kaupunki häviää jutun jos oikeuteen menevät.Ja maksamista tulee lisää.Saatanan tunari virkamiehet .Palkasta pois.

    • Anonyymi

      Virkamiehen moka,täysin.Nielköön ylpeytensä ja tunnustakoon virheensä jeesuksen nimeen .

    • Anonyymi

      Oli kyllä kova tuo 450000 korvaus höpötys urakoitsijaa kohtaan.meniköhän veronmaksajien piikkiin.Pitäisköhön heidän jo myöntää virhe ja puhdistaa epäilykset yrityksen osalta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      120
      3028
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1415
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1269
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1027
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1017
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      998
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      927
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      737
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      723
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      681
    Aihe