Tunnetko Helylän puusukset

Tunnetko Helylän suksitehtaan tai oletko peräti hiihtänyt niillä puusuksilla,
Jos olet, niin olisi kiva kuulla kokemuksia ja ehkä myös sen, mistä olet ne hankkinut.

Vaikka et olisi kuullutkaan Helylän huonekalu- ja suksitehtaasta mitään,
epäilen, että tällä ikäluokalla ja vanhemmilla on tietty yhteys tuohon tehtaaseen.
Tehdas sijaitsee Helylässä likellä Sortavalaa ja liittyy historiastaan myös sotatapahtumiin.
1881 perustettu tehdas valmisti huonekaluja ja suksia, sodan jälkeen tehdas toimi suksikombinaattina ja esim 1980-luvulla valmisti noin 800 000 paria puusuksia. 1998 tehdas teki konkurssin, mutta myöhemmin Rapalan uistintehdas valmistaa siellä ENa2017.

Useimmat meistä on tuttu tuossa huonekalutehtaassa valmistetun tuotteen kanssa, sillä siellä valmistettiin aikoinaan Suomen kouluille kaikki puupulpetit.
Vanha kunnon puupulpetti, jossa kaksin rinnakkain aloittiin opintie.
Kolmas- ja neljäsluokkalaisena kulutin Cygnaeusksen kansakoulussa tuota pulpettia, siinä oli oranssi kansi ja paljon merkintöjä ja muistoja edellisiltä pulpetin käyttäjiltä.

Muistuuko sattumuksia mieleen tuommoisessa pulpetissa istumisesta.

20

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tiedä mitään Karjalasta länsisuomalaisena, enkä Sortavalasta mutta luulen istuneeni sellaisessa ja samassa koulussa oli istunut Maukka

      https://m.tori.fi/vi/77423622.htm

      Maukka on se jota te väärin kutsut manuks ja jolol sukatki iha mäsät

      • Maukka on varmaankin katsellut aikoinaan pieniä koululaisia
        kun oli opettajana Vahdon kansakoulussa...joskus muinaisina aikoina.
        Siellä on vielä muistolaattakin koulun seinässä kertomassa sen koulun historiasta.

      • Anonyymi
        maissiii kirjoitti:

        Maukka on varmaankin katsellut aikoinaan pieniä koululaisia
        kun oli opettajana Vahdon kansakoulussa...joskus muinaisina aikoina.
        Siellä on vielä muistolaattakin koulun seinässä kertomassa sen koulun historiasta.

        Mielenkiintoista tietoa sinulla noista Helylän tuotteista.
        Muistelen,että omassa koulussani nuo pulpetit olivat puunvärisellä lakalla käsiltetyjä.
        Kävin 2010 Sortavalassa ja muistaakseni kaupungin reunalla ollut laululava jo suomalaisten rakentama oli Helylän kaupunginosassa.
        Laululavan vieressä olevalta isolta mäeltä on upeat näkymät Sortavalan ylle, sekä vieressä lainehtivalle Laatokalle, joka oli silmiä hivelevä näky.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuoreessa muistissa sinulla nuo Sortavan maisemat. Eikös ne Sortavalan laulujuhlat olleet suurtapahtuma ja kansainvälinen laulujuhla, Suomestakin sinne meni paljon ihmisiä Äitini opettaja olilaulamaan.
        Sortavalasta tulee mieleen myös seminaari , missä opettajia koulutettiin Karjalan tarpeisiin.
        muutaman kerran tapasin äitini opettajan, joka oli tuossa oppilaitoksessa saanut oppinsa opettaa ja äitini kuului miehen ensimmäisiin opetettaviin ja heidän yhteydenpitonsa kesti koko äitini elämän ajan. Siirtolaisiksi joutuivat samaan kaupunkiin aikoinaan ja harrastukset yhdisti ja pitivät luokkakokouksia opettajan kuolemaan asti.

        Sortavalan seminaarissa oli myös opiskellut oman kansakouluni eräs opettaja.
        Hän muisti monesti siitä mainita. Sortavalan lyseon rakennukset olivat vielä 10v sitten ulkopäin suhtkoht kunnossa, kuten monia muita Suomen aikaisia , mutta monet ovat nyt ränsistyneet pahasti kolme vuotta vanhan artikkelin ja kuvien mukaan, jonka satuin lukemaan Seurasta.
        Moskovasta ei heru ruplia reuna-alueille kertoi paikallinen museojohtaja.
        Suomalaisperäisen Winterin huvilaa oli korjailtu Eu-rahoilla .

    • Meillä hiihdettiin Ylösen suksitehtaan puusuksilla.
      Oli aivan naapurissa ja valmistaa puusuksia vieläkin.

      Niitä pulpetteja en tiedä missä valmistettuja, mutta jonkunlainen muistikuva sellaisesta, että olisin melkein enemmän seisonut sen pulpetin vieressä kuin istunut siinä.

      • Anonyymi

        Katsoitko Palmen dokumentin Stigun elämästä? Svt1 tuli uusintanakin

        Mitä pidit, onko syyllinen vai näyttelijä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Katsoitko Palmen dokumentin Stigun elämästä? Svt1 tuli uusintanakin

        Mitä pidit, onko syyllinen vai näyttelijä?

        En katsonut.
        Ei minulla ole telkkariakaan. Minkä niminen ohjelma, jos Svt1 playlla näkyisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsoitko Palmen dokumentin Stigun elämästä? Svt1 tuli uusintanakin

        Mitä pidit, onko syyllinen vai näyttelijä?

        För snart 35 år sedan sköts Sveriges statsminister Olof Palme ihjäl på öppen gata. I SVT:s nya dokumentär ”Palmemördaren” får tittarna ta del av ett hittills helt okänt telefonsamtal som visar kaoset på mordnatten.

        Det har tidigare varit känt att det dröjde ända till 01.15, nära två timmar efter att skotten avlossats, innan försvarsstaben fick veta att Olof Palme mördats.

    • Anonyymi

      Miksi jutun lähdettä ei mainita?

      • Anonyymi

        Eli mistä sain idean kirjoittaa Helylän suksitehtaasta.

        Tutun tuttini löysi vintiltään kahdenkymmenen vuoden jälkeen Helylän sukset,
        asia oli kiva tsekata ja tehdas kiinnosti vielä enmmän kun tehtaan saattoi liittää myös omaa lapsuuteeni ja koulumuistoihin. Jos kiinnostaa niin voi ihan itse vilkaista nimellä.

        Täytyykin katsoa myös Ylösen suksitehdas, joista Tellukka kertoi, se suksi edustaakin suomalaista käsityötaitoa parhaimmillaan, kannattaa tutustua. On metsäsuksea ja vaellussuksea ...
        http://suksitehdasylonen.fi/index.html

        Tietystoi olen tsekannut omat Peltoseni, niihinkin liittyy muistoja...

        Toki olisin voinut laittaa yhden sanan ja liitteen
        mutta liitteet on aika tympeitä

        Vuodet ovat vierineet, etten muista puusuksien merkkiä, jos niillä sitä edes oli, vaan aikanaan kotitekoiset.
        Kouluaikana ekat olivat Valtosen sälesukset Y-siteillä.
        Ne olivat todella sälesukset, sillä onnistuin rikkomaan kolmesti, joka korjattiin kurkkupurkkipellillä.
        Mahdoton rahina kuului, kun pojankossina lykin latua .

        Lapsuudessa meilläkin oli puusukset, ne oli aiba hyviä ja odotettuja joululahjoja, uudet sukset ja luistimet, kun jalka kasvoi ja yms. Mulla oli useita veljiä ja niillä meni useat sukset talvessa, ilmeisesti tuollaisia sälesuksia olivat ja mäkeä laskettiin.
        Aikamoisia koppuroita oli monotkin siihen aikaan ja nahasta taisivat olla, jotenkin on jäänyt mielikuva, että sinne monon pohjiin tehtiin jotain reikiä, siteistä otettiin mittoja ja mallattiin.

        Juuri Y-siteissä oli 4-5 pientä pyöreää metallitappia, joitten piti sattua monoissa oleviin reikiin. Se oli tarkkaa kohdistamista, joka ei aina onnistunut kunnolla.
        Muita siteitä oli : Voitto ja Rotanloukku jota ainakin vanhemmat pojat pitivät ehdottomasti silloin parhaana.
        Kriteeri oli varmaan, etteivät auenneet helposti mäessä, kuten Voitto-siteillä väittivät.

    • Anonyymi

      Ei ole tullut hiihdeltyä helylän hikilaudoilla, mutta sitäkin enemmän aikoinaan Lampisen limalaudoilla, joilla tuli ensimmäisen ja viimeisen kerran jopa kolmas sija ja alpakkalusikka hiihtokilpailusta.

      • Ohoh, ihan palkintopallille pääsit taisi tuntua mukavalta.
        En muista monesto olin koulujen välisissä hiihtokisoissa aikoinaan, mutta palkinnon sain minäkin, se oli sellainen maapallon näköinen teroitin, ei tainnut olla silloin kyseessä mitalisija joku hyvittelypalkinto vaan, kunhan ei olisi kaikkia palkittu jollain pienillä jutuilla.

      • Anonyymi

        Samoin Lampisilla alpakkalusikan 2.sija Mannerheimin liiton hiihtokilpailuissa 50-luvun loppupuolella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Samoin Lampisilla alpakkalusikan 2.sija Mannerheimin liiton hiihtokilpailuissa 50-luvun loppupuolella.

        Järvisillä hiihdin joskus lapsena,
        niissä oli jotain josta olin erityisen ylpeä hetken,
        niissä oli siinä suksien kärjessä olympiarenkaat, mainoksena.
        ihan tuntui, että renkaiden ansiosta itsekin olisin hiihtänyt vikkelämmin, hehheh

        Järvisillä voitettiin monta mitallia Nniin olympialaisissa ja MM-kisoissa.
        Kunhan ei Siiri Rantanen tai eero mäntyranta tuoneet mitaleita järvisillä.

        Nykyään taitaa Järviset jo kadonneet suksikartalta,
        jossain välissä niille annettiin tekohengitystä, mutta ei tainnut tehota.

    • Anonyymi

      Tosi on mitä Maissii sanosis et Maukka ol Vahrol opettajan olymppiavuon ku häne äirinpuole tätiki ol siäl oikke viras

      Oletteko huomanneet että yle potkii kaikki kansan toimittajat ulos ja korvaa ne pölhöviihteellä ja mitä tapahtuu? Alfa ottaa
      Jope syötiin ulos ja piti aloittaa Alfalla, kertoi itse, dosentti syötiin, Ukkola syötiin ja nyt Kiminkinen aloittaa uuden sarjan AlfaTV:llä

      Eli vastaaototkin alkavat

      • Olen toki huomannut ja siirtynyt mieleisteni toimittajien perässä Alfalle.
        Se on helppo homma, sen kun vähän nappuloita painelee.
        Pian yleltä kattelenkin vain urheilua ja areenaa.
        Areenan katsominen onkin nyt koronan aikaan lisääntynyt.

        Norjalaiset ja ruotsalaiset tekevät mielestäni hyviä ohjelmia
        norjalaisten realitysarjoja Teiden sankarit, Kekseliäs nikkari ja Oma puutarhani, jaksaa katsoa useampia kertoja.
        Ehkä norjalaisilla ja ruotsalaisilla on rahaa ja kiinnostusta tehdä kansalle tarkoitetuja ohjelmia, Ylellä ei ole omana tuotantona yhtään kuluttajatietoutta jakavaa ohjelmaa,
        eipä taida olla liinneohjelmaakaan.

        Joskus olen mielessäni ihmetellyt viime aikaisia toistoja, mitä hyötyä on kymmenistä kanavist, jos niiltä kuitenkin tulee samaa ohjelma, esimerkiksi eilinen Pitääkö olla huolissaan uusitaan kymmenen kertaa lähi aikoina eri kanavilla, mahtaako johtua siitä, että mainosrahaa pitää kerätä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4964
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3257
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1395
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1235
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      71
      929
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe